Sine Mora

Kun avaruusalukset ampuvat, tarvitaan siihen vain harvoin sen syvällisempiä tarinoita. Nopea toiminta, isot räjähdykset ja hiuksen hienoista selviytymismaneereista seuraava adrenaliinibuusti sitä paitsi usein riittävät draamaksi itsessään. Unkarilaisen Digital Realityn Sine Mora on kuitenkin toista maata. Jo Haegemonia-strategioissaan eeppisiä avaruustarinoita kertoillut pelistudio kertoo tarinaa sisällissodasta, salamurhista ja aikamatkustuksesta niin monen mutkan kautta, että tarinasta on ensimmäisellä pelikerralla vaikea saada selvää. Panosta kerronnassa kuitenkin on ja onpa tarjolla myös vaihtoehtoinen näkökulma tarinaan haastavamman vaikeustason selvittäneille.

Peli polkaisee käyntiin vauhdikkaasti hämmentävän tarinavetoisen alun jälkeen ja pamauttaa valttikorttinsa kehiin välittömästi. Nopeatempoinen, vasemmalta oikealle rullaava perinteinen shmuppailu on saanut ympärilleen niin upeaa visuaalista designia, että on vaikea uskoa kyseessä olevan pelkkä latauspeli. Vaikka peli itsessään toimii kaksiulotteisesti, taustat ovat kolmiulotteisia ja vaihtavat kuvakulmaa tapahtumien mukaan. Tarjolla on upeita kamera-ajoja, henkeäsalpaavia syöksyjä ja uskomattoman komeaa arkkitehtuuria - toiminnan pysyessä silti tiukan kaksiulotteisena. Visuaalisena taidonnäytteenä Sine Mora on huikea. Haastava tarina ja upea ulkoasu viimeistellään erinomaisella pelattavuudella. Pikkutarkka Bullet Hell -toiminta pysyy napakasti ohjaksissa alusta loppuun, eikä poikkeuksellisesti edes arcade-tikkua tule ikävä.

Itse pelimekaniikka on sekoitus monessa muussa pelissä hyväksi havaittuja keinoja omalaatuisesti yhdisteltynä. Suurimman osan aikaa pelaajan käytössä on kentältä poimittavilla bonuksilla päivitettävä konetussari. Takataskusta löytyy myös aluskohtainen erikoisase, sekä aikaa manipuloiva lisäke. Pistekertoimet nousevat ainoastaan perusasetta käyttämällä, muut aseet sekä osuma alukseen nollaavat kerroinlaskurin. Systeemi ei taatusti ole jokaisen mieleen, mutta pakottaa pelaajan harkitsemaan erikoisaseiden käyttöä tarkkaan ja kannustaa ottamaan huikeita riskejä.

Riskinottoa ei kannata pelätä muutenkaan, sillä pelin selkein oma oivallus on osumapisteiden korvaaminen ajalla. Jokaisesta tuhotusta vihollisesta pelikelloon livahtaa himpun verran aikaa lisää, kun taas osumat omaan nahkaan vähentävät numeroita ajannäyttäjästä. Pelin vaikeustason kannalta oivallus on nerokas. Vaikka jo normaalilla vaikeustasolla ruutu täyttyy ammuksista ja pelaaminen on kuolemista, rauhallisesti etenemällä peli sujahtaa mitäkuinkin vaivattomasti läpi. Vaan annas olla kun vaikeustasoa kiristetään vähänkään. Vihollismäärä ei lisäänny, eikä kentällä lojuvien bonusten määrä muutu, mutta aikaa onkin yllättäen reilusti vähemmän. Paniikintunne on huima, kun kello näyttää kahta sekuntia ja jokainen tuhottu vihollinen lisää kelloon vain puoli sekuntia lisää aikaa. Ajan stabilisoivalle tarkistuspisteelle pääseminen on joka kerta huima helpotus. Alkuun ihmetystä herättänyt systeemi osoittautuukin nopeasti pelin intensiteetin kannalta oleellisimmaksi tekijäksi ja pitää ohjaimen tiukasti kourassa.

Peli rytmittyy vahvasti peli yli kahteenkymmeneen pomotaisteluun. Kenttäosuudet eivät itse asiassa kestä välttämättä parikymmentä sekuntia kauempaa ennen seuraavaa pomotaistelua, joka saattaakin sitten kestää minuuttitolkulla. Pomovastustajat ovat järjestään jättimäisiä, mielikuvituksellisia tappokoneita, joiden liikkeitä joutuu kerrankin opettelemaan tosissaan. Pomot toistavat omaa hyökkäysmetodiansa orjallisesti, mutta kestävät hurjasti kuritusta, joten jokainen miinusmerkki pelikelloon voi olla kohtalokas. Eeppisyydestä ei todellakaan tingitä ja jo ensimmäisestä pomohirviöstä lähtien taistelut ovat ikimuistoisia ja tarkkaa ohjainkättä vaativia. Jokainen pomohirvitys aukeaa erilliseen harjoitteluosioon kurmootettavaksi, kunhan ne on ensin kaatanut tarinaosiossa, mikä on tarpeellista jos pelin vaikeampia vaikeustasoja on ajatellut yrittää. Pomoharjoitusten lisäksi läpipeluu nimittäin avaa myös Arcade- ja Score Attack -pelimuodot, joissa tarina on karsittu nollaan ja joissa vaikeustasovalikko koostuu Älyttömän Vaikeasta ja Ei-Näin-Vaikeaa-Olekaan vaikeasta. Ahkeralle harrastajalle peli tarjoaa siis paljon pelattavaa, eikä vähiten nokkelan, erilaisista haasteista koostuvan saavutusryppään avulla.

Miinusmerkkejä Sine Moralle piirtyy varsin vähän. Pari-kolme kohtaa koko pelin aikana eteen tulee heikommin suunniteltu, vaihteluksi tarkoitettu osuus, joissa pitäisi esimerkiksi huomaamattomasti sujahtaa roskakuilun lävitse tai pujotella kolmiulotteisesti sulkeutuvien porttien ohitse. Nämä kohdat kestävät kuitenkin vain muutaman sekunnin kukin, eivätkä pilaa pelikokemusta. Visuaalisen ilotulituksen vastakohtana äänimaailma on keskitasoa ja musiikki huomaamatonta näppäilyä joka kirjaimellisesti unohtuu taka-alalle.

Näistä huolimatta Sine Mora on huiman hieno peli. Sekä uusille shmuppereille että vanhoille konkareillekin jotain tarjoava vaikeustaso, upea ulkoasu ja alkuhämmennyksen jälkeen hienosti kirjoitetuksi osoittautuva tarina yhdessä millintarkan pelattavuuden kanssa riittävät viemään kokemuksen yhdeksi sukupolven muistettavimmista. Kannattaa tarttua mukaan, Sine Mora palkitsee rohkeaa.