Suomi
Gamereactor
arviot
Prototype 2

Prototype 2

Kolme vuotta sitten julkaistu Prototype oli avoimen maailman "aivot narikkaan" -tyyppinen toimintapeli, jossa harmaata materiaa leviteltiin niin eteisessä kuin hirviöviruksen riivaamassa New Yorkissakin. Hyvät myyntitilastot vakuuttivat julkaisija Activisionin, ja nyt on aika hypätä jatko-osan pariin. Onneksi myös parannuksia on tehty.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Alkuperäinen vuoden 2009 Prototype keräsi pelimediassa kohtuullisia arvosanoja. Gamereactorissa Jorin arviossa pelin ongelmat, kuten "täydellinen uskottavuuden puute ja tohelo tekoäly sekä hankala ohjailtavuus" olivat kuitenkin liikaa ja peli jäi pettymyksen puolelle (4/10). Itse pidin pelistä vähintään kutosen arvoisesti, vaikka allekirjoitan mielelläni monet Jorin esille nostamat ongelmat. Kehittäjä Radical Entertainment on jatko-osassa ottanut tosissaan kritiikin juuresta kiinni ja onnistunut kiskomaan monet kitkeryyttä aiheuttaneet rikkaruohot pois pelistä. Erinomaisuuteen Prototype 2 ei yllä, mutta se parantaa niin paljon, että sitä voi hyvillä mielin kuvailla onnistuneeksi jatko-osaksi.

Juonen ja uskottavuuden kannalta uudistukset eivät kuitenkaan ole kovin kummoisia. Ykkösen lähtökohta toistuu lähes identtisesti, ja New York on jälleen hirviöitä tuottavan viruksen vallassa ja suljettuna ulkomaailmalta. Mutanttivirusepidemiasta olisi jo tarpeeksi, mutta kun operaatiota johtavat ilmeisesti natsisaksan, Josef Mengelen ja Umbrellan opissa käyneet suuryritys Gentek ja palkka-armeja Blackwatch, ei tavallisilla kansalaisilla pyyhi hyvin. Tekoäly on edelleen pöhköä, ja tavikset ovat kuin karjaa, joiden tarkoitus on lähinnä kuolla mitä karuimmilla tavoilla. Peli onkin uskomattoman raaka, eikä turhaan kanna K18-lätkäänsä. Uskottavaa meno ei edelleenkään ole, mutta sentään tarina kulkee paremmin eteenpäin kuin aikaisemmin.

Prototype 2:n uusi päähenkilö on kersantti James Heller. Hänen vaimonsa ja lapsensa menehtyivät edellisessä virusepidemiassa, joten hän lähtee kosto mielessä etsimään ensimmäisen pelin päähahmoa Alex Merceriä. Supervoimainen Mercer heittelee Helleriä tietysti kuin räsynukkea, mutta tappamisen sijaan tartuttaakin tämän omalla superkykyjä tuottavalla viruksellaan. Mercerillä näyttää olevan täysin oma kuvio meneillään, jossa tavoitteena on enemmän kuin Gentekin ja Blackwatchin tuho. Sepä ei tosin Helleriä paljoa kiinnosta. Tyypillisenä antisankarina maailman pelastaminen on pelkkä bonus, jos siinä samassa pääsee laittamaan Mercerin lopullisesti mullan alle.

Hahmot ovat kautta linja tuttuja stereotyyppejä, mutta onnistuvat silti olemaan riittävän kiinnostavia. Koko uusi Mercerin edustama Evolved-rotu lainaa ideansa ja sisältönsä aika häikäilemättömästi vampyyreilta ja Marvelin mutanteilta. Onneksi pelin esitys lähestyy jo huippuluokkaa. Mustavalkoiset välivideot muistuttavat punaisine kohokohtineen muun muassa Sin City -elokuvasta ja tekevät erittäin positiivisen vaikutuksen. Pelin grafiikka on muutenkin saanut melkoisen kasvojenkohotuksen ja New Yorkin kaupunki on eläväisempi ja värikkäämpi kuin aikaisemmin. Tällä tosin on hintansa. Kaupunki on nyt jaettu kolmeen saarimaiseen alueeseen, jotka aukeavat pelin edetessä. Saarelta saarelle ei hypitä tuosta vain, vaan siirtyminen edellyttää helikopterikyytiä kahdesta alueella olevasta tukikohdasta sekä pitkähköä lataustaukoa. Tarinallisesti peli ei edellytä palaamista aikaisemmille alueille, joten ramppaamista vaatii vain sivutehtävien suorittaminen ja niistä ansaittavien lisävoimien kerääminen.

Tämä on mainos:

Lisätehtäviä ja kerättävää Prototype 2:sta sitten riittääkin. Radical Entertainment on selvästi ottanut oppia niin omista kuin muidenkin virheistä. Lisätehtävien suorittamista palkitaan aina uusilla voimilla, parannuksilla sekä tietysti kokemuspisteillä, eikä niiden suorittaminen toistosta huolimatta tunnu turhalta. Tavallinen tasonnousu tietää parannusta johonkin hahmon peruskyvyistä kuten liikkumiseen, puolustukseen ja hyökkäykseen, mutta lisätehtävistä palkitaan vielä erillisillä "mutaatioilla", jotka saattavat lisätä entisestään jotain tiettyä taitoa tai kykyä.

Prototype 2

Sivutehtävät vaihtelevat myös mukavasti. Mukana on tietysti mustien laatikoiden keräämistä ja suoraviivaisia salamurhatehtäviä, mutta ne on naamioitu verrattain hyvin osaksi pelimaailmaa. Parasta rakenteessa on kuitenkin se, että kaikki löytyy valikoista ja peli myös esimerkiksi ilmoittaa, jos jokin piilotettu tehtävä tai keräiltävä on lähellä. Kiusoittelut uusista kyvyistä tekee pelaamisesta mukavan koukuttavaa ja eipä aikaakaan ennen kuin Heller on tehokkain tappokone miesmuistiin.

Hahmonkehittämisellä onkin tästä syystä suuri vaikutus vaikeustasoon. Sivutehtäviä paljon suorittamalla haastetason saa helposti pois tasapainosta. Jos yrittää edetä vauhdilla, kuten itse tein arviota varten, nousi vaikeustaso melkoisen jyrkäksi jo normaalilla. Kun taas jäin kunnolla pistämään Hellerille habaa hauikseen, tuli menosta jopa liian helppoa. Vaikeustasoa pääsee onneksi muuttamaa valikoista lennosta, joten on aina mahdollisuus lisätä vastusta, jos meno käy liian keposeksi.

Tämä on mainos:

Pelattavuuden osalta peli ei edelleenkään ole virheetön, mutta eteenpäin on ehdottomasti harpottu. Kamera heiluu edelleen hieman, mutta se pysyy nyt paljon paremmin mukana Hellerin hurjan akrobaattisissa liikkeissä. Pikkutarkat laskeutumiset tuottavat eniten ongelmia, mutta toisaalta itse toiminta on tarkempaa ja taktisempaa kuin ykkösosassa. Taistelua on virtaviivaistettu ja fantastisen näyttävät liikkeet on helpompi toteuttaa ja hahmottaa. Oma suosikkini oli ehdottomasti lonkerokyvyn "musta aukko" -hyökkäys, joka ampuu keskipisteestään erikokoisia lonkeroita joka suuntaan ja vetää sitten nappaamansa esineet ja elolliset takaisin keskukseensa verisen räjähdyksen saattelemana. Absurdia, veristä ja samalla hykerryttävän viihdyttävää.

Tietysti myös ykkösessä nähty rikkinäinen hiiviskelymekaniikka tekee paluun - onneksi tällä kertaa vähimmillä rikoilla. Viruksen muuntautumiskyvyn avulla pelaaja voi "syödä" vihollisia ja omaksua näiden persoonallisuuden, elinvoiman ja muistot itselleen. Näitä valepukuja tarvitaan tietysti soluttautuessa sisään moniin varjeltuihin laitoksiin. Yhtä rasittavaa ja tyhjänpäiväistä hiiviskely ei ole kuin edellisessä osassa, ja alussa se tuntuu jopa kohtalaisen mukavalta. Harmittavasti se käy kuitenkin toistamaan itseään ja lopulta se jälleen jää vain pakonomaiseksi rutiiniksi tehtävän aloitukselle, ennen kuin tilanne räjähtää käsiin ja on aika lonkeromuhennokselle.

Tätä arviota varten en aivan saanut muhennosta aivan valmiiksi. Avoimen maailman peliksi Prototype 2:n voi vetää epäilemättä läpi varsin nopeasti. Pelikelloa tai statseja ei jostain käsittämättömästä syystä ole mukana, joten en voi kellottaa tarkkaa peliaikaani, mutta arvioisin peliaikaa kertyvän lisätehtävien kera reilusti yli 15 tuntia. Pelistä löytyy on myös vastine EA:n Online Passille nimeltä Radnet. Pelin ensiostajat saavat sen mukana ilmaiseksi lisähaasteita ja tehtäviä, joissa voi ansaita uusia mutaatioita Hellerille. Lisäksi lisäpalvelun kautta voi ottaa osaa yhteishaasteisiin sekä haastaa frendejään päihittämään omat tuloksensa niissä. Jokainen voi itse päättää, mihin tällaiset lisäpalvelut pitäisi tunkea.

Pelikokemuksena Prototype 2 osoittautui lopulta yllättävänkin mukavaksi. Ihan kiva ykkösosa ei luonut liian korkeita odotuksia, joten olin iloisesti yllättynyt, että Prototype 2 onnistui parantamaan näinkin paljon. Monet vanhat ongelmat ovat tietysti mukana, mutta ne Radical Entertainment on vähintään silotellut parempaan kuosiin. Jos ykkönen ei miellyttänyt lainkaan, tuskin jatko-osakaan asiaa päälaelleen kääntää. Toisaalta jos edellinen osa iski edes hitusen, on Prototype 2 lähes varmasti yksi kevään hauskimpia toimintapläjäyksiä.

Prototype 2Prototype 2
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Lisätehtävät koukuttavat, tyylikäs esitys, fantastisen sekopäinen toiminta
-
Hiiviskely, tehtävät toistavat liikaa itseään, tökerö ja epäuskottava juoni
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

5
Prototype 2Score

Prototype 2

ARVIO. Kirjoittaja Arttu Rajala

Prototypen jatko-osa on julkaistu ja paluun tekevät niin lonkerot, veripalttu kuin suolenpätkätkin. Toimintaa on onneksi myös hiottu.



Ladataan seuraavaa sisältöä