Kettu kuittaa ja kiittää

Se oli sitten siinä, sivullekirjoittaneen GameReactor-ura nimittäin. Ei hätää, tapahtumiin ei liity suurta dramatiikkaa eikä kovin pahoja luonnonmullistuksia, pieni askel elämässä eteenpäin vain.

Vilkaisin nostalgiapuuskassani vanhoja tekstejäni läpi ja ensimmäinen julkaistu teksti osuu päivämäärälle 14.3.2008, pelin ollessa Wiin Fire Emblem. Muistan vieläkin miten silloisen päätoimittajan, Jaakko Maaniemen, kanssa oli aluksi puhetta kirjoitusprojekteista vain silloin kun tarve vaatii. Noh, tarve vaati yllättävän nopeasti ja tahti kiivastui parissa kuukaudessa melkoisesti. Hurjimpina kuukausina tekstejä tuli pihalle toistakymmentä, osa suoraan lehteen.

Matka on ollut vaiherikas ja hienoja muistoja osuu matkan varrelle paljonkin. Banjo-Kazooie: Nuts & Bolts aiheutti ikimuistoisen hässäkän saapuessaan. Jokainen uusi Guitar Hero ja esimerkiksi New Super Mario Bros. Wii keräsivät talon täyteen innokkaita avustajia arviotilanteeseen. Jostain syystä myös umpihuonojen pelien kanssa kahlaaminen jää sellaisena velmuna piruna takaraivoon. Yksinäinen yö Ju-On: The Grudgen parissa unohtuu tuskin milloinkaan.

Peleistä kirjoittaminen jää ainakin toviksi, mutta koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää, ideoita on aivopankki täynnä. Mutta sen pidemmittä puheitta, kiitos Batman, kiitos Optimus Prime, kiitos äiti, kiitos rakkaat lukijat ja ennenkaikkea kiitos upea toimituksen väki. Yksi episodi elämässä saa nyt päätöksensä ja pitkätukkainen kriitikko astuu salavihkaa näyttämön parrasvaloista pölyisen takahuoneen turviin.

Kommentit
  • Kirjoittanut: Kimmo Pukkila / GR®
    2010-10-15 12:54

    Mahtavaa jatkoa ja iso käsi kaikesta avusta! Ikävä tulee.

     
  • Kirjoittanut: Brucie
    2010-10-15 15:38

    Kylläpäs GR:ltä nyt lähtee porukkaa. Ensin Jori, sitten Jukka ja nyt Tero. No, ei voi mitään, hyvää jatkoa.

     
  • Kirjoittanut: Tommy-Oliver
    2010-10-15 16:27

    Hyviä jatkoja, lippu korkeella!

     
  • Kirjoittanut: Mosley
    2010-10-15 16:29

    Hyvät jatkot.

     
  • Kirjoittanut: metal8585
    2010-10-15 17:17

    Juu,hyviä jatkoja minultakin rock n' roll veli Tekstejäsi on ollut ihan mukava lukea,ja kiitti kun avitit minua silloisen super mario kolme ongelman kanssa

    Retro forever!

     
  • Kirjoittanut: Matti Isotalo / GR®
    2010-10-15 18:33

    Ollahan yhteyksissä ja kiitoksia kaloista!

     
  • Kirjoittanut: Red_Wing
    2010-10-15 20:43

    Menestystä uusien haasteiden parissa!

     
  • Kirjoittanut: zanttu7
    2010-10-16 09:57

    Hyvää jatkoa sinullekkin vain.

     
  • Kirjoittanut: Gibernau
    2010-10-16 11:52

    Onnea ja menestystä tulevaan. Hyvää työtä teit GR:n parissa.

     
  • Kirjoittanut: MD2
    2010-10-18 13:57

    Toivottavasti askel parempaan.
    We salute you!

     
  • Kirjoittanut: cloud1986
    2010-10-21 15:37

    Siunausta elämääsi

     
 
Kommentoi

Osallistuaksesi keskusteluun sinun täytyy olla kirjautunut sisään. Jos et ole vielä liittynyt jäseneksi - liity nyt!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 0% Diablo III
  • 42% Max Payne 3
  • 58% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600