Arvio

NBA 2K12

Kirjoittaja: Leevi Rantala
  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2

NBA 2K12:lla on kovat suorituspaineet. Edellisen vuoden peli sai osakseen lähes varauksetonta suitsutusta, joten tämän vuoden versiolla on edessään todellinen näytön paikka. Onkin ilahduttavaa huomata, ettei pelisarja ei ole kuitenkaan jäänyt polkemaan paikalleen, vaan uusin versio on ehdottomasti paras pelaamani koripallopeli.

Viime vuonna peli, NBA 2K11, painottui vain yhteen koripallolegendaan eli Michael Jordaniin. Tänä vuonna MJ toi mukanaan uusia kavereita, sillä 2K12:sta löytyy yhteensä 15 eri aikakausien huippupelaajaa. Mukana ovat muun muassa Wilt Chamberlain, Patrick Ewing, Larry Bird, Kareem Abdul-Jabbar ja Magic Johnson. Pelaajia löytyy aina 60-luvulta nykypäivään, joten tiedossa on pelisarjan historian tietämyksestä riippuen joko kunnon historiatunti tai nostalgiatrippi. Ilahduttavasti jokaiselle aikakaudelle on räätälöity oma esitystapansa. 60-luvun pelit näyttävät siltä kuin ne pyörisivät vanhassa mustavalkotelevisiossa, kunnes 70-luvulla otteluihin tulee mukaan haalistuneita värejä. 80-luvulla ollaan jo lähellä nykypäivän esitystekniikkaa. Oman tunnelmansa peleihin tuo myös värikäs selostus, joka kuulostaa siltä kuin juontajat katselisivat vanhaa ottelua nauhalta. He keskustelevat keskenään huippupelaajien urien eri vaiheista ja välillä ihastellaan otteluissa sattuneita huippukohtia. Sekoitus toimii täydellisesti ja tuloksena syntyy vaikutelma, että pelatessaan on todella osa jotain historiallista urheilutapahtumaa.

Toki NBA 2K12:sta löytyy runsaasti sisältöä myös legendaaristen pelaajien lisäksi. Association-pelimuodossa luotsataan omaa joukkuetta läpi vuosien, ja tämä tarjoaa yksinpelaaville runsaasti viihdettä. Joukkueen kehittäminen on todella koukuttavaa puuhaa, ja mikäli haastetta kaipaa, projekti kannattaa aloittaa sarjan heittopusseista.

NBA 2K12

Myös verkkopelaaminen on kokenut uudistuksia. Esimerkiksi Association-pelimuoto on tänä vuonna viety verkkoon, joten nyt pelaajavaihtoja pystyy hieromaan ihmisvastustajia vastaan. Toki netissä pystyy myös halutessaan pelaamaan yksittäisiä otteluita. Valitettavasti kaikki ei toimi hyvin tällä saralla, sillä ohjaamisessa oli havaittavissa selkeää viivettä. Toivottavasti kyse on vain alkukankeudesta, sillä pelaaminen toista ihmisvastustajaa vastaan on kuitenkin täysin erilainen kokemus kuin tekoälyn kanssa kamppaileminen. Lisäksi omia virtuaalisia saavutuksiaan voi seurata NBA2K-sivuston kautta, mutta arvion kirjoitushetkellä kyseinen sivusto ei ollut vielä toiminnassa.

My Player -pelimuoto ansaitsee ehdottomasti erityismaininnan. Siinä on tarkoituksena luotsata yhtä pelaajaa läpi koko NBA-uran, jolla lopullisena tavoitteena on saada oma paikkansa Hall of Famessa. Tulokkaan tie kaiken kansan muistamaksi urheilusankariksi ei luonnollisestikaan onnistu hetkessä, vaan siinä vaaditaan usean vuoden kovaa panostusta. Pelaamisen ohella osallistutaan mm. lehdistötilaisuuksiin, jotka vaikuttavat niin joukkueen sisäiseen kemiaan kuin myös pelaajan yleiseen suosioon liigassa. Tänä vuonna onnea saa ostettua myös rahalla, sillä jos taskut ovat tarpeeksi syvät, runsas lahjoitus esimerkiksi eläintensuojelulle tai paikallisille kouluille tekee ihmeitä nousevan pelaajan suosiolle. Oman pelaajan kehittäminen onkin erittäin kiinnostavaa puuhaa, ja otteluiden lyhyyden ansiosta pelimuodossa jää helposti strategiapeleistä tuttuun "vielä yksi vuoro" -koukkuun.

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2
Teksti jatkuu seuraavalla sivulla
NBA 2K12NBA 2K12NBA 2K12NBA 2K12
Aiheeseen liittyviä linkkejä:

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Battlefield 3 - Close Quarters
2012-04-26

DICE:n pääsuunnittelija Niklas Fegraeus kertoo Battlefield 3:n seuraavasta lisäosasta: Close Quartersista.

Näin Tera länsimaistuu
2012-04-26

Frogsterin Ellen-Jane Austin kertoo, miten korealainen MMO-peli Tera sovitetaan länsimaisille markkinoille.

Bitsquid-haastattelu
2012-04-26

Bitsquid on kasvava teknologiatiimi, jonka pelimoottoria käytetään mm. War of the Rosesissa ja tulevissa Oddworld-peleissä. Niklas Frykberg kertoo stu..

Colors! 3D -haastattelu
2012-04-26

Jens Andersson, tuoreeltaan julkaistun Colors! 3D:n luoja, kertoi meille GDC:ssä mihin kaikkeen hänen Nintendo 3DS -ohjelmansa pystyy.

Äänestykset Jääkiekon MM-kisat ovat käynnissä. Oletko koskaan "simuloinut" urheilukisoja tai hakenut revanssia videopelistä?
  • 50% Kyllä
  • 23% En
  • 27% En pelaa urheilupelejä
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600