Ensimmäiseksi silmään pistää sisällön akuutti puute. Pelimuotojen määrä on harvinaisen mitäänsanomaton. Jos karsitaan päältä pois tavanomaiset Quick Race-hässäkät, jäljelle jää selvästi hätäisesti mukaan hivutettu World Tour. Yksipuolisuutta kiljuvien ratakisojen lisäksi on temppumoodi. Tämä on tosin haudattu syvälle valikoiden uumeniin, ja hyvä niin. Ympyrän muotoisessa areenassa on kourallinen identtisiä puisia hyppyreitä. Niistä sitten lentämällä hankitaan täysin yhdentekeviä pisteitä. Kisoja läpäistyään voi omaan fillariinsa voi ostaa tiettyjä näennäisiä parannuksia, joista ei kuitenkaan käytännössä ole apua. Pelaaminen ei muutu sen viihdyttävämmäksi vaikka kuinka yrittäisi. Kidutukselta säästyy kun suosiolla skippaa koko hoidon ja keskittyy pikakisoihin. Moninpeliä ei testiversiossa päästy testaamaan, mutta mistään pelin pelastavasta ominaisuudesta ei varmuudella ole kyse.

Jos itse asiassa jaksaa pusertaa itsensä kilparadoille asti, iskee peli tointunutta pelaajaa uudestaan lärviin. Ajomekaniikka nimittäin on suomeksi sanottuna syvältä. Vaikka painaisi kuinka lujaa epätasaisessa maastossa, ei missään kohtaa saa kunnollista tuntumaa kontrolleihin. Toisin sanottuna kaksipyöräinen tuntuu "leijuvan" vähän väliä maanpinnan yläpuolella. Realismia tavoitellen liiallisen pelleilyn tuloksena lentää kuski lepikkoon pyörän päältä. Surkea fysiikanmallinnus kuitenkin vesittää homman täysin. Välillä pyörän päällä ei pysy millään, joskus ei kaadu ollenkaan. Lisäksi staattisia seinämiä ei usein tarvitse kuin hipaista väärässä kulmassa, että hahmo lentää sarvien yli. Kaiken kukkuraksi onnistuin muutamaan otteeseen lentämään ulos koko kentästä bugin takia.

MUDin surkean graafisen tason ymmärtäisi vielä PS2:lla, mutta nykyaikana moinen rimanalitus on jo surkuhupaisaa. Jopa ensimmäisessä Flatoutissa oli mallinnettu paremmin kuusimetsää, ja se on paljon sanottu. Heikon piirtoetäisyyden takia on hankalaa erottaa, onko siellä suoran päässä soratietä vai koivu. Kohonnutta turhautumista silti on alkukantaisella tavalla tyydyttävää purkaa losauttamalla kaasuhana pohjassa tammen kylkeen. Viimeistään hermot menevät järjettömän laiskaan äänimaailmaan, sillä yksitoikkoisuus on päivän sana. Moottoripyörien ja ympäristön äänet sulautuvat yhdeksi puuroksi. Alkuvalikosta eteenpäin taustalla huutaa koko ajan tylsää, geneeristä punk-rockia. Ainoa järkevä selitys sietämättömään musiikkiin on, että jollekin paikalliselle autotallibändille on lätkäisty käteen pullo miestä vahvempaa ja mikrofoni naaman eteen. Lopputuloksena on kourallinen samasta kelopuusta veistettyä sontaa.

Vaikkakin MUD kehuskelee myyntivalttinsa olevan motorcossin maailmansarjan osittainen sisällyttäminen, ei se peliä polttotuomiolta pelasta. Olematon määrä pelattavaa, silmiä raastavat grafiikat ja huono audiovisuaalinen anti ovat vain kuorrutusta lantakasassa. MUD on yksinkertaisesti auttamattoman yksipuolinen ja hävettävän tylsä tapaus. Tuntuu, että mitään ei ole tehty kunnolla, vaan kaikki on jätetty puolitiehen joko rahan tai motivaation loputtua. Joka tapauksessa MUDia ei voi suositella kenellekkään. Ei ole mitään, minkä joku toinen jo olemassa oleva peli tekisi paremmin. Motocross-fanien kannattaa ehdottomasti valita mieluummin Trials Evolution, joka pesee tämän kakkakikkareen kirkkaasti kaikilla osa-alueilla. Kaikki MUDin vastaan tulevat kopiot kannattaa suosiolla heittää kirosanojen säestämänä lähimpään leirinuotioon.