F.E.A.R. Files

Kovin montaa räiskintäpeliä ei tarvitse pelata valot päällä, mutta F.E.A.R Files tekee piristävän poikkeuksen. F.E.A.R Files onnistuu ahdistavan ilmapiirin luomisessa erinomaisesti. Niskakarvat nousevat pystyyn jo intron aikana, ja tunnelma pitää näpeissään loppuun asti. Ahdistuksen ja painostavan ilmapiirin lisäksi säikyttely tulee Pelkotiedostoja kolutessa tutuksi, kuten myös punanesteen runsas määrä. Viimeistään kirosanojen suruton viljely vakuuttaa kyseessä olevan isojen poikien pelin, joten ilman henkkareita on pelikaupan tiskille turha marssia.

F.E.A.R Files sisältää pääpelin kaksi lisälevyä, Extraction Pointin ja Perseus Mandaten. Kaltaiselleni F.E.A.R-nöösille emopelin pelaaminen pohjustukseksi olisi kannattanut, sillä nyt juoni jää kovin pintapuoliseksi. Pelaaja kuuluu F.E.A.R-tiedustelupartioon, joka joutuu keskelle yliluonnollisia tapahtumia. Extraction Pointissa Paxton Fettel - emopelin pahis - tekee comebackin haudan takaa kloonisotilaidensa kanssa. Perseus Mandatessa Extraction Pointin tapahtumat nähdään toisen F.E.A.R -tiimin silmin. Hupia kummastakin riittää noin kymmeneksi tunniksi.

Lisälevyjen toteutukset eroavat hieman toisistaan. Extraction Point keskittyy pelaajan pelottelemiseen ja kannustaa varovaiseen etenemiseen. Tunnelma on todella painostava ja edetessä on koko ajan tunne, että noutaja vaanii seuraavan nurkan takana. Perseus Mandaten toteutus on huomattavasti lähempänä normaalia räiskintää. Pelottelu on satunnaisempaa kuin Extraction Pointissa. Ero on kuin kauhu- ja toimintaelokuvalla.

Graafinen toteutus on kaksijakoinen. Tulitaistelussa efektitykitys ja osittain tuhoutuva ympäristö ovat komeaa katsottavaa, mutta muuten kuvallinen anti jää vaisuksi. Samat tehdashallit ja toimistot toistuvat kerta toisensa jälkeen. Vaihtelua saisi olla enemmän. Audiopuoli on muuten hoidettu mallikkaasti, mutta aseäänistä puuttuu voima. Konetuliaseet kuulostavat ompelukoneilta. Saattaa kuulostaa pikkuseikalta, mutta tämä syö ikävästi toiminnalta pontta. Rynnäkkökiväärin pitää kuulostaa rynnäkkökivääriltä, eikä Singeriltä.

Ohjaustuntuma on onnistunut. Kudit menevät minne pitääkin, eikä tähtäämisen kanssa tarvitse arpoa. Vaikeustaso on myös kohdallaan ja tekoäly osaa toimia järkevästi. Alakynteen jäädessään kloonisotilaat saattavat perääntyä ja joskus ne voivat jopa hyökätä sivustasta. Yleensä sotilaita on samassa huoneessa puolenkymmentä, jolloin joitakin rynnäkköjä joutuu tosissaan miettimään. Pelaajan yliluonnolliset refleksit auttavat. Vekkaria on mahdollista hetkellisesti hidastaa, jolloin isommankin vihulaisköörin suolaaminen helpottuu oleellisesti. Ajan hidastamisesta tulee nopeasti elinehto. Isoimmista vihollissumista selviäminen ilman hidastusta on melkoinen taikatemppu.

F.E.A.R Files on mukava välipala isompien ruokien välissä, mutta täyteen tästä ei itseään saa. Ahdistavan tunnelman ja säikyttelyn avulla peli tekee mukavasti pesäeroa genren muihin räiskintöihin. Itse pääpelin puuttuminen tästä kokoelmasta hieman ihmetyttää. Tapahtumat ja niiden motiivit jäävät auttamatta avoimiksi ja juonesta on mahdotonta saada kaikkea irti. Myös kestoa olisin toivonut molempiin kampanjoihin lisää. Aktiivinen pelaaja läpäisee molemmat kahdessa illassa. Kauhuelokuvien ja nopeatempoisten räiskintäpelien ystäville, mutta ei heikkohermoisille.