Arvio

Rhythm Thief & the Emperor's Treasure

Kirjoittaja: Leevi Rantala

Julkaistu 2012-04-10

Vaikka Guitar Herot ja Rock Bandit voi mieltää myös rytmipelien kategoriaan, varsinaisten juonivetoisten rytmipelien saralla on pidellyt hiljaista Parappa the Rapperin jälkeen. Rhythm Thief & The Emperor's Treasure koettaa paikata tätä tyhjiötä, mutta ei täysin onnistuneesti.

Pelin pääosassa nähdään nuori mestarivaras Phantom R. Toisaalta häntä pitäisi ehkä kutsua pikemminkin mestarilainaajaksi, sillä hän palauttaa aina varastamansa tavarat moitteettomassa kunnossa. Phantom R:n motiivit eivät liikukaan rahan perässä, vaan hän on kadonneen isänsä jäljillä. Isäukon löytäminen ei ole kuitenkaan helppoa ja pian tanssiva varkaamme huomaa sotkeutuneensa keskelle salaliittoa, jonka keskiössä on ilmeisesti kuolleista herännyt Napoleon Bonaparte.

Kuten pelin nimestäkin voi jo päätellä, ovat musiikki ja rytmi keskeisissä rooleissa. Kaikki pelin tärkeimmät tapahtumat ratkaistaan rytmikkäiden minipelien avulla, joissa pääsee naputtelemaan näppäimiä, käyttämään kosketuskynää ja jopa kallistelemaan pelikonsolia. Minipeleissä on hyvin vaihtelua, sillä Phantom R pääsee kokeilemaan taitojaan hiippailemisessa, ruoanlaitossa, tarjoilemisessa ja nyrkkitappeluissa.

Rytmipelien ohjaus toimii pääosin mallikkaasti, ainoastaan pelikonsolin kallisteleminen rytmin tahdissa tuntui hankalalta, koska peli ei aina rekisteröinyt kaikkia liikkeitä. Rytmikkäiden haasteiden suurin miinus tulee niiden lyhyydestä ja yksinkertaisuudesta. Parhaimmillaan tarvitsee painaa vain yhtä nappia musiikin tahdissa, eikä näissä haasteissa epäonnistuminen tunnu edes mahdolliselta. Onneksi mukaan mahtuu myös useiden nappien painalluksiin ja erilaisten kuvioiden piirtelyyn perustuvia minipelejä, joiden läpäiseminen ei onnistu heti ensi istumalta. Jos minipeli menee huonosti, voi siitä saatavaa tulosta yrittää parantaa myöhemmin. Itse en kuitenkaan viihtynyt niiden parissa niin hyvin, että olisin jaksanut palata niiden pariin uudelleen.

Rytmikkäät minipelit eivät ole tekijöille kuitenkaan riittäneet, sillä peliin on valitettavasti sotkettu mukaan myös hyvin kevyttä seikkailemista. Näissä jaksoissa juostaan juonen pakottamana ympäri Pariisia ja ratkotaan erittäin kevyitä ja itseään toistavia pulmia. Usein tarkoituksena on vain löytää kaupungin vilinästä jokin yksittäinen ääni, joka säikäyttää tien tukkivan poliisin, hämää äänilukkoa, vaivuttaa kirjastonhoitajan uneen ja niin edelleen. Valitettavasti tarvittavia ääniä ei tarvitse edes itse metsästää, vaan peli ohjaa automaattisesti oikeaan paikkaan. Ilmeisesti pelin rytmi olisi kärsinyt siitä, jos pelaajien olisi pitänyt itse nähdä vaivaa pulmien ratkaisemiseksi. Nykyisellään peli käytännössä taluttaa kädestä pitäen kaikkien pulmien läpi, eikä pelaajan tarvitse tehdä muuta kuin istua kyydissä.

Ulosanti on musiikin ja äänien osalta kohdallaan. Minipeleissä kuultavat kappaleet vaihtelevat tyyleiltään kevyestä jazzista poppiin ja valssiin. Jokaisessa kappaleesta löytyy helposti mukaansa tempaava rytmi, jonka seuraaminen on mukavan helppoa. Visuaalisella puolella liikutaan "ihan kiva" -asteikolla. Pelimaailma on värikäs ja anime-tyyliset välivideot ovat näyttäviä. Kolmiulotteinen efekti tuo peliin hieman lisää silmäkarkkia, mutta en kokenut sitä mitenkään tarpeelliseksi.

Rhythm Thief on kaikesta purnauksestani huolimatta kohtuullinen peli, jonka pelaa suuremmitta ongelmitta kertaalleen läpi. Valitettavasti sen uudelleenpeluuarvoa syövät pelin helppous ja rytmipelien yksinkertaisuus. Niinpä seikkailua ei arvaa suositella kuin vannoutuneimmille musiikkipelien ystäville, ja hekin saattavat pettyä pelin helppouteen.