The Adventures of Tintin: The Secret of the Unicorn
Ubisoftin julkaisema peli elokuvasta Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus jää kiirehdityn oloiseksi, vaikka viimeistely on hoidettu monia muita lisenssipelejä paremmin.
Yksisarvisen salaisuus on yhdestoista sarjakuva Hergén Tintti-sarjassa. Siinä nuori seikkailija-toimittaja selvittelee ystävänsä kapteeni Haddockin esi-isien jälkeensä jättämää arvoitusta, joka johtaa merirosvo Rakham Punaisen aarteen jäljille. Nyt konsoleille julkaistu The Adventures of Tintin: The Secret of the Unicorn ei kuitenkaan ammenna vaikutteitaan suoraan sarjakuvista, vaan imitoi Steven Spielbergin samannimistä animaatioelokuvaa. Tämä on tuonut juoneen muutamia muutoksia alkuperäisteokseen nähden, mutta ennen kaikkea pelistä huokuu kiirehtiminen elokuvan ensi-iltaan. Kehityksestä vastaava, Michel Ancelin luotsaama Ubisoft Montpellier osaa kyllä tehdä hyviä pelejä, mutta tämä Tintti-seikkailu ei ole yksi niistä.
Peli on muovattu suurelta osin 2D-tasohyppelyn muotoon. Konsepti ei ole täysin typerä, ja kehittäjille on annettava tunnustusta siitä, että nämä ovat ainakin yrittäneet luoda jotain muuta kuin Harry Potterien kaltaista tusinaräiskintää. Suunnittelussa ei ole kuitenkaan menty pintaa syvemmälle, vaan peli-ideat ovat kaavoihin kangistuneita ja pelaaminen käy konkarille nopeasti pitkästyttäväksi.
Tintti seikkailee sivulta kuvatuissa linnoissa samalla pieniä pulmia ratkoen, mutta tasohyppely on helppoa, vastustajat vaatimattomia ja pulmatkin ratkeavat melkein kuin itsestään. Tyypillisimmillään sankarin on selvitettävä huone, jossa on muutama eri taso ja näillä partioiva vartija. Helpoimmillaan vartijat kuukahtavat yhdellä läpsäisyllä tai takaa tehtävällä kampituksella, mutta myöhemmissä vaiheissa vihollisia saattaa joutua puijaamaan liukastumaan esimerkiksi banaaninkuoreen tai näiden päälle pitää pudottaa kattokruunu nakkaamalla sitä pallolla. Vihollisten jallittaminen on hetken ihan huvittavaa hommaa, mutta kun sama toistuu yhtenään, muuttuu hupi itseään toistavaksi puurtamiseksi.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:Nintendo 3DS, PS3, Wii, Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta, Seikkailu
- Kehittäjä:Ubisoft
- Julkaisija:Ubisoft
- Pelaajia:2
- Ikäraja:12 alkaen
- Julkaisupäivä:20 lokakuu 2011
- Tomb Raider Multi
- Ico PS2
- Prince of Persia Multi
























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600










