7 askelta jäljellä.

Ei. Otsikolla ei ole mitään tekemistä kuoleman kanssa.

Olen lähestymässä ehkä lapsuudessa eniten odotettua virstanpylvästä: täysi-ikäisyyttä. Tasan tarkalleen viikko siihen jäljellä, joskin vuorokausi on lähellä vaihtumista tätä blogia kirjoittaessani. Ei ole tavatonta, että nuori ihminen pääsee tähän samaan tilanteeseen kuin minä itse ja voitaisiin sanoa, että ei siinä oikeastaan ole mitään ihmeellistäkään. Tulee mahdollisuus ajaa autoa (laillisesti) ja juoda mietoja alkoholijuomia (näitäkin laillisesti). Saa äänioikeuden, jota pääsenkin hyödyntämään heti tämän vuoden presidentinvaaleissa. Lisäksi tulee niitä iki-ihania velvollisuuksia lisää ja tällaiselle ihmisille, joka vihaa rahan pyörittämistä, tulee elämä olemaan suurta tuskaa.

Mutta mikä täysi-ikäisyydestä tekee niin maagista? No se täysi-ikäisyys itsessään. Se, että ihminen on saavuttanut sen asian, mistä on haaveillut niin monien vuosien ajan. Kuinka monesti lapsi sanoo sanat "kun minä olen aikuinen..." Se, että onko 18-vuotias vielä aikuinen, on kiistanalainen juttu, mutta idea on sama. Sitä odottaa vuosia ja sitten siihen pääsee käsiksi. Sisältöön saattaa pettyä, mutta odotus on ohi ja kohde saavutettu.

Tämä aika on myös ollut henkilökohtaisella tasolla mullistava. Olen entistä enemmän saanut itsenäisyyttä ja vanhemmat ovat alkaneet jäädä taka-alalle. Toki he ovat mukana elämässäni, mutta he eivät ole hallitsemassa sitä enää. Se on hienoa, mutta samalla hieman pelottavaakin sillä asiat muuttuvat. On pelottavaa ottaa ohjat elämässä omiin käsiinsä. Ehkäpä tähän sopii Dragon Age: Originsin johtavan naissivuhahmon Morriganin sanat:

"Change is coming to the world. Many fear change and will fight it with every fibre of their being. But sometimes, change is what they need the most. Sometimes, change is what sets them free."

(Jos nyt unohdetaan kuitenkin tuo eka lause. En oikein keksi, että mikä muutos oli maailmaan tulossa.)

Mixed Stuff

Olen taas (kuten yleensä) ollut hiljaisella päällä GR:n sivuilla. Seurailen toki mitä täällä tapahtuu, mutta jotenkin tuo kommentointiosio jää aina vähälle. Ajattelimpahan tässä kuitenkin kirjoittaa blogin, jossa on jokseenkin lyhyitä mietteitä.

So umm.. What's the point?

Palailin tässä kesällä The Lord of the Rings Onlineen, ja heti tähtäimeen päätyikin hobittihahmoni kehittäminen maksimitasolle. Itse pelin sain joululahjaksi vuonna 2007 ja tuon kyseisen hahmon loin silloin. Mutta ehkä kuukausimaksujen takia en koskaan tullut loppujen lopuksi paljoa pelanneeni peliä. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen päädyin tulokseen, hankin enintään puolen vuoden enestä peliaikaa aikoinaan. Nyt kun itse peli oli ilmaiseksi pelattavissa niin pääsin etenemään omaa tahtiani. Olen siis Premium-pelaaja, toisinsanoen minulla on enemmän oikeuksia kuin pelaajalla, joka ei olisi koskaan maksanut pelistä mitään, mutta vähemmän kuin säännöllisesti kuukausimaksua maksava VIP-pelaaja. Olen lähestymässä kovaa tahtia nykyistä maksimitasoa (65), mutta mieleeni juolahti eräs asia. Mitäs sitten teen? Premium pelaaja ei pääse pelaajien välisiin mittelöihin, joten sisältöä löydän vain tehtävistä ja luolastoista. Tätäkö varten pelaan peliä, että pääsisin maksimitasoon ja sitten hylkään hahmon tylsyyksissäni.
Rise of the Isengard lisäosan ennakkotilasin, joten sitä nyt tietenkin tulee odoteltua. Huhua myös on, että ilmaispelaajatkin pääsisivät jollain tavalla mukaan PvP:en. Itse toivon kovasti, että olisi edes mahdollista avata tuo LotrO:n nettikaupan kautta. Toivossa on hyvä elää.

Niin suuri, että ihan pelottaa.

Toinen tämän vuoden kesäpelini on The Elder Scrolls IV: Oblivion. Kokeilin aikoinaan peliä, mutta jotenkin se ei sopinut itselleni. Tähän ehkä olen löytänyt syyn. Koska olen usein tottunt roolipeleihin, jossa päätarinaa ohjaa pelaajaa, olen ollut sormi suussa jouduttuani Cyrodiilin maailmaan. Olen ilmeisesti olettanut, että voin käyttää samaa taktiikkaa kuin ennen: menen päätehtävän mukana seuraavaan kaupunkiin ja teen sivutehtävät siellä, sitten siirryn seuraavaan. Tämä ei kuitenkaan Oblivionissa yksinkertaisesti toimi, joten olin ihan hukassa pelissä. Tämä aiheutti sen, että peli jäi omalta osaltani pölyttymään.

Paitsi tähän saakka. Palasin Cyrodiiliin nyt aivan eri ajatus mielessä. En keskity päätarinaan, vaan keskityn seikkailemiseen ja sivutehtävien tekemiseen eli niihin asioihin, jotka oikeasti rakentavat Oblivionin. Fiilis on ihan omanlaisensa. Vaikka lähtökohtaisesti seurasin päätarinaa, pysyttelin kuitenkin omilla poluillani ja seikkailusta muokkautui ensimmäisten tuntien aikana jotain todella hienoa. Pelimaailma todella hengittää itse ja sitä ei juurikaan koskaan voi olettaa, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Saatan ehkä joskus tehdä arvion tästä kyseisestä fantasiapelistä.

Tiimityöskentely on kaiken a ja o

Olen varmaan monesti ennen todennut, että itselleni tiimityöskentely on peleissä erittäin tärkeä asia. Itsestäni se on huomattavasti hauskempaa kuin yksinään sooloaminen. Tiimipelaaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että luotaisiin mitä ihmeellisempiä taktiikoita tai edes välttämättä keskusteltaisiin. Tiimityöskentely on sitä, että ollaan läsnä yhteisessä toiminnassa. Joissakin peleissä ihmiset pystyvät kommunikoimaan jo pelkästään hahmojen liikkumasuunnan perusteella. Otetaan esimerkiksi Battlefield Bad Company 2. Tässä pelissä osataan jollain maagisella tavalla suunnitella liikkeitä vain juoksemalla tai ajamalla tiettyyn suuntaan. Yleensä pari pelaajaa nimetään epävirallisesti tiimin johtajiksi ja heitä sitten seurataan. Jos autoa ajava kuski ajaa vihollisten tukikohdan ohi kauempaa ja ajaa näiden taakse, loksahtaa pelaajien päässä, että nyt yritetään yllättää viholliset. Tämä muuttaa heti kyseisten pelaajien pelityylin hommaan soveltuvaksi.

Halo: Reach on toinen tällainen missä olen kokenut tällaisen fiiliksen. Firefight-pelimuoto on jo itsessään yhteistyötä, vaikka pelimuotoa on helppo pelata yksin. Se, että joku tiimiläinen pomppaa esiin ja antaa suojatulta on jotain niin eeppistä ja tuntuu siltä, että kyseinen henkilö tuli auttamaan vaikka todellisuudessa hän haluaa todennäköisesti itse vain enemmän pisteitä. Tiimityöskentelyä voidaan pitää myös illuusiona ja oikeasti pelaajat ajavatkin vain omaa etuaan. Se on kuitenkin kiva illuusio ja toivottavasti en tule koskaan selvittämään sitä karua totuutta.

Loppuhiihto

Pelit ja niiden tarinat. Niistä voisi saada irti vaikka kuinka paljon juttua, mutta rajaan tällä kertaa erääseen seikkaan, joka on vaivannut minua viime kuukausien aikana. Mielenkiintoisia pelejä löytyi viime vuoden aikana vaikka kuinka monta, mutta joidenkin niiden yksinpelit kärsivät huonosta lopetuksesta. Tai pikemminkin liian nopeasta.

Peli alkaa mielenkiintoisesti ja tarina vie mukanaan. Tuntien pelaamisen jälkeen tulee jotain mielenkiintoista ilmi, jolloin alkaa tajuta kuinka hieno peli oikeastaan on kyseessä. Ja sitten isketäänkin loppuklimaksi. Siis mitä? Eikö pelin vasta nyt periaatteessa pitäisi alkaa. Ilmeisesti ei, sillä pelintekijät päättävät pitää sen mielenkiintoisen alueen suppeassa ja iskeä pelkkää varmaa tasapaksua meininkiä. Sinne meni hukattu potentiaali.

Ottakaamme esimerkiksi vuoden loppupuolella ilmestyneen Fable III:sen. Ennenkuin vallankumous pistetään täytäntöön(mainittakoon, että se oli valitettavan lyhyt) niin tapahtuu jotain mielenkiintoista mitä alkaakin odottamaan innolla. Kun ollaan kuninkaita, niin eipä kauaa mene ja katsellaankin lopputekstejä. Ja minä kun hölmönä luulin pelin olleen lupausten mukaan vasta puolivälissä kruunajaisten jälkeen. Tässä kohtaa oltaisiin kaivattu edes niitä yksinkertaisia tehtäviä. Hieman samanpuoleinen hiihto oli myös Fable II:sen kanssa, mutta siinä onneksi kiinnostavuus oli koko ajan korkealla.

Assassin's Creedeissä itsellä on aina ollut hieman semmoinen ongelma, etten ole oikein löytänyt sitä kohtaa mistä peli oikeasti alkaa. Onko se sittenkun päätetään pukeutua ensimmäisen kerran salamurhaajan asuun vai silloinkun ekaa tappoa suunnitellaan? Assassin's Creed: Brotherhoodissa kävi huononpuoleinen juttu ja kun oletin pelin vasta kunnolla alkaneen.. niin johan sieltä tuli pari tehtävää ennen loppua. Tässä tuli taas ilmi menetetty potentiaali. En kyllä voi syyttää Ubisoftia tuosta ongelmastani, se kun riippuu niin paljon näkökulmasta.

Näin lopuksi haluaisin kommentoida, että kaipaisin pidempiä sotia. Brotherhoodissa ja Fable III:ssa näin esimerkiksi tuntui siltä, kuin käynnissä olisi ollut yhden miehen sota ja lopussa heitettiin pari tekoälyä mukaan auttamaan. Assassin's Creed II:ssa tämä toimi, mutta peleissä joissa pitäisi rakentaa armeijantyylistä joukkiota pitäisi olla myös jotakin itua lopputaistelussa. Loppusodan ei tarvitse olla yhden tehtävän pituinen.

Täydennä 2011-01-28 22:07:
PS. Kommentoikaa toki jos löydätte pahoja virheitä tahi kieliopillisia virheitä. Itsellä kun tuntuu olevan särmää lukihäiriöön.

Koneen Kapina

Onhan se niin kivaa kun kone päättää irtisanoutua. Pääsee nähkääs irti siitä interwepistä sun muista tietokonepeleistä. Ja samalla sitten tieto maailmanmenosta menee päin honkia. Kun en jaksa puuduttavan tylsiä uutisia koskaan seurata ja aamulla ei ole aikaa lukea lehteä, niin mistäs voin tietää jostain maanjäristyksestä Keski-Bahamalla(like it would even exist).

Elikkä kone on ollut nyt jäähyllä viimeiset pari viikkoa. Vika löytynee näytönohjaimesta, koska kuvaa ei tule konetta käynnistettäessä. Hassua kyllä, ongelma ilmeni kun olin jättänyt koneen yksikseen(päälle). Ilmeisesti oli joko mennyt lepotilaan tai päivittänyt itsensä, samalla käynnistäen itsensä uudestaan, joskaan koskaan käynnistymättä. Muutaman päivän jälkeen kone saatiin käyntiin, muttakun se halusi päivittää itsensä(vaatii uudelleenkäynnistämisen), niin lopputulos on varmaankin arvattavissa.

Koneesta sitten vielä takuukin lähtenyt litomaan, joten pitääpi sitten kalliinpuoleinen huollossakäynti tehdä. Tai isä saa sen luvan tehdä, jos saisi sitten hänet liikkeelle. Toinen vaihtoehto toki olisi hankkia uusi kone(joka kyllä houkuttelisi), mutta tuolla nykyisellä koneella on vielä käyttöpotentiaalia. Sisko kovasti ehdotteli Äppelin Macintoshilla sisälletyn koneen, mutta hinta-tehokkuussuhde on kyllä joksenkin huono. "Pelkkä visuaalinen tyylikkyys" ei riitä, tarvitaan myös sitä rautaakin.

Tällä hetkellä pääsen netissä siis pyörimään ehkä n. kerran viikossa, joko siskon Macia tai isän raivostuttavaa läppäriä(joka tykkää vetäistä tekstikenttiä tyhjäksi, kiitti vaan) käyttäen. Noh, onneksi löytyy tuo Xbox 360 ja sille pelejä.

Seuraavan kerran palaan keskuutenne ensi viikon alussa. Silloin ollaankin jo marraskuussa, viimeinen syyskuukausi!

Vuosikymmen vaihtuu

Noniin, eiköhän se ala olla viimeinen päivä tätä vuotta kuten vuosikymmentä. Huomenna eletäänkin 10-lukua. No mutta, mitäs sitten jäikään mieleen ja käteen? Eritoten pelimaailmasta?

Noh, silloin vuonna 2000 itse pääsin vasta kunnolla pääsin pelimaailmaan kun sain oman Playstation-konsolin 6-vuotissynttärilahjaksi. Tuolloin se oli siis ensimmäinen konsoli ja ensimmäinen peli oli Naughty Dogin Spyro 2. Kyseinen yhtiö kyllä hyvin teki kyllä kivoja pelejä pleikkarille. Spyroista ja Crasheista melkeempä tuli osa arkipäivää. Hyvin kyllä tuo jaksoi muutaman vuoden. Oli kätevää kun kaverilla oli sama konsoli, joten pelien lainauskin oli tuttua juttua. Mutta sitten tuli Playstation 2 ja kaverit saivat sen, mutta itse jouduin kärsimään vielä ykkösellä.

Jos oikein nyt muistan niin vuonna 2003 tai 2004 saimme uuden tietokoneen vanhan rotiskon tilalle. Aikaisemmalla ei juuri pelejä voinut pelata. Sepä oli mahtava juttu ja olin innoissani. Pääsin aivan uusiin peleihin käsiksi. Näihin aikoihin myös kiinnostuksen Star Wars -peleihin tuli. Pleikkarille hankin lähes kaikki ja tietokoneella loisteli Jedi Knightit ja Battlefrontit. Playstation 2:sen pelaaminen tapahtui naapurissa kunnes sain omaksi sellaisen. Sitten pääsinkin taas ihan uusien pelien ääreen. Prince of Persiaan kiinnostus alkoi heräillä, joskin sain tuolloin vain ensimmäisen osan. Tietokoneelle myös hienoimmiksi peleiksini löysi tiensä Guild Warsit.

Viimeiseksi pelikseni PS2:selle jäi The Shadow of the Colossus, jonka muistan henkilökohtaisena suosikkina koko konsolille. Kun PS2 sitten otti ja kuoli vuonna 2008, alkoi katseeni valua muille suunnille. Kiinnostukseni Halo-pelisarjaan oli alkanut jo puoli vuotta aikaisemmin Halo Trialin ja se kyllä oli iskenyt. Joten ajattelin hyvän konsolin olevan Xbox 360. Sen hankkimiseen menikin jonkin aikaa, puoli vuotta kun taistelin valinnan kanssa. Haluanko sittenkään Boxia vai uuden koneen, sillä nykyinen oli käynyt hankalaksi pelaamiseen. Heinäkuussa sitten ostinkin boxin ja viikkoa myöhemmin Halo 3:sen. Juonen kannalta olin katsonut Halo 1 & 2 välivideot internetistä. Ihastuin peliin aivan täysin ja kyllä sen pelaaminen on maistunut. Tällä hetkellä omistan kaikki Halo-universumiin perustuvat pelit(ja pari kirjaakin).

Jouluna sitten uusi kone, uudet kujeet. Tätä voinkin kehua tehokkaaksi koneeksi, joten hyvin käy tällä pelaaminen. Sain The Lord of the Rings Online -pelin, koska olen ollut kova Sormusten Herra -fani pitkään. Kyseessä onkin mahtava peli ja tuumailenkin loppuelämänlisenssin ostamista tällä hetkellä.

Viimeiseksi vuosikymmenen peliksini jäi Assassin's Creed 2 ja enkä ole katunut. Peli on kyllä mahtava. Tietenkin monia hienoja pelejä olen pelannut vuosikymmenen aikana, mutta olenkin vain maininnut ne itselleni tärkeimmät. Nyt vaan toivotaan että ensi vuosikymmenkin olisi hieno ja mitä ensi vuodelle on pelejä luvattu, täytyy kyllä myöntää että hyvä startti näyttäisi olevan.

Lahjoja - Oh noes!

Kyllä. Nyt on taas se aika vuodesta kun kaupat alkavat tursuamaan stressaantuneita ihmisiä yrittämässä saada kaiken hoidetuksi ennen Juulea. Taino tähän kriittiseen hetkeen on vielä muutama viikko, mutta joulumieli heräilee ihmisten mielissä. Ainakin täällä.

Pidän Joulun tunnelmasta, ruuasta, rutiineista ja tietenkin lahjoista. Tässä piileekin ongelman ydin. On niin paljon ideoita mitä pyytäisi valkoparralta, kun rippilahjakin on vielä saamatta. Rahaahan aina tarvitaan.. mutta eikös se ole aika tylsä lahja?

Pyytäisikö telkkarin, joten voisin sen kaveriksi hankkia Playstation 3:sen? Vaiko toivoisiko sitä uuden kiintolevyn Boxiin? Entäpä mitä jos menisikin niin fanipoikuuden puolelle ja "vaatisi" itselleen omaa Master Chief -kostyymiä? Listaahan voisi jatkaa vaikka kuinka ja tämähän alkaa jo itseä stressaamaan.

Sitten se toinen ongelma. Mitä ostan muille lahjaksi? Tietty voisin ostaa parille kaverille jotkin pelit, mutta mitkä? 7. konsolisukupolven peleistä ei ole vaikeakaan valita kaverille mieleistä, varsinkin kun kyseinen omistaa PS3:sen. Mutta mitäs kun toinen kaveri omistaakin PS2:sen ja joksenkin vanhahkon koneen? Uusia pelejä konsolille on vaikea löytää ja eikä erityisesti huvittaisi halvalla lähteviä vanhoja pelejäkään ojentaa. Argh, lisää stressiä!

Tässä vaiheessa sekoankin jo kun en tiedä mikä peli olisi mieluinen. Tuntuu että olisin jäänyt jälkeen pelimaailmassa, kun mielenkiintoisia pelejä lappaa kauppojen hyllyille, mutta ei ehdi kaikkea ostamaan. Tietenkin väleistä löytyy niitä "ultimate must-get pelejä", mutta nekin on hommattu. Monet pelit kyllä houkuttelisivat, mutta niissä on aina jokin joka pistää estelemään. Esimerkiksi Batman: Arkham Asylum, koska en ole erityisemmin Batmanin fani, Hämis iskenyt aina enemmän(sääli että Web of Shadows oli kuulemani mukaan keskinkertainen). Risen, joka taasen on vaikea ja ylipäätään maailma ei ihan ole sitä mikä iskee parhaiten. Pidän enemmän brittityylisestä kuin trooppisesta saaresta jossai palmut heiluvat kirkkaiden aaltojen mukana. Kaikista eniten kiinnostaisi kyllä Assassin's Creed II ja jos tulisi mahdollisuus, hankkisin sen. Sääli vain, että vanhempani ovat ketuttavia ja eivätkä salli K18 -pelejä ollessani alaikäinen. Kthxbye.

Tietenkin jotain hieman vanhempiakin pelejä löytyy, mutta ostankin ne sitten joskus. Kuulostaa kyllä materialistiselta ja sitähän se on. Vanhoista traditioista on vaikea päästää irti. Ja onhan tätä ns. "lapsuutta" vielä pari vuotta jäljellä. Elkää kuitenkaan väärin käsittäkö, pidän myös Joulusta itsestäänkin vaikka lahjoja ei laskettaisikaan. Kunhan tulisi lunta maan päälle niin tunnelma olisi katossa. Hyvää Joulunodotusta ja Marraskuun loppupuolta.. oh wait, 10 päivää tätäkin jäljellä.. KALENTERIA OSTAMAAN.

Pelaajan kesä loppuu...

On taas se aika vuodesta kun pelaajien(ja muidenkin) loma loppuu, ja on aika siirtyä takaisin koulun penkille tai konttoriin nyhjöttämään(tai mihin sitten menettekin). Oliko kesä sitten antoisa pelaajalle? Itse en oikeastaan yhtään kesän aikana peliä ostanut, mutta monia asioita kuitenkin teki siitä pelikesän. E3 julkasut kyllä kutkuttivat(etenkin Halon osalta) ja saivat kyllä vipinää kesään. Muutaman halvan pelin myös ostin ja Livestä ostin lisämateriaalia peleihin. Boxinikin tuli huollosta kätevästi kesän alussa. Ehkä osittain haluan päästä kouluun, jolloin päivät kulkevat nopeasti ja loppuvuoden suurjulkaisujen aika lähestyy. Eikai sitä muuta voi kun hyvää loppukesää, sekä syksyn ja arjen alkua.

Haloralli alkaa

Vaikka Halo 3: ODST saapukin vasta(jo) yli kahden kuukauden päästä, niin viimoinen odotuspätkä alkoi omalla kohdalla eilen. Eilen oli Halo-sarjan ehkä maagisin päivä, 7.7. Numero seitsemänhän on Halo-peleissä tuttu luku, sillä Bungie tunkee sitä joka paikkaan eri muodoissa. Halo-rengasmaailmoja on 7, Miranda Keys -nimisen hahmon poskessa on 7-muotoinen arpi, Power Drainin teho kestää 7 sekuntia jne. Näitä löytyy monia, niin peleistä kuin kirjoista. Mutta tuolla 7.7. on myös muukin tarkoitus, se nimittäin on Bungie Day. Monet pelaajat saivat mahdollisuuden pelata Bungieta vastaan tuona päivänä, lisäksi nähtiin kuvia Halo 3: ODSTn mukana tulevista moninpelikartoista ja sen sellaista. (Lisäksi fanit pitävät päiväystä 7.7. Master Chiefin syntymäpäivänä). Sitten muuta.

Päätinpäs sitten tänään aloittaa Halo-trilogian alusta, jota en ole koskaan mennyt kokonaan läpi, mutta itseltähän puuttuu Halo 2. Itse aloin lopulta kiinnostua Haloista vasta viime vuoden keväällä Haloista parin kaverin innoittamana. En paljoakaan Haloista tiennyt ennen tuota, joskus sen saavuttua muistan koittaneeni sitä pelikaupassa. Noh, kun olin ostamassa itselleni Xbox 360-konsolia, ostin myös Halo 3:sen. Koska tiesin ostavani tuon, olin katsonut yllättävästi Youtubesta kahden aikaisemman pelin videopätkät joten tarinan tiesin. Myöhemmin sitten ostin Halo: Combat Evolvedin Livestä, mutta kun Halo 2:sta ei(vielä) löydy niin se on jäänyt ostamatta.

Mitä tulee Halo Warsiin, niin tiedän kyllä stoorin(katsoin, yllätys yllätys, youtubesta) koska itse peli ei kiinnosta. Olihan se demon perusteella hyvä mutta ei silti kolahtanut niin kovin.

Olen jopa suunnitellut että jos jostain löytyisi(kirjakaupasta tai kirjastosta) voisi lukea jonkin Halo-kirjan. Kuulemma hyviä fanien keskuudessa. Ainakin pidän nyt taukoa Halo 3 -moninpelistä kun alko pelitaitojen ote lipsumaan. Tauon merkki niin.

Mikäs sitten Haloissa viehättää? Lienee hyvä kysymys, eräs kaverini(joka muuten saa taas luvan tarkistaa kirjotusvirheet) sanoi että Halon moninpeli on sitä samaa koko ajan "Menet tuonne, ammut ja kuolet". Hän on oikeassa ja itse tunnen samoin monesti pelatessa. Monella pelaajalla taistelutyyli on sen verta sama. Kuitenkin, loppujen lopuksi, olen enemmänkin Campaign-porukkaa ja pidän enemmän rennosta pelaamisesta. En koskaan haluaisi kuvitella itseni pelaamassa MLG:nä rahasta. Joten siis, itseeni vetoo tarina. Siinä on se jokin, en tiedä. Kyllä siinä ihokarvat nousee kun Halo Theme alkaa soimaan ajaessa Warthogilla kohti.. no ei sen enempää. Entäs sitten graafinen puoli? Itseäni monesti ärsyttää sotapeleissä se harmaa väri. Halot ovat huomattavasti värikkäämpiä. Jokainen musiikki minkä kuulen on jollain tavalla eeppinen. Hahmotkin ovat kiinnostavia, kiitos monien ääninäyttelijöiden.

Voisin tätä jatkaa ja jatkaa, mutta eiköhän se ole tullut selväksi. Olenhän tästä pienen arvionkin tehnyt. Joten, eiköhän se odotus sitten ala ja "valmistautukaa laskuun".

RROD Päiväkirja

Päätinpäs nyt blogata siitä, kuinka vietin aikaa Xbox 360 -konsolini ollessa huollossa kuuluisan Red Ring of Deathin takia.

Tuntematon päivä
Boxi sitten lopulta irtisanoutui pahimmalla mahdollisella hetkellä. Aikaa tuon lähettämiseen ei juurikaan ole, joten katsotaan sitten joskus..

3.6.
Noniin, sainpahan sen boxin viety UPS:lle. Kyllä oli aluksi vaikeaa tämä homma, sillä Boxin tukipalvelu ei ollut parhainta mahdollista. Eikä loppujen lopuksi sitä boxia tarvinnutkaan rekisteröidä, aikaa siis kului turhanpäiväiseen joutavuuksiin.

4.6.
Päivä menee kätevästi puutarhassa kyykkimiseen ja rikkaruohojen eliminointiin. Laitanpa Battlefield 2 demon(jee) lataukseen. Sen saankin helposti Peliplaneetan sivustolta.

5-7.6
Viikonloppu menee tylsyyttä valitellen ja BF2 Demoa pelaillen.

7.6.
Takaisin puutarhaan pariksi tunniksi repimään lisää kasveja. Noh, ainakin naapurin rouva kehui minua reippaaksi. Tämän jälkeen kaverin luo viettämään aikaa.. enimmäkseen Playstation 3:lla pelaten.

11.6.
Sukulaisten luo Nokialle matkasin viettämään aikaa. Samalla reissulla tuli ostettua serkulta erittäin hyväkuntoinen Far Cry 2 (PC) kahdellakympillä. Hyvä sijoitus oli.

12.6
Mitäs, mitäs? Boxi onkin jo matkalla takaisin? Nopeaa toimintaa täytyy myöntää ja oikein arvasinkin: ei kovaa ruuhkaa näin kesän alussa. Näyttäisi tuo olevan Kööpenhaminassa tällä hetkellä ja keskiviikoksi näyttäisi myös saapuvan perille.

13-14.6
Viikonloppuna oletan, että boxi ei matkaa yhtään pidemmälle. Far Cry 2:ta pelailen, niin moninpeliä kuin stooriakin. Yhen pienen kartankin tein moninpeliin Map Editorilla.

15.6
Mitäs kummaa? Boxi salakavalasti tuli kotiovelle. Isälle oli aamulla ilmoitettu, että boxi tuodaan kotiovelle. Näyttäisi olevan uusi yksilö, joten hyvä juttu. Mutta.. miksei tämä nyt virtaa tahdo ottaa? Parin kokeilun jälkeen kauhistun totaalisesti. Kolme punaista valoa alkaa vilkkua rinkulassa. Noh, onneksi tajusin huomata että virtalähteen valo on oranssi. Tuon "salaisen virhekoodin" selvitin ja tulin siihen tulokseen, että tuo virtalähde olisi kaiken pahan alku. Todennäköisesti hajoittanut aikasemminkin boxin. Irrotin kaikki virtalähteeseen liittyvät johdot ja totesin, että virtalähde onkin täynnä pölyä. Imuroin virtalähteen ja annoin hetken levätä. Kytkin johdot kiinni. Aluksi hätäännyin kun virtalähteessä oli edelleen oranssi valo, mutta niinhän kuuluukin olla lepotilassa. Painoin virtanappia ja.. vihreät valot vilkkuvat. Mainiota!

Jälkikirjoitus 16.6.
Ja heti kun pääsen boxiin käsiksi, alkaakin Mikkisofta päivittelemään Liveä.. kokonaisen vuorokauden ajan.. Noh, ainakin sain mielenrauhan ja boxi on vihdoin kotona. Kaipa voinkin sitten niitä Ei-Live -pelejä pelailla.

E3 - Konsolisodan ydinräjähdys

Taisi viime yönä moni Xbox 360:n pelaaja olla innoissaan, sillä Microsoft teki suuria julkaisuja E3:ssa. Mm. Metal Gear Solid -peli saadaan boxille, Halo: Reach julkistettiin ja samalla pelikuvaa nähtiin ja julkaisupäivä saatiin Halo 3: ODST:lle. Alan Wake sai myös julkaisupäivänsä ja Peter "Mölytoosa" Molyneux esitteli Milonsa. Saattoi olla kova isku Playstationille, tai sitten ei.

E3 on konsolisotien suurin hetki. Kaikki osapuolet pistävät parastaan, yrittäen tehdä muita konsoleja isommat jutut. Itse ainakin olin fiiliksissä nähdessäni Halo 3: ODST:n pelikuvaa. Tähän varmasti pyritään. Tänään nähdään mitä Nintendo ja Sony ilmoittaa ja pystyvätkö he tekemään vastaiskua Microsoftia vastaan? Se jääpi nähtäväksi.

Päivitystä: En katsonut Nintendon esitystä, mutta luin tiivistelmän ja totesin että ei siellä mitään itseä kiinnostavaa löytynyt. Sony taas paukautti paljon tavaraa ja täytyy myöntää, että pisti sekin kovan palan Microsoftille. Liikkeentunnistuspeli, "Keksi, rakenna ja pelaa" autopeli, paljon pelikuvaa eri peleistä, PsP-Go ja MGS-peli siihen ja paljon muuta.