Arvio

Unstoppable Gorg

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila

Julkaistu 2012-01-19

Suomalaisen Futuremarkin viimeisin uutuus on vahvoja 1950-luvun scifi-vaikutteita itseensä imenyt torninpuolustuspeli Unstoppable Gorg. Sisältö jaksaa viehättää myös vähemmän tornissa viihtyvää taktikkoa.

Unstoppable Gorgin juuret ovat erottamattomasti elokuvissa. Vaikka peli ei mihinkään tiettyyn elokuvaan pohjaudukaan, tulevat vaikutteet nopeasti selväksi, kuva- ja äänimaailman suorastaan tihkuessa viime vuosisadan puolivälin b-scifi-tyyliä. Kaikki alkaa kun ihmiskunta huomaa, ettei se olekaan yksin maailmankaikkeudessa. Kaukaa aurinkokunnan susirajoilta paljastuu enigmaattinen Planeetta X, mutta tervehdys uudelle tuttavuudelle menee poskelleen, ja planeetalla asustelevat gorgit aloittavat lentävillä lautasilla massiivisen hyökkäyksen maata vastaan.

Pelimekaniikkaa voisi yksinkertaisimmillaan kuvailla kiertoratojen kääntelyksi planeetan tai tukikohdan ympärillä. Asettamalla kiertoradalle ensin generaattorin tuotetaan rahaa, jota voi käyttää muiden tukisatelliittien sekä monenlaisten automaattiaseiden hankintaan. Viholliset hyökkäävät aina pelialueen reunoilta, kiemurrellen kohti ruudun keskellä olevaa tukikohtaa, joten pelaajan haasteena on asetella puolustuskalustonsa järkevästi ja kääntää se kulloisenkin tilanteen vaatimaan suuntaan.

Koska kiertoradat pyörivät käytännössä kaksiulotteisella tasolla, on pelimekaniikka varsin helppo sisäistää, mutta harva kenttä antaa sijaa velttoilulle. Niukahkot resurssit sekä kiertoratojen rajalliset satelliittipaikat estävät vedenpitävien puolustuslinjojen rakentamisen, ja usein kenttien alussa joutuu pyörittelemään vaatimatonta konekivääriä puolelta toiselle, ennen kuin lisävahvistuksille liikenee varoja. Kun vihollisia alkaa vyöryä parilta kolmelta suunnalta samanaikaisesti, onkin linjojen sitten parempi olla valmiina. Yksinkertainen käyttöliittymä on hektisimmissä tilanteissa käytännöllinen, mutta paikoin yksittäisille aseille toivoisi voivan määritellä sen, minkä tyyppisiin viholliseen ne tulensa keskittävät. Kaikki vihollistyypit kun eivät samoja aseita säikähdä.

Pelisuunnittelussa on selvästi otettu enemmän huomioon satunnaispelaajat kuin syvällisten strategioiden ystävät, mutta kevyen humoristinen tunnelma tempaa helposti mukaansa paatuneemmankin pelaajan. Kenttien välillä esitettävät videopätkät kuvataan hykerryttävästi 1950-luvun parodiana, klassisia teemoja kuten damsel in distress ja femme fatale unohtamatta. Videot auttavat linkittämään sinänsä irrallisia kenttiä toisiinsa uutisfilmin keinoin. Välillä kuullaan propagandaa uusimmista asekeksinnöistä, välillä katsahdetaan muukalaisten puoleen. Gorgien lisäksi ihmiskuntaa vastaan liittoutuvat myös telepaattiset aivo-oliot sekä auringosta porhaltavat robottimaiset sunbotit. Hahmoja tarinaan ei mahdu montaa, mutta ne vähäiset jäävätkin sitten taatusti mieleen.

Unstoppable Gorgin koukku on juuri charmikkaassa tyylissä, mutta pelkän kiertoradanpyörittelyn oheen on saatu hieman myös syvyyttä asepäivitysten kautta. Tutkimussatelliitteja pitämällä voi ansaita päivityspisteitä, joiden avulla esimerkiksi tavallisesta raketinheittimestä voi tulla kolme rakettia samanaikaisesti ampuva tappokone. Pulma vain on siinä, että tutkimusasemakin maksaa rahaa ja yhden paikan kiertoradalla, joten pelaaja joutuu joka kentän kohdalla puntaroimaan onko sen pitäminen kannattavaa. Vaihtoehtoisesti voi yrittää panostaa vain aseiden määrään, ilman päivityksiä, joskin tällöin varsinkin viimeiset kentät voivat käydä vaikeiksi.

Harmi, etteivät tehtävät itsessään muutu suuremmin kuin vasta kampanjan loppupuolella. Kampanjan alkupuolisko tuntuu enemmän perusasioiden opettelulta ja kolmen eri osapuolen esittelyltä, minkä rinnalla loppu taas tuntuu vähän liiankin ripeältä rummutukselta. Kliimaksi on toki oleellinen osa kerrontaa, mutta aivan viime metreillä ilmestyviä, pelaamiseen vaihtelua luovia yllätyksiä olisi voitu käyttää pitkäjänteisemmin ja tasaisemmin pelin aikana.

Kampanja ei myöskään ole kaikista pisin kestäen arviolta noin nelisen tuntia, mutta täydellisten suoritusten saaminen kaikista kentistä ei onneksi ole läpihuutojuttu. Lisäksi mukana on joka tehtävästä myös Challenge-versio, joissa haasteruuvia kiristetään esimerkiksi vähäisemmän alkupääoman, kiertoratojen rajallisemman liikuttelun tai muiden rajoitteiden muodossa. Arcade-tilassa koetetaan puolestaan selviytyä loputtomia vihollisaaltoja vastaan mahdollisimman pitkään, mutta aaltojen vaikeusaste tuntui nousevan aavistuksen liian hitaasti, joten pikaisiin sessioihin se ei sovi.

Kenties jotain lisuketta peliin olisi vielä kaivannut, jotta sisältö tuntuisi vielä monipuolisemmalta, mutta toisaalta alle 10 euron hintaisena Unstoppable Gorg ei kuulu kalleimpiin latauspeleihin. Sen vahvuus on lopulta siinä, että jopa kaltaiseni harvemmin torninpuolustuspeleistä intoutuva pystyy täysipainoisesti tempautumaan peliin muutamaksi illaksi ja viihtymään sen maailmassa. Vaikka pelimekaniikkakin on funktionaalinen, suurin kiitos tästä kuuluu mainioille välivideoille, hauskalle musiikille ja yleiselle tunnelmalle. Nämä antavat pelille persoonallisuutta, jota kaikista suuremmistakaan peleistä ei löydy.