Vuosi on 1191. Kolmas ristiretki uhkaa repiä Lähi-idän kappaleiksi. Ristiretkeläiset ja saraseenit ottavat yhteen verisissä taisteluissa Jerusalemin kaduilla. Nuori salamurhaaja palaa kotiin ja saa kuulla klaaninsa vanhimmilta pysyvästi sodan suunnan kääntävästä esineestä. Jossain lepää kadonnut Ehtoolliskalkki ja tarina kertoo, että ken sitä kantaa saa hallintaansa kaikki kansat. Tästä alkaa Altairïn kilpajuoksu Temppeliherroja vastaan, sillä hekin tavoittelevat kupin voimaa.

Juoni kuulostaa ihan hyvältä ja saa hyökkäämään pelin kimppuun innokkaasti. Peli kuitenkin tyrmää jo ensimetreillä. Altairïn käsikonsoliseikkailu on toteutettu putkijuoksuna. Poissa ovat vapaa kaduilla vaeltelua, sivutehtävät, hienot maisemat ja hevosella ratsastus. Tilalle on annettu suttuista grafiikkaa, tylsiä putkimaisia kenttiä, noin kaksi erilaista musiikkikappaletta ja virheitä täynnä oleva peli.

Altaïr juoksee ja pomppii tällä kertaa hyvin rajoitetussa kolmiulotteisessa ympäristössä. Peli ei tarjoa vaihtoehtoisia etenemisreittejä ja ruudulla leijuu koko ajan oikean etenemissuunnan näyttävä vihreä nuoli. Omaa päätä ei reittien valinnassa tarvitse vaivata. Välillä onnistuin kuitenkin oikaisemaan pelin määräämältä reitiltä, ja silloin alkoivat ongelmat. Tarina etenee tietyissä kohdissa käynnistyvillä välianimaatioilla, ja koska onnistuin oikoreitilläni ohittamaan kyseisen kohdan, jäivät välianimaatiot näkemättä. Tämä vaikeutti juonen seuraamista huomattavasti. Kentät ovat täysin yllätyksettömiä ja välillä niiden suunnittelua saa ihmetellä oikein tosissaan. Vai miltä kuulostavat kiipeilyverkot, jotka ovat millin päässä käsistä, mutta joihin ei silti voi hypätä, vaan niille päästäkseen täytyy kiertää kunnon rimpuilureitti ja niin edelleen? Kentistä löytyy myös vanhoista kunnon peleistä tuttuja, kerralla tappavia piikkiansoja. Välillä niitä ei edes näe, koska grafiikka on yhtä suttua.

Altairïn ohjaaminen tapahtuu napeilla ja kosketuskynää käytetään ainoastaan minipeleissä. Ohjaaminen toimii pääasiassa kuten pitääkin ja Altaïr liikkuu yleensä sinne minne pelaaja haluaa. Joskus hahmo loikkaa kuitenkin aivan väärään suuntaan ja tuloksena oli aina kuolema. Hahmon liikkuminen on muutenkin toteutettu huolimattomasti. Seinää pitkin kiivetessä Altaïr uppoaa puolittain seinään. Jos pelaaja hyppää eteenpäin roikkuessaan tukista, lentää hahmo suoraan tukin läpi. Onnistuin myös hyppäämään pari kertaa läpi kiviseinästä. Kosketuskynän käyttö on sentään toteutettu tarkasti. Valitettavasti siitä pääsee nauttimaan vain minipeleissä, joissa muun muassa painellaan akupunktiopisteitä ja varastetaan avaimia vartijoiden taskuista. Avainten varastaminen on välillä turhauttavaa, koska heti avaimet saatuaan vartijan voi salamurhata ilman mitään seurauksia. Miksi ei vain voi salamurhata vartijaa ja ottaa avainta sen jälkeen?

Pelin kenttiin on haettu lisää eloa kansoittamalla kadut siviileillä. Toisin kuin alkuperäisessä pelissä, DS-versiossa kaduntallaajien ensisijainen tehtävä on vaikeuttaa pelaajan elämää. Välillä he kivittävät pelaajaa tämän rimpuillessa henkensä pitimiksi parruilla, ja juoksevat usein pelaajan nähtyään kertomaan vartijoille, että kaduilla käyskentelee vaarallinen salamurhaaja. Tuloksena tästä on taistelu, ja niitä pelissä riittää. Hyvin harvoin pelaajalla on muuta mahdollisuutta ohittaa vartijat kuin käsirysyllä. Taistelu rakentuu iskuyhdistelmien ja vastaliikkeiden varaan. Käytännössä pelaaja rämpyttää epätoivoisesti lyöntinapeilla iskuyhdistelmiä ja toivoo osumaa tai sitten painaa torjuntanapin pohjaan ja rämpyttää lyöntinappeja vastaliikkeen toivossa. Vastaliike onnistuu käytännössä aina ja tämän jälkeen vastustajan voi päästää päiviltä erilaisilla lopetusliikkeillä. Temppeliritareita vastaan kikka ei toimi, sillä he torjuvat vastaliikkeen joka kerta. Siviileitä ei voi tappaa, vaan heidän heittelemänsä kivet on tyynesti väistettävä tai sitten otettava vastaan ja kuoltava.

Tämä on mainos:

Assassin's Creed: Altaïr's Chroniclesia ei voi suositella kuin sarjan innokkaimmille faneille. Heillekin se on todennäköisesti pettymys. Hyvää pelissä on ainoastaan tarina, joka onnistuu valottamaan varsinaisen pelin taustoja.