Analyysi Top Gunista
Tässä tutkielmassa aion paneutua 1980-luvun hittileffaan nimeltä Top Gun, sen eri ilmiöihin ja minkälaisen maailmankuvan se tarjosi katsojille. Millä tavalla se yritti ohjata yleisön Amerikka ja kapitalismi myönteiseksi. Vai yrittikö se ollenkaan?
Elokuvan päähahmo nimeltään Pete Maverick Mitchell pääsee Top Gun-eliittijoukkoon ystävänsä Nick "Goose" BradSawin kanssa törttöiltyään taistelutilanteessa. Heti tässä vaiheessa elokuvaa pääsemme selville Maverickin luonteenpiirteistä. Hän on ylimielinen ihminen joka silti osaa olla hyvä kaveri, ja rennosti kulkeva. Hän tuntuu siltä että mikään ei koskaan vaivaa häntä, ja että ei koskaan epäonnistu. Myöhemmin elokuvassa saamme kuitenkin selville , että hänen edesmenneen isänsä taakka painaa edelleen hänen harteitaan, ja siksi hänen täytyy olla parempi kuin kukaan muu. Ei pelkästään hänen itsensä vuoksi vaan myös puhdistaakseen isänsä maineen.
Maverickin paras ystävä ja toveri Goose on monin tavoin Maverickin vastakohta. Hän on vastuuntuntoinen perheenisä, joka huolehtii yltiöpäisesti että onnistuuko hän Top Gun-koulutuksesta. Hän on selvästi epävarma kehonsa suhteen joka käy ilmi lentopallo-kohtauksesta jossa on hän ainoa joka pelaa paita päällä. Hän silti osaa olla rento ja kepeä, mutta päällimäisenä hänestä jää vaikutelma vastuuntuntoisena perheenisänä.
Elokuvan sankarittarena toimiva Charlotte Blackwood on heti ensikohtaamisestamme lähtien selvästi vahava persoona joka tietää mitä haluaa, eikä epäröi käyttää kaikkia keinoja saavuttaakseen sen. Hän on äärimmäisen viettelevä ihminen ja selvästi katsonut aivan liikaa 1940-1950 tuotettuja Hollywood-elokuvia, joista hän saanut ominaispiirtekseen femme fatale-tyyliset ilmeet ja kehonkielet. Vaikka hän saattaa vaikuttaa kylmäveriseltä bisnesnaiselta, hän lopulta antaa periksi sydämelleen ja valitsee elämänsä rakkauden, Maverickin.
Elokuvan vastapainona kepeälle sankarikaksikolle elokuva tarjoaa jämerät ja vastuuntuntoiset Tom Kazenskin ja Rick Rossovichin. Nämä kaksi ovat periamerikkalaisia valkoisia miehiä, jotka eivät koskaan poikkea annetuista ohjeista, ja eivät jätä amerikkalaisveljiään pulaan. Heti ensikohtaamisesta asti on selvää että Maverickin ja Kazenskin näkemyserot toimintatavoista aiheuttavat heidän välilleen kitkaa, ja he kilpailevatkin aina mahdollisuuden tullessa oli sitten koulutuksessa tai sitten rantalentopallo-ottelussa. Myöhemmin kuitenkin Goosen kuoltua Maverick ja Kazenski löytävät yhteisen elämänsävelen, ystävystyvät ja pelaavat samaan pussiin.
Koska elokuvahan on Amerikan puolustusvoimien propagandaa elokuvan ilmiselvä tarkoituhan oli selvästi korottaa amerikkalaisten itsetuntoa ja muistuttaa heitä siitä, että he ovat ylimmäisin ja parhain rotu universumissa, elokuvassa on monia suoria ja ei niin suoria viittauksia tähän joiden tarkoitus on alitajuisesti vaikuttaa kapitalisti-katsojien mielialaan. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy puolustusvoimien toverillisuuden korostamiseen, alusta lähtien miehet pitävät toisistaan huolta ja vaikka metodit ovatkin erilaiset, määränpää on sama: vapaan maailman puolustaminen, tämä toverillisuuden korostaminen ilmenee vahvimmin yökerho-kohtauksessa jossa Maverick flirttailee Charlottelle laulamalla Goosen kanssa rakkauslaulun ja kohtauksen lopussa koko puolustusvoimat hoilaavat heterorakkauden puolesta jota Maverick voi saada vonkaamalla Charlottea.
Heterorakkaudesta puheen ollen, elokuva korostaa varsin selkeästi konservatiivisia ihanteita, joissa veljeys, perhe, Jumala ja isänmaa ovat elämän suola. Veljeys näkyy kaikkialla elokuvassa, kun sotilaat puolustavat toisiaan kommunismilta. Goose edustaa varsin selkeästi amerikkalaista ihannemiestä joka on vastuuntuntoinen ja pitää huolta perheestään, mutta silti palvelee isänmaataan. Elokuvan lopetuksessa Maverick lopettaa hulttiohommat, ja aikoo mennä naimisiin Charlotten kanssa. Jumalan ja isänmaan palvelu on tietenkin olennainen osa elokuvaa, ottaen huomioon että koko elokuva on rakennettu tukemaan konservatiivista arvomaailmaa, ja että se on puolusvoimien rahoittama. Konservatiivista arvomaailmaa vastaan on tosin elokuvan homoseksuaalinen vire, joka tulee selvästi esiin muun muuassa elokuvan useissa suihkukohtauksissa, sekä rantalentopallo-kohtauksessa jossa öljytyt, lihaksikkaat miehet pelaavat lentopalloa pullistellen samalla lihaksiaan ja ihaillen toistensa muotoja.
Elokuvahan on saanut paljon kyseenalaista mainetta elokuvien eliittikatsojissa, koska se kuulemma esittää rotusyrjintää, eikä siinä hyvässä mielessä. Mutta vaikka elokuva selvästi ihailee konservatiivista arvomaailmaa jossa valkoinen amerikkalainen mies on se aito mies, niin en silti nähnyt mitään kummoisempaa rotusyrjintää, ellei rotusyrjinnäksi lueta sitä, että elokuvassa näkyy kokonaiset kaksi tummaihoista miestä joista toinen ei puhu kertaakaan elokuvan aikana ja toinen keskittyy haukkumaan Maverickia eikä osoita minkäänlaista empatiaa häntä kohtaan kun hän on juuri menettänyt ystävänsä.
Elokuvan teemoja ja aikoja korostaa myös se, että vapaata maailmaa ja amerikkalaisia ihanteita uhkaavat ketkäs muut kuin nuo vekkulit kommunistit, tämä onkin ainoa asia minkä itse yhdistän kylmään sotaan, tosin huomionarvoista on myös se että miten kommunisteja ei näytetä kertaakaan elokuvan aikana, vaan heistä annetaan epäinhimmillinen kuva, etteivät he ole ihmisiä, tämä luo tietynlaista pelottavuutta vihollisille kun ei näytetä ketkä niitä hävittäjiä oikein ohjaavat.
Tuotesijoitteluhan on tietenkin tärkeä osa kyseisestä elokuvaa koska kuten kaikki tietävät, kaikki amerikkalaiset ovat rahanahneita kakkapäitä. Muun muuassa lentäjien takit ja upeat peililasit muuttuivat elokuvan julkaisun jälkeen suureksi ilmiöksi nuoren yleisön keskuudessa kun kaikki halusivat olla valkoisia sankareita Maverickin tapaan. Myös elokuvan soundtrackista tuli iso hitti discoissa. Voisi myös kuvitella että elokuva sai ainakin Yhdysvalloissa nuoret miehet ilmottautumaan vapaaehtoisina armeijaan, puolustamaan Amerikkaa kommunistisioilta.
Mutta miksi elokuva oli myös niin suosittu Euroopassa? Kyseeessä on kuitenkin amerikkalaisten itsetuntoa kohottamista varten tehty elokuva, ja amerikkalainen maailmankuva on kuitenkin varsin erilainen eurooppalaiseen verrattuna. Itse sanoisin, että tärkeänä vaikuttajana asiaan oli Kylmä sota ja sen mukanaan tuoma ydintuhon pelko. Ihmiset halusivat saada ajatuksensa muualle kaikesta tuhosta ja kuolemasta aikakautena jolloin pommisuojia rakennettiin ja apteekeista hamstrattiin joditabletteja. Elokuva tarjosi oivan pakomatmatkan pois arkisista huolista suoraan Kalifornian aurinkoon. Elokuva tarjosi myös yhteisen päämäärän läntiselle pallonpuoliskolle, loi yhteneväisyyden tunnetta ihmisiin, ja osoitti myös sen, että länsimainen kulutuskulttuuri on tie pahan kommunismin kukistumiseen.
Laitoin tämän tälle foorumille siksi koska janoan palautetta, ja ajattelin että tämä on paras mahdollisuuteni saada sitä. Haluaisin joskus tulla peli/elokuvatoimittajaksi nääs.
Täydennä 2012-05-01 22:58:
Tekstissä olevat pienet epäloogisuudet selittyvät sillä, että tämä on alunperin kouluprojekti, mutta koska eihän siellä ikinä mitään palautetta anneta, niin laitoinpahan tämän tänne.


En nyt ole näiden tekstien asiantuntija joten voin toki olla väärässä ja eri mieltäkin saa olla, mutta tässä muutama huomio.
Kutakuinkin puolet tekstistä käsittelee elokuvan hahmoja. Tämä vie tilaa muulta oleelliselta tälläisessä kirjoituksessa varsinkin kun lehdissä tekstin pituuteen on yleensä rajoitukset.
Mainitsit elokuvan soundtrackin puhuessasi tuotesijoittelusta, mutta muuten audiopuolen analysointi jäi melko vähäiseksi. Oliko se silkkaa tuotesijoittelua vai palveliko taustamusiikki jotain mainitsemistasi asioista?
"Elokuvan teemoja ja aikoja korostaa....." <-
osion pisteettömyys herättää kysymyksiä. En tiedä äidinkielen säännöistä, mutta melko pitkä "lause"?
Joo, itsekin olisin halunnut tehdä hahmo-osiosta lyhyeämmän, mutta piti analysoida jokainen päähahmo tarkasti niin teinpä näin. Olisin kyllä voinut muokata tekstiä ennen kuin laitoin sen tänne, mutta ei tullut mieleen.
"Mainitsit elokuvan soundtrackin puhuessasi tuotesijoittelusta, mutta muuten audiopuolen analysointi jäi melko vähäiseksi. Oliko se silkkaa tuotesijoittelua vai palveliko taustamusiikki jotain mainitsemistasi asioista?"
Itse en tuosta äänestä hirveästi ymmärrä, niin en siitä kirjoittanut, vaikka kuva puoli onkin hallussa, mutta tällä kertaa piti käsitellä pääosin teemoja ja hahmoja, niin se nyt jäi. Pitäisi kyllä oppia kirjoittamaan enemmän äänestä. Tuo musiikista kertova lause oli muuten todella irrallinen muusta kokonaisuudesta. Argh, nyt jäi harmittamaan.
"Elokuvan teemoja ja aikoja korostaa....." <-
osion pisteettömyys herättää kysymyksiä. En tiedä äidinkielen säännöistä, mutta melko pitkä "lause"?"
No niinpäs olikin, en ollutkaan kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta tuo lause olikin kappaleen pituinen. En tiedä sitten haittasiko tuo muita, mutta ei se tee pahaakaan opetella laittamaan lauseita lyhyemmiksi.
Ja kiitos muuten kaikille palautteesta, arvostan paljon!