Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français / Nederlands
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä

Haluan lyhyempiä pelikokemuksia

Liittyy aiheisiin: witcher, dark souls, alien, mass effect, bloodborne, kesto

Viimeiset pari vuotta ovat suorastaan hellineet pelaavaa kansaa. Jo kuluva vuosi on tuonut ulottuvillemme sellaiset merkkitapaukset kuin The Legend of Zelda: Breath of the Wild, Horizon: Zero Dawn, Mass Effect: Andromeda ja Nioh. Hieman kauempaa tulee muistaa Dark Souls III, Bloodborne, Final Fantasy XV, The Witcher 3 ja Alien: Isolation.

Jaa että mitä sitten? Kaikkihan on hienosti? Ongelmanani on se, että nykyisellään kaikki edellä mainitut pelit tarjoavat liikaa sisältöä. Läpi pelaaminen kestää vähintään 30 tuntia ja säännönmukaisesti yli 50 tuntia. Ääripäätä edustaa The Witcher 3, jonka läpäiseminen lisäosineen otti aikaa peräti 225 tunnin verran. Totta kai näitä eepoksia voisi paahtaa läpi vauhdilla, mutta aloittaessani hyvän pelin haluan syventyä siihen kunnolla.

Seurauksena on pitkitettyä nautintoa yhden ja saman pelin parissa, mutta samaan aikaan vuositasolla koettuja mahtikokemuksia on koko ajan vähemmän. Käytössä oleva aika ei lisäänny, joten viihdeteosten valintaan on kiinnitettävä enemmän huomiota. Toinen tapa olisi pelata suurimmaksi osaksi lyhyempiä indie-pelejä, mutta yksinomaan niihin en halua (enkä voi) nojautua.

Muistiini on jäänyt, että aikoinaan alkuperäisen Mass Effectin pääsi loppuun 30 tunnissa, ja jatko-osan läpäisi 40 tunnissa. Kesto tuntui juuri oikealta. Uusimman Mass Effect: Andromedan koluaminen nappasi 75 tuntia tehokasta peliaikaa. Nautin täysin siemauksin joka hetkestä, mutta olisin ollut valmis lopettamaan jo viimeistään 40 tunnin jälkeen.

Toisin sanoen huomaan pelaavani saman verran kuin ennenkin, mutta aiempaa vähemmän erilaisia pelejä. Samaan aikaan pelejä julkaistaan määrällisesti enemmän kuin koskaan ennen, jolloin kaikkea omasta mielestä kiinnostavaa ei millään ehdi kokeilemaan. Kuultujen uutisten mukaan pelinkehityskustannukset ovat jatkuvasti nousseet, joten taloudellisistakin syistä pelien yleisen keston lyhentäminen voisi olla kannattava veto.

Pelien liiallinen sisältö on siis selkeästi positiivinen ongelma kuluttajan näkökulmasta: sijoittamilleen rahoille saa enemmän vastinetta kuin koskaan ennen. Silti oma mielipiteeni on, että vähempikin riittäisi: kyllä jengi olisi ollut ihan tyytyväinen 40-tuntiseen ME: Andromedaan tai 30-tuntiseen Zeldaan.

Verta ja viiniä Puolassa

Liittyy aiheisiin: witcher, puola, matka

Tavallisesti toimittajakeikoille lähdetään aamuyöstä, jotta päästään kohdemaassa paikan päälle virka-ajan puitteissa. Tällä kertaa sain kuitenkin lentää Varsovaan jo edellisen päivän iltana, ja nukkua hyvät yöunetkin. Tällaista luksusta arvostaisi Geralt Rivialainenkin.

SAKSALAISELLA TEHOKKUUDELLA

Kotimaan turvatarkastuksessa huomasin sopivani jälleen terroristin profiiliin, sillä käteni tutkittiin räjähdysainejäämien varalta. Sattuneesta syystä mitään ei löytynyt. Saamani matkasuunnitelman mukaan seurakseni Puolaan olisi lähdössä Pelaaja-lehden mahtimies Panu Saarenoja. Namcon PR-edustaja oli tehnyt meistä niin sanotusti paita ja perse -parin, koska kaikki lentoliput ja muut dokumentit olivat kummallekin täysin samat. Vain nimi ja istumapaikan numerot olivat eri tavalla kirjoitetut.

Poden varmaan jotain piilevää lentopelkoa, sillä ilmailun aikana syöminen laittaa aina vatsan sekaisin. Menneisyydestä oppia ottaen pidättäydyin einehtimisestä antaen omat lentoleipäni Pelaaja-Panulle. Frankfurtin välilaskun aikana päätimme syödä paikalliseen tyyliin valmistettua paninia, ja saksaksi sönkkäämäni tilaus tuntui tekevän pienen vaikutuksen myyjänä toimineeseen vaaleaan saksattareen. Lensimme mennen tullen Lufthansalla, joten matka tarjosi runsaasti tilaisuuksia saksan kielen pohtimiseen. Language of hate, kuten myöhemmin Puolassa joku asiaa luonnehti.

PUOLALAISELLA YLPEYDELLÄ

Varsovan lentokentälle laskeuduttuamme päättelin taksikilpailun olevan aika kovaa: tarjolle tulevia kuskeja sai suorastaan hätistellä pois. Meille varatun taksin kyydissä oli sitten aikaa katsella maisemia ja todeta, että Varsova näyttää aika samalta kuin Helsinki. Hotellille kirjautuessa tulijoille tarjottiin omenoita iltapalaksi. Itse asiassa koko matka oli vahvasti omenainen. Syy tähän ei koskaan selvinnyt.

Seuraavana aamuna oli jokunen tunti aikaa saapastella kaduilla turistina. Kiinnitin tietysti huomiota siihen, että ilmeisesti Itä-Euroopassa ei ole rumia naisia lainkaan. Hotellin pääovien edessä oli pitkulainen iso muistomerkki. Myöhemmin meille kerrottiin teoksen muistuttavan Varsovan getosta toisen maailmansodan aikana, ja että geton muuri kulki juurikin hotellin edestä.

Paikallisessa ruokakaupassa silmään pisti ensimmäiseksi se, miten sulassa sovussa sekä viinakset että muut nesteet olivat hyllyissä. Pullotettua vettä myytiin runsaasti, eikä se maksanutkaan kuin noin 20 centiä litra euroiksi muutettuna. Länsimaiselle hapatukselle immuuneja ei Varsovassakaan olla kommunistisesta menneisyydestä huolimatta: Men's Health -lehden kannessa poseerasi Teräsmiehen roolissa kunnostautunut Henry Cavill. Otsikointi kuului seuraavasti: Forma super mana eli oletettavasti miehen treeniohjelma kerrottiin kaikelle kansalle lehden sisäsivuilla.

PER PEDE

Kellon lähestyessä puolta päivää katselin kameran ja muistiinpanovälineet valmiiksi, sekä tietysti varmistin peilistä edes säällisen edustuskuntoni. Täytyi oikein erikseen muistuttaa olevansa menossa töihin. Viimeksi sama ilmiö tapahtui käydessäni BioWaren studiolla Kanadan Edmontonissa.

Ainakin ulkoisesti asiat huomattavasti rennommin ottava Pelaajan Panu räpläsi puhelintaan matkalla studiolle, kun taas minun silmäni pyörivät joka suuntaan maisemia katsellessa. Perillä kohteessa emme päässeetkään ovelle asti, vaan portin eteen pysähtynyt taksikuski ilmoitti kovalla äänellä "PER PEDE!" Latinan opintojeni muistona ymmärsin hänen tarkoittavan, että meidän tulee kulkea jalkaisin loppumatka. Kysyimme kopissaan istuvalta vartijalta englanniksi, missä päin mahtaa olla CD Projektin toimisto. Vastaus tuli sujuvalla puolalla. Nostimme kulmakarvoja kysyen englanniksi lisätietoa, johon vartija vastasi sujuvalla puolalla toistaen asiansa kovemmalla äänellä kuin ensimmäisellä kerralla. Onneksi mies heilautti kättään yhteen ilmansuuntaan tarjoten näin summittaisen suunnan lähteä kävelemään. Nurkan takaa löytyi ovipari, jonka sivuille oli maalattu punainen lintu. Aulassa meitä tervehti sihteerikön lisäksi luonnollisen kokoinen patsas Geralt Rivialaisesta. Seinät olivat tietenkin väärällään diplomeja ja muita palkintoja, joita The Witcher -sarja on ajan kuluessa pokannut itselleen.

NÄIN LAUSUT SEN OIKEIN

Lehdistölle tarjottiin sama lounas kuin mitä henkilökunta itsekin saa päivittäin työpaikkaruokalassaan. Firman johto on ilmeisen terveysintoilevaa porukkaa: kanaa ja kalaa on tarjolla kasvisruoan ohella, mutta punaista lihaa ei tarjota päivisin lainkaan. Lisäksi ruoan rasvapitoisuus oli hyvin alhainen, ja vastaavasti kasviksia oli hyvin runsaasti. Hyvää apettahan se oli, joskin hieman yllättävää hampurilaisiin ja rasvaisiin pihveihin tottuneelle toimittajaköörille. Myöhemmin kävi ilmi, että ruoan teemoina oli koko mediapäivän ajaksi valittu puolalaisuus ja terveellisyys. Hyvin harvoin pelireissujen järjestäjät kiinnittävät tällaisiin asioihin huomiota. Ravitsemustietoudesta kiinnostuneena olin tietysti mielissäni tästä.

Lounaan ja lyhyen odottelun jälkeen meidät ohjattiin monitorin ja peliohjaimen eteen. Stereokuulokkeet korville laitettuani oli aika siirtyä ainakin henkisesti jonnekin sinne, missä stryksit ja mantikorit aiheuttavat ihmisille huolta aatelisten oikkujen ohella. Kirjoitan toki aikanaan näkemästäni ennakon Gamereactorille. Sen verran voin kuitenkin jo paljastaa, että alkuperäisten kirjojen kirjoittajan nimi Andrzej Sapkowski lausutaan seuraavasti: "anzei sapkovski", ja on tärkeää soinnuttaa z-kirjainta hyttysen ininän lailla. Jos vielä pystyy saamaan häivähdyksen r-äännettä ennen soinnukasta zetaa, niin hyvä juttu. Noituri-saaga kaikkine muotoineen on paikallisille jonkinlaisen kansallisaarteen asemassa hieman samoin kuin Suomelle oli Nokia. Muutenkin puolalaiset tuntuvat olevan ylpeitä historiastaan ja kansallisesta identiteetistään. Tästä voisi ottaa oppia meilläkin.

Studiovierailun päätteeksi saimme teemaan sopivan paketin tuliaisia kotiin vietäväksi. T-paidan ja kangaskassin ohella mielenkiintoisin oli pieneen pussukkaan laitetut gwent-kortit. En koskaan Witcher 3:ssa perehtynyt sen sisäiseen korttipeliin, joten nyt viimeistään on siihen hyvä motivaatio. Hieman erikoisempaa antia oli puiseen rasiaan laitettu viinurisetti: pullonavaaja, pullonsuuhun laitettava kartiomainen metallikorkki sekä pullon kaulaan istuva metallirinkula. Kokonaisuuden kruunasi tietysti punaviini teemaan sopivilla etiketeillä. Harmillisesti sekä viini että pullonavaaja jäivät paluumatkalla tullimiesten iloksi. Onneksi muun tavaran sai pitää. Sudenpäällä koristeltu puinen rasia sai kunniapaikan astiakaapissani heti viinilasien vieressä.

PAUKKUJA KANSAINVÄLISESSÄ SEURASSA

Päivä huipentui paikallisessa Folk Gospodassa. Myöhemmin kävi ilmi, että paikka oli valittu paitsi puolalaisuutensa vuoksi myös siksi, että sen keskiaikainen ympäristö sopii hyvin Witcherin teemaan. Jo päivällä itsestään vinkkiä antanut terveellisyys yhdistettynä perinteisiin kävi jälleen selväksi. Olen aina pitänyt jälkiruoista, joten ei-niin-yllättäen pidin eniten juustokakusta ja omenapiiraasta. Opettihan sitä jo äitikin, että kaikkea pitää maistaa. Erilaisia alkoholijuomia tarjottiin niin runsaasti, että lopulta oli pakko kieltäytyä juomasta uusia makuelämyksiä pohjaa myöten. Promillelukeman noustessa tahtoo myös epäammattimaisuus nostaa päätään, ja tätähän me emme halua. Pelaaja-Panun viereen istahti CD Projektilla työskentelevä, Torontosta kotoisin oleva tytsy punasankaisiin silmälaseihin pukeutuneena. Jonkin ajan kuluttua Panun ja kanadattaren sosiaalinen kone lähti käyntiin, jolloin loppuillasta pohdittiin virtuaalitodellisuuden eettisiä kysymyksiä.

Opin illastamisen aikana melkoisen paljon puolaa. Siinä sivussa seurueen suosikiksi muodostui omenapiirakalta maistunut paukku nimeltä zubrowka. Kansainvälisestä ympäristöstä johtuen illan kielinä käytettiin sekaisin suomea, ruotsia, englantia, puolaa, ranskaa ja venäjää.

HAMPURILAISIA HUIVIIN

Paluumatkalle lähdettiin perinteisissä merkeissä eli suomeksi sanottuna aamuyöllä. Ennen viittä istuimme Pelaaja-Panun kanssa taksissa kohti lentokenttää. Iäkkäämpi kuski esitteli meille matkan varrella olevia rakennuksia kertoen siinä sivussa näkemyksensä maailmanpoliittisesta tilanteesta ja Puolan asemasta siinä kaikessa. Mistä se oikein johtuu, että taksikuskit tuntuvat maailmalla haluavan keskustella historiasta ja politiikasta?

Paluumatkan aikana terveysruoka sai luvan väistyä, ja söin useammankin hampurilaisaterian ennen kuin seisoin jälleen kämppäni eteisessä Suomessa. Tullin haaviin jäänyt viinipullo vain harmitti.

Tuloksia kahden viikon ruokavaliokokeilusta

Surkean kesän ja The Witcher -sarjan kunniaksi tein kahden viikon mittaisen testin. Aluksi ideana oli vain pitää energiajuomalakko, mutta sitten ajattelin että what the hell, anti mennä. Energiajuomattomuuden lisäksi tarkoituksena oli "eat clean" ja välttää makeisia.

Käytännön toteutus:
annoskokojen pienentäminen, mutta samalla syöntikertojen kasvattaminen per vuorokausi. Luin jostain väitteen, että 4-5 pientä ateriaa päivässä kiihdyttää aineenvaihduntaa paremmin kuin 1-2 isoa ateriaa. Vilkas aineenvaihdunta taas on edellytyksenä suunnilleen kaikelle silloin, kun haluaa fyysistä olemustaan johonkin suuntaan muokata.

Syömiset:
aamulla ja/tai illalla mysliä kevytmaidon kera, pääateriana jotain perinteistä suomalaista kotiruokaa tyyliin makaronilaatikko tai muusi ja lihapullat ja lopuksi tarpeen mukaan välipaloiksi hedelmiä tahi vihanneksia. Lisäproteiiniannos rahkojen muodossa liikkui jossain 20-60 g välillä vuorokaudessa fiiliksistä riippuen. Juomina käytettiin kevytmaitoa ja kivennäisvettä eikä alkoholia tokikaan otettu lainkaan. Kaikki muu eli unen määrä, liikunta ja stressitaso pysyttelivät suunnilleen samana kuin ennenkin.

Repsahdukset:
ensimmäisellä viikolla Snickers-patukka ja 0,5l Cola Zero, toisella viikolla niin ikään Snickers-patukka ja 0,35l Cola Zero

Havainnot:
illalla selvästi nopeampi nukahtaminen, aamuherätykset yhtä vaikeita kuin ennenkin mutta silti tuntuma paremmin nukutusta yöstä, kilon verran ylimääräisen nesteen ja ihran poistumista elimistöstä*, treenistä palautuminen nopeampaa eli seuraavan päivän lihaskivut selkeästi pienemmät tai niitä ei ole lainkaan, yleinen jaksaminen ja energisyys samaa tasoa kuin ennen.

(*Syön hieman enemmän kuin ennen kokeilua, mutta silti paino on laskenut ja peilin perusteella juurikin keskivartalosta. Lihasvoima ei ole vähentynyt, koska käytän samoja painoja kuin ennen kokeilua.)

Päätelmät:
näyttäisi olevan merkitystä sillä, millaisia hiilihydraatteja syö. Makeiset tuottavat hyvää fiilistä, mutta kertyvät näköjään vain keskivartaloon. Energiajuomat näyttäisivät hidastavan treenistä palautumista, mikä tietysti tarkoittaa samalla lihaskasvun hidastumista.

Lopuksi huomioin, ettei kaksi viikkoa ole pitkässä juoksussa vielä yhtään mitään. Koetan siis jatkaa testiä vielä toisella kahden viikon setillä heti perään. Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan, kuten Irwin Goodman lauloi joskus.

Maailmanhistorian parhaat videopelit

Keväisen flunssan iskettyä päätin julistaa kaikille, mitkä pelit ovat maailmanhistorian parhaimpia kautta aikojen. Kaikki esitetyt merkkiteokset ovat jaetulla ykkössijalla, minkä vuoksi jokaisen järjestysnumero on kuvaavasti ykkönen. Päätöksestäni ei voi valittaa.


1. Mega Man 2 (NES), 1990

Kaksiulotteisen ja suoraviivaisen pelaamisen kruununjalokivi Capcomilta Nintendon 8-bittiselle kenkälaatikolle. Kaikki vain toimii ja vielä tänäänkin osaan hyräillä suurimman osan pelin musiikeista.


1. Resident Evil 4 (Wii), 2005

Kauhupelit olivat ennen rumia, kankeita ohjata ja tarinaltaan ei-niin-kovin kummallisia. Kaikki muuttui Resident Evil 4:ssa. Ohjaus oli edelleenkin ajoittain haasteellinen, mutta se kaikki muu toteutus... ah. Peli julkaistiin myös Wiille, mitä pidän kaikkein parhaimpana versiona.


1. Metroid Prime (GameCube), 2003

Olipa kerran aika, jolloin ensimmäisen persoonan pyssyttely tarkoitti samaa kuin putkessa juostava sotilasräiskintä. Sitten tuli aivan puskista Retro Studiosin Metroid Prime, joka asetti Nintendon klassisen sarjan kertaheitolla kolmanteen ulottuvuuteen. Nykyään hieman vanhentuneen grafiikan lisäksi tallennusjärjestelmä on ainoa muistutus wanhoista ajoista. Toivottavasti Nintendo ymmärtää tehdä Metroid Primesta HD-päivitetyn version WiiU:lle.


1. Super Mario Galaxy 2 (Wii), 2010

Kolmiulotteinen tasoloikka, jossa ei ole oikeastaan mitään vikaa. Kaikki toimii juuri niin upeasti kuin vain ikinä osaa kuvitella. Tarina vain ei ole kummoinen, mutta eihän se koskaan marioissa ole.


1. Dragon Age Inquisition (Xbox One), 2014

Kolmas Dragon Age niputtaa yhteen ja samaan pakettiin kaiken sen, mistä pidän länsimaisissa roolipeleissä. Leijonanosa pelistä kuluu erilaisissa poliittisissa juonitteluissa ja ylipäänsä eri hahmojen kanssa keskustellessa. Se toinen puoli onkin sitten sekoitus valtavan maailman tutkimista ja taistelemista. Peruspelin läpäisyssä kestää helposti yli 100 tuntia, mikäli maailmaan päättää uppoutua. Tämä on aikuisten peli isolla A:lla.

Kuningas Titanfall

Tänä syksynä pelijulkaisuiden yskiminen on tuntunut enemmän säännöltä kuin poikkeukselta. Olen syyskuun alun jälkeen pelannut Xbox Onella Titanfallia, Call of Duty: Advanced Warfarea, Halo: Master Chief Collectionia, Grand Theft Auto Onlinea, Assassin's Creed: Unitya ja Destinya. Näistä vain Titanfall toimii kunnolla. Peli tarttui lisäosineen haaviin Liven kauppapaikan Black Friday -tarjouksena huimaan hintaan 12 euroa.

Muutama napin painallus ja peli käynnistyy. Toiset pari painallusta ja kaverit on koottu samaan peliaulaan. Kolmannet pari painallusta, muutama sekunti odottamista ja verkkokahinat rullaavat kuin unelma. Kaiken maailman haasteet ja saavutukset avautuvat ihan vain rennosti pelaamalla. Kokemustasot karttuvat kavereiden kanssa peetä jauhaen. Matsista toiseen siirrytään ilman turhia nikotteluja. Pelattavia karttoja on julmettu määrä ja niiden suuri koko vähentää reaktionopeuden merkitystä. Juuri tällaisesta papatkin tykkäävät.

Ulkoasu ja äänimaailma ovat ehtaa uuden polven laatua. Ruudunpäivitys tuntuu rullaavan silkkisesti eikä verkkoviivekään peli-istuntoja pilaa. Täten julistan Titanfallin loppuvuoden 2014 verkkomättöjen kuninkaaksi.