Hyviä lumilautapelejä saa nykyään kaivaa kinoksista. Tämän sukupolven yrittäjät Stoked, Shaun White Snowboarding ja Amped 3 jättivät kaikki niukasti kerrottavaa after ski -pippaloihin. Viimeisimmät hyvät laskut irtosivat vanhemman laitepolven Amped 2:n ja SSX 3:n parissa, jotka ilmestyivät molemmat vuonna 2003. Koko ikäni lautailleena voin onneksi todeta, että vaikka tuoreinta SSX:ää ja lumilautailua yhdistävät vain vuorenrinne ja lumi, on laudalla viilettäminen - maassa tai ilmassa - pitkästä aikaa pahuksen hauskaa.

World Tourissa tutustutaan kisamuotoihin ja suorituspaikkoihin. Parinkymmenen kisan aikana käydään läpi Survival-, Race It- ja Trick It -skabat sekä päästään kokeilemaan sellaisia eksoottisia huvituksia kuin grindaamista Kiinan muurilla tai lentelyä liitopuvulla Kanadan Kalliovuorilla. Jokaisella vuoristolla on oma teemansa, jonka mukaan laskijoiden on varustauduttava. Himalajalla tarvitaan lisähappea, kun taas jäähakku tarjoaa pitoa Siperian jäisillä rinteillä.

Leijonanosa laskukilometreistä kartutetaan Explore-pelitilassa, jossa kaikki rinteet, kisatapahtumat ja vuoristot odottavat puuterinpöllyttäjiä. Yli 150 "runissa" riittää tahkottavaa, varsinkin kun yhden kisan suorituksen hiomiseen voi helposti humahtaa koko ilta. Netittömät voivat tyytyä kilpailemaan mitaleista, joihin vastuksen tarjoavat tietokoneen laskijat. Varsinainen hupi irtoaa kuitenkin aikavertailusta Ridernetin kautta. Tämä kavereiden ja kilpaveljien suorituksia kartoittava nettilogi on suoraa jatkumoa Need for Speed -sarjassa läpi lyöneelle Autologille, ja systeemi toimii suorastaan erinomaisesti myös lumikeleillä.

Pelattavuus on säilynyt lähes ennallaan. Vauhti on huimaa heti alusta pitäen, sillä 90 prosenttia laudanpäällä vietetystä ajasta lasketaan turbonappi pohjassa. Hävyttömän isojen ilmojen yhteydessä ehtii repiä tempun jos toisenkin, ja pistelukemat liikkuvat heti miljoonissa. Vaikka laskureitit ovat ensi katsomalta melko kapeita rännejä, on reitintuntemus avain voittoon. Pistekomboa on helppo kerryttää vaikka takomalla otsaa ohjaimeen ilmalennon aikana, mutta jos hyppii vääristä boxeista, ei kärkipaikoille ole mitään asiaa. Erot pronssisen ja kultaisen mitalin vaatimuksissa ovat järjestään moninkertaisia. Sama pätee kokeneempien laskijoiden ja aloittelijoiden taitotasoihin.

SSX:n saloihin on helppo päästä sisään, mistä aloittelijaystävällinen ohjaussysteemi pitää huolen. Tuplakorkin tai minkä tahansa muunkin tempun laskeutuminen onnistuu aina, kunhan muistaa päästää nappuloista irti ennen paluuta maan kamaralle. Tasaiselle laskeutumista tai pusikkoon täräyttämistä ei tarvitse varoa. Railoon putoamisestakin voi vielä pelastua kelaustoiminnolla, joka tosin verottaa lopputulosta. Perässähiihtäjät voivat lisäksi ottaa oppia kaverilistan kärkimieheltä juuri reittivalinnassa seuraamalla tämän haamulaskijaa. Itse olisin toivonut laskemisen kysyvän hivenen enemmän tekniikkaa ja aavistuksen vähemmän nupit kaakossa mättämistä, mutta toisaalta vaatiihan sekin taitoa. Ja jos kavereiden ajat eivät tarjoa haastetta, voi aina lyödä leikkirahansa likooon maailmanlaajuisissa Global Eventeissä ja haastaa SSX-maailman parhaat miljoonakisoissa.

Ainoana suurempana mokana keskittyminen Ridernetin implementointiin on vaatinut perinteisen moninpelin vadille. Yhtään kaunistelematta on iso pettymys todeta, että SSX:ssä ei voi kisata kylki kylkeä vasten jaetulla ruudulla tai edes verkon yli. Paatuneita sooloilijoita tämä tuskin häiritsee, mutta omalla kohdallani puute kirpaisee sen verran, että kiitettävä arvosana jää muuten erinomaisesti toteutetulta supersnoukkailulta haaveeksi.