Dance Central 2

Dance Centralin ensimmäinen osa on ollut Microsoftin Kinect -pelikameran selkeää parhaimmistoa. Se tekee jotain mitä muilla markkinoilla olevilla vempeleillä ei yksinkertaisesti pysty mallintamaan. Erilaisia kaukosäätimiä vatkaamalla toistetaan vain hyvin pientä osaa siitä, mikä tanssimiseksi yleisesti ottaen mielletään. Kinect sen sijaan tarkkailee käsiä, päätä, vartaloa ja jalkoja yhtä aikaa. Ja kun toteutus on näyttävä ja värikäs, pelisarja on vähemmän yllättäen saanut paljon ruutuaikaa Kinectin mainoksissa.

Tanssipelin kakkososaa varten Harmonix on tehnyt muutaman ison uudistuksen, jotka takaavat sekä harjoittelun palkitsevuuden että pelin säilymisen bileiden vakiovarusteena. Kun varsin helppoa Easy-vaikeustasoa haluaa lähteä korottamaan, ehostettu "Break it Down" -moodi tulee nopeasti tarpeeseen. Nyt jokaisen yksittäisen liikkeen voi harjoitella erikseen niin monta kertaa, että viimeinenkin ranteenpyöräytys menee nappiin. Liikkeitä voi myös hidastaa opiskelua varten. Omat kömpelöt pyörähdykset voi myös tallentaa videona ja niitä voi verrata oikeaoppiseen versioon samasta aiheesta.

Toinen iso uudistus on yhtäaikainen kaksinpeli. Kaksin voi tanssia niin yhteistyössä kuin toisiaan vastaankin. Kameran tunnistaa kaksi heilujaa hyvin, ja suurimpana ongelmana onkin vältellä tahattomia (tai tahallisia) yhteentörmäyksiä. Kaksinpeli vaatinee monissa olohuoneissa myös normaalia enemmän alkulämmittelyä sohvien ja kahvipöytien siirtelyn muodossa. Itsekseen pelaavalle mukana on myös kevyt yksinpelikampanja, jossa lantiota vatkaamalla tehdään vaikutus eri tanssiduoihin. Kovin kummoinen se ei ole, mutta tarjoaa jonkinlaisen rakenteen itsensä kehittämiselle.

Audiovisuaalinen anti on kokonaisuutena huippuluokkaa. Tanssijoiden ilmeet ja liikkeet on kaapattu ruudulle esimerkillisesti. Tanssilavojen välke ei käy rasittavaksi, ja tarpeellinen informaatio on selkeästi esillä. Musiikki pauhaa mukavasti ja tasapainoisesti. Vähemmän yllättäen tanssimusiikkipainotteinen kappalelista on täynnä sekä Lady Gagan ja Rihannan kaltaisia nykytähtiä että Haddawayn tapaisia ysärilimudiskon suosikkeja. Hevi ei taida tanssiksi taittua, tai ainakin liikevalikoima olisi hyvin yksipuolinen. Lisäksi kappaleita voi ostaa Xbox Livestä, ja valikoimaa kirjoitushetkellä oli jo mukavasti. Toinen tapa laajentaa kirjastoa on kopioida ensimmäisen osan kappaleet peliin pientä korvausta vastaan.

Dance Central 2:n kenties ainoa ongelma on peruja kehittäjä Harmonixin edellisistä musiikkipeleistä. Huimaan suosioon noussut Guitar Hero -sarja kun kävi pidemmän päälle varsin kilpailuhenkiseksi täydellisen suorituksen hakemiseksi. Bileympäristössä tällainen suorittaminen ei oikein toimi yksinpelin tavoin, kun tarkoitus olisi pääsääntöisesti pitää hauskaa. Peli ei heikosta yrityksestä pahemmin motkota, eikä helpoimmalla vaikeustasolla pelaajaa painosteta mielettömiin suorituksiin, mutta pieni kauluksen löysääminen tai kenties erillinen bilemoodi olisi tehnyt terää.

Harmonixin kyky tuottaa kautta linjan laadukkaasti toteutettuja musiikkipelejä kuitenkin jatkuu myös Dance Central 2:ssa. Kinectin hankkineille peli on lähes pakkohankinta. Kaikki muut ovat ainakin yhden kokeilukerran itselleen velkaa. Kyllä se suomalainenkin rautakangen niellyt mies välillä taipuu.