Assassin's Creed -sarja on jotain mitä Dan Brown olisi voinut kirjoittaa, jos hän olisi millään tavalla hyvä kirjailija. Sen muinaiset salaliitot yhdistettynä mielikuvituksellisiin uudelleentulkintoihin historiasta muodostavat moniulotteisen verkoston joka pääsee ehkä parhaiten oikeuksiinsa tässä sarjan kolmannessa suuressa pelissä.

Assassin's Creed: Revelations on kuin sipuli. Tällä en tarkoita että se itkettää, vaikka tätäkin pelin kuluessa voi tapahtua, vaan sitä että siitä tuntuu löytyvän koko ajan uusia kerroksia. Peli aloitetaan Desmond Milesin virtuaalihahmosta, tämä kun on tipahtanut Assassin's Creed: Brotherhoodin tapahtumien seurauksena syvälle Animus-laitteen syövereihin, viansietotilaan joka kulkee Black Roomin nimellä. Desmondin mieli on käytännössä romahtanut, mutta esi-isiensä kautta hän voi kasata itsensä uudestaan ja paeta koneen kahleista.

Niinpä Desmond hyppää Ezion kenkiin 1500-luvun Istanbuliin/Konstantinopoliin, jossa myös tämä on jäljittämässä menneisyyttä. Mies Firenzestä haalii käsiinsä mystisiä avaimia, joiden kautta hän voi puolestaan sukeltaa Altairin, ensimmäisen pelin päähenkilön elämäntarinaan. Viimeistään tässä vaiheessa alkaakin tuntua siltä että joku Ubisoftilla on Inception-elokuvan suuri ystävä.

Monipuoliset hahmokuviot saavat seurakseen monipuoliset pelielementit. Suurin osa ajasta vietetään tutuissa kuvioissa, loikkien talojen katoilla ihmisiä puukottamassa, mutta tämän lisäksi tarjolla on täysin uudenlaisia vaihtoehtoja. Katutasolla tämä tarkoittaa tornipuolustuspeliä, jossa Ezio suojelee salamurhaajien tukikohtia käskyttämällä nuorempia salaliittolaisia asemiin joista nämä sitten tykittävät lähestyviä temppeliritareita. Tämä on täysin odottamaton mutta samalla riemastuttava veto Ubisoftilta, ja se tekee Revelationsista taas monipuolisemman. Pelin moottori ei täysin sovellu tornipuolustukseen, mutta se toimii kuitenkin riittävän hyvin viihdyttääkseen.

Suuremmalla tasolla taas Ezio, joka on nyt vanhempi ja kypsempi kuin aiemmin, johtaa kaupungin salamurhaajia, värväten uutta väkeä ja kouluttaen näistä ammattilaisia joita voi sitten lähettää erilaisille tehtäville Välimerenalueen kaupunkeihin riistämään niitä temppeliritareiden kynsistä. Tämäkin strategiaelementti on tervetullut lisä peliin, ja antaa taas yhden asian lisää palloteltavaksi juonen ohella.

Juonessa itsessäänhän ei ole mitään vikaa, ja sen kirjoittamiseen on edelleen selkeästi panostettu Ubisoftilla, mutta erinäisten sivutehtävien ja lisäelementtien avulla pelistä on tehty todella riittoisa, ja siihen on mahdollista upottaa suorastaan syntinen määrä tunteja. Juonen puolessavälissä näpertelystä tosin otetaan vahva irtiotto, pelin siirtyessä hetkeksi Konstantinopolin ulkopuolelle.

Myös vanhat kuviot ovat edelleen paikallaan, ja siinä missä Assassin's Creed II:ssa pistettiin pikkukaupunkia kuntoon, renoveerataan nyt koko Konstantinopolia, joka on muuten valtaisa kaupunki. Ezio valloittaa temppeliritareiden tukikohtia tehden niistä omiaan, ja ryhtyy sitten sijoittamaan paikallisten kauppojen uudelleenavaamiseen, joka tietenkin pidemmän päälle kartuttaa omaa pankkitiliä ja sallii lisäinvestoinnit. Tämä yhdistettynä kaikkeen muuhun sitoo Ezion kiinteästi osaksi suurempia kuvioita.

Yhteisöllisyys onkin ehdottomasti yksi Revelationsin suurista teemoista. Ezio ei ole enää kakkospelin yksinäinen susi, hän on mestari ja johtaja, joka ajaa järjestöään kohti suuruutta. Johtajuudessa on etunsa, koska Ezio voi kutsua salaliittolaisiaan avuksi kaduilla ja tehtävissä. Pieni vinkkaus johtaa siihen, että varjoista ilmestyvä kaveri raivaa viholliset tieltä hiljaa ja ammattitaitoisesti, ja kun porukkaa on kasvatettu riittävästi, voi Ezio tilata suoranaisen kiertorataiskun raivoisan nuolimyrskyn muodossa, joka jättää parhaimmillaan koko kentän täyteen kuolleita temppeliritareita.

Ei Ezio itsekään ole valmis eläkkeelle, vaikka kansalaiset välillä ihmettelevätkin että mikä papparainen se sieltä katolta tipahti. Tullessaan Konstantinopoliin hän tutustuu mm. uuteen koukkuterään, joka korvaa osan vanhasta kiipeilymekaniikasta ja sallii köysiä pitkin liukumisen. Vanha salamurhaaja on myös ottanut sivun Batmanin oppikirjasta, ja Ezio voi liidellä alas korkeista paikoista kertakäyttölaskuvarjojensa avittamana.

Tämän lisäksi peliin on nyt tuotu pommit joita Ezio voi rakennella kätevissä pommipisteissä. Elementeistä on mahdollista luoda 300 erilaista räjähdettä erilaisiin tilaisuuksiin, mutta itse huomasin hyvin nopeasti jumittuvani kuuteen suosikkiin joita vaihtelin harvakseltaan. Viitseliäämpi voi varmasti helpottaa näillä elämäänsä enemmänkin.

Myös keräiltävää Assassin's Creed: Revelationsissa piisaa, etupäässä Animuksen datakappaleiden muodossa. Kun näitä on hallussa riittävä määrä voi Desmond sukeltaa laitteen käyttöjärjestelmään ja sitä kautta omiin muistoihinsa, jotka paljastavatkin mielenkiintoisia uusia asioita tämän menneisyydestä. Nämä osuudet ovat kuin taiteellisia uudelleentulkintoja Portal-peleistä. Aivan yhtä kovaa ongelmanratkaisua ne eivät tarjoa, mutta ne ovat uskomattoman komeita ja tunnelmallisia osuuksia jotka poikkeavat virkistävästi muusta pelistä, ja muistuttavat pelaajaa siitä että ytimessään Assassin's Creed on tieteisfiktiota.

Sisältöä ja monipuolisuutta Assassin's Creed: Revelations siis tarjoaa enemmän kuin runsaasti. Teknisesti peli on puolestaan edennyt jokseenkin vähän aiemmista osistaan. Grafiikat ovat edelleen kohtuullisen laadukkaita, etenkin pelimaailma on usein ilo silmälle, mutta hahmoanimaatiot pysyvät AC-pelien Akilleen kantapäänä. Huulisynkka ei pysy kohdallaan, ja pahimmillaan hahmot näyttävät vaatekaupan mannekiineilta, muovisilta ja tunteettomilta. Tämä on etenkin juuri Uncharted 3:a pelanneelle todella selkeä ja ikävä tyylirikko. Muuten peli hyväilee silmiä.

Musiikkipuoli on sarjan ystäville tuttu sekoitus orkestraalista ja etnistä materiaalia, joka vaihtelee dynaamisesti tilanteen vaatimalla tavalla. Se täyttää tehtävänsä sangen pätevästi, ja pelaa yhteen eloisan äänimaailman kanssa. Kauppiaiden ja kansalaisten olisi tosin toivonut opiskelleen hieman enemmän uusia lausahduksia, koska pelkästään korostuksen muuttaminen italiasta arabiaan ei riitä niitä uudistamaan.

Sarjan vanhat ystävät ovat heti kotonaan myös kontrollien kanssa, ja salamurhaajia pelataan paljolti totuttuun tyyliin. Ezio, Altair ja tietysti Desmond toimivat kaikki hieman eri tavalla, ja sen huomaa tuntumassa. Parin napin paikkaa on tosin menty muuttamaan, mutta kunhan ensin on koittanut vahingossa puukottaa paria kauppiasta naamaan ja potkaissut kerjäläistä mahaan, alkaa homma hahmottua taas mukavasti. Ohjaus on yleisesti ottaen intuitiivista ja sulavaa, mutta aina pelaaja ja peli eivät pääse yksimielisyyteen siitä mitä nyt mahdettiinkaan yrittää.

Kaikenkaikkiaan Assassin's Creed: Revelations on oivallinen jatko oivalliselle pelisarjalle. Sen monipuolisuus ja sisältö ovat harppauksia edellä monista sen kilpailijoista, joskin se on edelleen näitä teknisesti jäljessä. Sen mitä häviää grafiikassa voittaa silti tarinassa, ja se on vaihtokauppa jonka olen itse aina valmis tekemään. Sarjaan ei kannata silti hypätä mukaan tässä vaiheessa, ja Assassin's Creed II ja Brotherhood ovat minimivaatimuksia jotta pelin juonesta saa kaiken irti. Moninpeliin emme edes vielä ehtineet päästä tässä vaiheessa käsiksi.