Sota syksyn parhaimman toimintapelin tittelistä käy kuumimmillaan. Ruotsalaisen DICE:n kehittämä ja EA:n kustantama Battlefield 3 on kamppailussa haastajan asemassa, mutta se lienee kovin kilpailija, jonka vuosia syksyn pelisatoa dominoinut Call of Duty on tähän mennessä saanut. Molempien kuvatessa nykyaikaista sodankäyntiä pelit asettuvat temaattisesti varsin lähelle toisiaan, mutta lisäksi Battlefield 3:n ytimestä löytyy tekninen valttikortti, jota ennakkosuosikilla ei ole. Vaikka olisi liioittelua väittää lopputulosta vallankumoukselliseksi, Battlefield-sarjan pitkä perinne massiivisen verkkosodankäynnin saralla yhdistyy viihdyttävästi visuaaliseen leikittelyyn sekä Battlefield: Bad Company -sarjasta tuttuun ympäristöjen tuhoutuvuuteen.

Spin-offeista on tuttua myös täysiverinen, tarinavetoinen yksinpeli, joka on nyt päätetty tuoda ensi kertaa pääsarjaan. Samalla huumorin sävyttämä kultajahti on vaihtunut astetta vakavampaan terroriuhkaan, jota torjutaan niin USA:n merijalkaväen kersantin kuin venäläisagentinkin näkökulmasta. Kaikki alkaa räväkästi aseellisella ajojahdilla New Yorkin metrosta.

Varsinainen kerronta tapahtuu takautumien keinoin, kun syytetyksi joutunut kersantti selvittää munilleen menneitä operaatioita kuulusteluhuoneessa. Kyseessä ei olekaan aivan sinisilmäinen Hollywood-sankaritarina, vaan ydinpommin tikittäessä liikutaan paikoin harmaalla alueella eikä sivullisilta uhreilta vältytä. Kerronta itsessään tuo mieleen muutaman vuoden takaisen EA:n Blackin, mutta flashbackit selittävät, miksi tehtävät hyppivät ronskisti paikasta toiseen. Samalla vältetään toimintapelin kannalta turha jaarittelu ja päästään pureutumaan suoraan dramaattisimpiin hetkiin mm. Teheranissa ja Pariisissa. Tempo pysyykin korkeana paria tehtävää lukuun ottamatta läpi koko kampanjan. Tilanteet vaihtelevat vyörytys- ja puolustustaisteluista hävittäjällä ja panssarivaunulla käytäviin osuuksiin, joten pelissä ei juuri pääse syntymään tunnetta, että toiminta junnaisi paikallaan.

Näyttävät kulissit ja kaupunkimiljöiden näennäinen laajuus onnistuvat usein hälventämään tunnetta tavanomaisesta putkijuoksusta, jota kampanja kuitenkin pohjimmiltaan edustaa. Sinänsä elokuvamaisen elämyksen varjopuolena kaikki on vahvasti ennalta käsikirjoitettua aina omalla puolella taistelevien sotilaiden kulkureittejä myöten. Tämä paljastuu viimeistään silloin, kun toverit työntävät kylmästi tarkka-ampujan tähtäimeen osaamatta väistää pelaajaa. Lajityypille tavanomainen suoraviivaisuus verottaa kampanjan uudelleenpeluuarvoa, ja kun yksinpelin kesto ei ylitä edes kuutta tuntia, kovin pitkäikäistä hupia siitä ei irtoa. Oma harminsa on myös antikliimaksinen ja hätäinen lopetus, joka jättää kampanjasta ehkä jopa tarpeettoman negatiivisen jälkimaun.

Battlefieldin sydän on kuitenkin aina ollut moninpeli. Kolmonen vyöryttääkin online-karkeloihin pelisarjan laajimman kattauksen erilaisia pelimuotoja. Klassinen tukikohtienvaltaus Conquest on luonnollisesti mukana, kuten on myös Bad Companyn esittelemä, portaittain etenevä Rush-pelimuoto, jossa toinen joukkue hyökkää toisen asemiin. Näiden rinnalle on tuotu myös suoraviivaisempaa räiskintää tarjoavia tappomatsivariaatioita sekä kuuden tehtävän mittainen kaksinpelikampanja, joka asettuu samaan tapahtumaketjuun yksinpelin kanssa. Yksinpeliä haastavampi Co-op kysyy luonnollisesti yhteistyötaitoja, ja pelaajien on kyettävä kommunikoimaan ja pitämään toisensa hengissä tai muuten ottaa ohraleipä.

Moninpelin selkärangaksi on pystytetty kattava kokemuspistejärjestelmä, joka tarjoaa tonneittain pientä avattavaa oman hahmon ja varustuksen muokkaamiseen. Tämä ei ole sarjassa mitään uutta, mutta antaa mukavasti kannustimia moninpelin pelaamiseen. Erona Battlefield 2:een luokkajakoa on supistettu seitsemästä neljään, mutta luokkien sisällä on enemmän valinnanvaraa roolituksen suhteen. Esimerkiksi erillinen lääkintämiehen luokka on poistettu, ja tähän virkaan voi halutessaan erikoistua perusjääkäristä lääkepakkauksia jakamalla ja defibrillaattorin avaamalla. Luokkien supistaminen on jollain tavoin johtanut myös niiden tasapäistämiseen, mikä ei ole yksistään hyvä asia, mutta toisaalta nyt erikoisempien roolien avaaminen vaatii ahkeraa pelailua joka luokalla. Suurin kannustin pelaamiselle löytyy joka tapauksessa varsinaisesta toiminnasta.

Lukeudun siihen kuppikuntaan, jolle ajoneuvoin maustettu verkkoräiskintä on lähtökohtaisesti mielenkiintoisempi vaihtoehto kuin puhtaasti mies miestä vastaan käytävät kamppailut. Kun kentille saadaan jalkaväen lisäksi myös panssareita, kuljetuskalustoja ja hävittäjiä, tulee taisteluun luonnostaan suuremman sodan tuntua eikä yllättäviltä käänteiltäkään säästytä. Battlefield 3 jatkaa tällä edeltäjiensä viitoittamalla tiellä, ja konkari on suursodassa kuin kotonaan. PC-versio mahdollistaa suurimmillaan jopa 64 pelaajan väliset Conquest-mittelöt, jotka tekevät selvän pesäeron mittakaavaltaan tiiviimpään Call of Duty: Modern Warfare 3:een. Samalla peli toimii kuitenkin myös pienemmissä piireissä, kiitos pelaajamääriin sopeutuvien kenttien ja eri pelimuotojen.

Toiminta tarjoaa muutamia oivallisia yksityiskohtia, joista osa on uusia, toiset sarjan alkuperäisistä versioista paluun tekeviä. Bad Companysta poiketen pelissä voi esimerkiksi lyödä munat turpeeseen, mikä luo välittömästi perusteellisemman sotasimulaation maun. Vaikka yltiörealistisesta pelistä ei ole kyse, tarkka-ampujat lienevät mielissään, että laukauksia ei tarvitse jakaa polvelta. Luodeilla on myös tapa kaareutua kohti maata, joten pitemmillä etäisyyksillä on osattava oikeaoppisesti tähdätä kohteesta yli. Toinen peliä sävyttävä realisminpiirre on uusi suojatulijärjestelmä, joka on toteutettu yksinkertaisesti mutta mainiosti: jokaisella hahmolla on tietty lähialue, jolla luodit alkavat häiritä tämän toimintamahdollisuuksia. Käytännössä pelaaja näkee tulitukseen joutumisen ruudun sumentumisena. Summittaisella vihollisten roiskimisella voikin nyt aidosti edesauttaa oman ryhmän etenemistä, mutta efekti on sen verran lievä, ettei se myöskään pilaa vastapuolen mahdollisuuksia järkevään puolustukseen.

Kaikkiaan yhdeksän kenttää kattava kenttävalikoima vaikuttaa verkkopelipainotteiseen kokonaisuuteen aavistuksen suppealta, vaikka muodostaakin vaihtelevan kimaran, josta löytyy niin tiiviimpää kaupunkiympäristöä kuin myös avointa maastoa. Silti, suurikokoisten "Battlefield-kenttien" määrä tuntuu kaventuneen ja todellisia neronleimauksia jää hitusen kaipaamaan. Vaikka jokainen kenttä on tasaisen hyvä, koviin odotuksiin nähden niissä on vähän mitään mieleenpainuvaa tai yllättävää. Battlefield 3 on tässä ehkä edeltäjiensä uhri, koska esimerkiksi Battlefield 1942:n Wake Island on sarjassa ikivihreä klassikko, jonka tarjoamia tuhansia tilanteita on vaikea hetkessä ylittää. On kuitenkin muistettava, että tekijät olisivat voineet helposti laajentaa Battlefield 3:n kenttävalikoimaa ottamalla Back to Karkand -lisäosan pelin vakiosisältöön.

Nipotuksesta huolimatta moninpeli on se, missä Battlefield 3:n viihdearvo on korkeimmillaan. Se ei synny pelkästään kenttädesignista, ajoneuvoista tai hahmoluokista, vaan myös siitä, miten kaikki pelaajalle esitetään. Pelin äänimaailma on ensinnäkin kertakaikkisen fantastinen, ja kunnollisilla kuulokkeilla pääsee pelottavan lähelle oikeaa sotaa. Uusi Frostbite 2 -moottori puolestaan tarjoaa upean valaistuksen vuorokaudenajasta riippumatta, saaden niin auringonvalon kuin räjähdyksetkin näyttämään eläviltä. Siinä sivussa animaatioille on tehty taikoja, ja hahmot liikkuvat usein kuin oikeat ihmiset. Liikkeessä näyttää ja tuntuu olevan juuri oikea määrä massaa, joten puskasta puskaan syöksähdellessä tulee melkein itsekin tetsattua.

Graafisilla jipoilla on myös muunlaisia vaikutuksia pelaamiseen. Esimerkiksi avaamalla käyttöön aseeseen kiinnitettävän lasertähtäimen tai taktisen taskulampun vihollista kohti tähtääminen itse asiassa hetkellisesti sokaisee tämän, mikä antaa pienen edun kaksinkamppailuun. Toisaalta valo myös voi paljastaa oman sijainnin, ja tasapainotuksen suhteen DICE onkin tehnyt pätevää jälkeä. Monet avattavat esineet ovat riittävän hyödyllisiä ollakseen haluttavia, mutta kaikella on kääntöpuolensa eivätkä lisävarusteet tunnu niin ylivoimaisilta, ettei niitä voisi puhtaalla taidolla peitota. Sama pätee myös ajoneuvojen ja jalkaväen välisiin voimasuhteisiin. Voittaminen ei ole varusteista riippuvaa, vaan kyse on pohjimmiltaan siitä, miten hyvin pelin hallitsee ja miten tiivistä yhteistyötä oma ryhmä tekee.

Pelin erikoisuutena lienee vielä syytä mainita Battlelog-palvelu, joka on yhdistelmä Facebookin kaltaista sosiaalista verkostoa ja pelin tilastopalvelua. PC-version kohdalla Battlelog toimii myös serverilistana ja pelin käynnistyspaikkana. Henkilökohtaisesti koin Battlelogin helpottavan peleihin hyppäämistä, koska kavereihin on mahdollista pitää yhteyttä ja sopivia matseja voi etsiskellä muun verkkoselaamisen ohessa. Tällainen trendi on yleistymässä indie-peleissä, ja ratkaisun käyttöönotto vakiintuneessa sarjassa osoittaa tiettyä rohkeutta kehittäjiltä. Ymmärrän silti niitäkin, jotka kaipaisivat perinteistä pelivalikkoa. Kyseenalaiseksi jää se, miksi DICE ei tue molempia tapoja.

Battlefield 3:ssa on epäilemättä uusia piirteitä, jotka saattavat askarruttaa pitkäaikaisia faneja, sekä raskaasti hypetettyjä ominaisuuksia, jotka eivät ole niin mullistavia kuin on annettu ymmärtää. Joskus peli tuntuu katsovan liikaa mallia lähimmästä kilpailijastaan, mutta yksinpeliä lukuun ottamatta sarjan syvin olemus paistaa läpi.

Battlefield 3 on ehdotonta moninpeliviihdettä: ylettömän hauskaa, jännittävää ja dynaamista tykitystä. Sen joukkuepelirakenteet ovat myös onnistuneita, ja harvassa verkkoräiskinnässä syntyy näin hyvää yhdessä saavuttamisen meininkiä. Kun kymmenet pelaajat ajoneuvoineen käyvät viimeiseen ponnistukseen voiton eteen, kämmenpohjat hikoavat, mielen valtaa eeppinen tunnelma ja ilma on sakeana tomusta ja paukkeesta. Online-kokemuksen erinomaisuutta uhkaavat lähinnä satunnaiset kauneusvirheet ja kenttävalikoiman yllätyksettömyys. En silti epäile hetkeäkään, minkä pelin parissa tulevat viikonloput kuluvat.

* Lue myös konsoliversion arvio!