Marginaalissa

Olen halunnut kirjoittaa tästä jo pitkään. Enkä tiedä oikeastaan miten sen aloittaisin tai mistä oikeastaan on kyse. Suomalaiset osaavat valittaa, mutta suomalaisuudestani huolimatta en osaa artikuloida tätä oikein. Kirjoitan lauseita, jotka eivät soinnu yhteen, jotka eivät kanna samaa viestiä. Kai pitäisi käsittää, että olen ristiriidassa.

Pelit ottaa päästä. Peliteollisuus ottaa päästä. Ja silti pelit on parasta ja kiinnostavinta, mitä tiedän tällä hetkellä olevan olemassa. Olen pelitutkija, pelaaja ja avustaja pelilehdessä. Jälkimmäistä ehkä kuitenkin kaikista vähiten. Mutta toisinaan kerron olevani pelitoimittaja. Se saa mut hymyilemään kun kerron itsestäni. Ojennan käyntikorttini ja selitän. Sitten hetki on ohi. Kirjoitan lopulta niin vähän ja tekstini ovat tylsiä. Onneksi kirjoitan suomeksi, huomaan ajattelevani.

Toisaalta useimmat arvioimani pelit ovat tylsiä. Ja kaikista tylsimmät pelit olen arvioinut puoleen väliin. Olen kirjoittanut keskeneräisiä lauseita ja menettänyt uskoni arvion laatimiseen ennen kuin pätkää on voinut lähettää edes jollekin korjattavaksi. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin miksi edistäisi sitä, että joku tuhlaisi aikaa sen lukemiseen. En ole varmasti ainoa, joka toivoo, että voisi vaan sanoa "paska peli." Mutta sitten pitää selittää.

Mutta niin sanotut hyvätkin pelit voivat olla tylsiä. Ja joskus kiinnostavat pelit eivät vaan nappaa. Ammatin puolesta melkein kaikki pelimaailmassa tapahtuva on tavallaan kiinnostavaa. Mutta sitten olen myös ihan vain yksilö, jolla on omat mieliteot. Pelasin ensimmäistä Mass Effectiä yhteensä puolitoistatuntia, joista nukuin puoli tuntia. Melkein sama tapahtui Little Big Planetin kohdalla. En pysty innostumaan Skyrimista, vaikka Morrowindissa olikin sitä "jotain". En kerta kaikkiaan kestä Super Mario Galaxya. Kaikkien näiden julkaisujen arvoa en pysty kiistämään. En vain pysty innostumaan.

Vuonna 2004 julkaistussa "Rules of Play" opuksessa kirjan teemoja avataan viittaamalla digitaalisten pelien klassikkoon Pongiin. "Kaikki rakastavat Pongia, mutta miksi?" kirjoittajat kysyvät. Mutta miten niin "mutta miksi?". Miksei "Miten niin?". Miten niin kaikki? Ei millään pahalla, mutta Pong ei merkitse minulle henkilökohtaisesti mitään, ei sitten yhtään mitään. Ymmärrän sen arvon pelihistorian merkkipylväänä ja voin vain kuvitella ulos asti kiertäneen jonon, joka merkkasi jonkin kuolemattoman syntyä. Töllö olikin yhtäkkiä interaktiivinen, peli oli yksinkertainen ja sitä pystyi pelaamaan kaverin kanssa. Säännöt olivat käsittämättömän yksinkertaiset, grafiikka tehokkaan stilististä, haastetta riitti useampaan pelikertaan. "Vielä yksi pelikerta". Mutta että vieläkin rakastaisimme Pongia sen itsensä vuoksi on mielestäni merkillistä. Tai sitten olen vain pahasti syrjässä.

Yksi varhaisimmista pelinautinnoistani on Commondore 64:n Impossible Mission. Nukkekotimainen grafiikka ja pala kerrallaan paljastuva maanalainen salahuoneiden verkosto kiehtoo minua vieläkin. Linkki moderniin suosikkiini Bioshockiin on selvä. Eikä tarvitse moneen kertaan arvata, miksi The Sims iski niin kovaa, että liimauduin tuoliin kahdeksi vuodeksi. Osittain samoista syistä jaksoin jonkin aikaa pelata Facebookissa Cafe Worldia.

Naispelaajana olen todella kiitollinen lähes tulkoon mistä tahansa naishahmosta. Mutta toiset iskee kovempaa. Tomb Raider ja Laran kovuus sytytti sopivasti vihaisen Alanis Morrisetten fanittamisen jälkivanassa. Vuoden 2012 Laran on pakko pehmentyä, kun levylautasellani valittaa kärsivä Adele. Fifth Elementin Leeloon herkkyys heräsi uudelleen henkiin Mirror's Edgen Faithissa. Tarina sisaruudesta lämmittää vaikkei siskoja omasta takaa olekaan. Kuinka monta pelitarinaa olenkin käynyt läpi, jossa minun pitää oudosti samaistua prinssiin, jonka tavoite on pelastaa avuton neiti pulasta?

Mass Effectissä yksi suurin turn-off oli naishahmo, joka kaikista kuvittelupyrinnöistäni huolimatta pönötti alkukohtauksessa kuin pallejaan vaaliva machomies. Minun "sole survivor" oli mielessäni säilyttänyt naisellisen herkkyytensä kovista kokemuksistaan huolimatta. Mocapilla on väliä! Elokuvien kohdalla "paska sci-fikin on hyvää sci-fiä" ei vaan riittänyt pelastamaan pelikokemustani tältä ylitsepääsemättömältä ristiriidalta. Lopulta kaikissa peleissä on kyse henkilökohtaisesta kokemuksesta. Kaikki ei sytytä kaikkia.

Mutta miksi ne ei tee pelejä just mulle? Missä on Mirror's Edgen jatko-osa? Miksi media kirjoittaa Battlefieldistä? Ketä kiinnostaa? Missä olen? Miksi luen pelilehtiä kuin hesaria aloittaen sarjakuvasivuista? Missä on mun alakulttuuri? Ottaa päästä olla marginaalin marginaalissa. Olen se, jolle ei kannata tarjota pelejä. Olen se, joka arvioi hirvittäviä Wii-pelejä. Selaan XBLA:n tarjontaa päässä kaikuen: "Aseita, urheilu, urheilu, avaruusshootteri, miessankari, aseita, urheilu, tän oon jo pelannu 5 vuotta sitten, autopeli, aseita, autopeli, retroshootteri." Mutta miten niin ei kannata? Tässä on mun lompakko, laittakaa jotain ostettavaa myyntiin!

Ristiriitaa ruokkii se, että "mun" pelejä kuitenkin on tarjolla. Tuntuu lapselliselta valittaa. Mutta jotain tässä on. Jotain, joka ärsyttää. Joskus niitä omia suosikkejaan on tosi vaikeaa löytää eikä niistä kukaan metelöi. Pelimedia keuhkoaa julkaisuista joita en ole koskaan osannut kaivata ja joiden trailerit eivät pysty millään tavalla puhuttelemaan minua. On samantekevää, kuinka "hyviä" nämä pelit ovat. Olen pelannut jo niin montaa kaunista ja eheää kokonaisuutta, joiden viimeisilleen hiottu estetiikka ei kuitenkaan iske minuun.

Pieniä valonvälähdyksiä tulee sieltä täältä. Haluaisin enemmän. Janoan "sitä muuta". Mutta en ole kiinnostunut kokeellisista peleistä sinänsä. Viva Pinatalle olisin toivonut jatkoa kolmannen, ehkä neljännenkin julkaisun muodossa. Pelimuodolle on oma sukupuunsa, ei ole kyse mistään kokeilevasta. Limbo oli hieman tylsä, mutta pelaan mielelläni kaikki pelit, jotka ovat vähänkään sitä herkkää tyyliä imitoivia. Mirror's Edgen suhteen pidin pitkään toivoa yllä. Mutta jatkuva jojoilu ärsyttää. Lopulta pelissä tärkeintä oli minulle sen maailma ja tarina. Mitään innovatiivista tarinassa ei ollut. Niitä tarinoita tulee joka ilta Neloselta. Ja missä on Hydrophobia-trilogian kaksi jälkimmäistä osaa? Vaikkei päähahmo olekaan erityisen mieleenpainuva, kyseessä on ihan mukiinmenevä mamma. Kiinnostavasti sekä Mirror's Edgeä, että Hydrophobiaa on arvosteltu niiden toistavuudesta. Missä se oli? Jos joku on hyvää ja iskee suoraan suoneen - toisto on juuri sitä mitä kaipaan! Ei siihen kiinnitä huomiota negatiivisessa mielessä.

Ehkä tämä puute on väliaikaista. TV-tuotantojen emotionaaliset nyyhkytarinat vetoavat suuriin kuluttajaryhmiin, kaltaisiini naisiin. Tuotannoissa myös sukupuolijakauma on toinen. Olen ehkä lopulta aika tylsän tavallinen. Mutta pelimaailmassa olen marginaalin marginaalissa.

"Toimita" siinä sitten sisältöjä olematta tylsä. Gamereactorin ensimmäinen Suomen päätoimittaja aikoinaan editoi eräästä arviotekstistäni kaikki 'rakastumiset' 'ihastumisiksi'. Ajatteli, että ei kannata tälle yleisölle olla ihan niin ylitsevuotava. Se olisi ollut pelitoimittajan "itsemurha" suorastaan. Tekstistä lähti myös pituuden vuoksi viittaus johonkin poliittiseen selkkaukseen. Toisen tylsä on toisen aarre.

Kommentit
  • Kirjoittanut: mad max payne
    2011-11-09 09:51

    Todella hyvä mielipidekirjoitus!. Luen ensimmäisen kerran naisen kirjoittamaa peleihin liittyvää mielipidekirjoitusta.

    jokaisella on omat mielipiteensä. Se tuli harvinaisen selväksi tota lukiessa. Ja samaa mieltä sinun kanssasi oon juuri siitä, että jokaisella on oma suosikkinsa oli kyse peleistä, kirjoista tai lehdistä. Iso kiitos! tästä kirjoituksesta.Kirjoituksesi oli kattava ja todella hyvä. Ei voi muuta sanoa.

     
  • Kirjoittanut: Nightbringer308
    2011-11-09 11:32

    Oli kyllä mielenkiintoinen kirjoitus. Itse rakastan aseita ja niihin liittyvää kamaa. Onneksi minulle on helppo löytää kiinnostavia pelejä Mutta kyllä minullakin joku raja on. Olen hieman kyllästynyt Gears of War ja Call of Duty hypetykseen ja hyvien naishahmojen puutteeseen peleissä. Pidin erityisesti Uncharted pelien naishahmoista vaikka kaikki Unchartedin hahmot ovat parasta ikinä.

     
  • Kirjoittanut: Arttu Rajala / GR®
    2011-11-09 11:40

    Loistava blogi. Turhautuminen suorastaan virtaa päälle, muttei kuitenkaan missään vaiheessa osoittele sormella. Sympaattinen, informatiivinen ja yksinkertaisesti mukavaa luettavaa. Kiitos AK!

     
  • Kirjoittanut: metal8585
    2011-11-09 15:40

    Pakko yhtyä myös,että kiinnostava kirjoitus.

    Kuvailit juuri niin sanotun"pelaajan burn-outin" kun kaikki alkaa maistua puulta muttei niiden voi antaa vain ollakaan.Kaikkein parasta onkin,että ottaa pelit sellaisina kuin ne tulevat,liikaa miettimättä: miksi tässä ei ollut tätä ja tätä kun ei siihen itse pysty välttämättä paljoa vaikuttamaan.

     
  • Kirjoittanut: Annakaisa / GR®
    2011-11-10 15:25

    Kiitos näinkin kauniista palautteesta! Kirjoitukseni heijastelee näköjään eri tavoin kunkin tunnetiloja rakasta harrastusta kohtaan. Haastankin kaikki tätä lukeneet kirjoittamaan oman vastineenne!

     
  • Kirjoittanut: tualinda
    2011-11-12 00:25

    Kiitos tekstistäsi, pystyn itsekin naispelaajana samaistuaan tähän täysin! Vaikka kuinka yrittäisin päästä kiinni näihin "vuosisadan suurimpiin peleihin" päädyn aina lopulta kehittämään niitä iänikuisia pokemonejani, sillä kuten totesitkin, maailman esteettisinkään kokonaisuus ei välttämättä jaksa kiehtoa minuakaan tarpeeksi jotta jaksaisin aina väkisin yrittää päästä peliä läpi. Hienoa, lisää "marginaalin marginaalia" edustavia mielipiteitä!

     
  • Kirjoittanut: Annakaisa / GR®
    2011-11-14 09:58

    Tualinda, hyvä tietää, että ei oo yksin!

     
  • Kirjoittanut: metal8585
    2011-11-14 15:30

    Ja tähän väliin voisin sanoa,että kun on köyhä ja menoja on kaikkialle muuallekin mutta haluaisi myös pelata,se vasta onkin tuskastuttavaa,kaikkea kun ei saa Niin valitettava totuus.. Ja nyt tarkoitin todella köyhää,et just on varaa vuokriin ja laskuihin ja ehkä ostaa vielä jotain itselle tai säästää.

    Joten kannattaa olla tyytyväinen siihenkin jos on mahdollisuus mitä kaikilla ei välttämättä ole.Minullakin musiikki on kovempi harrastus kuin pelit,mutta silti haluaisi nauttia molemmista mutta kun ei voi jos ei halua pistää toista jäähylle

     
  • Kirjoittanut: veikkah
    2011-11-18 19:25

    Kyllähän se niin on, että suuri osa peleistä kopioi toisiaan. Pelaamisessa naisia ei oteta kunnolla huomioon, ellei nainen satu pitämään räiskinnästä tai kilpaa-ajamisesta. Mielestäni pelien tekijöiden pitäisi kysyä myös enemmän naisten mielipiteitä eikä ajatella että naiset eivät pelaisi ollenkaan. Kun kerran naisiakin pelaa, niin mielestäni myös heiltä pitäisi kysyä mielipiteitä. Asiallinen mielipide kirjoitus ei voi muuta sanoa

     
  • Kirjoittanut: goljat
    2011-12-03 20:28

    Pisti tosissaan miettimään tuo, että aina ei edes nappaa ns "huippupelien" arvostelu. Jaetaanko siellä toimituksessa pelit kiinnostuksen mukaan arvosteltavaksi, vai nopeat syövät hitaat ? Ihan itse pystyin samastumaan tuohon, että jos lähtisi kirjoittamaan jostain AAA-pelistä joka ei yksinkertaisesti nappaa, niin tekstistä tulisi todella raskasta puuroa. Erittäin mielenkiintoinen kirjotus +1

     
  • Kirjoittanut: Cryptah
    2011-12-07 17:05

    Todellakin tätä lukiessa tuli mieleen vanhat ajat ja en ole oikein varma miksi. Päällimmäisenä mieleen tulee vanhemmat pelit ja miten pelit ovat muuttuneet kuten mainitsit ja varsinkin juuri se että tarina on siinä pääosassa eikä se grafiikka. Final Fantasy 7 sai lähes kirjaimellisesti minut kyyneliin kun näin pelihahmon kuolevan traagisesti, mutta FF7 on edelleen ja varmaan tule olemaan peli jossa tarina oli juuri sitä mitä sen pitäisi olla. Kiitos AK oli kiva lukea ja miettiä.

     
 
Kommentoi

Osallistuaksesi keskusteluun sinun täytyy olla kirjautunut sisään. Jos et ole vielä liittynyt jäseneksi - liity nyt!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Aiemmat merkinnät
    Äänestykset Kevättä dominoi...
    • 0% Diablo III
    • 38% Max Payne 3
    • 62% Aurinkoinen sää
    Tulokset
    Store locator
    Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
    Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600