BF3 vs MW3=Runoja :D

PELIMIEHEN PÄIVÄ...

Mulla ei ole elämää enkä löydä sitä enää.
Pelaan vain päivät pitkät ja digikultaa kerään.
Silmätkin jo harittaa kun skyrimissä ihmissutta fanittaa.
On aika lopettaa yksinpeluu ja mennä lanittaa.

MW3 ON PARAS!! NOT!

MW3 on jokamiehen peli.
Sitä ei pysäytä edes p#skainen keli.
Mutta kun teinit huutaa tekisi mieli antaa luutaa.
Korvia särkee,tässä ei oo enää mitään järkee.
Kentät on pieniä ja pelaajat kuin syöneet sieniä.
Kuka tätä enää kestää,peli poikki ja suu saippualla pestään.
Samalla Bobby kotick huutaa hoosiannaa kun on nannaa.
On aika pistää tämä koko v#### helahoito pannaan.

BF3 ROKKAA! :D

Battlefield on magee,kaikki vois jo sen kaupasta hakee.
Peli jolle ei löydy vertaa vaikka kuinka koettaisit MW3:sta sata kertaa.
Pelaajat ovat usein älykkäitä eivätkä pelkkiä täitä.
Ramboilulla ei pärjää ellei ole hatussa jäitä.
Ryhmätyö on in ja sitä käyttävien lopuissa lukee usein: WIN!
On aika astua palvelukseen ja antaa potku bobby kotickin anukseen.

SOTAKENTTÄ

Matsi alkaa ja kaikki huutaa.
Joku otti tankin ja joku joutui tyytymään luutaan.
Muut juoksee hiki hatussa pitkin latuja.
Jotkut jopa käyttävät kiertokatuja!
Sieltä tulee vihollisen tankki,se on kuin liikkuva pankki.
Tehty teräksestä ja raudasta,mutta sisällä tuntuu kuin olisi tervahaudassa.
Kaikki katsovat sitä kuin palkintoa.
Pian joku räjäyttääkin sen ja heiluu akimboa.
Joku otti RPG:n ja räjäytti talot taivaan tuuleen.
Joku kamppaili puukon kanssa ja otti osumaa sivuhuuleen.
Joku ampui itseään singolla ja hävisi ohueen tuuleen.
Matsi alkaa olla lopuillaan,enää muutama kymmenen osumaa.
Pelaajat ovat hermostuksissaan.
Viimeinen melkein housuun virtsaa.
Sitten tulee loppu ja statsit katoaa.

Kirjoitin vain tuollaiset kun inspiroiduin Two-Facen runoilusta :D Kaikki on itsekeksittyjä noin about 10-15min.

Kun pelaaja kasvaa ulos pelaajasta

KUN PELAAJASTA KASVAA JOTAIN MIKÄ KASVAA ULOS PELAAJASTA.

Kyllä,myin PS3:n pois ja kaikki siihen kuuluvat pelit koska ajoittain rupesi jopa tympäännyttämään tämä uudempien sukupolvien pelitarjonta kun joka tuutista iskee vain räiskintää ja siihen päälle lisää räiskintää,puhumattakaan kaikenmaailman rahastus yrityksistä sun muista.

En kuitenkaan kaihda väkivalta pelejä jos joku niin nyt ajatteli.Ei,minähän olen pelannut ja PELAAN paljon väkivaltaisia kukkahattujen painajaisia.Mutten pelkän väkivallan takia,vaikka onhan se pakko myöntää,että kyllä sekin miellyttää.Ihminen on väkivaltainen eläin.No niin,tulipa paljon väkivaltaa nyt tähän blogiinkin ;)

Pelaaminen on yhä rakas harrastus ja se tulee olemaan sitä ihan elämäni loppuun asti,muodossa sitten tai toisessa.Köyhänä miehenä on vain kovin vaikea tasapainoilla kahden harrastuksen keskellä jotka vaativat rahaa kun pitäisi pystyä rahoittamaan kumpaakin tietyin väliajoin.Tässä tuleekin se probleema numero yksi,kumpi on tärkeämpi?

Joten se oikea syy miksi myin rakkaan mustan ohuen pannukakku asemani pois oli se,että rock'n roll tarvitsee rahaa myös ja jotta rock'n roll onnistuisi,tarvitsee mies kitaran.

Musiikki ei ole minulle vain pelkkä harrastus vaikka aika alkaja soittamisessa vielä olenkin,se on enemmän.En voisi elää iloisesti hymyillen ilman musiikkia ja soittamista,se on vain niin palkitsevaa ja musiikissa pystyt ilmaisemaan itseäsi ehkä parhaiten,varsinkin jos kyseessä on työsi.Monissa määrin musiikki alkoi olemaan palkitsevampaa kuin pelaaminen ja siinä tuli tieni vastaan.Köyhänä kun et pysty venyttämään kukkaron nyörejäsi joka suuntaan,joten on valittava se tärkein asia ja jättää toinen vaihtoehto odottamaan vuoroaan.

Ja nyt sieltä tulee,että onhan sulla jo kitaroita! Miksi ihmeessä tarvitset vielä lisää!?

Koska olen hullu :) Eikun.. tarkoitukseni on hommata se rakkain keppi tällä kertaa,se mikä kelpaa pidemmän aikaa ja joka tarjoaa hyvät soundit.

Olenko hullu vai vain päästäni vialla,ehkä te tiedätte?

Mutta se siitä rökista...

Samalla kun nyt näin myin pannukakkuni pois,huomasin erään tärkeän seikan mihin en ollut ehkä kiinnittänyt niin paljon huomiota.Huomasin nimittäin mistä peligenreistä tykkään eniten.Se valkeni minulle kuin aamuaurinko silloin kun olet pelannut castlevaniaa koko yön aamuun saakka ja vilkaiset ulos jolloin silmäsi huutavat hoosiannaa,jonka jälkeen joko menet nukkumaan tai sitten ne räjähtävät?

Minulla oli yksi hieno rivillinen playstation kolme pelejä,mutta ei ole enää,mutta se ei kismitä yhtään sillä olen löytänyt kultaisen polkuni niiden suhteen.Olin pelannut vaikka minkälaista genreä ja olihan ne sen hetken aikaa erittäin viihdyttävää viihdettä,mutta kuten yleensä,kaikki eivät vain kestä päivänvaloa yhtä hyvin kuin toiset,ja tämä oli se valaiseva seikka pelaajan urallani.

Monen monta peliä hyllyssä mutta suurin osa oli jäänyt sinne pölyttymään,joten tajusin,että tykkään paljon bethesdan (valitettavasti) tuotteista,kuten Fallout 3,Skyrim ja.. no ne taisi olla siinä,heh.Kait?

Mutta siis,huomasin että tykkään paljon tuollaisista vapaammista peleistä joissa saat itse olla itsesi herra.Enkä nyt puhu GTA-sarjasta.Tämän tykästymisen tähän genreen aiheutti ensi kertaa juuri tuo ihanaisen rähjäinen Fallout 3.Enpä olisi uskonut miten merkitsevä peli tämä tulisi olemaan elämässäni.Toki tykkään myös Elder Scrolls-sarjasta ja sen kaunehista maisemista,kukkuloista (-__-) sekä väreistä,mutta maailmanloppu on jo pitkään kiinnostanut minua joten Fallout 3 tuli kuin tilauksesta!

Siinä on vain jotain mystistä.Apocalyptinen maailma on kuin uudesti syntynyt,joten mikään mikä oli ennen tuttua,ei ole sitä enää,kummaa eikö?

Tuo on yksi syistä miksi Fallout kolmosen tyyliset pelit vetoavat minuun niin hyvin.En tunne kovin hyvin Fallout-sarjan tarinaa tai muuta verhojen takana olevaa materiaalia,mutta se ei ole tarkoituskaan,haluan vain nauttia maailmasta jossa voin rakentaa jotain minulle kuuluvaa ja tehdä mitä lystää,tietenkin pelin asettamien ominaisuuksien puitteissa.

Ja onhan minulla tuo Nintendon valkoinen kirjekuori nimeltä WII! Ja kun myin PS3:n pois lupasin itselleni,että nyt pelaisin sillä kun on kerran aikaa koska sehän on loistava konsoli sanoi muut mitä tahansa!.. Ja enpä ole siihen koskenut kuitenkaan ;)

Mutta joo,Wii on mainio konsoli jos etsii retroa sekä Nintendon omia tuotteita kyseisellä konsolilla,muut voi heivata helvataan ja syöttää vaikka silppurille.

LUOLAMIEHESTÄ MELKEIN SIVISTYNEEKSI MIEHEKSI

Mutta se mikä myös otsikosta huokuu oli se,että tuntuu aivan siltä kuin olisin aikuistunut pelien suhteen.Tiedän nyt paremmin mitä tahdon niiltä ja miksi.Ennen pelit olivat todella iso osa elämääni mutta nyt ne ovat enää vain osa sitä,vaikka iso osa vieläkin mutta pienemmässä kaavassa.Isomman osan siitä haukkaisee tietenkin musiikki.

Nykyään etsin peleiltä enemmän moninpeliä kuin yksinpeliä vaikka mieli muuta väittäisikin.Monen monta kertaa olen meinannut aloittaa jonkin yksinpelin mutta lähes aina mennyt kuitenkin moninpelin pariin kuin talutettuna.Kertooko tämä nykypelien tason tippumisesta tarinan kohdalla vai onko minusta vain tullut sosiaalisempi?

En silti hyväksyisi tulevaisuutta jossa olisi vain pelkkiä moninpelattavia pelejä,se vain tekisi peleistä tylsempiä sillä ei jokainen tahdo sosiaalista meininkiä,tarvitaan myös yksityisyyttä ja luovuutta jotta saadaan kasaan tarinoita joita ihmiset voivat myöhemmin muistella hyvillä mielin.En tietenkään tarkoita etteikö moninpeleissäkin olisi tapahtunut paljon muistettavia asioita,mutta moninpeli ja yksinpeli ovat kaksi eri maailmaa jotka tarjoavat kaksi eri näkökulmaa pelien syöväreihin.

Näin ollen voisin siis sanoa,että osa omasta "pelaajastani" on kasvanut ulos ja tilalle on tullut jotain suurempaa,jotain mikä määrää kuka minä olen nyt.Se on hyvä juttu sellaiselle joka on tavallaan etsinyt itseänsä koko elämänsä.

Silti kuitenkin,hyvä yksinpeli on aina hyvä yksinpeli,siitä ei pääse mihinkään.Tämän takia olenkin luultavasti päätynyt päätökseen,että aion jälleen hommailla mustan pannukakun uudestaan.Tätä päätöstä tukee hyvin varsinkin Skyrim.Voisin sanoa tätä uutta konetta samalla uudeksi aluksi sillä nyt tiedän mihin olen suuntaamassa.

Oman biisin/runon sanat - Metal made

Inspiroiduin tuossa illalla sitten syvästi ja rustasin jälleen yhden biisin/runon sanat,tässä olkaa hyvät:

Lyriikat:

"Olen kulkenut tietäni jo kauan,en enää näe eteeni.
En ole nähnyt ketään vuosikausiin koska etsin elämääni.
En löytänyt vain mitään mitä etsin ja sen lopunkin kadotin.
Löysin vain surua ja kipua jota itsekseni patosin.

Nyt muuri on murtumaisillaan ja minä olen kuihtumaisillani.
En saa elämästä mitään irti vaikka haluaisin.
Vaikka muistikirjaani kaluaisin,en mitään muistaisi.
Nyt etsin vain henkilöä joka minut oikeaan suuntaan suistaisi.

Harhailen pitkin katuja etsien oikeaa latua pimeydestä. 
Näen vain tummia hahmoja joita ei ole tehty siveydestä.
Tiedän että olen ollut siellä itsekin ja tiedän että sieltä on vaikea päästä pois.
Toivon silti yhä että minulla siellä jossain vielä toivoa ois"

Rustasin tuon siis yhdessä illassa sekä tein myös enkun kielisen version minkä pidän itselläni täysin piilossa toistaiseksi.

Tämä on nyt ainakin vähän näyttöä mihin pystyn.En ole tekemässä tästä biisiä suomeksi,mutta en tiedä tekeekö eräs hemmo jolle annoin tämän käytettäväksi? Joten turha kenenkään yrittää kopioida tätä tai mitään ;)

Kertokaa mitä piditte?

Miksi suomenkielinen hevi ei uppoa?

Suomihan on metalli musiikin luvattu maa,joten miksi oman maan kieli on niin vieras metalli musiikin saralla?

Olen ajatellut tätä juttua jo aika monesti,että mikä siinä on kun hevi ei suomeksi laulettuna oikein tahdo upota kaikille? Onko porukan silmissä ja korvissa se enkku niin jämähtänyt sinne että mitään muita kieliä ei tahdota hyväksyä? Jos biisissä on tarpeeksi iskevät ja jotain tarkoittavat sanat,on se minusta hyvä oli se sitten vaikka suomeksi.Pitääkö porukka suomeksi lailettua heviä jotenkin naurettavampana kuin enkuksi laulettua?

Moni nuorempi ei usein edes heti tajua mistä joissain biiseissä lauletaan kun lauletaan enkuksi,he eivät erota vielä kaikkea sieltä korvillaan välttämättä.Isommaksi kun kasvaa,alkaa myös lyriikat merkata jotain ja silloin niihin kiinnittää enemmän huomiota.Sointukorvaa voi treenata yrittämällä kuuntelemalla etsiä sävelet ja sanat biiseistä,niin minä tein.

Minusta suomeksi laulettu hevi ei ole yhtään sen huonompaa kuin enkuksikaan laulettu,minusta se voi olla aika hyvänkin kuuloista,hyvä esimerkki tästä on kotiteollisuus.Heillä on todella iskevät sanat mikä on tärkeää varsinkin suomeksi lauletuissa biiseissä.Toinen hyvä esimerkki iskevistä ja hyvistä lyriikoista on Kilpi.

Teräsbetonikin on hyvä,mutta moni taitaa pitää sitä vähän naurettavana kun he hihhuloivat ilman paitaa ja musa on semmoista soturimetallia.Mutta kun hieman kuuntelee lyriikoita,löytyy sieltä sanomaakin.Minusta teräsbetonissa näkyy sitä suomalaista tahdonvoimaa ja rohkeutta ja sisua,heillä on myös rohkeutta näyttää itsensä sellaisina kuin he ovat.

Minusta suomenkielistä musaa pitäisi viedä ulkomaille,onhan täälläkin maassa vaikka minkä sorttista ja kielistä musiikkia,miksei myös meidän kielistä olisi vaikka amerikassa? Onhan japaniksikin laulettu yhtä siansaksaa jos ei tajua japaninkieltä,mutta sitä löytyy silti monien maiden liikkeiden hyllyistä.Saksalainen rammstein on tehnyt todella hyvää tulosta myös vaikka on saksankielinen yhtye,moni tuskin suomessa edes tajuaa mistä kaikesta ne laulaa?

Miten teidän mielestänne suomeksi laulettua heviä pitäisi tehdä? Kysyn tätä nyt ihan mielenkiinnon vuoksi,haluaisin tietää muiden ajatuksia suomenkielisestä heavymusiikista ja miksi se jätetään usein pimentoon?

Minulla on todella kova hinku päästä tekemään omaa musiikkia,mutta en osaa päättää teenkö lyriikat englannin kielellä vai suomeksi? Suomeksi kun tekee,saa ehkä vähemmän kiinnostuneita kun kukaan ei tahdo antaa mahdollisuutta suomenkieliselle heville.Englanniksi tehdyt kuulostavat toki omalla tavallaan hienoilta,mutta onko sillä niin väliä jos osa porukasta ei tajua mitä siinä sanotaan? Tuo on tärkeä tekijä,sillä aion pyrkiä tekemään sellaisia lyriikoita jotka tarkoittavat jotakin,sellaisia mihin ihmiset voivat tarttua ja ottaa mallia elämäänsä,ja silloin suomenkieli olisi oiva tehokeino.

Minusta meidän pitäisi olla ylpeitä omasta kielestämme koska se on uniikki maailmalla,meidän pitäisi harjoittaa sitä enemmänkin musiikin kohdalla.Kokeilkaapa ihan testinä oikein tarkkaan kuunnella ja antakaa mahdollisuus suomenkieliselle heavy musiikille.

Mikä saa sinut pelaamaan moninpelejä?

Tästä BF3 uutisesta tulikin taas mieleeni,että pelataanko moninpelejä enää hauskuuden takia vaan vain keräilyn takia? Monet pelaajat eivät koske nykyään enää moninpeleihin missä ei saa kokemuksen lisäksi jotain avattavaa,onko itse hauskuus tippunut pois laskuista kun meistä on tullut keräilyn orjia?

Osittain joo ja osittain ei minun mielestäni.On hyvä että pelin moninpelissä on jotain saavutettavaa,mutta jos moninpelin pelaaminen koostuu pelkästä seuraavan prestigen keräämisestä,on minusta moninpelin ydin idea kärsinyt,koska moninpeleissähän on juuri tarkoitus pitää hauskaa ihmisten kanssa ympäri maailman ja saada hyviä kokemuksia.

Itse voin sanoa ylpeänä että olen yhä hauskuuden,kokemuksen ja seuran perään,en niinkään levelin tai varusteiden keräämisen.Mitä itua on pelata moninpelin hahmo max leveleille vain ja ainoastaan koska sinne on pakko päästä,vaikka kohta siirryt jo toisen pelin hahmon leveloimiseen,turhaa työtä jos se on pakonomaisesti hankittu.Siitä saa kuvan aivan kuin olisit pelin orja.Jotkut tykkää ja jotkut ei jaksa,mutta minusta se on turhaa oman ajan haaskausta jos siitä puuttuu hauskuus.Itse olen pelannut tällä hetkellä BFBC2:sta 34-levelille asti,mutta kaikki se on tullut vain bonuksena matkan varrella.Itse etsin BF-peleistä seuraa ja taktista työskentelyä,aina se ei toimi tietenkään jos olet randomien saartama mutta kavereiden kanssa kyllä.

Olen itse myös enemmän seura-pelaaja kuin kilpa-pelaaja koska en ole mitenkään erityisen hyvä kilpailu tilanteissa mutta pelaan toki niitäkin.Co-op pelaamisessa ilman tavoitetta on minusta sitä jotakin,vähän kuin pelaisit yksinpeliä hyvässä seurassa,voit jakaa sen kokemuksen muiden kanssa.Tästä hyvä esimerkki on little big planet enempiä sanomatta.Monet pitävät planettia lasten pelinä,mutta se omaa erittäin hauskan ja viihdyttävän moninpelin neljän pelaajan kesken,ja tasoja riittää miljoonia! Voiko enempää co-op pelaamiselta pyytää?

Toinen hyvä esimerkki nyky co-op pelaamisesta on portal 2.Lähes väkivallaton peli sopii myös perheen pienimmille tai ainakin teineille jos he vain malttavat hormooni myllerryksessään siitä nauttia:) ja se on samalla peli jossa äly on vastus.

Tässä kun turisen,tuli äkkiä mieleeni myös ne "luovuttajat",ne ihmiset jotka lähtevät pelistä kun eivät halua häviötä,voiko ärsyttävämpää tapaa olla esimerkiksi tappelupelien moninpeleissä.Tähän kiteytyy varsinkin juuri tuo "kilpailu pelaaminen ja statsien tarkkailu" mikä johtaa hauskuuden puuttumiseen.Se on vain peli.Minulle on aivan sama häviänkö vai voitanko,pakko silti myöntää että olen vain ihminen ja kyllähän se häviö joskus ottaa pikkuisen päähän,mutta päiväni ei silti ole pilalla sen takia.

Päätin tuhertaa vain tällaisen pikku kirjoituksen tästä aiheesta kun on mielessä aina välillä pyörinyt ja samalla pikkuisen yrittää "herättää" pelaajia miksi niitä monipelejä ja ylipäätänsä pelejä oikein pelattiinkaan.

DUKE NUKEM ON TÄÄLLÄ TAAS!

ITS TIME TO KICK ASS AND CHEW BUBBLEGUM... AND I'M ALL OUT OF GUM.

Ehkä se kaikkein legendaarisin Duken one lineri,vai mikä on sinun suosikkisi,kommentoi! :)

Nyt on aika sukeltaa Duken pieneen suureen maailmaan.

WHO WANTS SOME?

En rupea vääntämään liian pitkää torttua kehittäjien tarinasta koska nyt on kyse itse sankarista,mutta avaan vanhan pölyisen retro arkun silti hetkeksi ja paljastan,että Duke Nukemin keksi aikoinaan mainiolla 80-luvulla Todd Replogle joka työskenteli Apogee Softwarella.

Ensimmäinen peli päästettiin vapaaksi vuonna 1991 ja se poikkesi tyyliltään paljon nykyisestä mallista,sillä silloin 1991 Duke vieri vielä sivuttain.Tästä alkoi yhden muistettavimman sankarin ura joka melkein tyssäsi moniin vaikeuksiin.Mutta hei,eihän Duke Nukemia näin helpolla syrjäytetä! Pienenä tietoiskuna vielä itse Duken nimeen liittyen: Apogee software huomasi,että Duke Nukem nimi saattoi olla jo käytössä jolloin heidän piti muuttaa sitä hieman.Onneksi nimi ei jäänyt elämään historiaan sillä se ei olisi tehnyt oikeutta nykyiselle masalle,vai miltä kuulostaa nimi: Duke"Nukum" ? Duke Nukem nimi ei kuitenkaan lopulta ollut tekijänoikeuslain suojaama jolloin apogee otti nimen käyttöönsä uudestaan.

YOU WANT SOME MORE? (!VERY OLD SPOILERS!)

Duke Nukem ykkönen (julkaistu 1991) sijoittui vuoteen 1997 jossa hullu tiedemies protoni aikoi valloittaa maailman robottiarmeijallaan.Duke liittyi CIA:n palvelukseen pysäyttääkseen pahiksen.Duken matka vei ensimmäisessä pelissä jopa kuuhun asti,mutta protoni pakeni tulevaisuuteen johon myös Duke matkasi perään ja hur..surmasi tämän.

(Ykkösen tarina pähkinänkuoressa: Hullu lääkäri innostuu roboteista liikaa,Duke näyttää kuinka hommat hoidetaan,robotit eivät mahda Duken hetero charmille mitään,matkataan kuuhun,mihis muuhun?,lääkäri katoaa aikakoneeseen,Duke menee perään,lääkäri aiheuttaa lisää päänvaivaa,Duke hänelle jo hautaa kaivaa.)

Duke Nukem sai tottakai hyvän hengen mukaisesti myös jatko-osan,eli Duke Nuken kakkosen (julkaistu 1993) joka jatkoi samaa sivuttain vierivää linjaa.

Duke Nukem kakkosessa oltiin vuodessa 1998 ja rauha maassa,kiitos Duken,mutta uusi uhka vaappui jo ovella.Pahat avaruus mutantit(rigelatinit,kylläpäs oli hankala sana,huh)uhkasivat orjuuttaa maapallon.Kesken TV shown (jossa Duke oli mainostamassa omaelämänkertaansa: WHY I'M SO GREAT? ) pahat avaruus ötökät kaappaavat itse Duken koska he tarvitsevat Duken aivoja vallatakseen maan.(älä kysy miksi juuri Duken).Mutta tavanomaiseen tapaan Duke pakenee mutanttien vankilasta ja aloittaa perseiden potkinnan rankalla kädellä,tai jalalla tai jollain ja pelastaa jälleen stripparit huonolta seuralta.

(Duke Nukem kakkosen tarina pähkinänkuoressa: Rauha maassa,Duke telkkarissa,avaruus oliot tulloo,he kaappaavat Duken mutta miksi helkkarissa!,tarvitsevat aivoja jotta voisivat kehittää tarpeeksi isoja laivoja,Duke karkaa,perseiden potkinta alkaa)

SOMETIMES I EVEN AMAZE MYSELF...(MORE VERY OLD SPOILERS!)

Tämä peli,eli Duke Nukem 3D (julkaistu 1996) oli pankin räjäyttäjä monella tapaa,se hyppäsi sivuttain vierivästä hyppely räiskeestä suoraan FPS kuvakulmaan kuten Doom ja on yhä yksi unohtumattomimmista räiskinnöistä pelien historiassa,kiitos mahtavien one linereiden ja runsaan miehisen otteen.Duke Nukem oli kuin uudelleen syntynyt ja pelaajat ottivat hänet avosylin vastaan,aivan kuten stripparit.Tähän peliin kiteytyi heti se kaikki mikä tekee Duke Nukem pelistä Duke Nukemin.Samalla kun Duke hyppäsi uuteen aikakauteen,vaihtui myös pelistä vastaava kehittäjä 3DRealmsiin joka loihti kaiken tämän.Julkaisijana toimi silti vanha kunnon Apogee Software.

Duke pelien tarinat ovat aina olleet todella miehekkään kevyitä eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä,Duke nimittäin aloittaa vanhan kunnon yhden miehen sotansa kinkku armeijaa vastaan pelastaakseen maapallon stripparit.Kuulostiko juoni liian köykäiseltä? Jos kuulosti,sitten kannattaa varmaan pistää silmät kiinni ja toivoa että olisit hiiri,sillä tämä peli pursuaa miehisiä asioita ja niitähän ei hävetä.BE A MAN!!

Pelille julkaistiin PC:lle joitakin lisäosia,kuten nuclear winter,Duke caribbean ja Duke it out in DC.Näistä minulla ei ole kokemuksia sillä pelasin itse seikkailuni konsoleilla.Ja tottakai kuten ronskin pelin kuuluu tehdä,aiheutti se kukkahattujen keskuudessa paheksuntaa ja hallitsematonta käyttäytymistä aika ajoin alastomuutensa,väkivallan sekä vielä väkivallan takia.Pahennusta lisäsi toki one linerit jotka olivat lähes yli-miehekkäitä kaikessa loistossaan! You win an oscar,man!

Duke Nukem 3D sisälsi myös aika hauskasti pienen kunnianosoituksen Doom-pelisarjalle.Yhdessä tietyssä kohdassa missä näkyy Doom pelien päähahmo kuolleena,Duke tokaisee: "That's one doomed space marine".

ITS TIME TO KILL...

Neljäs (ei kuitenkaan suoraan nimetty neljänneksi vaan TIME TO KILL)(julkaistu 1998) Duke julkaistiin Playstation konsolille ja oli ihan hyvä tuotos.Kuvakulma oli jälleen muuttunut,tällä kertaa vain ensimmäisestä persoonasta kolmanteen.Se vaikutti hieman pelaamiseen sillä kontrollit eivät olleet mitenkään "liian sujuvat",lähinnä ne kärsivät samoista ongelmista kuin esim.tomb raider.Tätä voisikin sanoa testosteroni versioksi larasta,sillä Duke matkaa ajassa taakse että eteenpäin mätkien tuttuja avaruus sikoja,aivopäitä,liskomiehiä ja muita limaisia otuksia.Aika matkustus sopi ajoittain todella hyvin pelin rakenteeseen koska maisemat vaihtuivat kiitettävään tahtiin.Taaskaan ei voida tosin herkutella saippua oopperoiden hekumallisista juonenkäänteistä vaan joudutaan tyytymään yksinkertaiseen,tehtävänä on vain pelastaa kaikki maailman naiset sekä teroittaa samalla taistelutaitoja,thats it! Time to kill omasi myös pienen piirin moninpelin samalla koneella.

IT TAKES A LOT OF BALLS TO COMPLETE THESE MISSIONS,AND I HAVE THOSE.

Sittemmin myös Nintendo 64 konsoli sai oman Dukensa nimellä: Duke Nukem: Zero hour (julkaistu 1999).Tämä versio erosi siinä ettei tällä kertaa pelasteta naisia ollenkaan.Peli on kolmannen persoonan ammuskelu.Playstation sai myös oman jatko-osansa nimellä: Duke Nukem: Land of The Babes (julkaistu 2000).Siinä naiset on orjuutettu,muutamia kapinallisia lukuun ottamatta.Possu poliisit yrittävät tappaa Duken hyppäämällä menneisyyteen,Duke taas lähtee tulevaisuuteen pelastamaan naisensa.

Myös jotkut muut laitteet ovat saaneet oman Dukensa,kuten gameboy advance ja jotkin kännykät.PC sai myös yhden erittäin hyvän Duken: Duke Nukem: Manhattan projectin (julkaistu 2002).Tämä löytyy myös Xbox360 livestä kuten myös 3D.

WHAT? DID YOU THING I WAS GONE FOREVER?

Oli vuosi 1997 ja uusi Duke häämötti jo näköpiirissä,mutta sitten meitä lyötiin päin kasvoja ja ilmoitettiin,että Duke Nukem Forever myöhästyy,ja voi pojat jos olisimme tienneet silloin että kuinka paljon! Ainakin pelin nimi on kohdallaan.Duke Nukem Foreverilla on ollut ehkä kaikkein pisin kehitysaika kuin millään muulla pelillä,koska vasta nyt noin 14 ja puolen vuoden jälkeen peli näkee päivän valon.Ongelmista on spekuloitu vaikka mitä,mafiasta kiristyksiin,näkemyksen puutteeseen ja ties mitä.Mutta sitten saimme jälleen toivoa kun Gearbox Software otti Duken omaan syliinsä ja nyt se on oikeasti tulossa!

Nyt kun on käyty pakollinen historiikki läpi joka venyi sittenkin liian pitkäksi,on aika kertoilla omat kokemukseni Duken tuotoksista.

THATS GONNA LEAVE A MARK...

Ensimmäinen Duke peli mihin törmäsin oli juuri Duke Nukem 3D.Olin toki pelannut jo sitä ennen Doomia,mutta jotenkin Duke oli se oikea minulle.Koskaan en tosin uppoutunut Duken maailmaan kovin pitkäksi aikaa,mutta se oli sitä surutonta nuoruus aikaa.Nuoruus aikoinani ostin myös time to kill osan ja veivasin sitä jonkin verran,mutta en pelannut sitä koskaan läpi kokonaan,paitsi cheat koodeilla tietenkin.Tuossa nuo omat kokemukseni Duke peleistä melkeinpä sitten ovatkin.Molemmat pelit ovat hyviä omalla tavallaan.Nyt kun Forever vihdoin tulee,on omakin kiinnostus lisääntynyt expontaalisti Duke pelejä kohtaan.Joten ei tässä enää muuta kuin,nauttikaa uudesta Dukesta ja muistakaa pitää palleistanne kiinni. :)

Tämän lukuhermoja kutkuttavan tarinoinnin jälkeen voimme syventyä korvia hivelevään kitara coveriin.(katsokaa loppuun asti,se palkitsee)

LETS ROCK!
http://www.youtube.com/watch?v=ao86rRBsepg

Vielä lopuksi ennen kuin syvennytte Duke Nukem Foreveriin,tässä yksityinen haastattelu vanhalta tuoreelta sankarilta:

Duke,is it true that your new game,forever really come tenth day of june?
DUKE: YIPPIE-KAI-AY! (Lara,is that you?)

LARA: Yeah,ok.So what you thing of those modern shooters?
DUKE: Shit happens...

LARA: Do you think your too old for this shooting and jumping?
DUKE: Guess again,freakshow.I'm coming back to town,and the last thing that's gonna go through your mind before you die... is my size- 13 boot!

LARA: oh,right.Well,what new tricks you have?
DUKE: Babes,bullets,bombs.Damn - I love this job!

LARA: What you think of those who want to put your game out of market because they are too violent?
DUKE: My name is Duke Nukem - and I'm coming to get the rest of you alien bastards!

LARA: What you think what womens think about you?
DUKE: I love the smell of bacon in the morning.

LARA: Well,thats not the point in my question but.Your favorite weapon?
DUKE: Guns don't kill mutants,i kill mutants.

LARA: What you think of that booth babes are gone from E3?
DUKE: Damn it,why do they always take the hot ones?

LARA: What you do when your mission is full,when you finish your new job?
DUKE: Don't worry about it,saving chicks is what I'm all about! I don't die that easy boys.Come on time for a jail break.... by balls.

LARA: Last words,your message for new gamers in the world?
DUKE: IF YOU DON'T LIKE MY GAME,YOU SUCK BALLS!

-DUKE NUKEM... FOREVER!

Huoh,voi niitä hyviä aikoja ja UC2 :)

Kyllä,puoli vuotta lähes putkeen pelasin eräiden pelaajien kanssa tätä mahtavaa eeposta! Hauskaa oli ja on vieläkin jos joku vain pelaisi tätä? En ollut koskaan pelannut kenenkään nettipelaajan kanssa mitään,ja sitten minut kiskaistiin suoraan kentille noobina.Niin joo,ja Unchartedin moninpeli onkin sitten yksi parhaimmista moninpeleistä mitä olen pelannut pleikalla,se vain koukuttaa viihdyttävyydellään ja hauskuudellaan,varsinkin porukassa.Hahmoja riittää yllin kyllin ja hauskoilla "nolaa tuo vihollinen" heitoilla että liikkeillä on sattunut monta kreisiä tapahtumaa :D

UC2 olisi aivan hyvin voinut saada vielä lisääkin uutta sisältöä,sen verran hyvä peli on kyseessä.Tekijät ovat sanoneet,että heistä tämän moninpeli on tavallaan kuin kokeilu vasta,mutta he iskivät suoraan kohteeseen ja osuivat,mikä on ihme sinänsä.No kuiteskin,en ole minkään muun pelin moninpeliä pelannut näin paljon.BFBC2 tulee tosin hyvänä kakkosena.,siinäkin jo yli 100h,vaikka eihän tuo paljon ole uber-pelaajille ;)

En olisi tutustunut varmaan vieläkään tähän pelisarjaan ellei eräät pelaajat olisi pakot...kröh,painostaneet minua hankkimaan kakkos-osan.Sitten myöhemmin hankin myös ykkösen.Kiitos siitä kun uhkailitte minut ostamaan tämän kakkosen!

Tykkään paljon vanhoista indiana jones leffoista ja uncharted on juurikin samankaltainen ilmestys.Kovin montaa indyn kaltaista peliä en ole hyllyillä nähnyt,varsinkaan onnistuneita.Pelisarja vieläpä ottaa kaiken irti PS3:sta mikä on aina plussaa.Naughty dog onkin selvästi yksi parhaimmista PS pelien kehittäjistä,sillä he totisesti tietävät mitä tekevät.Vähän kuin valve.

Kontrollit olivat ykkösessä hieman kankeahkot vielä,mutta kakkosessa nekin oli huollettu kuntoon erinomaisesti.Uncharted 2:sen kontrollit ovat ehkä parhaimmat kontrollit mitä pleikan historiassa on koettu.Ne vain toimivat kuten pitää.Ne ovat sujuvat,eivät tahmaa ja ampuminenkin sujuu kuin rasvattu.Ainoa sukulainen joka pistää tarkkuudella kampoihin on ehkä socom.

Grafiikka on eittämättä parasta kärkeä pleikkari rintamalla,ja jopa yli sen! Naughty dog todellakin ylitti niitä vain legendana pidettyjä "raja-aitoja" kun yleisö näki koko version UC2:sta.UC2 käyttääkin pleikan cell piiriä hyödykseen ja se näkyy.Enempää en sanokaan tästä asiasta kun en niistä paljoa tiedä.

Hahmot ovat todella ihmisen näköisiä että käyttäytyviä myös.Vai milloin viimeksi olet himoinnut pelihahmoa näin paljon? Siis,naista ;) Oikeasti! Itse en saanut mitään kiksejä tomb raidereista,mutta tämä on eri asia.Kenties vain pumpattavat eivät ole makuuni?

Peli vaan on niin hyvä,että sitä kyllä tulee pelattua vieläkin.Ehkei puoli vuotta putkeen,mutta jonkun verran kuitenkin.Kaikille muille tuli ähky,minulle tuli vain köyhä olo kun he lopettivat :/ Yksi luultavasti lopetti pelailut kokonaan konsoleilla?

Juu,kyllä,on nyt tullut pölistyä taas tästä pelisarjasta eikä siitä näytä tulevan loppua vieläkään,koska unchadrted 3 on tulossa loppuvuonna 2011.Kesäkuussa alkaapi myös tuo beta-testaus vaihe plussa jäsenille,muille tavallisille tallaajille se aukeaa siinä heinäkuun puolella ko se oli?..

Tässäpä siis mahtavana päätöksenä tälle blogahdukselle oma kuvakokoelma "omia" parhaimpia otoksiani unchartedin moninpelistä :)

http://www.youtube.com/watch?v=MoTUIzVGl-Y

Is it just my ass,or do you look like ugly... (Chuck Norris vs Godchimella) Kumpi voittaa?

Retro muistelmia - se elää yhä! osa 2

Osa 2: Playstation & Dreamcast lumoissa.

PLAYSTATION,TUO HARMAA ILOLAATIKKO TOI JA VEI ELÄMÄNI..

Playstationiin törmäsin yhden silloisen kaverin luona sen synttäribileissä.Ahmin sipsejä ja limsaa naamaani kunnes huomasin kaverin todella siistin lahjan! :-o Kun ensimmäistä kertaa näin tekken kakkosen silmistäni loisti tähtiä tai jotakin sillä olin ihan innoissani,tuo oli pakko saada! Siellä kohtasin myös ensimmäisen kerran crash bandicootin ja wipeout sekä monia muita,sillä kaverilla oli kasa pelejä koneen mukana,onnen pekka! Ei ollut kuitenkaan pekka niminen.Jos olisi ollut,olisi ollut pekalla tuplat sinä päivänä ;)

Sitten tuli aika jolloin olin saava oman "teholaatikon".Voi sitä riemun määrää kun tiesin että saisin sen.Ostin oman koneeni mukana tekken ykkösen kun ei ollut silloin kakkosta liikkeessä,tai siis isä osti,thanks isukki! Sitä tulikin taottua erittäin paljon sillä silloin "pelihimo" ei ollut vielä pahimmillaan ja tyydyin tekemään muutakin kuin vain pelaamaan.Tekken ykkönen oli ihan okei tasoinen,kakkonen tosin oli jo askeleen edellä graafisesti että ohjattavuudeltaan,mutta itse jouduin istumaan vielä menneisyydessä.Ykkösen palikka hahmot huvittivat jo silloin hieman,nyt ne ovat jo kuin minecraftista poimittuja xD Kaiken kaikkiaan peli oli ihan hyvä,mutten ole ollut mikään kauhea tekken fani koskaan,enemmänkin mortal kombat.

Mortal kombat trilogy,mahtava peli joka oli yksi kalleimmista aarteistani,kunpa en olisi koskaan luopunut siitä ja shenmuesta :( Mortal kombat trilogy:ä pelasin ihan hirvittävästi,joka hahmon fatalityt tuli opeteltua lähes ulkoa.Tuli monesti näytettyä fatalityjä mummolle kun se oli kylässä,en tosin tiedä mitä se tuumasi niistä.Äijiä oli kuitenkin vaikka muille jakaa,se oli parhautta pienessä mutta niin suuressa kuoressa.Tämän pelin bongasin siis yhdestä divarista kun olin vielä pieni poika,kouluikäinen.

Playstation oli ratkaiseva askel pelaamiseni suhteen,se aloitti sen suuren peliputken ja kiinnostuksen peleihin aidosti.Ensimmäinen ajopelini pleikkarilla oli destruction derby kakkonen jonka hommasin silloisesta hong kong tavaratalosta.Muistan kuinka huomasin sen ja kinusin sen kuin mielisairaala potilas.Sitä tuli pelailtua todella paljon ja se perehdytti minut myös romurallin ihmeelliseen maailmaan josta pidän vieläkin.Jäin usein tielle auto poikittain jotta saisin helposti pisteitä kun muut ajoivat suoraan päin minua.Siihen kulutettu tuntimäärä on jotain uskomatonta mitä nykyään katson autopeliä pelatessani.

Yksi silloinen kaveri esitteli minulle resident evil pelin.Mikäs muukaan olisi paremmin siihen aikaan säväyttänyt kuin kunnon kauhu,kyllä,kunnon vanhantyylinen kauhu mikä nykyään on komediaa.Ne koirat! Melkein sydän pysähtyi kun ne ensi kertaa hyppäsivät ikkunasta! Sen jälkeen näin ainakin parin päivän ajan niistä painajaisia.Harmillisesti en vain päässyt tästäkään nauttimaan vasta kun RE director's cut oli saapunut markkinoille,mutta eipä se mitään,direct oli parempi.Ressa 2 demokin oli mukana siinä! Muistan myös ressa kakkosen ensi kosketukseni,tosin taas kaverin koneella.Sitten kun kaveri oli pelannut sen puhki,se vaihtoi sen minulle ja olin taas uber peliputken syöväreissä.Ja taas pelästyin kuin mikäkin niitä ikkunasta ulos työntyviä käsiä ja lensin nojatuolistani taaksepäin! aaarghh!! Tuo oli ensimmäinen kerta ja minulla ei ollut tietoakaan noista käsistä,en ollut nähnyt kaverin luona kuin lopun.

Muistin kun ostin ensimmäisen super power lehteni 1997,olin äitini kanssa paikallisessa S-marketissa (super-market!) ostoksilla ja sitten kun saavuttiin kassan lähelle ja oltiin lähdössä pois,menin lehtihyllyn luo ja siellä sen näin ensi kertaa: super power jonka kannessa komeili super mario pyörittämässä koobaa! Kinusin sitten äitiäni ostamaan sen.Se oli ihan ensimmäinen pelilehteni koskaan ja muistan sen yhä kaikista pelilehdistä parhaiten.Siinä oli arvostelu ensimmäisestä tomb raiderista joka tulisi mullistamaan seikkailu-toiminta peligenren sekä mario 64 ja ressa ykkösen peliopas.Se lehti oli aika historiallinen kun 3D polygonit olivat tulossa valtaan ekan playstationin muodossa.Sen jälkeen alkoi lehti rumba,ostelin aina joka kuukausi uusia pelilehtiä,myös enkun kielisiä,varmaan yksi syy myös mikä auttoi ymmärtämään enkkua paremmin pelien lisäksi.

Myöhemmin hyppäsi sitten mukaan myös Nintendo 64 mikä oli hyvä kone mutta kärsi siitä muiden yhtiöiden peleistä vähän samaan tapaan kuin Wii tänä päivänä.Toki koneelta löytyi joitakin mahtavia pelejä mitkä tulisivat jäämään historiaan.Perfect dark oli kallis mutta niin koukuttava,ja vaati sellaisen expansion palikan jotta toimisi,se toi lisätehoa.Zelda: ocarina of time,jota en olisi päässyt ilman opasta läpi,sen verran mutkikas tapaus oli.Goldeneye tietysti myös hyvä.Turok 2 oli raaka peli siihen aikaan ja varmaan sen takia silloin niin koukuttava.Joo o,oli se hyvä kone,mutta playstation vei kuitenkin lopun huomion.

Teininä kävin usein keltaisen pörssin myymälässä katselemassa pelejä ja ostamassa tietenkin,kuka nyt niitä voisi vain katsella? Tuosta myymälästä ostin ensimmäisen kerran resident evil kolmosen noin 295mk hintaan.Muistan myös kuinka Driver oli silloin todella kova juttu ja liike sanoi juuri sinä päivänä että peli on tulossa tänään,joten jäin odottamaan isäni kanssa sitä parkkipaikalle tunneiksi.Sitten se tuli ja olin onnellinen x)

Castlevania: Symphony of the Night on kyllä yksi parhaimmista peleistä mihin olen koko elämäni aikana törmännyt ja sen hommasin yhdestä espoolaisesta divarista aikoinaan.Voi pojat että osuin sillä valinnalla oikeaan! Peli säväytti musiikillaan,tunnelmallaan ja teemallaan,en ole vieläkään toipunut tuosta kokemuksesta,tämä peli on yhä yhtä hyvä minulle kuin silloin aikoinaan.Monet kerrat olen pelannut tätä aamusarastukseen asti kun muut nukkuivat.Kunnon linnavaelluksen jälkeen uni maistui paremmalta kuin koskaan,sillä tiesi että voisi jatkaa seuraavana tuota uudestaan.

SEEGAA! AGAIN!..

Dreamcast oli jotain huikeaa aikoinaan,siis olin ihan täpinöissäni kun ensi kertaa näin ja sain koneen.Valitettavasti tuli vaihdettua siihen..olikohan kaksi eri pelikonetta vai olikohan yksi? Muistaisin,että koneet olisivat olleet N64 ja PS1,big mistake! Ei sen takia että dreamcast olisi ollut pettymys,mutta tuli niin usein sen jälkeen vaihdeltua koneita että pelejä pois tasaiseen tahtiin.

Dreamcast oli askel uuteen konesukupolveen.Grafiikka hämmästytti eniten.Innostuneisuus oli pulputa yli äyriäiden kun RE code veronica ilmestyi! Muistan kuinka olin jännityksestä soikeana ja tivasin isältäni: joko nyt soitettaisiin sinne peliliikkeeseen,kun olin varannut sen silloin yhdestä liikkeestä.RE-peli ensi kertaa täysin 3D graffalla! Tosin,tykkään enempi vanhasta tyylistä missä on valmiiksi tehdyt taustat,olivat hienompia.Peli onnistui kuitenkin olemaan välillä hieman pelottavakin,nykyään kun ressat ei enää ole sellaisia,siis ne uudet.Veronica oli tuttu ja turvallinen ja pelottavakin aina silloin tällöin,mutta kaikkein tärkeintä,kiinnostava.Pelin ääninäyttely oli hirveää,nauru oli kuin jostain ooppera näytelmästä,ei ollenkaan normaalia,jo se antoi tilapäisiä vilunväristyksiä.

Peli mikä teki jotain aivan uutta oli shenmue ykkönen.Se on segan yksi helmistä,pelin tarina ja graffa vain iskivät lujaa.Kontrollit eivät olleet mitkään parhaimmat mutta kelpasi kun ei parempaakaan ollut.Pelin maailma oli tuolloin kovin elävä ja hahmoilta pystyi kysymään neuvoa minne mennä seuraavaksi.Olen aika varma,että monet nykyajan pelit ovat osittain velkaa shenmuen maailmalle eläväisyydellään.

Crazy taxi oli kolmas hieno kokemus,mutta välillä kovin ärsyttävä kun pelissä oli aika! :?

Dreamcast aika tuli ja meni,jotkin pelit ja koneet olisi sittenkin pitänyt pitää :( PS2 oli kiikarissa ja niin jälleen vaihto tapahtui.Olin uuden masiinan ylpeä omistaja enkä voinut tajuta kuin vasta nyt 10 vuoden kuluttua mitä tuli tehtyä.Edelleen se sama PS2 jaksaa puhkua eloa kumma kyllä vaikka 10 vuotta vanha on.

KOMMENTTIRAITA: En kirjoittanut tätä "massiivista" kirjoitelmaa pelaajan uraltani yhdessä päivässä enkä edes kahdessa,vaan noin puolessatoista kuukaudessa koska yritin muistella mitä kaikkea olin tehnyt ja pelannut.Kirjoittelen kenties lisää jatkoa jos vain muistan jotakin erikoista?

PS: Osa 1 löytyy blogeistani ja se käsittelee alkuaikoja Nintendosta Segaan asti.

Retro muistelmia - se elää yhä! osa 1

Retro muistelmia :'D yhy hyy,ihan silmät valuvat lattialle.

KAIKKI ALKAA NINTENDON LAATIKOSTA...

Kaikkihan varmaan tietävät,että aloitin pelaamisen ensimmäisestä super mariosta ensimmäisellä NES koneella aivan kuten niin moni muukin.Super mariosta oli tullut jo minun tutustuttuani siihen kova sana,legenda syntyessään.Mario tuli 1985 (tuo vuosi oli superia,oikea luovuuden vuosi viihteen hyväksi),mutta itse muistaakseni pääsin siihen käsiksi vasta 1989 tai 1991? Tutustuin ensimmäiseen marioon naapurin tyttöjen luona pienenä.Minulla ei ollut hajuakaan peleistä sitä ennen,tai niin ainakin muistaisin? En muista olinko pelannut yhtä video-peliä ennen mariota vai jälkeen,siis eri sanat,ei OIKEA videopeli vaan video jota pelattiin rattiohjaimella jolla ei ollut mitään virkaa koko pelissä,eikö kuulostakin typerältä ;) Siinä vain kulki video jossa auto kaahaili ja muka itse olin ohjaamassa,tyhmää,tiedän.

Mario oli aivan uusi ja mieltä laajentava kokemus sellaiselle joka ei ollut pelannut videopelejä koskaan ennen.Ainakin aloituskynnys oli silloin matala kun oli vain muutama nappi+ristikko.Voisi sanoa että videopelit osittain varmasti pelastivat minut kaikelta turhalta mitä olisin varmaan koulussa myöhemmin tehnyt,olin näet aika villi tapaus ensimmäisillä luokilla.Opettajalla oli kestämistä takuulla,mutta ymmärtäähän sen: nuori+ylienergia= ei hyvä yhdistelmä ;)

Samalla kerralla kun tutustuin marioon,tutustuin myös yhteen avaruusräiskintään jossa mentiin ylöspäin ja ammuttiin..jotakin? No anyway... Duck hunt oli kolmas peli mihin tutustuin.Se oli siis ensimmäinen valopistooli peli myös minulle.Enpä nyt tiedä onko tuosta paljoa enempää sanottavaa..hmm.. se inhottava nauru inhottaa vieläkin.

Super mario kolme tuli tutuksi lainattuani sen yhdeltä luokkakaverini isoveljeltä joka jaksoi aina härnätä minua.Se oli aivan mahtava kokemus! Siis mario! Se oli fantasia maailmaa parhaimmillaan silloin.Ehkä kuitenkin omissa kirjoissani super mario kakkonen on jäänyt parhaiten mieleen,pidin vain ja pidän yhä sen maailmasta kovasti.Se oli kova sana kun opin salareitin viimeiseen bossiin mario kolmosessa! Nyt kun olen pelannut ja yhä sama kirtotie hallussa,en pääse edes lähelle vikaa bossia! Olin kyllä ennen kunnon veteraani,nyt olen enää näköjään pullapoika mariossa.Kirottu new age!

NES pelejä tuli lainailtua vähän sieltä sun täältä mistä niitä saikaan kun siihen aikaan ja siellä missä asuttiin ei ollut kauheasti kauppoja mistä olisi saanut videopelejä.Double dragon oli yksi lainatuista.Hirvittävän vaikea mutta ihan hyvä peli,en koskaan päässyt läpi.Commodore64 oli muistaakseni kellarissa ja sieltä sen nostimme esiin,videopelit kun olivat alkaneet kiinnostamaan enemmän ja piti päästä kokeilemaan kaikkea peleihin liittyvää.En tajunnut koneesta mitään,hyvä ensivaikutelma.Kasetit eivät tehneet siitä yhtään sen helpompaa.Ensi kertaa kun pääsin ylipäätänsä pelaamaan,oli peli jokin tonttu-peli missä hypeltiin jollain ukolla mikä näytti ihan tontulta,muuta pelistä en tajunnutkaan? Ihan tonttu peli... :X

Muistan yhä elävästi ensimmäisen pelin osto kertani isäni kanssa.Oltiin ivalossa muistaakseni ja silmiin sattui NES pelejä pursuava laatikko.Silmäilin niitä jonkun aikaa ja valitsin (olikohan) pelin jossa oli yhdellä kasetilla noin 10-50 peliä? En muista kunnolla lukemaa,mutta siinä oli kippari-kallea,balloon joku,outo luolamies hyppely ja ties mitä muuta,sitä tuli taottua usein sitten harmaalla laatikolla,se oli ensimmäinen pelini minkä olin itse saanut.Sitten myöhemmin muutettiin pois pohjoisen suunnilta alas etelän lämpöön,siis ei ulkomaille ;) Siellä löysin yhden videovuokraamon mistä pystyi vuokraamaan myös NES-pelejä.Siellä samaisessa liikkeessä huomasin myös super mario piirrettyjä jotka oli pakko nähdä! Ne on edelleenkin ihan hauskoja vaikkakin aika lapsenomaisia.Niitä näkee vielä esim.youtubesta kun hakee nimellä.

SEGAA!...

Kyllä juu,minulta jäi siis super nintendo aika väliin,sen tilalla oli sega mega drive joka oli seuraava konsolini,näin muistaisin? Mega drive oli askel 16-bittiseen kauneuteen kun aiemmin olin nähnyt vain 8-bittistä pikseliä.Sonic olikin ensimmäisiä sega pelejä.Muistaisin,että ensi kerran näin mega drivenkin samaisen kaverin luona jonka luona näin pleikkarin.Sonic oli kovassa pyörityksessä yleensä,toinen suosikki oli mortal kombat 2 minkä lainasin toiselta kaverilta,se olikin ensi kohtaaminen mortal kombat peleihin.Myöhemmin pääsin testaamaan mortal ykkösen ja se on sen jälkeen jäänyt hyvin mieleen.Sonic oli kuitenkin se "the game" segan konsolilla ja tulihan sitä läpäistyä kaikki kolme+se knucles,nyt ihan mahdottomia minulle.Silloin sonic oli nopea,nyt se on enää vain nopeiden jatko-osien siili.

... Jatkuu blogissa osa 2...

Surullinen suomi - lupa käyttää älyä

Milloin olet viimeksi nähnyt suomalaisen komedia elokuvan? Itse voisin sanoa,että joka kerta kun suomi tekee elokuvan,mutta nyt puhutaankin ihan oikeasta komediasta.Niin,mihin kaikki hauskuus ja iloisuus on kadonnut TV:stä? Miksi katsomme joitain vinkuvaa teinidraamaa päivästä toiseen,vai onko ihmiselämä nykyään niin surullista että ei osata iloita enää mistään? Kenties käsikirjoittajat ovat todella tappotylsää porukkaa?

Vares,mikä sekin muka on? Suomalainen elokuva joka yrittää olla amerikkalainen.Siinä kiroillaan aivan tahattomasti ja aivan liikaa,hahmot ovat on niin ärtyneitä etteivät he voi käydä edes p'''''' ilman jatkuvaa kirosana tulvaa.Elokuvassa sataa vettä ikuisesti ja on pimeää,jo tämän elokuvan ajatteleminenkin tekee kipeää.

Salatut elämät.Alussa sarja oli vielä ihan okei,mutta muuttui päivä päivältä vinkuvaksi teinidraamaksi jossa jokaiselle turhalle ongelmalle on omistettu oma osansa.Kun joku kysyy jonkin kiperän kysymyksen,henkilö ei pysty vastaamaan siihen kuin vasta parin jakson jälkeen,ja silloinkin kierrellen ja kaarrellen osan loppuun asti.Tämän sarjan tapahtumat käyvät päivä päivältä yhä typerämmiksi,hahmot eivät erota toista hahmoa vaikka hänellä on vain silmälasit päässä,FWT!? Kaikkein hassuin tapaus on se,että samainen henkilö pukeutui myös mieheksi eivätkä toiset hahmot tajunneet että se oli valepuku,vaikka oikea ihminen olisi tajunnut sen heti.Miksi edes katson tätä enää? Onko se niin tyhmä etten voi lopettaa?

VIHAA KATKERUUTTA,KIROILUA JA LISÄÄ SAMAA.... VIELÄ VÄHÄN LISÄÄ,NOIN....

Kaikki suomalaiset TV-draamat,huoooh,sillä kun nyt olen jo tovin tutkinut itsekseni suomi sarjojen tasoa,voin vain sanoa,että kyllä on niin roskaa kuin vain voi olla.Siis uuno turhapuro on varmaan ainut elokuva/TV sarja jossa on iloisuuttakin mukana koko suomen historian aikana,ja joo,tiedän että se on komediaa mutta silti.Nykyään kaikissa suomalaisissa sarjoissa itketään,surraan,tapetaan,kirotaan,tapellaan ja tehdään sama uudestaan,siis missä on kaikki iloisuus ja erilaisuus? Ja tarkoitan juuri tätä 2011 nykyaikaa,pulkkiset sun muut lasketaan pois. Tiedän että draama myy,mutta kyllä pistää vihaksi kun TV:stä tulee vain surullisia ohjelmia päivät pitkät kun draamaa riittää taatusti myös oikeassa elämässä.Kuka kaipaa rankan päivän jälkeen enää TV sarjaa jossa vinkutaan turhanpäiväisesti turhista ongelmista osasta toiseen? En minä ainakaan.

Olen varma että surulliset ohjelmat lisäävät vain ihmisten masennusta että ongelmien etsintää vaikkei niitä olisi,TV ohjelmat kun voivat vaikuttaa mielialaan,esim.jos oma elämä on täynnä surua ja vihaa,ohjelma vain lisää sitä.Olen huomannut miten omat vanhempani seuraavat suomalaisia TV sarjoja kuin haukka hiirtä,välillä se onkin niin huvittavaa miten tosissaan he ottavat ohjelman hahmojen kohtalot.Hei,se on vain ohjelma!! En itse voisi samaistua ohjelmien hahmoihin koskaan niin paljon että ääneen kommentoisin tapahtumia.

On tietysti myös joitakin elokuvia ja sarjoja jotka ovat teemaltaan iloisempia,ne pitää vain etsiä kissojen ja koirien kanssa nykyään.Ehkä iloisin sarja mitä olen koskaan seurannut,oli amerikkalainen onnenpäivät,joskus ehkä jopa liian onnellinen sarja,mutta parempi sekin kuin jatkuva emo meininki.Tiedän myös,että elokuvissa tarvitaan tunteita jotta katsoja saisi siitä jotain irti,nykyelokuvissa ja sarjoissa vain voisi olla muitakin tunteita kuin viha ja suru.

Mutta se sarjoista ja elokuvista...

Toisekseen asia mikä pistää ainakin itseäni mietityttämään aina välillä on alkoholi.Mikä nyky yhteiskunnassa on vikana kun ei osata enää nauttia elämästä selvinpäin? Todella monella (ainakin täällä päin) on tapana vetää perskännit joka viikonloppu,onko elämä tosiaan niin vastenmielistä? Kun ihminen täyttää 18,on hänellä yleensä mielessä vain alkoholi ja sen saaminen,ei tosin kaikilla mutta liian monella.Onko ihmisten äly surkastunut ajan mittaan vai miksi ei enää ajatella mitä tehdään,ei ajatella seuraamuksia.Joo,on hauskaa juoda itsensä ämpäriin,mutta onko hauskaa nousta aamulla kauheaan jysäriin? Meneekö tässä tapauksessa tiedostamaton ilo kivun ohitse? Usein kun kännissä tuskin tiedetään mitä tehdään,joten mistä sitä iloa sai jos ei enää aamulla muista mitä teki ja mistä iloitsi?

Olen itse alkoholiton kaveri ja savuton myös,mutta en ole sillä kannalla etteikö alkoholia voisi välillä nauttia pienissä määrin,se voi tehdä jopa hyvää keholle,mutta riippuu mitä juo.

Tämä on varsinkin nuoremmille vinkiksi,miettikää ennen kuin tartutte pulloon,miksi pitäisi hakea muiden hyväksyntää oman terveytensä kustannuksella? Sama pätee tupakkaan.Tupakka on vielä pahempi riesa loppujen lopuksi,sillä siitä ei ole mitään hyötyä,ainoastaan haittaa ja kun olet koukussa,on vaikea pyristellä ulos.Sekin onnistuu jos on tarpeeksi tahdonvoimaa.

Olen itse kokeillut kumpaakin,ja en tykännyt ja hyvä niin,säästän rahaa ja terveyteni.

Olen huomannut miten iloisia ja vapautuneita ihmiset ovat kännissä,mutta ilman alkoholia he ovat kuin ristiinnaulintaan menossa.Ihminen määrittää oman iloisuutensa omilla tekemisillään,joten miksi olla niin masentunut? Monet ihmiset eivät tajua mitä kaikkea heillä on,aina halutaan lisää ja silti ollaan myrtsejä.Ei voi kuin hämmestellä miten vanhempi sukupolvi voi olla niin iloista porukkaa vaikkei heillä ollut niin paljoa kuin meillä nykypolvella,vai onko viisaus juuri siinä,liikaa on liikaa,vähempi sitä iloisempi? Miettikää sitä.

Tästä tuli myös mieleeni,että kouluissa pitäisi ruveta opettamaan omien aivojen käyttöä.Oppilaille pitäisi kertoa mikä on oikeasti tärkeää ja opettamaan löytämään oman polkunsa,sillä liian moni nuori tekee huonoja päätöksiä mitä hän katuu sitten loppuelämänsä ajan,sillä vanhemmat usein jättävät nämä asiat lapsen itsensä hahmotettaviksi,ja joskus joku osaa sen itsekin,mutta usein moni ei tiedosta ympärillä olevaa maailmaa vielä tarpeeksi realistisesti.Ehkä olisikin hyvä opettaa nuorille kovaa totuutta oikeasta maailmasta jotta he olisivat valmiimpia sen tuomiin haasteisiin eivätkä pyörisi siellä fantasia todellisuuden pyörteissä.Lapsen pitää saada olla lapsi,mutta ikäviä asioitakaan ei pidä lukita kellariin vain jotta maailma näyttäisi valoisammalta paikalta.

Miettikää siis mitä teette ennen kuin teette,se on ohjenuora jokaiseen asiaan mitä teette.

Musiikki muutti elämäni

Minulle näin on käynyt.

Olen aina ollut,tai no ainakin 15-16 vuotiaasta asti muita ymmärtävä (tai ainakin yrittänyt olla) henkilö joka omaa täysin oman tahdon ja mielen että välillä kielenkin.Minulla on omat elämänohjeeni miten käyttäydyn,mutta niihin on osaksi myös vaikuttanut musiikki.Välillä elämä on tylsää oleilua ja puurtamista vailla minkäänlaista päämäärää tai merkitystä,en kuitenkaan mihinkään harakiri puuhiin rupeaisi,vaan tarkoitan että joskus ei vain näe mitä itsellä on ja miten hyvin asiat itsellä ovat.Tähän löysin erinomaisen avun - Bobby McFerrin: Don't worry,be happy biisin.

Tuota kyseistä kappaletta ei kuvailla muilla sanoilla kuin,erittäin iloinen ja mukaansa tempaava biisi joka antaa erittäin opettavaisen sanoman jokaiselle.Sanoma on: Älä huolehdi liikoja,kaikki kyllä järjestyy,kaikesta kyllä selviää kun vain tajuaa mitä kaikkea itsellä on.Juuri tämän otin tehtäväkseni aikoinaan ja olen yhä sillä tiellä.Joskus kuitenkin saattaa tulla päiviä jolloin mikään ei onnistu ja haluaisi vain olla jossain muualla,mutta kun ajattelee,että ei asiat nyt niin pahasti ole niin sekään ei tunnu enää niin hirveältä.Älkää siis ihmiset huolehtiko liikoja pulmistanne ja mitättömistä pikku riidoista,elämme vain yhden kerran ja minä en ainakaan tuhlaa sitä murehtimalla ja rehkimällä itseäni kuoliaaksi,minä nautin siitä mitä minulla on ja yritän tyytyä siihen.Don't worry,be happy...

Lähdetäänpä seuraavaksi siihen kun löysin metalli musiikin.

Jotkut ainakin tietävät,että sain ensi kontaktini metalli musiikkiiin GTA Vice Cityssä jonka radiossa pauhasi iron maiden 2 minutes to midnight ja ozzyn bark at the moon,nuo olivat ne kaksi biisiä jotka veivät minut mennessään.Olin jo aiemmin tykästynyt todella paljon pelimusiikkiin kun se oli välillä todella nopean addiktoivaa että monipuolista.Välillä se oli digitaalista pimputusta,joskus taas orkesterin säveltämää tuotosta josta iho nousi kananlihalle ala FFVII.Olen paljon velkaa pelimusiikille sillä se oli ensi kontaktini musiikkiin ylipäätänsä.Vanhemmat kuuntelivat ja kuuntelevat yhä humppaa sun muuta iskelmää,itse en vain koskaan saanut siitä kipinää.Minusta iskelmämusiikki on liian imelää yleensä,jatkuvasti joka biisissä hoilotetaan ihmissuhteista,plääh ei kiitos,iskelmä toistaa itseänsä liikaa.

Iron maiden ja ozzy saivat minut ensi kertaa ostamaan ihan oikean musiikki CD:n,kun monesti aiemmin olin vain tyytynyt pelimusaan tai kuuntelemaan vierestä muiden maulla varustettuja tuotoksia.Se oli kova juttu,sain ihan uutta kipinää elämääni musan tullessa siihen mukaan.Aivan ensimmäinen heavy metal levyni koskaan oli ozzy osbournen: ozzman cometh mikä oli tietynlainen kokoelmalevy ozzyn parhaita,mukana myös minusta kaikkein parhain koskaan taltioitu paranoid live taltiointi.Vietin päiväni over the mountain,crazy train,paranoid ja monia muita ozzy klassikkoja kuunnellen ja Vice cityä pelaillen sen jälkeen.

Iron maidenin levyjä en ostanut pitkiin aikoihin,vasta joskus 2000-luvulla.En tiedä miksi,kai sen takia kun aina jokin muu uusi tuttavuus iski silmään,ja nuorena sitä aina etsi nopeampaa ja raskaampaa musaa sanoista välittämättä.Nyt huomaa miten musiikki on muuttunut ja nyt myös sanoilla on väliä,sillä musiikilla on aina jokin sanoma.

Mukaan hyppäsivät sitten myöhemmin nightwish,judas priest,tarot,dio,guns n roses ja niin monet muut mitä en enää edes muista sillä levyjä on tullut ja mennyt.Nuorena musamakuni oli metallia,mutta siis kovin monenlaista metalli musiikkia eri tyyleillä.Nykyään kun on tullut tietoisemmaksi siitä mistä tykkää,olen keskittynyt enempi thrash metalliin (kreator,megadeth) ja power metalliin (stratovarius).Blues musiikki iskee minuun myös todella lujaa,mutta se vaatii sen,että biiseissä on paljon teknistä tai vain muuten hyvältä kuulostavaa riffailua ja vanhaa kunnon blues soundia että tyyliä.Tykkään paljon edesmenneen stevie ray vaughanin tuotoksista,paljoa muita en tiedäkään blues musan puolelta,eikä tuo vaughankaan ole täysin blues kuten jotkin vanhemmat.Mutta kuitenkin,pidän paljon blues musiikin tyylistä sillä se yhdistää hyvin elämään kohdistuvat sanoitukset ja kivat riffit,se vain vie mukanaan,siinä on sielua kun sen tekee sydämestä.Omassa kitaransoitossani tulee olemaan paljon blues vaikutteita sekoitettuna metalliin taatusti.Olisi eri hienoa veivata joskus jossain kunnon blues sooloa,se olisi kohokohtani mitä en taatusti unohtaisi.

En ole ikinä välittänyt myöskään pop tai rap musiikista.Minusta ne eivät ole yhtään sen huonompia musiikki tyylejä kuin metallikaan,ne eivät vain saa sitä tunnetta minussa esiin minkä metalli saa,joillakin se menee taas toisinpäin.Rap ja pop musiikki on hyvää kun se tehdään täysin sydämestä ja oikein.Nykyaikana pop musiikki on enää vain kalpea varjo itsestään sillä siitä on tullut liian kaupallista.Ainoa pop muusikko ja itse popin kuninkaaksi tituleeraava mies: michael jackson teki oikeaa poppia missä oli menoa ja tunnetta vaikka muille jakaa.Michael jackson oli pakertanut koko elämänsä ajan musiikin parissa,lähinnä isänsä unelmien ja patistamisen vuoksi mikä kuitenkin kääntyi valtavaksi menestykseksi,jopa liiankin suureksi paikoitellen.Liika kuuluisuus ei ole hyväksi.Sitähän sanotaan että huono julkisuuskin on hyvää julkisuutta,mutta missä menee raja julkisen ihmisenkin yksityisyydessä? Tämä asia osaksi murensi michael jacksonia taatusti,sillä kuka haluaisi oikeasti että ympärillä pyörisi jatkuvasti paparazeja.

Rap musiikista minulla ei ole paljoa sanottavaa,ainoaksi oikeaksi kunnon räppäriksi miellän 50 centin.Siinä on räppäri jonka biisit elävät myös eivätkä ole vain markkinoita varten.Suomalainen rap on ihan hirveää pikku poikien komediaa.En voi tajuta miten joku voi saada kovan jätkän kuvan rap musiikista kun äijät heiluvat kuin koomapotilaat perspiikin jälkeen viuhtoen kuin mehiläisiä pois ja joilla roikkuvat housut melkein lahkeissa? Anteeksi jos loukkasin jotain,mutta en vain tajua sitä?

Harvassa musatyylissä uppoudutaan yhtä paljon musikaaliseen maailmaan ja soundiin kuin metalli musiikissa.Metalli musiikki tulee yleensä suoraan sydämestä,toki tietenkin on niitä kaupallisiakin metalli bändejä en sitä kiellä ja ne ovat hirveätä roskaa sanon minä,mutta kunnon rehellisellä metalli musiikilla tekee taatusti tulosta ja antaa faneille että itselle hyvän mielen palkkioksi,ja artistille rahaakin jos hyvin käy.Metalli musiikkihan on tavallaan kuin duunarin musiikkia.Metalli musiikin lyriikat käsittelevät usein yhteiskunnan asioita ja ongelmia että ihmisyyden olemassaoloa.Black sabbath on tästä hyvä esimerkki: rankalla seudulla kasvaneita jätkiä jotka päättivät perustaa bändin,niin yksinkertaista ja niin toimivaa kuten nähtiin.Metalli musiikissa ei niinkään ole kyse tuottavasta toiminnasta vaan hauskanpidosta,mutta onhan se aina plussaa jos siitä saa elannon.

Nykyään musiikki rinnastetaan ehkä liikaakin markkinoihin.On tietenkin hyvä että muusikot ovat aiempaa suositumpia ja saavat tehdä rakastamaansa asiaa elääkseen,mutta nykyään musabisnes vaikuttaa jo liikaakin pelkältä rahasammolta.Nykymusiikki ei ainakaan minussa ole herättänyt kovin positiivisia mielipiteitä,siinä ei vain tunnu olevan enään sitä sielua ja tempoa mitä silloin 80-90 luvuilla oli,silloin osattiin tehdä menevää musiikkia,nykyään lähinnä masentavaa.Tietenkin nykyäänkin tulee esille hyviäkin artisteja,mutta nykyään kaikesta on ylitarjontaa.Maailma on täynnä teinejä jotka haluavat idoliksi mutta kuulostavat kaikki samalta,sitten itketään kuin maailmanloppu olisi tullut,katsokaa IDOLS! Jee!

Kitara vie ja tuo...

Muistan kun innostuin ensimmäistä kertaa kitaroista.Ajattelin,että tuo olisi varmaan siistiä kun ei enään taistelulajit kiinnostaneet.Olin tuolloin vielä peruskoulussa eikä minulla ollut varaa oikeaan kitaraan,enkä kyllä pyytänytkään silloin oikeaa.Sitten tuli Guitar Hero josta innostuin paljon ja se lisäsi vain aikaisempaa innostustani.GH pelejä jankkasin muistaakseni kolmanteen osaan asti kunnes hommasin oikean sähkökitaran.Olin jo saanut GH pientä esimakua kitaransoitosta,ihan pientä vain,tiedän ettei se ole lähelläkään oikeaa soittamista(lähinnä jos etsii oikeaa siitä,ainoat ovat power soinnut,ne tehdään samalla tavalla kuin oikeassa,paitsi että oikeassa sormet ovat eri tasoilla).

Ensimmäinen kitarani oli joku halpa strato kopio josta en pitänyt yhtään,eipä se kauan minulla ollutkaan.Kitara oli väärää mallia ja soundillisesti hieman liian kevyt,tiesin heti kitaransoiton innostukseni alussa minkä mallisen kitaran haluaisin,se olisi V.Se oli kuin olisin soittanut ennenkin V-mallista kitaraa sillä tiesin vain että semmoisella olisi mukava soittaa.

Toinen kitarani oli williams les paul kopio.Surkea kapistus sekin,en kauan sitä tarvinnut.Veljeni muuten oli aloittanut soittamisen jo ennen minua,mutta nyt olen edellä veljeäni koska olen treenannut lähes joka päivä,heh.

Kolmas kitarani oli sitten kunnon kitara,alexi mallinen MMV08 puolivee keppi.Harmittavasti en vain silloin tajunnut vielä kitaran osista paljoa,joten en osannut virittää virettä ja vielä kun kitara omasi floikan,oli tuomionpäivän ainekset kasassa,muuten kitara oli rautaa.En ostanut sitä alexi laihen takia,vaan ostin sen koska se näytti hienoimmalta valikoimassa ja koska halusin Veen.

Tuosta päästääkin sitten melkein tähän päivään muttei ihan.Olin siis kyllästynyt tuon puoliveen kanssa temppuiluun ja ajattelin vaihtaa sen koko veehen jossa olisi kaksi mikkiä eikä floikkaa,ja niin teinkin vähän ajan päästä.Se oli hyvä päätös mitä en ole katunut,mutta kaduin sitä että tarjolla olisi ollut parempi malli (mikä minulla on nyt) ja en ottanut sitä silloin vaan tyydyin halvempaan mutta muuten samanlaiseen malliin.

Tuosta päästäänkin sitten nykypäivään.Nyt minulla on kolme mahtavaa kitaraa joista yhden olen jo pudottanut lattialle,ei käynyt onneksi kuinkaan,viuh! Oli onnea matkassa.Enempää kitaroita en aio hankkiakaan,nyt minulla on kaikki mitä tarvitsen.Tietenkin jos joskus rahaa tulee enemmän,ostan jonkun tonnin kitaran vielä paremman laadun vuoksi :)

Nykyään yritän itse kehittää omia riffejä että sanoituksia,ja kenties joku päivä soittaa bändissä jos sellainen löytyy tai perustan.

Siinäpä oli melkein minun musa historia ja mielipiteeni.

Tuu pleikka takas,olet rakas :'( runo

Kyllä ahdistaa kun ei pääse pleikkaa pelaamaan.
Chattiin en pääse mieltäni musertamaan.
Moninpeliin en pääse itseäni rusentamaan.
BF Vietnamissa en pääse voittamaan.

Joka päivä nettiä tuijotellen haaveilen uudesta koneesta.
Digitaalisesta huvista ja chatin huonoista kuvista.
Jos pleikka olisi tahdistimeni,olisin ikuisesti iloinen.
Jos ohjain näyttäisi suuntani,olisin jo isokiloinen.

Playstation oli elämäni,nyt se on vain jäännösten jämä.
Mitä teen kun en voi pelaa? Oliko tässä tämä?
En vain pysty millään relaa kun en mitään muuta päässäni kelaa.

Pelit ovat elämäni,elämäni oli viihdettä.
Olin osa joukkoa sankkaa,digiviihdettä joka päivä tankkaan.
Pikseleitä kaikenlaisia hamuan,niiden perään jo katollekin kapuan.
Muistini ei ole enää sama mitä joskus,aivoni eivät ole enää koko keskus.
Olen kadottanut mieleni,tahdon takaisin kieleni!

Tuu pleikka takas,olet niin kovin rakas :(

-metal8585-

Operaatio hassulandia - BF Vietnam

Olimme jo melkein väsyneitä vaikkemme olleetkaan,puristelimme vain ohjaimiamme hikisissä näpeissämme odottaen täydellisyyden saapumista.Olimme kohdanneet jo sankan lauman vihaisia digi-vietnamilaisia edellisissä kahakoissa,ne olivat todella vihaisia pikku miehiä sanon vaan..

Viidakkoa riitti joka kulman taakse ja eteen missä milloinkin satuimme piileskelemään näiltä"digitapeilta".Olimme saaneet koulutuksen juuri tällaisten tilanteiden varalta koska meille ei annettu muutakaan vaihtoehtoa.Toinen olisi ollut oikea elämä,muttemme tunteneet enää muuta kuin taistelukentän jylhän kosketuksen monimutkaiseen mieleemme.

Asemies Tinokkio oli saapunut kentälle juuri oikeaan aikaan,hänen"elämänsä" oli ollut huollossa jo aivan liian kauan.Kun pääsimme taas taistelun hurmioon,oli vääpeli Tinokkiota vaikea pitää puskan suojissa.Vääpeli Tinokkio osottautui kuitenkin erinomaiseksi tankinkuljettajaksi.Olimme kuin arnoldia wartziheikelä ja sylvesteri tallone kun heitimme erinomaista läppää jyrätessämme digitappien kohtalon kouraan,se ei ollut kaunista katseltavaa sanon vaan jo näin etukäteen juu.

Vääpeli Tinokkio oli myös erinomaisen taitava sniputtaja.Hän tiputti monta vihaista lintua orrelta kun oli tilaisuus ja pakottava tarve päästä käymään jääkaapilla.Vihollisella oli valitettavasti myös liian tarkka mulkosilmänäkö ja vääpeli Tinokkio joutuikin monen monta kertaa vierailemaan terveyskeskuksen kautta.Onneksi meidän puolellamme oli itse tohtori sykerö joka loihti hetimiten meidän vääpelillemme uuden kiduttamisen aiheen.

Kun olimme kokeneet jo tarpeeksi ruuhkaa rushissa,oli aika saapua kohtaloomme!

Emme olleet valmistautuneet tähän kuin vihaisella katseella sekä voileivällä.Tunsimme heti maanpinnalle saapuessamme miten silmälasi heikki vainosi meitä pusikosta.Oliko tämä viimeinen taistelumme tulevaisuuden menneisyydestä vai olimmeko vain liian joupuneita omasta älykkyydestämme?

Olimme A-lippumme kohdalla väijymässä ja puolustautumassa palavien pensaiden keskellä kunnes digitapit hyökkäsivät! Olimme hetkessä mennyttä.Yksi digitappi oli änkenyt itsensä kolosta josta koko joukkomme ei tiennyt! Otimme siis vihollisen keinot käyttöömme ja se olisimme me joka viimeiseksi nauraa! Menimme ylös ja koloon,olimme valmiita hyppäämään ja yllättämään,kunnes eteemme hyppäsi kranaatti! Änkesimme takaisin koloon ja mietimme.Allamme oli digitappi loputtomilla kranaateilla varustettuna.Olimme rohkeita muttemme kauniita ja hyökkäsimme,saimme sen kammotuksen pois pelistä ja olimme jälleen lähempänä psykologia.

Shiuu,pam bum tuuli viheltää korvaasi,heräät kalsarit märkänä tulitukseen (pakollinen väliaika,mee tilaa vaikka pitza)

..piuh pauh viuh vouh,kersanttimme ärjyi suoraan korvaamme: Elämä on koville,ei WoWille.Jos haluatte selviytyä täältä hautajaisiinne,on parasta pistää pöksyt kuivumaan ja aloittaa vessassa käyminen: YES SIR!

Olimme saapuneet sinne,elämämme kohtasi vihdoin merkityksen joka oli merkitsevä jotakin elämässämme,olimme saapuneet Hassulandiaan!

Voi kuinka silmäni aukesivatkaan ammolleen kun avasin ne ensin ja näin aavan operaatiomme ensi kertaa.Olin melkein kaatua lammikkoon johon olisinkin hukkunut koska en osaa uida kun sain käsiini ensi kertaa 16-ämmän.Hänen sulavat linjansa olivat tehdyt teräksestä,hänen suuliekkinsä olivat kuin ilotulitteet ilman räjähdystä,jo liipaisin herkkä painallus riitti säikäyttämään joukon digi-intiaaneja piiloon.Olimme taatusti enemmän kuin naurettavia,olimme tiimi joka ei pelaa yhteen,paitsi me,arnoldio ja sylkysteri.Vääpeli Tinokkio arnoldio nuoleskeli vielä snipunsa tähtäintä kun minä olin jo ensimmäisen kerran maassa juopuneena luodeista.

Mitäs se sylkesteri täällä vain makailee,ylös siitä,sota on miehisten miesten laji,ei mikään kauneusunien lepotuoli maraton! Kersantti ärjyili..

Valitettavasti vääpelimme Tinokkio arnoldion puhe kangerteli liikaa,hän joutuikin palaamaan tukikohtaamme hetkeksi hakemaan puheaikansa minkä hän unohti yöpöydällensä.Olimme jälleen valjastettu älykkäällä puhetaidollamme,meitä ei voisi pysäyttää kuin liian negatiivinen vietnamilainen kokki.

Korviamme kihelmöi klassisen musiikin jälkeen muotiin tullut rock'n rolli kun ratsastimme urhealla metalli ratsullamme jossa oli suuri piippu jostain syystä.Olimme voittamattomia koska omasimme ylimaallisen mahtavat korjaustaidot jolla korjaamme vaikka elämämme tarpeen vaatiessa.

...mikseivät pojat käytä kopteria kun sellainen on tuossa ihan nokkanne edessä!? Eivätkö pojat osaa käyttää keppiä,hä hä no HÄÄH! Kersantimme ärjyi jälleen.EMME YES SIR!

Kersanttimme otti ja lähti itse näyttämään mallia kuinka isojen miesten kalua lennetään.Samassa pusikosta hyppäsi kahvihuuruinen digitappi ja ampui ykkösissään kersanttimme kopteria.Se pyöri maassa kuin epileptinen jänis ja osui minua suoraan naamaan pyrstöllään jolloin käännyin vaistomaisesti ja hyppäsin pusikkoon.Olimme sanalla sanoen K******

Heräsin tajumattomuuden rajamailla koska olin jo valmiiksi aivan upeissa fiiliksissä.Kersanttimme oli poissa,olimme oman onnemme nojassa ojassa kontallamme miettimässä mitä tekisimme seuraavaksi.Olimme kuitenkin niin kovia ettemme tarvinneet enää kersanttiamme,olimme oppineet jo kaiken häneltä mitä voimme,oli aika pistää kaikki se roska hyötykäyttöön!

Lähdimme tankilla kohti vihollisen tukikohtausta röcken'n rölli taustalla ja muut pusikko röllit takanamme.Vihollinen oli kovaksi keitetty eikä antanut armoa edes hetkeksikään.Onneksi olimme korjanneet elämäämme ennenkin joten takin korjaus oli lastenleikkiä.Toinen korjasi tankin aina kun toinen tulitti silmät kiiluen digitappeja,olimme voittamattomia!

..Kunnes voimamme ehtyivät hetkeksi ja tankkimme oli kasa palavaa romua...

Seuraavaksi otimme jeepin joka oli jokaisen itseään häpeävän sotilaan ykköskuljetus keino.Vääpeli Tinokkio ajoi sillä en itse omista ajolohkokorttia.Sillat olivat poikki,ylitimme silti joen ja kastutimme jälleen housumme.Seuraavaksi ajoimme kohtaan missä oli digitappien ajolohkoja.Emme vierailleet siellä kauaa sillä olimme jälleen juopuneita luodeista.

Olimme jälleen digitappien tukikohokkaassa.Olin kauhusta ärjynä kun näin kuinka digitappien tankki vyöryi kohti minua! Otin loputtoman taskuni syöväreistä sinkoni ja laukaisin! OHI,EI VOI OLLA! Kunnes onneni kääntyi kun se osuikin talon takaa tulevaan digitappiin.HAH! Noin sen suunnittelinkin,aivan jeah! Olen hyva minä!

Kävimme myös veneilemässä.Oli kyllä ihmeen hyvä kalaonni sillä saimme oivan sadon digikarppeja reissullamme.Tinokkio vääpeli osoittautui jälleen oivaksi ajelumieheksi.

Muista tapahtumista haluaisin puhua vielä myös,mutta en tiedä muistanko niitä enää kunnolla,olen näet kärsinyt juuri lähes elämäni raskauttavimman tapahtuman: sotakoneeseeni tuli keltainen valo :?

Esiripun takana: Pelasin siis Tinokkion kanssa BF Vietnamia koko yön kunnes koneeni tilttasi liiasta lämmöstä.Hauskaa oli ja hauska jatkuu seuraavana päivänä.. Lisäilen jos tulee jotain uutta mieleen... Voi löytyä joitakin kirjoitusvirheitä kun kello oli jotain ääm,7 aamulla kun sain tämän päätökseen..

Silloin kun pelaaminen muuttuu turhaksi

Jo noin ikuisuus (noin 20 vuotta) on tullut pelailtua erilaisia pelejä erilaisilla koneilla,mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä että on tullut pieni raja vastaan.Jotenkin pelit eivät enää tärppää samalla tutulla tavalla kuin ennen.Ei,en ole aikuistumassa yhtään enempää kuin ennenkään.

Jotenkin vain nykyään on todella hankala ujuttaa sitä pelilevyä sinne konsolinsa uumeniin,sitä vain chattaa tai tuijottaa pelkkää dashboardia? PS3:sta on nyt tullutkin minulle melkein kuin virallinen kännykkä joka soi 12 tuntia päivässä putkeen,paitsi että mikki hajosi ja puheaika loppu siihen toistaiseksi.

Mutta,tuntuu vain siltä,että parhaat pelipäivät olisi jo koettu.Pelaamisen halu vain katoaa tietyssä vaiheessa ellei nyt sitten ole erittäin kiinnittynyt peleihinsä 24h.Tästä tulikin mieleen,että onko pelaaminen loppujen lopuksi aivan turhaa?

Olen itse sillä kannalla että ei,mutta toisaalta taas joo.En itse enää oikeastaan pelaa kuin vain porukan kanssa jotain netissä,yksinpelit ovat melkein kuin kuolleet pois omalta osaltani.Paitsi tietenkin on niitä oikeasti hyviä yksinpelejä vanhemmissa peleissä mitä ei voi olla kokematta uudestaan ja uudestaan.

Mutta joo.Nyt kun on tullut pelailtua netissä jo hyvän ajan kaikkea mahdollista niin sekin alkanut tuntua turhalta.Miksi ihmeessä keräisin leveliä ja uusia varusteita,pukuja,aseita ja muita kun en siitä mitään oikeassa elämässä kostu? Aivan ajanhukkaa.Tuolla ajalla voisi tehdä jotain oikeasti kehittävää ja jotain mikä veisi elämässä eteenpäin.

Itselläni on nyt kitaransoiton itseopiskelu tärkein juttu,samalla harrastus mutta yritän myös tehdä siitä kenties jotain muutakin.En vain voi nähdä tai jaksa itseäni tavallisessa duunissa ahkerana pakertamassa koska ne eivät vain yksinkertaisesti yhtään kiinnosta,sen takia pyrin musiikkiin koska musiikissa saan tehdä itseni näköisiä juttuja.Kitaransoitto on koko elämäni sanoisin,en vain tahdo oikein tehdä nykyään enää muuta.Se on myös aikaa vievää,mutta yritän aina netissäkin konsolilla pyöriä ainakin iltaisin tai silloin kun huvittaa.

Mutta niin.Maailmassa on nyt todella paljon nettipelaajia jotka pelaavat töidensä jälkeen lopun päivän ja niitä jotka pelaavat työkseen että harrastuksekseen.Työ on eri asia,siitä saa rahaa ja harrastus on harrastus,mutta silti pelaaminen tuntuu ajanhukalta.Pelit tuovat iloa ja hupia kyllä päivään,varsinkin porukassa pelattuna,mutta yksin ne tuntuvat todella ankeilta,ellei nyt ole joku mahti yksinpeli kyseessä ala ressa,mgs,final fantasy.Mutta mitä nämä niin sanotut HC pelaajat mahtavat ajatella vanhana? Jotkut varmasti ajattelevat että oli ihan ajan hukkaa,olisi voinut vaikka kiertää maailmaa,ja jotkut taas että en olisi parempaa elämää voinut saada.Kuitenkin,tuo kysymys miksi teen tätä tai sitä tulee varmaan jokaiselle ihmiselle aikanaan.Ihmisellä kun on pyrkimys yrittää löytää paikkansa maailmassa,oli se sitten hyvä tai paha tai normaali tai epänormaali.Välillä tuntuu vain kuin kohtalo johdattaisi jonnekin,aivan kuin yrittäisit muuttaa suuntaasi muttet pysty koska mielesi on kahlittu tiettyyn suuntaan vaikka kuinka yrittäisit muuttua.Itse sanoisin että olen löytänyt suuntani,ja se ei välttämättä ilahduta joitakin ihmisiä mutta minkäs teet.Et voi juosta itseäsi pakoon.

Mutta siis.En halua pilata kenenkään peli-iloa,tunnen vain itse että pelit eivät enää tuo minulle sitä samaa iloa ja tunnetta että olen tehnyt tänään jotain suurta,ne vain ovat.En tajua loppujen lopuksi miksi metsästää trophyja ja kaltaisia koska et saa niistä kuin ehkä hyvän mielen päiväksi.Miettikää sitä aikaa mikä trophyjen keräämiseen menee,ja ihan turhaa on lopuksi.Hmm.Kaikki pelaajat ovat yksin tilastojensa sekä trophyjensa kanssa,jotkut voivat kehua mutta thats it! Jos pelaamisesta olisi jotain suurempaakin hyötyä,olisi se mahtavaa.Toki pelaaminen auttaa tietyissä asioissa,kuten nuorilla kaikenlaisissa kehitys asioissa mielellisesti.

En vain tiedä? Pelaaminen on vain menettänyt hohtoaan minulla.On hieman hankalaa kirjoittaa tätä blogia,mutta tuntui vain että halusin.Loppujen lopuksihan pelit eivät ole kuin yksi viihteen muodoista,mutta ovat ne kuitenkin kuin oma maailmansa myös.

On tässä kyllä se hyvänä puolena,että pelit ovat taas minulle vain viihdettä kun aiemmin ne olivat lähes elämäni.

Nuudelit johdossa

Maailma näytti jotenkin..erilaiselta kun avasin silmäni ensi kertaa point lookoutin satamassa.Kerhn,köhisin pölyjä pois kurkustani kun ponkaisin laiturilta uuteen maailmaan.Paikka oli jotenkin niin kaunis ja niin...haiseva.Haju täytti keuhkoni ja olin jo menettää tajuntani,mutten sittenkään koska olin jo level 14 mies joten ei pieni hajuhaitta pakota päätäni. 

Point lookout on täynnä erilaisia jusseja.On maajusseja,suojusseja,puskajusseja,pitkin poikin säntäileviä jusseja ja vedestä tykkääviä rapumiehiä jotka haluavat jostain kumman syystä aina ahdistella vieraita? Kun saat rapua,et ylemmäs kapua,niin luulisin ainakin täällä.

Tapasin yhdessä vaiheessa yhden saas..elegantin mör..öm..tuota,sanotaan että nykyajan jälkeisen bisnesmallimiehen (sen mitä oli jäljellä miehestä että ajasta).

Kuitenkin.Mies oli jo pitkään taistellut tuntemattomia vihollisia vastaan jotka halusivat tuhota hänen kartanonsa.Valitettavasti olin kiinnostunut liikaa ja päädyin kyselemään mistä oli kyse.Mies sanoi,että jostain syystä paikallinen jengi oli jatkuvasti hyökkäillyt hänen taloaan vastaan,no nii in juu joo,jep.Lähdin sitten puhuttuani ja miehelle luvattuani etsimään tätä jengiä jotta saisimme infoa miksi?

Seurasin karttani digitaalista viivaa ja sitten olinkin jo jengin rakennuksella.Kaikkialla haisi ja oli raihnaisia ihmisiä.Helpon ja pienen keskustelun paikallisen (kai) naisen jälkeen olin pettynyt,ei pomoa,pomo muualla.Vai niin.Pois pois hyppelin vain.

Menin takaisin kertomaan entiselle bisnesmiehelle mitä olin saanut selville.Mies sanoi erittäin selvästi että PAINU SINNE MAAILMALLE TAKAISIN JA IRROTA INFOA NIISTÄ HARJAAMATTOMISTA PEIKOISTA (jotenkin melkein luulin että puhui minusta)

No njaa,eikun takaisin maailmaan ja kyselemään,phuh huh.

(pakollinen reissumies biisi)
Karttani tuo maailman talttani,vie minut kohti päämäärääni digitaalisella viehelläsi.Tam tam ram jam jam pam pam...

Olinpa sitten jonkin luolan äärellä.Musta aukko johon sukelsin oli täynnä rapumiehiä,mitäs muutakaan.Puita paljon luita haljon kun kohti päämäärääni taljon,hm hm hmm,pam pam.

Tehtäväni oli kerätä paljon tiettyjä kukkia,hedelmiä jos niitä nyt hedelmiksi voi sanoa edes,rupisia kurttuisia päärynöitä tai mitä lie.No niin,nyt ne olivat hallussani! Lähdin pois,näin..sahan joka sahasi maailmaani kahtia,pihatonttuja,violetteja räjähdyksiä ja lisää tonttuja.Lopussa odotti bisnesmies elävä versio,joka oli mikä lie kun heräsin sen jälkeen luolan ulkopuolelta?

No jaa,joskushan on hyvä olla kun ei kulje polla.

Jatkoin matkaani ja pian olinkin Toisessa luolassa.Siellä törmäsin jälleen vieraisiin tykästyneisiin rapumiehiin.Yksi rapumies kait yritti jopa harhauttaa meikää,koska se svengasi siihen malliin lätäkössään että se ei ollut enää normaalia.Mutta hah! Meikä ei mene tuohon lankaan uudestaan (siis öh,) En koskaan! Heh heh hee!

Hoitelin ravut omalla tavallani ja jatkoin luolan perälle.Luolan perällä joku mies oli polvillaan ja puhui jollekin? Kiipesin katsomaan.Eihän siellä ollut kuin hologrammi! No,siinä jaarittelin hologrammin kanssa hetken ja sainkin selville jotain tärkeää.Eikun takaisin bisnesmallimiehen luo!

Tam dam,pam pum... Tuossa välissä näin kiinnostavan haustausmaan.Hautausmaalla oleskeli joku zombie aivan kuin olisi ollut siellä aina.Mutta,se ei ollutkaan mikä tahansa zombie,se oli SUPER ZOMBIE joka heitteli keltaisia haisupallojaan.Vastus olikin niin paha että sain turpiini melkein kuolleelta ja kuolin.Mutta,onnekseni minulla oli superhyper mahdollisuuteni palata menneisyyteen ja ottaa erä uusiksi.Läksin siis pakoon silloin...jaa,taidan oikaista teleportaatiolla.

BOOOOOM!!!! Lensin taaksepäin kuin pois heitetty nukke ja säikähdin niin paljon että en tuntenut mitään kun lensin päin puuta.Nousin ja olin ihan että FWT! Pyörin pitkin räjähdys paikkaa ja ihmettelin minne Desmond oli lentänyt? Olinpa tyhmä,tietenkin hänellä oli bunkkeri!

Hän sanoi,että oli saanut vainun missä hänen vihamiehensä piileskeli,kuulemma aivan vieressä!

Nyt se tapahtuu! Juoksin Desmondin kanssa hänen perivihollisensa torniin ja hyökkäsimme sinne! Se oli täynnä robotteja ja kaikenlaista metalli roinaa.Robotit aukoivat päätänsä meille ja mehän auoimme niille jotain muuta,siksi robotit hävisivät.Vihdoinkin vihamies ja hän,silmä silmästä he rupesivat riitelemään kuin mies ja vaimo.Menin puhuttelemaan vihamiestä,hän olikin tosiaan laitoksen aivot xD Pelkät nuudelit vesibunkkerissa.Repesin täysin!

Tämä liittyi siis Fallout kolmosen point lookout lisäriin.Oli tylsää ja katsoin kakskytäneljää...

Barry Burtonin matka kohti ei mitään?

Heipä hei kaikki kukkais ajan lapset ja lapselliset aikuiset,minä olen Barry Burton.Ai kuka häh!? No se jo unohdettu karpaasi joka aina pelasti tiiminsä tiukoista ja tiukemmista paikoista kun he sitä tarvitsivat.

Olin mukana tuossa kauheuksien kartanossa,ja voi pojat kun se olikin kauhea! Tapetit olivat aivan kauheat ja haju mitä mainioin,erittäin miehinen.Kuoleman haju leijui ilmassa enkä ollut vielä valmis tekemään pesäeroa oman ja tuonpuoleisen elämän välillä.

Olin aika shokissa kun saavuimme kartanoon.Näin ensimmäisenä ruokasalissa verijäljet ja ajattelin että ne kuuluivat miehistä miehisimmälle,Chris Redfieldille.Ehkä,ehkä ei,hmm.Silti mielessäni pyöri vain kylmä olut.

Zombiet,nuo eriskummalliset miehet jotka eivät olleet saaneet kylpyä pitkään aikaan,uhkasivat syödä minut monta kertaa parempiin suihin.En olisi ollut kuitenkaan hyvää ruoka ainesta,koska olenhan hurja uros ja erittäin sitkeä.Jostain syystä ne silti jatkoivat jahtaamistani,kait partani takia sillä se haisi kuin vuoden vanha villasukka.

Olin kuitenkin aseistautunut isoilla vehkeillä eikä kukaan tai mikään kammotus ollut enää uhka,siksi pääsinkin niin helposti kaikkien ohi muiden luokse.Annoin Jill-master of tiirikoinnille tiirikkani,enhän itse sillä mitään tehnyt kun omistin paksut nakkisormet jotka sopivat vain aseiden paukutteluun.ISOJEN sellaisten,sillä en ole mikään nynny.

Valitettavasti olin joutunut tiimimme johtajan,Albert Weskerin hampaisiin.Hän vaati johdattamaan S.T.A.R.S tiimin luokseen,mikäli he suinkin selviäisivät elossa sinne asti.Kaksi selvisikin,Jill ja Chris.Perillä he huomasivat Weskerin ansiosta että olin petturi,vaikken oikeasti ollut,minut painostettiin siihen,muuten en olisi nähnyt enään ikinä perhettäni.Yhy hyhyy (ison miehen salainen karpaasi itku mielessä)

Chris ja Jill kuitenkin hoitelivat Weskerin.En tiedä miten,mutta olin iloinen että saisin nauttia yhä makoisista voileivistä.Mmm,jill sandwich.Kröhöm öhöm....

Selvisimme kartanosta ulos,olin helpottunut.Saisin nähdä perheeni jälleen kerran. (ison miehen salainen hurraa huuto mielessä)

Vähän tuon kartano tapauksen jälkeen tuli uusia hämäriä tapauksia esille,ja nyt kaupungissa.Olin juuri päässyt istumaan pehmeälle sohvalleni kaljatuopin ja voileivän kanssa kun näin uutisissa uutisen.Olin melkein tukehtua voileipääni josta niin pidin,mikä tragedia se olisikaan ollut koko maailmalle jos he olisivat menettäneet the savior of earthin vain voileivälle.Voitin kuitenkin taiston 10-0 ja huuhtelin vihollisen alas tuolla taistelutoverillani kaljalla.Sitten olikin aika pistää housut jalkaan ja pinkoa perheeni kanssa pakosalle.

Kuulin että kaupunkiin oli jäänyt entisen tiimimme jäsen,jill.Eihän se ollut sopivaa että mainos maskottini häviäisi kuin tuhka tuuleen,joten lähdin pelastus matkalle.Savior of the earth is coming,don't fear peoples,i have big solutions on every situations,ihmiset kuulemma kuulivat minun huutaneen,ne mitkä vielä pystyssä heiluivat.

Poliisilaitoksen helikopteri oli vielä katolla,joten päätin tempaista sinne ja mennä hakemaan Jillin.Kaupunki oli valmis romahtamaan,olin hikinen kuin virtahepo ja tyyni kuin auringonlasku kun saavuin laskeutumis paikalle.Juuri ja juuri sain napattua Jillin ja jonkun oudon (ärsyttävän) latino hemmon mukaani ennen kuin koko historia oli historiaa.

Raccoon City oli mennyttä,ja tulevaisuuteni oli yhä yöpöytäni laatikossa.-___-'

Sen jälkeen olenkin tehnyt vain hanttihommia.Kun Jill ja Chris saivat jatko-osa sopimuksia,minä raadoin keittiössä.En halunnut palata enää zombien ja muiden limaisten otusten jalkoihin,olinhan perheellinen mies ja minulla oli velvoitteena saada voileipä yritykseni kukoistamaan! Sain kun sainkin yritykseni vetämään,ja se saikin erittäin vetävän nimen.Oi kun minulla oli mukavaa kun sain tehdä juuri sitä mistä pidin kaikkein eniten.

Minut oli kuitenkin kirottu jollain ihme kirouksella joka liittyi eläviin kuolleisiin.Kirottua!,en ollut vamistanut vielä uusinta parhainta versiota leivistäni kun ne taas kerran tulivat ja sekoittivat koko potin.Yritykseni meni nurin kun asiakkaat pinkoivat piiloon ja tuonpuoleiseen.En kestänyt tätä enää,olin valmis unohtamaan kokkaamisen ja rokkaamaan isoilla aseillani.Nyt ei enää mikään tulisi tielleni,mutta jostain syystä en vain saanut jatko-osa sopimuksia? Olin kai liian macho karpaasi nykyaikaan,jeah,siitä sen on pakko johtua.He eivät kestä näin suurta miehistä miehisyyttä.

(Kenties jos keksisin erikoisvoileivän jolla hallita mieliä,hmm?)

huonossa seurassa kaksin - the B zone

Day 24 heinäkuu..

Aloitimme tänään hyökkäyksen vihollislinjoja vastaan kaksin.Latasimme aseemme,maksoimme laskumme,kiristimme vyömme,katsoimme uusimman house jakson,pyyhimme jännityksen otsaltamme ja huokaisimme syvään ennen koitosta.Keräsimme kaiken rohkeutemme mitä saimme irti itsestämme ja valmistauduimme taisteluun joka voisi hyvin olla viimeisemme koska se ei ollut ensimmäisemme,joten onni ei voisi jatkua ikuisesti.Mutta emme olleet koskaan kohdanneet näin pahaa vastusta..

Olimme nyt vihollisen jäljillä.Sodan kauhut ja äänet iskeytyivät kasvoillemme kuin märkä rätti,kun päätimme edetä rohkeasti kohti vihollisen tukikohtaa jonka kohdalla luki B niin kuin banaani.Kenties salainen laitos niille jotka olivat langenneet tuon kuorittavan hedelmän lumoihin?

Tukikohta oli entinen kylämme jossa vietimme kaikkein noloimmat hetkemme,nyt se oli enää vain kuori siitä.Vain kuin pahan hajuinen hengähdys kun heräät aamulla.

Seurasimme kylään vievää tietä ja olimme tarkkaavaisia kuin oravat.Ympärillämme kaikui yhä nuo karmivat huudot jotka riipaisivat selkäpiitämme jokaisella askeleella.Toverimme olivat hyökänneet vihollisen toisille alueille,mutta olivat pahasti alakynnessä.Aatami tukikohdan menettäminen ei vielä vienyt taistelutahtoamme,mutta se oli alkua lopulle.Vihollinen johti siellä ultimaattisten heterosotilaiden armeijaa,eikä siellä oltu koskaan nähty eevaa? He olivat täyttä terästä mieleltään.

Nyt olimme jo lähellä vihollista.Olimme ottaneet oman armeijamme ajoneuvon käyttöömme ja sillä ajoimme kuin känniset stormtrooperit päin jokaista pusikkoa,mutta se oli vain osa strategiaamme joka oli niin nerokas ettei se voinut mennä pieleen.Olimme naamioituneet jokaista karvaamme myöten,käytimme jopa yön pimeydessä toimivia piilolinssejä sillä emme kehdanneet pitää rillejä,vihollinen olisi vain saanut siitä etulyöntiaseman suuren luokan pilkkaamiseen joka olisi alistanut meidät kuin pannukakut voileipäosastolla.

Nyt oli aika!

Kaasutimme suoraan kohti tukikohta banaania,eikä nyt ollut varaa laskea mitään housuun sillä emme olleet varanneet mukaan extra kerrastoja.Käytimme taistelutaktiikkana helppoa mutta tehokasta suoraa hyökkäystä,sillä olimmehan eliittiä eikä eliitin tarvitse piilotella sillä olemmehan niin upeita,kauniita ja rohkeita.

Toverini päätti sitten nukahtaa 100m matkallamme ja melkein pilasi mahdollisuutensa eläkkeeseensä.Onneksi olin hereillä ja kiljaisin toverilleni jotta tämä heräisi kauneusuniltaan.Olin itse ajokunnossa mutten ollut koskaan ajanut mönkijää,koska olinhan koulutukseltani lentäjä eikä tässä ollut hätälentoistuinta kuten siivekkäässä ystävässämme.Se koitui melkein ystäväni kohtaloksi.Dammit! Keskity nyt hyvä mies!

Taistelu oli alkanut.Olimme suorassa yhteydessä vihollisen B-joukkojen kanssa.Entisessä kylässämme majaili monia eri tyyppisiä supersolttuja jotka olivat valmiita päättämään päivämme nopeammin kuin ehdit sanoa mitään,sillä emme juuri jutelleet heidän kanssaan koska he olivat liian vihaisia,joten jouduimme rauhoittelemaan heitä kuularuskuillamme.

Taistelu oli kovaa,tahtomme voittaa vielä kovempi.Aseemme lauloivat tuutulauluja,hiki virtasi kainaloissamme ja luodit kimpoilivat seinistä kuin posteljooni talvella.Olimme lähellä kotikuntamme paluuta kun saimme hillittyä viimeisenkin henkilön.Mutta sitten rauha rikkoutui,tankki oli tullut laajentamaan tietouttamme heteroarmeijan aikeista.Oliko tämä loppumme,oliko tämä kotikylämme viimeinen näky,oliko liian paljon pyydetty että saisimme kylmät huurteiset vielä ennen sitä?

Olimme pahassa alakynnessä,emme voineet tehdä juurikaan mitään.Meillä ei ollut sinkoa eikä mitään millä tuo harmaa laatikko olisi pudonnut.Vihollisen joukot alkoivat saartaa meitä kuin purkitetut kurkut,mutta pystyimme eliitti taustamme takia pidättelemään heitä vielä.Aika oli lopussa,henkemme oli lähellä joutua liiskatuksi,olimme toivottomia sotilaita toivottomassa kylässä,entisessä kylässä.

Sitten,kuin salaman iskusta! Yksi urhea toverimme oli päässyt armeijan läpi kuin ihmeen kaupalla! Emme voineet uskoa tätä todeksi! Olimme pelastettuja,kun tuo enkeli ison aseen kanssa pyyhälti läpi maaston ja haastoi tankin mittelöön.Tankki oli pian entinen,rauha kylässämme ja aseet ladattuina suoraan puolustukseen.Kiitos vieraan olentomme,olimme jälleen noloja mutta toivomme pysyi! Hurrei! :D Emmehän me edes epäilleet itseämme!

Vihollisjoukot palasivat kerta kerralla uudestaan ja uudestaan,muttemme antaneet periksi.Niittasimme jokaisen joka yritti anastaa tämän banaanilautan.Pystyimmekin pitämään lautan pitkään,mutta sitten sain osuman.Onneksi toverini oli taitotasoltaan myös oiva tulevaisuuden lääkäri joka osasi taikoa käsiinsä salaman nopeasti nuo"henkiin herättämis tiilet" just magic!

Olimme ensiapu laukkumme varassa joka kihisi loputtoman verran lääkettä joka pipiin,kunnes toverini sai osuman!

Cloud,nouuuuuuuuu! (oli aika uber mahtavalle ja surulliselle toveruus huudolle joka kantautui joka sopulin korvaan,kunnes sain maagiset tiiliskivet ja jälleen toverini oli taisteluvalmis )

Jatkoimme yhä,koska tahtomme oli niin vahva että emme lakkaisi koskaan uskomasta kohtaloomme,emme olisi orjia.

Day 24 heinäkuu,noin minuutti alun jälkeen..

Emme voineet enää uskoa voittoon,olimme kohdanneet liikaa heterosotilaita yhdeksi päiväksi.Olimme lopussa,finito.Enään ei respawnit auttaneet eikä mahdollisuuksia ollut kuin respawnata toiseen kylään.Olimme jälleen kaukana kotoa,muttemme yksin vieraissa.Emme saaneet enää kyläämme haltuumme,vihollinen oli ylivoimaisen uber mahtavassa vedossa.Tämä päivä oli päättyvä,kun sain nähdä otsassani tekstin: Your team lose.

EXTRAT:

Kröhöm,tämä oli siis kertomus Cloud1986 ja minun (metal) matkastamme BFBC2:sen vihollislinjojen sisällä.Olimme jo menettäneet toivomme kun tankki tuli ja uhkasi pamauttaa meidät toiseen ulottuvuuteen.Silloin juuri kuten elokuvissa,oman puolen sotilas tuli ja pamautti tankin rämäksi,olimme helpottuneita.

Tämä pohjautuu tositarinaan...ihan tosi!

...;)

Juonikuviot sekaisin!?

Monissa"hyvissä peleissä"on ollut kovinkin eeppisiä juonikuvioita ja kiinnostava tarina jota seurata,jotka olette varmaan huomanneetkin,jos olette tutustuneet esim.MGS pelisarjaan,RE ja FF7:kaan.Hideo Kojima halusi (muistaakseni)elokuva ohjaajaksi pienenä,mutta pääsi erikoistumaan hieman toisenlaiseen viihteen muotoon.Hideon kädenjäljistä kuitenkin huomaa,että elokuvat ovat miestä lähellä.MGS:en välinäytökset ovat tehty lähes oikean elokuvaohjaajan tarkkuudella ja kulmilla.Harvassa pelisarjassa on yhtä jännittävää seurata näytöksiä kuin MGS:ssä.Mutta sitten...

Onko peleissä sitten huonompi tarina kuin elokuvissa,vaiko toisinpäin?

Olen huomannut että,monen monta kertaa olen nauttinut enemmän pelien tuomasta jännityksestä,enkä vain pelaamisen takia,vaan myös juonikuvioiden seuraamisesta.Olen seurannut jo pitkään Resident Evil pelisarjan tapahtumia ja uskallan väittää,että siinä on oikeasti hyvä ja kiinnostava juoni/tarina.Se tosin vaatii pelaajalta kiinnostusta myös aihepiiriin.Mutta,olen seurannut enemmän pelisarjojen juonikuvioita nykyään kuin elokuvien,ja syy voi hyvin olla oikeasti kiinnostavien elokuvien puuttuminen.Nykyään kun ei kelpuuteta kuin sitä samaa ja tympeää ihmissuhde sotkua,tai liikaa erikoistehosteita sisältäviä rainoja tuotantoon.Onko tuottajilla mennyt sormi suuhun,vai miksi monet elokuvat ovat kopioita toisistaan,tai vain muuten yhdentekeviä?

Elokuva bisneksessä tuottajien ja muiden"isompien herrojen"pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja kelpuuttaa muitakin ideoita kuin vain samoja "lässyn lässyn"tekeleitä.Ennen elokuva bisneksellä meni kovaa,kun teattereihin ilmestyi sellaisia teoksia kuin,indiana jones,aliens,predator 1 ja 2,ja muut,mitä ei tule nyt mieleen? Kyllä te tiedätte!

Tokihan nuokin sisälsivät paljon erikoisefektejä,mutta oli niissä muutakin,kuten kiinnosta tarina ja jotain uutta nähtävää.Nykyään kaikilta tuntuu ideat olevan lopussa,kun kukaan ei keksi mitään ihmistä mullistavaa? Tai sitten keksii,mutta ne eivät pääse teatteriin asti?

Joten taas peleihin..

Onko mielestäsi peleissä huonompi tarina kuin joissain elokuvissa?

Molempien osapuolten puolelta kyllä varmasti löytyy esimerkkejä,mutta jospa vertaa molempien puolten parhaimmistoa!? Kumpi vie voiton!? Itsellä se on kovasti pelien puolella,mutta en väitä etteikö elokuvienkin puolella olisi hyviä tarina tuokioita,ne vain ovat kovin harvassa nykyään.Periaatteessa peleissä uskalletaan mennä pidemmälle,mitä tulee sen maailman luomiseen ja juonen miettimiseen.Elokuvat ovat nykyään kovin varautuneita.Peleistä hyvänä esimerkkinä toimii vaikka MGS.Siinä sekoitetaan realistisuutta fiktioon todella onnistuneesti! Hahmot ovat oikeasti kiinnostavia,eivätkä vain kuin vahanukkeja kabinetista,pelin maailmaa haluaa tutkia,ja tarinassa on monimuotoisuutta.Snakeen osaa samaistua,aivan kuin tämä olisi realistisesti olemassa,vaikka näinhän ei ole,muuta kuin David Hayterin äänessä,heh.

Pelielokuvista pidän eniten Silent Hillistä.Se on tehty tarpeeksi onnistuneesti,pilaamatta koko tunnelmaa itse kauhusta.Sitä voi oikeasti sanoa kauhuelokuvaksi,toisin kuin Resident Evil elokuvia.Mistä siis johtuu että peleistä tehdyt elokuvat sukkaavat pahasti? Ohjaajista,näyttelijöistä,hmm,tuottajista? EI! Minusta pelielokuvia vain tehdään aivan vääristä syistä ja vääristä peleistä.Monessa pelissä saattaa olla yhtä kiinnostava tarina kuin elokuvassa.Vain se,miten se tehdään ja näytetään koko kansalle,merkitsee jotain.Monista pelielokuvista olisi saanut kelpo rainan tehtyä,jos siihen olisi vain panostettu tarpeeksi.Se minua juuri välillä ketuttaakin,kun pelien juonta pidetään elokuvapiireissä automaattisesti elokuvajuonta huonompana.

The End...

Gamereactorille,kiitos!

Jaahas,vuosi on taas vierähtänyt ja hyviä pelejä tullut pilvin pimein.Joskus vähän liikaakin.Gamereactorin mukaan hyppäsin kolmannen lehden aikaan ja se vaikutti laadullaan että suoralla rehellisyydellään niin hyvin,että piti ihan kirjautua tänne.Eikä ollut kyllä mikään turha kokemus se.

Haluankin kiittää gamereactorin väkeä hyvästä vuodesta ja erittäin hyvin hoidetusta työstä.Lehtenne vain paranee parantumistaan,mikä on luonnollisesti suuntannekin arvatenkin.Ja hyvä suunta onkin!Jaakon lähteminen veti kyllä hieman surulliseksi,mutta jokaisen on tehtävä omat valintansa elämän tiellä.Onhan se vaihtelua jos toimittajan hommat alkoivat hieman tympiä.

Lehtenne toimituksessa on kyllä erittäin hyviä ja hauskoja heppuja,että tyttöjä/naisia töissä.Lähes aina on tullut apua arjen kinkkisiin pelipulmiin sun muihin teknisiin ongelmiin,joita olen kohdannut tänä vuonna.Arvostelutkin ovat olleet aina mukavaa luettavaa ja ennen kaikkea erittäin rehellisiä.Monet viat olette ottaneet huomioon ja kertoneet niistä suoraan ettekä vain piilottaneet niitä arvostelunne sopukoihin.Varsinkin juhon arvostelut ovat olleet hauskaa luettavaa,kun sillä on hauska taipumus vääntää arvosteluissa hieman huumori vähän kaikesta,mutta niihän se pitääkin olla.Toki muidenkin arvostelut ovat olleet mainioita.Joten jatkakaa vain niiden tekoa,kyllä niitä luetaan ahkerasti!

Eipä tässä tarkoitus ole mollata muita saitteja/lehtiä,hyviä nekin.Mutta gamereactor paras!

Joten päätinpä tehdä tälläisen kiitos blogin teille gamereactorin väelle.

Kaikki voi laittaa oman kiitos viestinsä tänne blogiini,niin toimitus että muut näkevät ne sitten.

Kiitetäänpä nyt oikein kunnolla kaikkia gamereactorin työntekijöitä mahtavasta vuodesta.

Erittäin isot kiitokset kun jaksatte:

Jaakko Maaniemelle(siellä jossain)
Jyri Paavilaiselle
Kimmo Pukkilalle
Matti Isotalolle
Jukka Moilaselle
Juho Kuorikoskelle
Leevi Rantalalle
Annakaisa Kultima
Johannes Valkola
Heikki Takalalle
Tero Kerttulalle
Maria Miettinen

Ja vielä tuolla kaukaisessa japanissa olevalle aloittelevalle toimittajallemme,Tuuri Saariselle.

Hyvät joulut,uudet vuodet ja onnen toivotukset teille kaikille.

Keep Up the good work!

PS: Kiitos myös kaikille lukijoille/ystäville joita olen täällä ollessa kohdannut.

Panosta kansitaiteeseen

Pelien kannet ovat olleet yleensä ihan katsottavan näköisiä,mutta nykyaikana niistä on tullut aika yksinkertaisen helppo tajuisia.Kansi taidetta on vähempi ja painettuja kuvia enemmän.

Silloin 80-90 luvun taitteessa,pelien kannet olivat vielä lapsen kengissään,mutta eteenpäin mentiin ja yksityiskohdat lisääntyivät hurjaa vauhtia.Nintendo pelien kannet olivat sitä tuttua huttua sankareineen ja velhoineen sun örkkeineen.Sega pelit luottivat siisteyteen,eli cool oli segan eniten käyttämä taide muoto.Sony taasen luotti välillä yksinkertaisuuden lumoon sekä vauhdikkaaseen ja värikkääseen kansi taiteeseen.

Shoppaillessa olen huomannut sen,että kansi taide tosiaan merkitsee joskus pelien kohdalla laadun takaajaa.Hieno ja yksityiskohtainen kansi taide vetää puoleensa ja luo pelistä mukavan näkökulman.Se merkitsee itsensä ja kuin kutsuu luokseen,muiden pelien seasta.

Hyvä kansitaide myös luo illuusion joskus siitä,että pelissä on paljon tekemistä sekä sisältöä.Joskus se on totta,joskus taas ei.Mutta sen olen huomannut,että hieno ja hyvä kansitaide on monissa tapauksissa hyvän pelin merkki.Peliin on panostettu,että kanteen.Hyvä esimerkki nykyaikana on,´star wars: force unleashed,jonka kansi tarjoaa silmän iloa kerrakseen.

Minä olen piirrellyt paljon kouluaikoina.Aloitin jotain 7-8 vuotiaana piirtelemään voi paperin läpi ja kehityin siitä aina vain paremmaksi ja paremmaksi,en kuitenkaan ole mikään huippu taiteilija tai tatuoija,mutta ainakin kaverit ja piirtäessäni ympärillä pyörivät ihmiset ovat antaneet positiivista palautetta tuotoksistani.

Yleensä piirtelen vain lohikäärmeitä ja pääkalloja,mallista sitten vähän kaikkea jos tilaisuus on.Töissäkin pomo meinasi että minä taiteilisin autojen kylkeen kuvioita sun muita.Piti piirtää koe kuva,tai se antoi mallin ja piirsin lähes samanlaisen.Vielä en ole saanut palautetta siitä,mutta kenties joku päivä.

Kröhöm,joo,että hyvällä kansitaiteella ja huonolla on ehkäpä isokin ero peliä ostaessa.Joten miettikääpä ensi kerralla shoppaillessa sitä kanttakin,jos se joskus jopa yllättäisikin positiivisesti.Itse olen pelannut konsoli pelejä sun muita niin kauan jo,että hyvän pelin kannen alkaa jo erottamaan kuin kanat sikalasta,tai jotain sinne päin.

Ikää kun karttuu niin pelimaku varttuu

Nytpä olen tehnyt sellaisen havainnon,että mitä vanhemmaksi tulen,sitä vähemmän pelaan seikkailu/roolipelejä.Ei vain enää jaksa kerätä tuntitolkulla tavaroita.Se tuntuu niin turhalta nykyisin.Eipä ne seikkailu pelit sun muut huonoja ole,mutta kiinnostus niihin on tosiaan lopahtanut lähes täydellisesti.Nyt pelaan yleensä vain sota/räiskintä ja musiikki pelejä,ne pitää mielen virkeänä.Ehkä olen vain hieman yksinkertainen tai sitten vain lopen kyllästynyt?

Yleensä kun olen ostanut jonkun seikkailu pelin tai rooli pelin,niin se on päätynyt takaisin kaupan hyllyille.Ajopelit ovat myös hieman kaksijakoinen juttu itselleni,mutta romutus meininki ajaa kyllä asiansa,hissuttelu ei.Ajokorttia ei ole meikäläisellä vielä ja ei varmaan kannata antaakaan,romuttaisin varmaan vain kaikki ajokkini lunastus kuntoon tai pahimmassa tapauksessa muiden!

Vanhat seikkailu pelit kuten esim,super mario 1,2, ja 3 sekä muut klassikot menisivät kyllä nykyäänkin.Saapahan livestä ladattua castlevania.symphony of the nightinkin jos halajaa sitä sekä hyviä muistoja.Sitä tuli pelailtua aina yö myöhään.

Räiskintä pelit ovat kehittyneet paljon ja parempi niin.Seikkailu pelien kuvakulma vain aiheuttaa välillä harmaita huiksia tai ainakin ärtymystä,sivuttain vierivä kuvakulma sopii minusta paremmin kuin hyvin seikkailupeleihin,mikä nähtiin myös taas kerran uudistetussa bionic kommandossa.Se vain tuo niin hyviä muistoja ja tekee pelin maailman selkeäksi,kun ei tarvitse kuin pomppia eteenpäin.

Musiikki pelit ovat tulleet jäädäkseen,myös minun hyllyyni.Niitä on vain mukava pelailla kaiken räiskeen ja paukkeen keskellä.Locoroco tuli hommattua myös PSP:lle ja sitä pelaa aina hymy päällä.Siinäkin on vain niin rauhallinen tunnelma,kun ei tarvitse paahtaa tuhatta ja sataa minnekään,kieriä vain eteenpäin ja kasvaa.Se peli tekee iloiseksi lähes aina!

Nyt tulee pelailtua PS3.lla ja xbox 360.llä,sekä PSP:llä.Peliharrastuksesta on tullut myös jonkinlainen keräily harrastus ajan myötä,mutta ei kuitenkaan liikaa.Mutta mukavahan tässä on keräillä niitä,kun näkee samalla niiden historiaa sekä kehitystä.Niin että minua kiinnostaa peleissä muukin kuin pelkkä pelaaminen.Vanhojen muisteleminen on peliharrastuksen yksi parhaista puolista,silloin on kuin hypnoosissa,heh.

Muut vasta lähiaikoina pelaamisen aloittaneet nuoret/vanhat/ja siltä väliltä,tutustukaa pelien historiaan sekä niiden monimutkaisiin ja mahtaviin melikuvitus maailmoihin.Varsinkin vanhojen pelien retro tunnelmiin.Nintendo on tästä hyvä esimerkki,kun se myy vanhoja pelejään wiin netti kaupassa,harmi vain kun ei ole nyt tuota valkoista,litteää retro laatikkoa,voisi olla että kun pääsisin retroilemaan kunnolla,niin minut saisi repiä sohvasta irti.Niin mukavat muistot niistä on.

Ei muuta kuin retroilemaan.

Resident evil ja MGS Sarja.

Ohhoh,aikaa on vierähtänyt siitä kun viimeksi säikähdin kunnolla.

Kauhupelit ovat kyllä menneet hieman takapakkia viimeaikoina,mutta onneksi ressa 4:nen uudisti hieman tätä kangistunutta kaavaa.Siinä oli hyvä ohjaus,tai no hyvä ja hyvä, mutta kelpasi minulle.Ampuminen oli paljon hauskempaa kuin mies muistiin ja uudet vihollisetkin tarjosivat uutta haastetta.

Mutta nyt paluu menneisyyteen.

Ensimmäinen ressa jota pelasin oli tietenkin ressa 1:nen(siis se alkuperäinen,ps1)ja se tarjosi silloin hyytävää tunnelmaa,sekä lisää painajaisia.Näinkin muuten pienenä siitä painajaisia kun ne koirat hyppäsivät niistä ikkunoista.Oli se silloin jännää.

Sitten tuli ressa 2:nen,joka oli vieläkin parempi,ainakin ominaisuuksiltaan(itse tykkään yhä 1:stä kaikkein eniten).Siinä oli lisää hirvityksiä ja kalmoja sekä tietenkin uusi juoni.Omasta mielestäni ressojen tarina on ihan kiinnostava,varsinkin jos siihen oikein perehtyy,niin sieltä löytää ihan uusia juttuja koskien tarinaa ja hahmoja.

Ressa 3:nen oli myös hyvä.Siinä nemesis,tuo virus kokeiden ja umbrellan terminaattori,jahtasi aina välillä pelaajaa.Umbrellan tarusta piti muutenkin tulla loppu,kun se kaupunki räjähti.Mutta kuten kuvitella saattoi,niin jatkoahan piisaa.Eikä se haittaa ainakaan minua.Hyvä vain,kunhan ei mene ihan mielettömyyksiin se tarina.

Ressat on mielenkiintoisin pelisarja mitä olen koskaan seurannut.Niin ja tietenkin metal gear solid kuuluu niihin myös.

MGS on kyllä vain niin hyvä.Tarina ja hahmot ovat vain niin hyvin tehtyjä.Harmi vain että snaken taru on lopussa,vai onko sittenkään?

Oma MGS kohtaaminen tapahtui PS1:llä.Ja se mullisti minun kokemukseni tarinankerronnasta peleissä.Se oli niin elokuvamainen ja hyvä että se vei pakosti mukanaan.

Olen minä sitä ensimmäistäkin pelannut tuolla nes:llä,mutta se oli niin vaikea että jäin jo alkuun jumiin.En vain tajunnut miten siinä olisi muka pystynyt hiipimään niiden vihollisten ohi.

MGS4 en ole pelannut,mutta vielä sekin aika tulee.Kunhan vain joskus saan hommattua PS3: sen.

MGS1,MGS2 ja MGS3 on pelattu puhki kyllä aikoinaan myös..
Gamecubelle pitää kyllä löytää vielä se MGS:twin snakes.

Ressat ja MGS,hmm,en kyllä tiedä kumpi olisi parempi sarja,joten en kyllä rupea sitä tämän enempää miettimään.Molemmat ovat huippu pelejä ja tarinaltaan kärkikastia.

MGS on kyllä ainoa peli sarja,mikä on herättänyt minussa ilon ja surun sekaisia tunteita,varsinkin loppu näytöksissä.

Mutta aika kulkee ja lisää pukkaa osia sarjoihin.MGS tuli jonkinlaiseen päätökseen,mutta ressat vain jatkuu,ainakin vielä.Odotankin ressa 5:sta kovalla innolla.Ressat on minulle aina iso tapahtuma,tai ainakin kun tulee uusi osa sarjaan.Silloin pitää heti päästä kauppaan hakemaan sen sarjan uusin.Sama olisi kyllä MGS:kin kanssa,mutta kun en omista PS3:sta.

Capcom ja konami ovat ainakin sellaisia yhtiöitä,mihin voi aika hyvin luottaa pelien laadun suhteen.

Menenkin tästä lahtaamaan zombeja ja ylistämään solid käärmettä jälleen kerran.

There,s only one big boss,butt thousand zombies too.

Ne huonot pelit!

Laitoinpa tällaisen tänne kun monilla muillakin on varmaan ollut samanlaisia kokemuksia näistä.

Olen pelannut pelejä pienestä pitäen ja pelaan yhä.
Pelit eivät piittaa oletko lapsi vaiko aikuinen,vaan ne pyrkivät viihdyttämään iästä riippumatta.Omat vanhempani eivät pelaile mitään mutta onhan niitä sellaisiakin jotka pelailevat lastensa kanssa.

Omaan parhaimmistoon kuuluu nuo guitar herot(1,2,3,80-luku,aerosmith) ja ressat sekä halot.Ne ovat sellaisia pelejä joita pelaa pitkänkin ajan päästä uudelleen.Niin ja metal gear solidit tietenkin(vaikka xbotti olenkin).

Vanhempaan aikaan(80-90 luku)pelintekijöillä tuntui olevan vielä mielikuvitusta,verrattuna tähän päivään.Nykyään tulee vain jatko osia ja realistisia pelejä.Kuten tuo toinen maailman sota on jo käsitelty lähes loppuun,mutta mitä vielä.Seuraavaksi on tulossa brothers in arms:hell,s highway joka on jo kolmas peli sitä sarjaa.Mutta se ei ole mitään vielä mitään verrattuna medal of honoriin,jota on lähes samanverran,mukaan lukien ne sivuprojektit(wii,ja muut).

Mutta se niistä.

Huonoja pelejä on kauppojen hyllyt pullollaan ja lisää on tulossa,mutta on siellä paljon hyvääkin(onneksi).

Yksi peli joka ansaitsee erityismaininnan on tuo ps2:sen socom 1.
Siinä pelin takakannessa lukee että siinä on ollut mukana oikeita sotilaita kehityksessä(mitä ei kyllä pitkän pelailun jälkeen huomaisi).Sen pelin tekoäly on jotain ihan käsittämätöntä.Kun kyseessä oli vielä ps2 peli(niinkin uusi)niin voisi olla jo huolissaan jos amerikassa olisi yhtä tyhmiä sotilaita.

Kaikki alkaa siitä kun siinä tulee mukana ne kuulokkeet,niin siihen kun vaikka örveltää vaikka suomea niin ne apurit lähtevät omille teilleen.Sen jälkeen lentää ärräpäitä kun niiden apurien pitäisi seurata sinua kielekkeeltä alas,mutta mitä vielä.Ne vain pyörivät siellä ylhäällä ja sitten tömähtävät alas kuolemaan,että sillain,höh ja lol.

Vihollisetkin ovat luokkaa supersankari.Ne näkevät muka kentän toisesta päästä,mutta pelaaja ei näe niitä kunnes on jo luotia päässä.Hiiviskele siinä sitten.
Ja apurit ansaitsevat taas yhden ansiomerkin siitä kun heittää itse kranaatin niin,ne juoksevat perään.???? Ei näin,ei näin.
Sen pelin pelaaminen oli työn ja tuskan takana kun piti itse suojella omia sekä panttivankeja.

Onhan niitä muitakin huonoja pelejä mutta en viitsi ruveta luettelemaan niitä kaikkia.

Ostin tuossa yhden kerran tuon goldenaye:rogue agent (mikä piti olla se mutta jäi kauas taakse alkuperäisestä).
Se oli niin huono että en viitsi edes kertoa siitä.
Huonoja pelejä on enemmän kuin huonoja pelaajia,mikä on valitettavaa.

Pellamisesta on tullut nykyään valtavirran viihdettä,mikä ei ole ollenkaan huono juttu.
Mutta jos pelejä ruvetaan helpottamaan liikaa niin ei sekään ole hyväksi.
Itseeni tämä ei ole vaikuttanut pahemmin.

Että tällaista tuli taas kirjoiteltua tänne.
Joten tutustukaa peleihin ennen kuin ostatte niitä.Suosittelen.