Suomi

Kärsimysten kärsimys

Kirjoittaja Redi 9. elokuuta 2008 kello 16:41

Hyvin on mennyt viimeiset 1,5vk keuhkokuumeen parissa. Kovat rohdot tuli tohtorilta ja toivottavasti nyt auttavat. Onneksi 40:ssä pyörinyt kuume on jo laskenut ja alkaa vointikin hiljalleen parantua. Tällainen pakottava tauko on ajanut minut pois koneen ääreltä seuraamasta uutisia sekä myös pelaaminen on jäänyt erittäin vähälle.

Juuri kun Soul Calibur IV saapui, tulinkin kipeäksi. Ja kärsimystäni lisäsi tietenkin Soul Caliburissa uusien combojen opettelu. Onneksi olen pelannut peli sarjaa sen verran paljon, ettei ihan kaikki mennyt uudestaan opetteluksi. Ei voi muuta kuin todeta että peli on aivan mahtava ja samaa vankkaa laatua kuin aikaisemmatkin osat.

Kaikki hahmot on hakattu auki ja nyt keräillään oikeastaan tavaroita omalle hahmolle, sekä uusia aseita valmiille hahmoille. Kaverin kanssa tulee olemaan kovaa vääntöä kunhan saa itsensä siihen kuntoon että kestää koko illan kestävät mättämiset.

Nyt on jälleen aloitettu uskomaton uutisten metsästys, jotta ollaan ajan tasalla mitä pelimaailmassa on kerennyt tapahtumaan.

HQ