LIVE
HQ
logo hd live | Pepper Grinder
See in hd icon

Chat

X
      😁 😂 😃 😄 😅 😆 😇 😈 😉 😊 😋 😌 😍 😏 😐 😑 😒 😓 😔 😕 😖 😗 😘 😙 😚 😛 😜 😝 😞 😟 😠 😡 😢 😣 😤 😥 😦 😧 😨 😩 😪 😫 😬 😭 😮 😯 😰 😱 😲 😳 😴 😵 😶 😷 😸 😹 😺 😻 😼 😽 😾 😿 🙀 🙁 🙂 🙃 🙄
      Suomi

      assassins creed 2

      Kirjoittaja halttunen 29. huhtikuuta 2009 kello 21:33

      Ubisoftin Pohjois-Amerikan pääjohtaja Laurent Detoc on kertonut Forbesille antamassaan haastattelussa, että Assassin's Creed 2:n kehitystyössä ei kiirehditä. Detocin mukaan yleisö ei ole osoittanut vielä riittävää kiinnostusta uutta versiota kohtaan.

      Pelimarkkinoilla on syntymässä uusi liiketoimintamalli, jossa pelien julkaisuaikatauluun ei enää vaikuta pelkkä sesonkimyynti vaan yleisön keskuudessa nostettu odotus. Joulumyyntiäkin kovempiin tuloksiin päästään kun koko peliyhteisö on saatu jo ennalta rakastamaan tulevaa julkaisua. Toistaiseksi tällaista on nähty vain Halon, Metal Gear Solidin ja Grand Theft Auton kaltaisten suosikkisarjojen julkaisujen yhteydessä.

      Kuvassa näkyy assassins creed 2:n uusi sankari Ezio Auditore de Firenze joka on ylimystöherra, joka elää renessanssin Italiassa. Hän osaa uida, toisin kun ensimmäisessä versiossa. Kuvassa näkyy että hän tulee saamaan 2 Hidden Bladea. (sori en saa kuvaa näkymään mut näät kuvan tässä http://blogs.popzara.com/media/8/20090410-assassin_creed_02.jp
      g

      HQ