Arvio

Final Fantasy XIII-2

Kirjoittaja: Mika Sorvari

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2

Final Fantasy XIII:n tarina jatkuu aiempaa hiotummissa merkeissä, mutta juoni ja dialogi aiheuttavat edelleen päänsärkyä.

Minä en yleensä japanilaisille roolipeleille lämpene, mutta arvostelijan risti ja kunnia on tutustua monenlaisiin peleihin genrestä huolimatta. Mieltymyksestäni tai sen puutteesta johtuen en kuitenkaan ole aiemmin pelannut ensimmäistäkään Final Fantasyä. Onneksi XIII-2 tekee elämän helpoksi minunlaisilleni sivistymättömille, ja sisältää bonuksena kattavan tiivistelmän Final Fantasy XIII:n tapahtumista.

Final Fantasy XIII-2 alkaa siitä mihin edeltäjä päättyi. Dysonin kehää muistuttava asuinkeskus Cocoon on vaipunut lähes Gran Pulsen pinnalle, ja vain suuri kristallipilari estää sitä rysähtämästä maahan. Paha on voitettu ja kaikilla on kivaa, mutta Serah Farron on sitä mieltä, että myös hänen siskonsa, XIII:n sankarin Lightningin pitäisi olla maisemissa. Uskoa vahvistaa taivaalta tippunut Noel, joka väittää olevansa ihmiskunnan kaukaisesta tulevaisuudesta, ja tuntevansa Lightningin. Yhdessä Serah ja Noel lähtevät matkalle ajan halki, etsimään kadonnutta siskoa.

Final Fantasy XIII-2

Vaikka tässä onkin ainekset mielenkiintoiseen asetelmaan, jossa samoissa paikoissa pyöritään historian eri vaiheissa ja muutetaan tulevaisuutta omien tekojen kautta, on sen toteutus jäänyt puolitiehen, tai lähtenyt verrattain sekaville raiteille. Juonenkuljetus tuntuu lähinnä sattumanvaraiselta, eikä aina ole täyttä selvyyttä siitä, miksi nyt ollaan jonnekin päädytty ja miten siellä pitäisi maailmaa parantaa.

En nyt tällä tarkoita, etteikö pelissä tietäisi mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Tavoitteet kyllä ilmestyvät kuuliaisesti kartalle, ja ovat yleensä alkeellisen yksinkertaisia, mutta se miten ne liittyvät juoneen on usein mysteeri. Pelin karmea dialogi ei myöskään auta tässä pätkääkään. Siinä sekoittuu joukko filosofisiksi tarkoitettuja kömpelöitä paradokseja ja runolauseita varhaisteinien käsitykseen ihmissuhteista. Lopputulos ei kelpaisi edes Kauniisiin ja Rohkeisiin.

Squarella on selvästi yritetty ottaa mallia länsimaisista roolipeleistä, erityisesti Biowaren julkaisemista sellaisista, koska aika-ajoin keskusteluissa pääsee valitsemaan neljästä eri lähestymistavasta. Toisin kuin Biowaren roolipeleissä, Final Fantasy XIII-2:ssa Live Triggeriksi nimetyt vaihtoehdot ilmestyvät kilpailuohjelmasta repäistyn musiikin säestäminä, ja ovat usein joko turhia tai hölmöjä. Sen sijaan, että niiden kautta saisi tarinalle olennaista tietoa, ovat ne enemmänkin arvauspelejä, joista voi "voittaa" pienen välianimaation valitsemalla "oikean" vaihtoehdon. Usein ne kuitenkin vastaavat seuraavaa kuvitteellista tilannetta:

Final Fantasy XIII-2

Maanviljelijä Jalmari-san seisoo risteyksessä limppu yhdessä kainalossa ja possu toisessa. Pelaaja voi valita neljästä keskusteluvaihtoehdosta, ja päättää kysyä Jalmari-sanin elämästä kylässä, toivoen että tämä on nähnyt jotain epätavallista. Jalmari-san vastaa: "Minä oon Jalmari, minä tykkään leivästä ja minulla on possu."

Paljon siitä, minkä olisi voinut upottaa nimenomaan näihin keskusteluihin, on tylysti heitetty tietopaketeiksi, jotka pelaaja saa lukea valikoista. Tämä luonnollisesti katkaisee pelin kulun, ja on muutenkin melko kömpelö tapa kuljettaa tarinaa.

Kömpelöitä ovat pelin hahmotkin. Toki Japanissa sukupuoliroolit ovat vielä kovin erilaisia kuin täällä viime vuosiin asti progressiivisessa Suomessa, mutta kyllä aikuista ihmistä korpeaa, kun pelin kaikki hahmot ovat ilmeisesti teini-ikäisiä, mutta käyttäytyvät kuin olisivat vielä ala-asteella. Serah on tyystin hirveä päähenkilönä. Hän on passiivinen, epävarma, ja käytännössä täysin Noelin vietävänä. Tämä omiikin pian tarinan pääosan olemalla ainoa puoliksikaan täyspäinen kaveri koko planeetalla.

Tätä samaa "laadukasta" näkemystä naissukupuolesta nähdään muuallakin pelissä, muun muassa tiedenaisen muodossa joka käyttäytyy kuin lipastonnurkkaan päänsä lyönyt, kikatteleva ja uppiniskainen 10-vuotias. Tällaista vuonna 2012? Oikeasti?

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2
Teksti jatkuu seuraavalla sivulla
Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2
Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2
Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2
Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2
Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2Final Fantasy XIII-2
Aiheeseen liittyviä linkkejä:

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Minecraft-haastattelu
2012-05-18

Tapasimme Mojangin bisnespuolesta vastaavan Daniel Kaplanin, ja kyselimme häneltä Minecraftista yleensä sekä erityisesti pelin tuoreesta Xbox 360 -ver..

Diablo III - Audio Interview
2012-05-18

At the Diablo III launch in Stockholm we caught up with Keith Landes, senior producer at the Blizzard audio department, to discuss things like the loo..

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Battlefield 3 - Close Quarters
2012-04-26

DICE:n pääsuunnittelija Niklas Fegraeus kertoo Battlefield 3:n seuraavasta lisäosasta: Close Quartersista.

Näin Tera länsimaistuu
2012-04-26

Frogsterin Ellen-Jane Austin kertoo, miten korealainen MMO-peli Tera sovitetaan länsimaisille markkinoille.

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 0% Diablo III
  • 42% Max Payne 3
  • 58% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600