Armored Core V saapuu meille From Softwarelta, painajaisteni herralta joka tunnetaan kovalinjaisesta suhtautumisestaan pelikokemukseen. Jos se ei ole vaikeaa, se ei ole hauskaa. Siksi olinkin yllättynyt, kun mechan puikkoihin pääsi sangen vaivattomasti, eikä nekkuun tullut kuin vasta kuudennessa tehtävässä.
Tämä iloinen rallattelu taistelukenttien lävitse alkoi kuitenkin pian paljastaa täysin päinvastaisen ongelman. Suurin osa rutiinitehtävistä on todellakin rutiinia. Lyhyitä, monotonisia ja persoonattomia pyrähdyksiä melko pienien karttojen lävitse joissa voittaminen ei koskaan ole ongelma. Ainoa muuttuja on se kuinka romuna oma mecha palaa kotiin, joka vaikuttaa tehtävästä saataviin rahallisiin palkintoihin.
Pelistä löytyvä kourallinen juonitehtäviksi kutsuttuja taisteluita tarjoaa varsinaisen vastuksen, ja näissä seinä voikin nousta vastaan yllättävän jyrkkänä, pakottaen pelaajan hinkkaamaan yksinkertaisempia koitoksia yhä uudestaan ja uudestaan parempien osien ja aseiden toivossa. Tässä kohtaa homma alkaakin muistuttaa enemmän From Softwaren tunnetumpaa linjaa.
Armored Core V:n ydin on mechojen tuunaamisessa. Erilaisia kokoonpanoja on tarjolla kiitettävä määrä, ja näissä voi säätää jotakuinkin jokaista kuviteltavissa olevaa osaa. Valitettavasti tarjolla olevat osat on avattu yllättävänkin pian, jolloin tällä saralla ei jää enää mitään tavoiteltavaa.
Kuten jo alussa totesin, Armored Core V on verkkomoninpeli. Sen todella mitäänsanomattoman yksinpeliosuuden tarkoitus on toimia lähinnä testilaboratoriona pelaajan erilaisille mechavirityksille, joilla voi sitten mennä pätemään linjoille. Peliin on viritetty hyvä tiimipohjainen järjestelmä, ja omalle joukkueelle kerätään jatkuvasti pisteitä, myös yksinpelissä. Joukkueet sitten taistelevat suurella kartalla alueista, valloittaen niitä toisiltaan.
Tässä Armored Core V voikin toimia mainiosti. Hyvä, keskenään kommunikoiva kaveriporukka voi virittää itselleen toisiaan tukevan setin mechoja kuin paremmassakin anime-sarjassa, ja muodostaa näillä ainakin henkisesti Voltronin jolla leikata vihollisten viritelmien lävitse.
Ilman tätä aspektia Armored Core V on kuitenkin täysin rampa. Sen "juoneen" on käytetty juurikin sen verran aikaa, että joku From Softwarella on selannut englannin sanakirjasta muutaman satunnaisen subjektin ja lyönyt ne osapuolten nimiksi. Hahmoista ei voida edes puhua. Peli tiivistyykin täydellisesti kieltämättä upeaan alkuanimaatioonsa, jossa nähdään kovan luokan sotapornoa täysin ilman mitään inhimillistä vivahdetta. Tämä peli on mekaaninen.
Minä en ole puhtaita verkkomoninpelejä vastaan. Ohitin Team Fortress 2:ssa diaboolisen 666:n tunnin rajan viime kuussa, ja myös Left 4 Dead -sarja on suuria suosikkejani. Nämä pelit eivät ole edes kuulleet yksinpelistä millään mainittavalla tasolla, ja ne ovat upean tyydyttäviä. Myös Armored Core V voisi puolestani astua tähän kastiin, kunhan sen pakettiin laitetaan iso tarra jossa varoitetaan ettei siinä ole yksinpeliä kuin nimeksi.
Jos pidät tuunaamisesta, mechoista ja verkkomoninpelaamisesta voi tässä olla sinulle vuoden peli. Sen käyttöliittymä on enimmäkseen pätevä, mechan ohjaamisesta pääsee nopeasti jyvälle, ja laajemmat kentät tarjoavat kiitettävän paljon tilaisuuksia taktikointiin vaihtelevine kaupunkimaastoineen, jotka todella tuovat erityyppisten mechojen heikkoudet ja vahvuudet etualalle.
Armored Core V:n äänipuoli täyttää perusnormit, joskin grafiikkaosastolla joudun napisemaan siitä kuinka mechan heijastusnäytöllä pyörivä data pakkaa peittämään varsinaisen maaston tyystin alleen. En myöskään väitä peliä erityisen kauniiksi, mutta grafiikka on kohtuullisen toimivaa. Tiuhemmissa kohtauksissa PS3:n ruudunpäivitys ei kuitenkaan pysynyt täysin mukana menossa.
Huolimatta Armored Core V:n tietyistä ansioista, pidän huitaisemalla tehtyä yksinpeliosuutta edelleen majesteettirikoksena joka heijastuu suoraan lopulliseen pisteytykseeni.