Osa3: Heroes & Villains: Maaniittu City

Jatkoa edelliseen:

Luku 3: Maaniittu Cityn rakennus
Emil Weirdin suunnitelma oli mennyt läpi. Maaniitun aluetta alettiin ympäröidä paksulla, korkealla muurilla jonka päällä vartijat pystyivät vahtimaan koko aluetta. Se oli täynnä valaisimia, konekiväärejä ja ennen kaikkea, vartijoita.
Emil Weird istui toimistossaan. Hän katseli piirustuksia ja muita rakennukseen tärkeitä papereita. Hän katseli niitä, siveli partaansa ja naureskeli joskus yksikseen.
Silloin joku koputti hänen oveensa. "Sisään..." Emil sanoi hänen matalalla äänellään. Komisario Marcus astui sisään huoneeseen. "Ohhoh... Itse komisario on tullut paikalle..." Emil nauroi. Tomi käveli vihaisen näköisenä Emilin pöydän eteen. "Weird. Tämä saa loppua, nyt!" huudahti Tomi. "Hah... Mikä saa loppua, komisario?" nauroi Emil. "Maaniittu City! Se ei tule olemaan turvallinen! Ei siviileille, kuin rikollisillekaan! Sinun täytyy lopettaa rakentaminen!" vastasi Tomi vihaisena. "Se saisi loppua? Se ei ole vielä alkanutkaan..." nauroi Emil. "Jos et suostu lopettamaan sitä nyt, voit odottaa, että julkaisen tiedot sinun historiastasi! Kuinka sinun luokse tulleet potilaat lähtevät aivopestyinä pois, sinulla on tässä jokin muu suunnitelma, kuin rikollisten pitäminen aisoissa..." sanoi Tomi. Emil nousi seisomaan ja hieroi käsiään. "Luuletko oikeasti, että olen päässyt tähän asti ja tuolla tiedolla meinaat kaataa minut?" naurahti Emil ilkeästi. "Jos se ei onnistu. Voin aina kertoa, kuinka tulevan "kaupungin" johtaja lukee innokkaasti rikollisten profiileja. Ja vielä innokkaammin kaikkien muitten profiileja..." sanoi Tomi uhkaavasti. Silloin Emilin ilme muuttui uhkaavaksi. "Sinä et taida ymmärtää komisario Marcus. Minua ei voi pysäyttää!" huudahti Emil, joka työnsi pienen rokotteen kiinni Tomin kylkeen.
Tomi tunsi kylmän piston kyljessään. "Maaniittu City hajoaa! Jos sitä ei tee kansa, niin sen tekevät rikolliset!" huusi Tomi, joka sammui lattialle. "Älä huoli komisario. Tuollaiset ideat ovat pian poissa teistä..." sanoi Emil.
Emilin puhelin soi. Hän käveli puhelimensa luokse ja nosti luurin korvalleen. "Emil Weird." hän vastasi. "Hyvä Emil, vastasit! Minulla olikin tärkeää asiaa!" kuului Miguelin ääni puhelimessa. "Miguel, kuinka kampanja sujuu?" kysyi Emil ystävällisesti. "No, tuota... Paremmin kuin hyvin, minut nimitettiin pormestariksi!" huusi Miguel puhelimeen. Huuto sattui Emilin korvissa. "No sehän on tuota... Yllättävää..." sanoi Emil. "Kyllä! Kyselyssä vain viisi prosenttia olisi äänestänyt minua, mutta sain silti 60 prosenttia äänistä!" sanoi Miguel. "No, sinulla riittääkin sitten hommaa... Ehditkö enää johtaakaan tulevaa Maaniittu Cityä?" kysyi Emil vihjailevasti. "Ainiin! Siitä minun pitikin puhua kanssasi! Haluan nimittää sinut johtoon Maaniittu Cityyn!" huudahti Miguel. "Ohhoh! Mikä kunnia! Mitä se sitten tarkoittaa, kun olen johdossa?" kysyi Emil innokkaana. "No, sinä päätät kaikesta mikä liittyy kaupunkiin. Saat myös hallintaasi poliisit, jotta saat vartijoita muurille. Ja muutenkin, kaikki on sinun!"
Samalla hetkellä Emilin silmissä välähti. Hän oli saavuttanut sen kaiken mitä oli suunnitellut. "No, en häiritsekään teitä enää, johtaja Weird!" sanoi Miguel innoissaan. "Sano vain professori Weird, se kuulostaa paljon paremmalta... Ja jos voin pyytää, niin en halua poliiseja töihin Maaniittuun." sanoi Emil. "No, jos sinulla on jotain parempia ideoita, niin sinullahan on valta! Ilmoita komisario Marcukselle suunnitelmistasi, hän ei kuulostanut innokkaalta tästä asiasta. No, yritä jutella hänelle! Näkemiin!" sanoi Miguel. "Itse asiassa puhuin jo hänen kanssaan, hän on aivan samaa mieltä nyt kanssani..." Emil sanoi ja tuijotti lattialla makaavaa komisariota. Puhelin sulkeutui. Emil käveli kohti ovea. "Miehet! Huoneeseeni, heti!" huusi Emil käytävään.
Samalla kun Emil pääsi pöytänsä ääreen, huone täyttyi harmaa- ja mustapukuisista miehistä, joilla oli kaikilla päässään musta baretti ja kädessä G36C-konekivääri. "Varjoyksikkö. Teidän työnne alkaa pian, mutta ennen kuin kaupunkini on valmis "asutettavaksi", teidän on napattava ne rikolliset, jotka eivät vielä ole Maaniitussa kiinni!" komensi Emil. "Yes, sir, yes!" sanoivat miehet. "Tässä lista, napatkaa kaikki. En halua yhdenkään rikollisen jäävän Nurmijärvelle. Kaikkien pitää olla selleissä ennen iltayhdeksää, jolloin alamme täyttää kaupunkiamme." sanoi Emil, joka ojensi paperin edessä olevalle miehelle. Mies otti paperin vastaan. "Liikkeelle! Ja sinä, vie komisario Marcus petiinsä. Minulla on hänelle aivan oma sänky odottamassa." käski Emil. "Yes, sir, yes!" huusivat sotilaat, jotka lähtivät pois huoneesta.
Emil jäi taas yksin huoneeseensa. Hän katseli tummia, puisia seiniä ja ajatteli, että tämä huone on paikka, josta hän tulee liikuttamaan nappuloitaan seuraavat päivät. "Rikolliset eivät tiedä mitään tästä, siviilit eivät tiedä mitään tästä... Ja tärkeintä, että "pormestari" Sharp ei tule selvittelemään tapahtumia." nauroi Emil, joka poimi ruiskun lattialta ja asetti sen lipastoonsa. "Ja jos jotain alkaa kiinnostaa, hänet voi lähettää kaupunkiin tai tehdä sama, mitä komisario saa kohta kokea..." nauroi Emil.