Nitrobike

Nitrobike tuo esiin huonoimmat puoleni; kärsimättömyyden, kiroilun sekä epäuskon Wiihin. Wii on dominoinut konsolimarkkinoita suvereenisti julkaisustaan lähtien, yltäen rutkasti hulppeampiin myyntimääriin kuin kilpailijansa. Toisaalta hyvät Wii-pelit tuntuvat olevan kiven alla.

Nitrobike on samoilta kehittäjiltä kuin Nintendo 64:lle julkaistu Excite Bike. Pelin sukujuuret ovat hyvin näkyvissä, sillä kaikki ohjausta, ideaa ja jopa menuja myöten muistuttaa Wiin Excite Truckista. Paino on sanalla muistuttaa, sillä Nitrobike ei onnistu toistamaan menestysreseptiä. Sen sijaan se ottaa kaiken hyvän mitä Excite Truckissa oli, hakkaa ne kirveellä paloiksi ja syöttää sioille.

Nitrobike tekee kaiken esikuvansa tavalla, mutta huonommin. Ensimmäinen hammasten kiristelyä aiheuttava asia ovat kontrollit. Wiin kapulaa pidellään vaakatasossa, kuten moottoripyörän sarviakin. Moottoripyörästä löytyy myös kaasu ja ainakin teoriassa myös jarru. Sillä ei tosin tee mitään. Toisin kuin luulisi, jarrua painamalla pyörä heittää heti itsensä linkkuun. Teoriassa moottoripyörää pitäisi myös pystyä ohjaamaan, mutta sekään ei ole itsestäänselvyys Nitrobikessa. Joko peli ei rekisteröi wiimoten liikkeitä lainkaan tai sitten ne vaikuttavat aivan liian ärhäkästi. Tämä johtaa useimmiten iloisen kaasuttelijan ajelemaan radan ulkopuolelle tai seinää kohti. Kun tähän lisätään fysiikka, jonka mukaan räjähtävät esineet eivät edes liikuta moottoripyörää, kun taas pieni keppi päättää matkan kuin seinään, on voittajakombinaatio löydetty. Voittajaksi vain valitettavasti päätyvät tekoälyvastustajat, ei pelaaja.

Nitrobike koostuu kahdesta pelityypistä sekä yhdestä piilotetusta pelitilasta. Pelaaja voi ajaa yksittäisiä kisoja tai kokeilla uratilaa. Uratilassa yritetään voittaa kaikki kisat, jonka jälkeen koko roskan voi tehdä uudelleen. Yllätyksiä pelityypeissä ei ole. Kisoja pelataan joko muita pelaajia tai aikaa vastaan.
Nitrobiken kuningasidea on turboboosti. Se mahdollistaa vauhdin, jonka avulla saavutetaan Excite Truckin kaltaisia ilmalentoja. Nitrobike tuo ideaan oman lisänsä: Jokainen ilmalento päättyy seinään. Pelaajan kannattaa myös varoa ylenmääräistä turbon käyttöä, sillä se räjäyttää helposti koko pyörän. Räjähdysvaaran suuruutta ounastelee mittari ruudun alalaidassa, mutta se ei pidä aina paikkaansa. On iloinen yllätys lentää savuna ilmaan maalisuoralla ja sijoittua viimeiseksi, kun räjähdysmittari oli vasta puolessa välissä.

On surullista, että pyörän räjäytteleminen lienee ainoa asia, missä on ylipäätään järkeä. Kun turhautunut pelaaja yrittää päästä lopullisesti eroon moottoripyörästään viidennentoista kerran, uusi pelitila avautuu. Tämä koostuu avoimesta kentästä jossa törmäillään päättömästi entistäkin hullumman fysiikan avustamana. Se on myös pelin parasta antia, mikä on paljon sanottu.

On kummallista, kuinka pelin voi toheloida näin pahasti. Kehittäjän ei olisi tarvinnut tehdä muuta kuin kopioida Excite Truckin kontrollit, jolloin Playstation 1 -tasoiset grafiikatkin olisi voinut antaa anteeksi. Tällaisenaan Nitrobike saa oikeutetusti jäädä kaupan hyllyyn pölyttymään.

Palataksemme alkuun, Nitrobike on juuri sitä roskaa, mitä odotinkin. Nintendo Wii on loistava pelialusta, joka on myynyt kohta 25 miljoonaa kappaletta. Olisiko jo aika kunnioittaa sitä ja alkaa tehdä pelit huolella, sen sijaan että ne paiskattaisiin raakileina maailmalle suurien myyntien toivossa? Mitä tapahtui Nintendon Seal of Quality leimalle?