The Lord of the Rings: War in the North
Suoraviivaista Tolkienin tulkintaa.
War in the North jatkaa aika ajoin ilmestyneiden toimintapainotteisten Sormusten Herrojen pelisarjaa. Tällä kertaa seurataan tarinaa sormuksen saattueen vieressä, sivuten sekä paikkoja että henkilöitä matkan varrella. Tätä Konnusta alkavaa kuuluisaa taivalta käyvät kääpiösoturi Farin, samooja Eradan sekä haltiatietäjä Andriel. Jokaisella on kykyjä sekä lähi- että kaukotaisteluun, mutta myös omat vahvuutensa. Kaikki kolme kulkevat mukana jatkuvasti joko kaverin tai tekoälyn ohjastamina.
Suoraviivainen napinhakkaaminen käy varsin nopeasti yllättävän haastavaksi. Omat sankarihahmot eivät kestä suunnattomasti osumaa, ja taisteluun on otettava hieman totuttua varovaisempi asennoituminen etenkin pelin alkuvaiheissa. Pidemmälle edetessä päälle saa parempaa haarniskaa ja käyttöön tehokkaampia kykyjä, joista etenkin tietäjän parannus tulee ahkeraan käyttöön. Klaustrofobinen jaetun ruudun kaksinpeli vaikeuttaa tilanteen kokonaiskuvan hahmottamista, mutta netin yli toimintaa on helpompi kontrolloida. Ärsyttävänä suunnitteluratkaisuna hahmojen harvoja erikoisliikkeitä joutuu säännöstelemään turhan paljon, ja liikevalikoima typistyy usein parin napin hakkaamiseen.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Toiminta, Roolipeli
- Kehittäjä:Snowblind Studios
- Julkaisija:Warner Bros. Interactive Entertainment
- Pelaajia:1-2
- Pelaajia verkossa:1-3
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:09 marraskuu 2011
- Baldur's Gate: Dark Alliance Multi
- Lord of the Rings: War of the Ring PC
- Arkadian Warriors Xbox 360
- Too Human Xbox 360
- Islands of Wakfu XBLA/Xbox 360

























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









