Lounaaksi: EA Sports Active 2

Lounastunti sujui sporttisissa merkeissä, kun koeajossa oli EA Sports Active 2. Motoriikkani on kännisen kilpikonnan tasoa, mikä huomioon ottaen hieman hirvitti, etenkin kun Wiillä saan aikaan lähinnä tuhoa. (Olkoonkin etten se ollut minä joka kolautti kolmen tonnin lampun rikki silloin...).
Kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti, sillä kapulaa ei kaivattu ollenkaan, vaan sen virkaa hoitivat käsivarsiin ja reiteen remmitettävät vempaimet. Kuten näkyy, olen tarkka teknisissä termeissä! Ainoa ongelma tässä oli se, että olin tapani pukaan pynttäytynyt hameeseen, joten reisiosan pukeminen muistuttikin lähinnä strippausesitystä.
Kun aikuisviihdeosiosta oli selvitty, alkoi hiki lentää! Testasin pyöräilyn ja koripallon, pari eri venyttelyä ja ihmeellisen spinningin. Koripallossa olin aivan ulalla ja lopulta korit teki puolestani peli, mutta pyöräilyssä olin täysin messissä. Hyppely vaatii vielä harjoittelua, mutta ylä- ja alamäet vetivät jo täysin mukaansa.
Ruokatunnin mittaisen koeajon perusteella ehdoton hankinta, paitsi hikoiluun myös hupailuun, sillä keskinäiset skabat ovat loistojuttu ja totta kai kaverinkin vääntelehtimistä on kiva katsoa. Tasoja löytyi mukavasti ja vaikka ympäristö ja äänet vielä vähän kaipasivatkin loppusilausta, ei se tahtia haitannut.

Simien seksielämästä

"Simien pimeä puoli" (http://www.gamereactor.fi/artikkelit/75157/Simien+pime%E4+puo<wrap>li/) artikkeliin ilmestyneitä kommentteja on ollut mielenkiintoista lukea. "Kaikkea kipeetä sitä tehdään" kommentoidaan, kun virtuaaliset hahmot pistävät iloisesti jumpaten muuallakin kuin parivuoteessa peiton alla, kymppiuutisten jälkeen totta kai ja vielä pimeässä.

Kun itse löysin joskus vuonna kirves tuolle aihealueelle sijoittuvat modaukset, olin aika leuka lattiassa, että mitä ihmettä, mutta sen jälkeen olen oppinut, että kaiken, mitä ihmismieli keksii, joku toteuttaa Simsiin enkä enää kovin helposti hämmästy.

Koetin tekstiä tuottaessani välttää suurimmat sudenkuopat mitä kieliasuun tulee ja kiertää kaukaa suorat viittaukset itse touhuun sekä siinä käytettäviin anatomisiin osiin, jottei teksti luiskahtaisi aikuisviihteen puolelle, mutta tosiasia on, että kun seksistä kirjoittaa, ei sitä voi aivan mumimammatasoiseksi sievistelyksi silotella.

Laastarilapun kokoiset nahkabikinit ja hyppivät jättihinkit ovat monista räiskintäpeleistä tuttuja elementtejä siinä missä Sims alunalkaen on hyvinkin siveellinen, huolimatta siitä että pelehdintä on mahdollista myös sovituskopissa, hississä, autossa ja porealtaassa, kenties juuri siksi ajatus simiseksistä on jotain niin karmaisevaa joillekkin? Jos peli olisi alusta alkaen ottanut rohkeamman linjan, olisivatko pelaajien modaukset peliin moinen kauhistelun aihe?

Loppujen lopuksi se, miten tuhmaksi ja rohkeaksi peli menee, riippuu yksinomaan pelaajasta ja siitä, miten esineitä käyttää, jos minulta kysytään.

Yllätyksiä naapurissa

Kyläilin illalla naapurin poikien luona, ja yllätyin eittämättä suuresti, kun huoneisto pursusi vanhoja pelikonsoleita ja pelejä, sillä olin autuaasti elänyt uskossa, etteivät ne pojat, ihme kyllä, pelaa pahemmin.
Toinen kaksikosta on lausunut hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä peliteollisuudesta ja sen sivuilmiöistä, joten se, että moisen jälkeen löydän NHL-94 pelin jätkän huoneesta, ihmetytti hiukan.
Ja sitten ihmetytti vielä enemmän. Kävi ilmi että tyypin iskä on MikroBitin entinen päätoimittaja. Harvoin tätä neitiä saa hiljaiseksi, mutta silloin kyllä meni vähä jauhot suuhun siitä, miten pieni maailma taas onkaan.
Oli muuten tosi makea tietokoneen muotoinen radio minihiirellä, ja kertakaikkisen hilpeä Super Mario college-pusero. Harkitsin jo hetken kolkkaavani asunnonhaltijat koroillani ja kipittäväni karkuun sotasaalilla, kun ei kumpikaan pojista pahemmin niiden päälle (sotasaaliin siis, korot ovat asia erikseen) perusta, mutta jätin sitten kuitenkin välistä.
Jos nyt kaivelsi GBAn esille ja vähä lohduttautuisi Tetriksellä?

Imaisu 5Streetin maailmaan

Enpä olisi uskonut, että tanssipeli voisi näin kolahtaa, mutta olisihan se pitänyt tajuta, että kun soppaan sotketaan simimäistä säätöä ja hemaisevia vaatteita, tämä tyttö on ihan myyty, olkoonkin, että tanssin kuin sammakko tehosekoittimessa.

Kyseistä vempulointia on nähty vast´ikään Suomeen rantautuneessa 5Street nimisessä tanssipelissä, jonka Sub kiskoi Kiinasta aina meidän kulmillemme asti. Kiinan lisäksi 5Streetin maailmassa on tanssittu muuallakin Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa, mutta eurooppalaisittain homma on vielä tuore.

5Street on virtuaalimaaila, jossa valittavana on useita tanssimestoja jossa pistää pikselijalalla koreasti. Kolmiulotteiseen bilemestaan heittäydytään oman virtuaalihahmon voimin, jonka tanssitaitoja ja ulkonäköä voi kohentaa mielensä mukaan.

Tanssitaitojen kohentuessa pelaaja pääsee pullistelemaan myös erikoisvermein kuten elukoin, joista tanssiurallaan ensikkoaskeleita ottavat voivat vain haaveilla, ja kaikenlaista muutakin sälää löytyy pilvin pimein.

Tämä tyttö on nuolinäppäimin ja välilyönnein käytäviä askelia takonut jo lähes tuhannen biisin verran ihan vain ottaakseen köniin noviiseilta, jotka harppaavat paikalle vaikkapa Guitar Heron parista. Jopa täysin pelineitsyt kämppiksenikin antoi minulle kunnolla turpaan, jeah...

Onneksi paikassa voi pulista myös muiden pelaajien kanssa, joten meille tanssitaidottomillekkin homma tarjoaa jotain muutakin kuin jatkuvia selkäsaunoja. Ihkuista vermeistä puhumattakaan!

EA, anna meille BodyShop The Sims 3:een!

The Sims 3 ilmestyi suuren odotuksen jälkeen kesäkuun alussa, mutta pettymys oli suuri, kun pelin kyljessä ei ilmestynyt minkään valtakunnan sovellusta, jolla peliin voisi itse laatia uudenlaisia vaatteita. Toki hahmonluontitila oli vedetty aivan uusiksi, ja pelaajan sallitaan sommittelevan vaatteiden kuosit ja värit uusiksi melkoisen laajaa repertuaaria hyväksi käyttäen, mutta... se on sama, kun vertaisi suklaakeksiä, ja suklaakakkua, on joo ihan kiva, muttei tarpeeksi.

Ehkä asia ei jyrpisi niin paljon, jos;
a) ei olisi ehtinyt tottua The Sims 2 pelin tuhansiin ja taas tuhansiin pelaajien tekemiin upeisiin luomuksiin.
b) ei olisi ehtinyt tottua itse luomaan mokomia
c) ei olisi silmää kauneudelle
d) EA olisi värvännyt tiimiinsä edes jonkun, joka tietää, mikä Vogue on, tai edes katsonut pihalle sopivan sään aikana.

Kohta d) on erikoisen musertava, kun tietää, että hahmojen vaatteita sorvaa tukku rautaisia ammattilaisia- mitä tekniikkaan tulee. Ikävä kyllä samat ammattilaiset eivät ole tainneet ikinä edes kuulla sanaa muoti, ja ammentavat ideansa 80 luvulla ilmestyneestä, virtsankarkailusta kärsiville naisille tarkoitetusta lehdenlärpykästä.
Sen verran hirveitä ovat suurin osa valmisvaatteista, eikä niistä siankorvista sorvata silkkukukkaroa parhaallakaan uudelleenvärjäyksellä.

Mekot ovat järjestään järkyttäviä säkkejä, paitojen mallit kamalia, pöksyt kuin suoraan helvetistä ja nekin, jotka ovat suurimmalta osin onnistuneita, kurahtavat johonkin karmaisevaan yksityiskohtaan, kuten hirvittävään rusettiin kaulassa.

Ihan totta, avatkaa Vogue. Tai vaikka Pirkka. Sekin auttaisi.

Eipä sillä, etteikö tuo olisi tuttua jo kakkosen ajoilta, mutta kakkosessa meillä paremmin estetiikkaa tajuavilla sentään oli mahdollisuus päästää omat osaamisemme valloilleen The Sims 2 BodyShopin kanssa, joka vapautti pelaajan tekniseltä säätämiseltä ja salli säästää panokset yksinomaan kuvankäsittelyohjelmalla kikkailkuun. Miten ihanaa olikaan repäistä jokin jumalainen kolttu nettikaupasta ja sorvata se suoraan simin ylle, jos ja kun kuvankäsittelytaitoa löytyi!

Kolmosessa tämä on ainakin vielä toistaiseksi vain päiväuni, kun EA pihtaa toimivan ohjelman julkaisua. Tekisi mieli syöttää ne kammottavat valmistekstuurit takaisin sinne mistä ovat tulleet, sillä suurin osa niistäkin on jotain aivan hirveä.

Pelaajat ovat pistäneet parastaan ja tuoneet tarjolle parikin ohjelmaa, joilla vaatteiden alust asti itse sommittelu onnistuu, mutta ne taas vaativat niin valtaisaa teknistä säätämistä, että puhtaasti kauneuteen ja monipuolisuuteen tähtäävä värkkääjä kyllästyy alta aikayksikön.

Kyse ei ole mistään pienestä ongelmasta, sillä moni kakkosen parissa todella upeaan pelaajavetoiseen jälkeen tottunut kärvistelee tosissaan karmeiden valmisriepujen kanssa jopa siinä määrin, että peli jää kokonaan avaamatta hirviömäisten vaatteiden takia.

Oli kivaa

Olin tyhmä. Ei mitään uutta auringon alla. Jännitin ihan turhaan DigiExpoilua. Oli kivaa.
Tosin en ollut ainoa, joka jännitti, eräässä vaiheessa olin vain asteikon hännänpää, kun paikalla oli oma työssäoppijani sekä yhdeksäsluokkalainen työelämään tutustuja. Viimeksi mainittu lepatti kuin haavan lehti näyttäen siltä että pyörtyy minä hetkenä hyvänsä. Vieressä työssäoppijani jännitti mukavasti keskikastilla, ja hännän huippuna minä... röhnötän EAN säkkituolilla ja pelaan Tetristä vuodelta 89.

Samainen peli oli kovassa käytössä myös meno- ja tulomatkoilla, jotka vietin VRn seurassa, kun eräs kanssamatkustaja oli litata allensa minut sekä pari muuta kiltisti paikallaan istuvaa matkustajaa toikkaroimalla käytävällä harha-askel-hyppy-harha-askel-hyppy koreografialla. Jos mietitte, mille vauhkoontunut muuli näyttäisi täydessä lähijunassa, pääsette aika lähelle kyseisen kiskomakkaramatkustajan käytöstä.

No, toikkaroijalla oli sentään hyvä syy. On varmasti vaikea kulkea suoraan, jos on nenä kiinni lehdessä. GameReactorissa.
Toikkaroija lehtineen poistui lopulta junasta ja minä jäin paikalleni hihittelemään Tetrikseni takana.

DigiExpo jännittää

Jänskättää kuin pikkumuksua aatonaattoiltana! DigiExpo tulloo, ja tänä vuonna pääsen expoilemaan hyvissä ajoin, sillä messukeskus ja minä kohtaamme toisemme jo huomenna, kun menen... no, luultavasti pyörtymään sinne, mutta onneksi työssäoppijani on luvannut ottaa kopin.
Hölmöähän sitä on jännittää, mutta, joskus jännittäminen on kivaa. Eikä siitäkään todisteita vielä ole, etten olisi hölmö.

Onnellisia poikia ja kikattavia tyttöjä

Olin kämppikseni kanssa jakamassa flyereitä Hartwall areenalla, kun siellä ilmeisesti oli jotain suurisuuntaisenpaa kiekonlätkintää tarjolla. En voi loistaa lätkätietoudellani, kun ensimmäistä kertaa näin NHL09 pelin, luulin sitä telkkariohjelmaksi, ja sitä pelaavia jotain kotimaisia kiekkosankareita tavan konsolipelaajiksi, mutta paperilappujen, tai oikeammin, koottavien kypärien, jakaminen onnistuu urheilulajin saloihin vihkiintymättömältäkin.

Palkaksi parin tunnin lappurallista saimme kasan vapaavalintaisia pelejä, joka täysin pelaamattomalle (ellei Tetristä vuodelta 89 lasketa) kämppikselleni ja itsekin kapeasti suuntautuneelle pelaajalle oli vähän sama kuin olisi antanut hiustenkuivaajan raksaäijälle.

Silmät pyöreinä pyörittelimme pelilistoja käsissämme tietämättä tuon taivaallista mitä niistä kannattaisi ottaa, kunnes molemmat tajusimme tarttua luurin ja alkaa soitella poikapuolisille kavereillemme. Kuten olettaa saattaa, toisesta päästä kuulsi suurta iloa, kun keskelle syksyä pamahtaa puhelu "Niinku jos sä saisit jonku pelin ilmaseks niin minkä sä haluisit?".

Sori Ride, olimme varmasti ärsyttäviä "Miten se kirjoitetaan? Hitaammin, hitaammin, ai Deat Spas? Ai Space..."

Oli minusta sentään jotain hyötyäkin, kun pari muuta paikalla ollutta naisvahvistusta ilmaisi mielenkiintosta The Sims 3 peliin, ja saatoin kokemuksen syvällä rintaäänellä ohjeistaa vielä sangen vihreitä simittäjiä kyseisen pelin saloihin. Tosin, olisi ehkä kannattanut koota se päässä ollut kypärä valmiiksi, eikä pitää seikkaperäistä luentoa pahvinen NHL10 kruunu päässä, näin jälkikäteen ajatellen se varmaan huomattavasti söi uskottavuuttani.

Tilaisuus kuitenkin tarjosi jokaiselle jotakin, meitä innokkaammat pojat saivat kasan pelejä, aloittelevat simittäjät pelin ja tukun neuvoja ja me kaksi- no, rutkasti hupia, kun ovellamme kävi vilinä kuin pitkäripaisessa konsanaan jakaessamme pelejä edelleen ja seuraten miten poikien naamat loistivat kuin muksuilla jouluaamuna... ilo olla iloksi, ja kyllähän siinä meillekkin silmänruokaa riitti...

Vanha käsikonsoli hyötykäytössä

Olen monta kertaa kitissyt konsolittomuudestani. Nyt joudun tunnustamaan, että olen huijanut. Sillä onhan minulla konsoli. Game Boy Advantage SP. Siis vau. Sillehän kalpelee Wiit ja kaaaikki muutkin, minun hopeiselle GBA SP:lle. Jolle on kolme peliäkin. Siis vau.

Mario, Wario ja Tetris.

Tetris vuodelta 1989. Ostettu kymmenellä markalla.

Se oli hyvin sijoitettu kymmenmarkkanen. Sillä sitä Tetristä on taottu satoja tunteja, enkä suinkaan ole ainoa, joka sitä on takonut. Sitä on takonut joka ainoa kämppikseni, joka on saanut sen käsiinsä, intohimoisesti suurella tunteella ja maa-aahtavilla ääniefekteillä. Tetristä vuodelta 1989.

Tänään kuitenkin yksi veti sen ylitse muiden. Yllätyin kaverini GBAni kädessään, ja toista kättä koristi ripsiväri. Totesin, että ois ehkä kivempi pelata, jos se ois päällä. Kaverini sirkutti iloisesti, että ehei, ei hän tätä pelaa, hän käyttää tätä peilinä!

Mihinkähä tarkoitukseen se sitten käyttäisi vaikka sitä Wiitä?

Guitar Hero, vihdoinkin

Hitaat hämäläiset, sanotaan, mutta on sitä hitaampiakin. Kuten minä. Joka yli vuoden lupaa pyhästi kokeilla Guitar Heroa "ihan kohta". Joka toistuvasti välttelee siihen tarttumista erilaisissa tapahtumissa ja suunnilleen juoksee karkuun (unohtakaa se suunnilleen) jos joku lähestyykään moisen kapistuksen kanssa.

Olen äärettömän epämusikaalinen tapaus, joka ei edes tarhassa saanut soitettavakseen muita instrumentteja kuin triangelin, ja joka luuli vielä kuusitoistavuotiaana, että ilmakitara on oikea soitin. (Saa nauraa).

Kun päälle isketään vielä olematon rytmitaju, on tämä paketti sellainen, ettei se ihan hevillä tartu kitaraan, bassoon tai mihinkään muuhunkaan istrumentaaliseen peliohjaimeen kun paikalla on väkeä, joka osaa soittaa sitä vaikeimmalla mahdollisella tasolla silmät sidottuna ja yhdellä kädellä ja samalla moottorisahoilla jonglööraten ja... Ei, tämä tyttö on kiltisti tyytynyt tarkkailemaan pelaajien ilmeitä ynnä muuta visuaalista antia.

Mutta nyt oli aika selättää tuo vanha tapa, ja kun vielä sain henkiseksi tueksi kämppikseni, yhteistuumin uskaltauduimme naapurinpojan ja hänen kitaroidensa luo. Mikä muuten oli sinällään jo ihan oma seikkailunsa, kun jalat tarttuivat lattiaan ja niin edelleen.

Asunnon- ja kitarainhaltijaa oli valmisteltu tuloomme jo pitkään, ja kaikki kunnia hänelle, hän oli mestarillinen mentori, eikä edes nauranut kun kyselimme "Mikä tää on?" pidellen, kuten sitten ilmeni, bassoa.

Ensimmäisestä soittamastani kappaleesta ei jäänyt mitään mielikuvaa. Istuin kauhusta kankeana kitara käpälissäni rämpyttäen vain sitä... mikäs siinä keskellä onkaan, tuskanhiki otsalla helmeillen ja henki pihisten hyperventilaation rajamailla odottaen, että kohta tämä räjähtää, puree tai televisio suoritukseni ensi kesän Assemblyille.

Ja vieressä jätkä vetää sillä vaikeimmalla tasolla täydellisen suorituksen. Että oliko edes hyöty vältellä?

Muutama kipale myöhemmin meni jo paremmin, tai ainakin henki kulki ja biisin soittaminen ei saanut jalkojen lihaksia kramppaamaan. Tasokin vaihtui easyyn, ja ennenkuin sama biisi keskeytyi kolmannen kerran huonoon suoritukseen ehdin jopa havainnoida, että hei, täähän on kivaa!

Loppuillan seurasin silmät lautasina kun isäntämme veti sormet savuten settiään läpi ja keskityin saamaan pulssini alle sadanviidenkymmenen.

Mutta nyt se naapuri muuttaa pois, missä minä sitten pelaan? Kuka minua sitten neuvoo? Ää! Ei saa viedä lapsen uutta lelua...

Kaikuuko täällä?

Tässä kämpässä on kokeiltu jos jonkinlaista kommbinaatiota, ja viimein osuttiin napakymppiin- nimittäin asukkaiden kanssa.
Minulla on ollut niin monta kämppistä, etten kehtaa edes sanoa, mutten valita, sillä siten olen saanut tutustua tosi mahtaviin persooniin. Kaikki ovat olleet todella ihania.. tai no, tuo viimeksi pois muuttanut nyt todellakaan ei, mutta se annetaakoot tyttöparalle anteeksi, hänellä oli henkilökohtaisen elämänsä kanssa melkoisesti ongelmia ja... se näkyi.

No, siitä psykopaatista, eikun siis ihmisraukasta takaisin nykyhetkeen ja nykyisiin asukkaisiin.

Aloin jo epäillä omaa mielenterveyttänikin, kun psyk... eeh... entiseltä kämppikseltä vapautuneen huoneen suunnasta kaikui tuttuakin tutunpi The Sims 3:n tunnari. Noin kolme sekuntia myöhemmin keskimmäisestä huoneesta kajahti röhönauru, ja sekuntia myöhemmin tuoreimman kämppiksen luukkuun singahti molemmat muut asukit, minä silmät pyöreänä ja keskimmäinen kämppis nauruun kuolemaisillaan.

Tuorein talontäydennys katsoi meitä veteraaneja täysin puusta pudonneena, ennenkuin sain sönkättyä suustani sen seikan, että pyörittelen hiton isoa simssivua ja vastaavaa- tietysti ensin tentattuani, käykö hän jollain suomalaisilla simssivuilla. Ei käy, onneksi, ehdin jo pelätä, että paikalle olisi pärähtänyt joku kävijäni

Kolmas täysin koneista, peleistä ja simeistä kiinnostumaton asukki nauroi katketakseen kahden simsinpelajaan kohtaamista, ennenkuin heräsi siihen kuulema kamalaan totuuteen, että on kahden nörtin välissä.

Ihka ensimmäinen kerta, kun joku kämppiksistäni pelaa Simsiä, tai oikeastaan mitään muutakaan.

Jotenkin tuntuu, että meillä kolmella tulee olemaan hauskaa! On noi tytöt muutenkin ihania, ei se vaan pelaamiseen rajoitu.

Netitön viikko- tuskaa

Kämppäni päätti pistää meikäläisen kesälomalle, ja oma-aloitteisesti pätkäisi netin viikoksi. Eiköhän tuo olisi aiemminkin toennut, mutta ajatuksissani siintävä tilattu mokkula sai minut hurskaasti lupaamaan etten mene nettiin ennenkuin mokkula tulee.

Joten, yllättäen aikaa olikin sitten aika paljon, ja sitä vietettiin muun muassa Helsingin kauppatorilla mansikoita syöden ja noin ylipäätään kesäriennoissa viettäen, mitä nyt joka aamu aloitin kesäpäivän takomalla päätäNi läppäriin "toimi toimi toimi"...

Loppuviikosta alkoi kuitenkin nettihammasta kolottaa siihen malliin, että olin repiä maalit seinistä netintuskissani. Ja tietysti siinä sitten kävi niin, ettei tekninen tuki vikaa löytänyt, vaan minä itse. Liian vaikeeksi taas koitettu asia tehä... No nyt toimii, ja se on pääasia.

Yllättävästä ajasta oli poikia päällekarkaus Pasilassa, kun bongasin rullaportaissa edelläni olevan nuorukaisen kassista töröttävän Guitar Hero paketin. Hullunlehmänkiilto silmissä ja kuola rinnuksille valuen suunnittelin jo pikaisen tuttavuuden tekoa ihan sen paketin takia... tai vastavuoroisesti kolkkausta korkokengällä kera kiireisen karkumatkan.
Lopulta olin kiltti tyttö, ja vain huokaisin raskaasti, kun paketti kantajineen poistui asemalta. Ei siis tullut iltapäivälehtiin taas yhtä lööppiä Pasilasta.

Hedelmällinen vuoropuhelu

Niinkin mediaseksikäs aihe kuin äitini. Tarkemmin sanoen äidin ja itseni välinen vuoropuhelu eiliseltä.

Minut oli vastoin tahtoani pakotettu a) korpeen b) pitkiin housuihin c) minulle tuntemattomien sukulaisten joukkoon. Eli d) pienimuotoisiin sukujuhliin keskelle korpea kun lämpöä oli noin kolme asetetta. Jee-e. Olisin suonut vaikka Naton tulevan ja pelastavan. Tai oikeastaan kenen vain.

On sitä parempiakin tapoja viettää lauantai-ilta kuin korpimökin pihalla hyttysten syötävänä umpijäässä tuntemattomien vanhusten keskellä ja - se paras osa- kuunnellen karaokea.

Olin pudota persiilleni kun näin ne karaokelaitteet, kun näin SingStariin tottuneelle kasariajan perinnöt olivat kuin vieraan galaksin vempeleitä. Äitiini hornanhärveli kuitenkin teki lähtemättömän vaikutuksen sytyttäen palavan karaokeinnostuksen.

Jottei kotiimme- tai no enhän minä siellä enää asu, mutta pakkohan se on joskus käydä- ilmestyisi moisia helvetinvehkeitä, katsoin tarpeelliseksi tehdä jo edellä mainitun musisointipelin nimen mahdollisimman tutuksi. Niinpä autokeskustelu oli aikalailla:

Ä: Ai että oli ihana lait...
M: Hanki SingStar!
Ä: ...teet tuollaset minäkin....
M: SingStar!
Ä: ...tosiaan tahdon...
M: SingStar!!
Ä: ...meille kotiin...
M: SingStar!!!
Ä: ...jotta...
M: SingStar!!!!

No, ymmärtänette homman jujun. Konsolikuumeeni ei siitä ainakaan taantunut, ja kaupanpäälle tuli tiukka ukaasi tuoda vermeet heti hankintaa seuraavalla reissulla testattavaksi kotiin. Eli ostoslistalle meni itse konsolin ja noin kuudenkymmenen pelin lisäksi myös korvatulpat- pitävät korvatulpat...

Harry Potter lentää taas näytöllä

Kesälaitumilta palatessa odottikin mielenkiintoinen aihe, tuore Harry Potter peli- ruudulla toki vain, mutta joka tapauksessa.

Täytyy myöntää, että ajoittainen peliblondiuteni pääsi taas iskemään, olin ihan että mitä, eikö se ole vielä muka ilmestynyt... ops...

En ole itse velhopoikaa koneellani katsellut, mutta kevättalvesta pääsin kurkistamaan Tylypahkan tuoreimpaan pikseliversioon Tukholmassa pidetyssä esittelyssä.

Täytyy kyllä myöntää, että itse pelin ominaisuudet jäivät huonolle seuraamiselle, kun takaraivosta iski kahdeksanvuotinen PotterKIRJOJEN fanitus, joka on kylmästi raakannut leffat naurettaviksi kyhäelmiksi ja nauranut fguureille sekä muille oheistuotteille katketakseen.

Keskityin pitämään pääni kiinni ja olemaan karjumatta "Virhe! Virhe! Virheeee! Harryn silmät ovat vihreät! Ne käyttää kaapuja, ei kravaatteja!" ja niin edelleen, mistä seurasi erittäin epäelegantteja ääniefektejä jotka tuntuivat suuresti huvittavan vieressä istuvaa toimittajaa.

Sen verran mitä ehdin pilkunniistämiseltä seurata, peli oli mahtavan vauhdikas ja paljon pieniä yksityiskohtia sisältävä.

Mutta, mikäli ei pysty katsomaan nauramatta yhtään potterleffaa ja laskee ensimmäisestä toistasataa virhettä, ei leffaa orjallisesti noudattava peli ole ensisijainen valinta.

Ja loppuun tiivistelmä, miksen leffaversioista pidä; tunnema on pilattu, tapahtumia on mielipuolisesti muuteltu, tärkeitä kohtauksia, henkilöitä ja tapahtia moistettu ja tilalle tungettu turhaa shittiä, kuten Liekehtivässä pikarissa sarvipyrstön riehuna koulun katolla, henkillhahmot käännetty päälaelleen, tarina kertakaikkiaan raiskattu ja sitten koetettu paikata ylimenevällä kamerakikkailulla.
Suurien turhien suuntamuutosten päälle karmeus on kuorrotettu miljoonalla pikkuvirheellä, alkean Harryn silmien väristä kiertyen koulupukuun - se on kaapu! - ja opettajien sukupuolenvaihdoksiin.

Kämppiksen kolkkaus suunnitteilla

Maailma on julma, jokainenhan sen tietää, se tuli todistettua taas tässä yksi päivä, niinkin eksoottisessa paikassa kuin oman kultaisen kodin eteisessä.

Paitsi, että olin kompastua kenkävuoreen, joka on sedimentoitunut ovemme eteen eikä siitä siirry huolimatta kovasta yrityksestä, oli läppärin suurkäyttäjä myös pudottaa silmänsä päästä- ja sekuntia myöhemmin kompastua kieleensä joka viisti maata.

Eteisessä nökötti PlayStation, no okei, kakkonen, mutta joka tapauksessa, muka erittäin viattoman näköisenä ja täysin tietämättömänä siitä että allekirjoittanut on itkenyt pelikonsolien perään herran ajat.

Haukkoessani siinä henkeä kuin kala kuivalla maalla ja kuolatessani puolet kengistä pilalle pisti kämppikseni nenänsä eteiseen "Kato mitä mä ostin." Aargh!

Karahdin alta nanosekunnin kateudesta kirkuvan vihreäksi ja koetin olla heittymättä mahalleni kenkävuoren päälle takomaan nyrkeilläni lattiaa ja kiljumaan "Tahtooo-oo!"

Kaiken tahdonvoimani keräten onnistuin sipsuttamaan ikäni vaatimusten mukaisella arvokkuudella keittiöön salaten syvän kateuteni parhaani mukaan ja toteamaan vain tyynesti "Aikun kiva."

Loppuillan hillitsin itseäni tarttua kaulimeen, käsipunttiin tai mihin tahansa muuhun kättä pidempään ja kolauttamasta taju pois kämppikseltä ja häipyä konsoli kainalossa.

Nyt se kaikenlisäksi muuttaa pois ja vie tuon mennessään. Ja se ei edes pelaa. Kuin ehkä kaksi kertaa vuodessa. Taida ihan hetkeksi käydä tuohon maahan takomaan "Tahtootahtootahtoo". Ihan siitä hyvästä, etten käyttänyt kaulinta.

Kiireisä viikko simspuolella

Monen pitkä odotus päättyi viime torstaina, kun The Sims 3 ilmestyi. Tältä pelaajalta pääsi pitkä parku, kun postiluukusta kolahtanut kolmonen ei sitten kirveelläkään asentunut koneelle, ilmeisesti käytössä olleiden testiversioiden takia. Julmaa!

Kolmosen ilmestymisen lisäksi simspuolella on muutenkin riittänyt vilskettä ja vilinää oikein urakalla.

Viime keskiviikkona kymmenen parasta PlumBobin tuunaajaa - kilpailu käytiin keväällä radosims.comissa - pääsi Electronic Artsin uunituoreelle toimistolle palkintoreissulle, johon kuului kolmosen pelailua, vihreillä ruuilla herkuttelua ja totta kai jokainen sai kotiinviemiseksi kyseisen pelin. Silti monen mielestä hienoin hetki kuulema oli allekirjoittaneen soitto, joka kuului kaiuttimista kaikille paikalla olijoille:D Oli hieman dorka olo koettaa höpistä henkeviä kun toisesta päästä kuului vai kollektiivista hyminää ja ujoa naureskelua. Hauskaa kuului kuitenkin olleen, ja sehän see pääasia oli. Voittajat tosiaan olivat tuunailleet PlumBob (simien pään päällä leijuva timangi) aiheisia esineitä, voittajien joukossa oli hamsterinpesää ja kenkiä ja pehmolelua ja lamppuja ja...

EAn toimisto täyttyi pelaajista myös maanantaina, kun itse paukahdin paikalle vanavedessäni Suomen suurimman puhtaasti Simsiin keskittyvän harrastajavetoisen keskustelufoorumin (onpas pitkä termi) moderaattorit, tai no, puolet heistä. Kiitos Minnalle hienosta iltapäivästä, moderaattorit olivat niin ihmeissään menosta että olivat kuin puusta pudonneita! Samaan rysään jysähti myös Gamereactorin väkeä Jorin osuessa paikalle.

Tiistaina säntäilin pitkin Helsinkiä etsimässä kaikenlaista vihreää purtavaa, ja mukaan päätyi Royalin suklaata, vilkkuvia tikkareita, omenaremmejä, herneitä ja purkkaa. Mässyt kääräisin kotosalla totta kai vihreään sellofaaniin ja nyytit sidottiin vihreällä narulla, suljettiin, aivan niin, vihreään lootaan (jota maalatessa meinasi vihertyä puoli partsia ja toinen sääreni) joka somistettiin vihreällä ruusukkeella ja suurella työllä askaroimallani PlumBobilla.

Tämä komeus kainalossa suuntasin eilen Linnanmäelle, missä sain hiippailla kuin jokin hiivatin pula-ajan kommando loota takilla peitettynä ja ympärilleni vilkuillen siihen malliin, että hyvä kun eivät turvamiehet ottaneet tätä neitä parempiin hoteisiinsa... Ai miksi? Eilen Linnanmäelle toisensa näki lauma innokkaita simsinpelaajia, kun aikaisemmin mainitun foorumin kävijät miittasivat netissä sopimallaan ajalla, paikalla ja asenteella huvipuiston helmassa. Laatikko sisältöineen meni heille, täydennettyään ensin paikan lahjakortilla.

Tietysti kun tapaus on mitä on, että paketin vastaanottajat eivät saa nähdä sen toimittajaa, toimitus ei sujunut aivan helposti, mutta muutaman vetoavan katseen ja sitäkin sekavamman selityksen jälkeen infopisteen tyttö onneksi antoi armon käydä oikeudesta ja otti lootan hoteisiinsa siihen saakka, että itse ehdin ottaa jalat alleni ja päräyttää prepaidistani parille miittaajalle ja kauko-ohjata porukan yllätyksensä luo. Hetken kuluttua puhelimeni pirahti, ja tärykalvoni samoin, kun paketti päätyi perille ja sai niin myrksyisät suosionosoitukset että pari pikkulintua taisi tipahtaa puusta.

ltasella katselin ihan tippa linssissä paketin aukaisu yy äm äs kuvia joita miittiläiset olivat räpsineeet.

Avustajan leima otsassa

metal8585 huomauttia aikaisemmassa bloggauksessani tuoreesta avustajalätkästäni, joten sanaillaampa siitä pätkä.

GameReacotrin avustajakaarti tosiaankin on vahvistunut taas yhdellä, mikäli minua voi vahvistuksena pitää, pelikeskittymiseni on nimittäin ainakin toistaiseksi sangen kapea-alaista. Hyllystäni löytyy metritolkulla Simssiä, mutta siihenpä se on toistaiseksi jäänytkin. Simssit ovat vienee tämän tytön niin mukanaan, että on tullut jo useamman vuoden ajan tullut pyörieteltyä isoa sivustoa ja foorumia aiheesta. Niiden kautta EA bongasi minut parisen vuotta sitten, ja helmikuisena iltana Figman gaalassa Jori sitten istahti vastapäätä, ja teki tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä...

Kevät on joka saralla ollut ihan hurjaa kieputusta ja tekstejä on naputeltu aamuyön tunteina ennen paluuta ah-niin-hymyileväksi asiakaspalvelijaksi osa-aikakesätyön ääreen, sillä talvethan vietän takamus tukevasti ammattikorkean penkeillä tähtäimessä kaupallisen alan tutkinto, noin alkuun.

Jatkossa on todellakin tarkoitus laajentaa pelirepertuaaria, kunhan saa järjesteltyä johonkin rakoon sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti niille sopivan paikan. Mutta siihen asti, Simssiä...

Ei miestä, ei palvelua

Toukokuun 20 päivä, ihme kyllä muistan päivän, kävin ystäväni kanssa shoppailureissulla EAlla ja Jumbossa. Aika vaatimattomaksi tosin jäivät shoppaukset, osittain toki johtuen siitä, että ystäväni ei ole eläissään pelannut mitään, eikä varmasti pelaa hyvään aikaan- ellei sitten erään EAn tyypin ennustus "Tarvitset vai.

EAn jälkeen kävimme kauppakeskus Jumbossa, ja muun shoppailun lomassa piipahdimme erään elektroniikkaketjun myymälässä. Ystävälläni oli ostoslistalla kännykkä, minulla katselulistalla miniläppäri (ei kellään ois ylimäärästä?), läppärilaukku, tulostin (kellään joutilasta?:D).... ja pyykkikone, mikro, fööni ja silitysrauta... Paljon olisi siis ollut kasteltavaa ja kyseltävää.

Saimmepa huomata, että kahden naisen oli täysin mahdotonta saada palvelua. Kolme miesmyyjää suorastan luikki meitä karkuun eikä missään, ei sitten missään, vaiheessa ottanut mitään kontaktia- ei edes tervehtinyt! Koetimme tehdä tilanteen heille helpoksi puhumalla vähän turhan kovaa siitä, mitä kaikkea pitäisi ostaa, ja että kun ei oikein näistä ominaisuuksista tiedä, mutta turhaan.

Pyörimme elektroniikan mystisessä maailmassa yli vartin, ilman että kukaan joutilaana olleista myyjistä viitsi eväänsä lotkauttaa. Mutta auta armias, kun sisään tuli miesasiakkaita, myyjät kävivät kilvan kiinni niihin! Sillä välin me epäkelvot naisasiakkaat poistuimme arvokkaasti nokka pystyssä.

Asia otti niin kupoliin, että marssin takaisin silmät viiruina. Marssin suoraan tiskille, totesin "Otetaanpa uusiksi", ojensin käteni, kerroin nimeni ja heitin että olen lehdestä ja pelibloggaaja- heitin lehden nimeä sen verran, ettei Jorin ja muiden tarvitse nyt hävetä- "Voisitteko nyt y s t ä v ä l l i s e s t i esitellä valikoimasta löytyviä telkkareitanne, vaikka nainen olenkin".

Osaan tarvittaessa olla hemmetin tiukka ja asiallinen, ja nyt se tehosi sillä myyjä porhalsi kuin hyvin syötetty pupu telluja kohden. Perusteellisen tarvekartoituksen jälkeen sain erinomaisen tuote-esittelyn muutamaan malliin, joiden aikana koetin parhaani mukaan peitellä sitä, että hätinä tiedän mitä adapteri tai HD-tarkoittaa.

Ihan kettuillessani grillasin myyjää kysymyksillä, korostin sen tulevan ammattikäyttöön, ja viimeiseksi niitiksi iskin kirjallisen tarjouspyynnön.

Tiskin taakse laahusti takaisin perin nöyrä myyjä, joka olisi luultavasti vaikka nuollut ballerinani puhtaaksi, kun olisin vinkannut. Olisi kuulema heti ollut valmiina hyvä malli varastossa ja olisin saanut hyvät alennukset ja ilmaisen kotiinkuljetuksen. Totesin kohteliaasti, että vertailen hintoja ja palveluja, ja mikäli päädyn teidän liikeeseenne, lähetän pojat hakemaan sen.
Tällä kertaa sain perusteelliset kiitokset ja hyvän päivänjatkon toivotukset.

Tarvitseeko sanoa, etten todellakaan ole ostamassa uutta 1500 euron telkkaria?

Lähtiessäni tunsin kolmen asiakaspalveluhenkilön katseet selässäni ja vielä ulko-ovelle kuulin kollektiivisen ajatuksen "Oh shit".

En missään vaiheessa kiroillut, huutanut, loukannut tai käyttäytynyt muuten huonosti, vaikka mieli teki, kun naisasiakas ei näemmä saa palvelua muuta kuin miehekkkeen tai aseman kautta?

Jaahas, tällä viikolla pitäisi taas käydä miniläppäriä etsimässä, kuka tulisi mulle kulissiaviomieheksi, jotta varmasti saisin palvelua?

Pelaamisen aloituksen suunnaton vaikeus

Päätin pyhittää päivän pelaamiselle, erityisesti eräälle tietylle pelille. Vain hetki päätöksen jälkeen tuntui, että korkeammat voimat olivat sitä vastaan, sillä tie pelaamisen alkamiseen oli sen verran pitkä ja kuoppainen, että harvoin eteen sattuu.

Aivan ensimmäiseksi itse CD oli hukassa, mutta ei onneksi kaukana, kuten parin paniikin täytteisen etsintäminuutin jälkeen huomasin.

Kun oli asennuksen aika, nettini teki lakon, eikä tekohengityksestä - eli uudelleenkäynnistämisestä, piuhojen irroittelusta, kiljumisesta ja rukoilusta- huolimatta suostunut heräämään henkiin, eikä nettitukikaan ollut tavoitettavissa, joten pelin vaatima verkkorekisteröinti oli mahdotonta.

Kun tästä lopulta selvittiin, katkesivat sähköt, ja vaikka läppärillä olinkin liikkeessä, tuntui pelaamisen aloittaminen turhalta, sillä akku olisi hyytynyt heti alkumetreille.

Onko tarpeellista sanoa, että kun sähköt saatiin takaisin, tikitti kello jo niitä lukemia, että maratoniksi tarkoitettu pelirupeama oli huomiseen työpäivään vedoten pakko typistää pikavilkaisuksi?

Uusi yritys paremmalla onnella edessä huomenna. Mitähän silloin, talon tuhoava meteoriitti, ovelta löytyvä Karhuryhmä...?

Moore, Roger Moore!

Täysin pelivapaa postaus, mutta kolme hyvää syytä tälle: nolla, nolla ja seitsämän. Silloin kun on mahdollista nähdä maailman kuuluisin ja könsikkäin herrasmiesagentti livenä, siihen on tartuttava!

Jos joku kuuli eilen erittäin... viehkon ja kovan naisäänen yhtenä pitkänä nuottina, kyllä, kyllä, sen joka tiputti pikkulintuja puista, niin se olin minä, joka avasi iltapäivälehden nettisivut iltapäivällä ja luki, että itse Sir Roger Moore olisi ollut Sellossa!

Vimmatun Googletuksen ja parin kiukkukohtauksen jälkeen kaikkien kanssaihmisten onneksi suuremmilta audiollisilta vaurioilta vältyttiin, kun kirjaansa Moore, Roger Moore Suomessa lobbaavan hurmuriagentin kiertueaikataulu löytyi.

Siispä tänään valloitin paraatipaikan Aleksanterinkadun (enkä edes jäänyt ratikan alle) Suomalaisesta kirjakaupasta tuntia ennen H-hetkeä, mukana erittäin nurkuva kamerineito/kuvaaja/pyörtymistilanteen varalta tuki/kaverini (kiitos kovasti!).

Arvon söör saapui tyylikkäästi myöhässä, ja käveli ihan edestäni, iiih! Nyt voin aina sanoa, ja tulen aina sanomaan, ja olen sanonut jo monta kertaa, että näin Roger Mooren ja Roger Moore näki minut, sillä seistä pönötin aivan eturivissä ja pappaikään yltänyt tiedustelupalven helmeä näytellyt tähti pysähtyi juuri eteeni silmäilemään väkijoukkoa, ja töllötti hyvän aikaa allekirjoittanutta... totta kai kerron kaikille kysyjille, että hän jäi ihastelemaan skandinaavista kauneuttani, oih, mutta todellisuus taitanee olla, että kovapintaiselle agentille kasvot antanut artisti säikähti ilmettäni, joka taatusti oli jotain arosuden ja halvan puhallettavan barbaran väliltä.

Kenelläpä ei, jos näkee vihdoin elävä yhden niistä yhden käsin sormin laskettavista julkkiksista, jotka haluaa edes nähdä? Olen tapittanut katsoa 007 seikkailuja jo ennenkuin osasin lukea, ja tooo-oodella pidän vanhemman kastin James Bondeista- siis elokuvista...

Kyllä.Kannatti.Mennä.Paikalle.Oijoi!

Pakkosporetusta?

Rauhaisa auringontäyttämä (jokohan sain rusketusraidat?) viikonloppu oli vähällä päättyä nettiteitse toteutettuun kunniamurhaan, kun eräs nettituttavuuteni onnistui rivien välistä bongaamaan sen kuulema kauhistuttavan faktan, ettei pelihyllyäni korista Spore ei sitten missään muodossa.

Kiltisti kuuntelin tunteitten kiihkeän purun moisen katastrofin paljastuttua vingahdellen väliin "Mutta olen mää sitä pelannut..." toivoen, ettei samainen salaisen nettigestapopiirteensä paljastanut kanssanettaaja yliluonnolliselta vaikuttavilla kyvyillään onnistu siitäkin jotenkin päättelemään, että varsinainen Sporen pelaaminen on tämän tytön osalta pyöräytettävä nollaksi, sillä pika-ajot Sporella on vietetty tiukasti otuseditorin lumoissa.

Onnekseni tuohtunut sporefanaatikko onnistui kiihkoissaan sivuuttamaan sen syyllistävän savuhaituvan, sillä muuten netin tässä päässä olisi vain savuavat korkkarit pienen ydinpommin räjähdyksen jäljiltä ja räjäyttäjäkin olisi oletettavasti kiskaissut hiiren väärään kurkkuun ja päätynyt suorasääristen seurakuntaan moisen petturuuden paljastumisen takia.

Pitäisikö hankkia se Spore, ihan näin läheisten (ja itsensä) hyvinvoinnin kannalta? Ei tulisi isännöitsijälle tai pelastuslaitoksellekkaan turhaa työtä siivota kahden onnettomuuden jälkiä. Siihen asti ensiavuksi saa riittää netistä ladattava ilmainen kokeiluversio. Ei sitä uskalla lataamattakaan olla, voi yöllä herätä siihen että saa Sporesta päähän.

Ilmapalloja, serpentiiniä ja SingStaria

Vapun vietto sujui mukavasti hyvällä poppoolla ilmapallojen, serpentiinin, kuohuviinin ja SingStar SuomiPopin parissa, kunhan alkuilta oli nautittu upeasta säästä puistossa- tai siis, jotkut nauttivat, sillä tämä tapaus on täysin toivoton mitä Helsingin julkiseen liikenteeseen tulee, ja se aiheuti omat säätämisensä.

Kiskomadolla mentäessä olen kuin kotonani, oli junatyyppi sitten mikä tahansa, mutta mikäli astuessani Helsingin kamarelle matkaa tulisi jatkaa bussilla, ratikalla tai metrolla, alkavat helmat tutista ja epävarmuus valtaa mielen.

Tällä kertaa olin jopa ollut niin viisas, että olin katsonut kiskomakkaran pikkuveljen, eli ratikan, oikean numeron valmiiksi, mutta tarvittiin silti pari puhelua ja yksi ystävällinen sielu, ennenkuin löysin edes oikean pysäkin.

Siinäpä sitten Stockan kulmalla odottelin aikani, kunnes huomasin, että viiden jälkeen ei Aleksanterikadulla rymissyt ratikan ratikkaa! Ei siis muuta kuin korkoa toisen eteen ja nenä kohti määränpäätä, hämäränä ajatuksenani bongata ratikka kulman takaa.

Vapun kunniaksi olin kiskonut lyhyehkön hameen seuraksi valkoiset karvasäärystimet sekä samasta materiaalista tuunatut rannekkeet, korvat ja hännän. Kissamainen menoni herättikin huomattavasti hilpeyttä, hyvässä mielessä, ja useampikin tuli kysymään mistä olin tamineeni ostanut- oli hieno saada sanoa, että itse nämä on tehty.

Oli ihan hyvä, että ratikkamatkani meni vähän mistiin, sainpahan samalla katsastettua suurtorin meiningin ja törmäsin erääseen tuttuuni, jota en ollut nähnyt vuosiin!

En kuitenkaan jäänyt suuremmin seuraamaan menoa, vaan kipitin edelleen ratikkaa etsien. Onneksi oppaani lopulta soitti, ja sai kauko-ohjattua allekirjoittaneen oikeaan kiskomakkaraan, ja jopa oikean talon pihalle!

Ilta sujui hauskasti, kuten jo mainitsin, SingStarin parissa kuohuviiniä kilistäen, näin vähän pitkäksi venähtäneen tulomatkan päätteeksi.

Ei saisi kiusata oppilaita näin.

Että tuo tyhjä paperi osaakin tuijottaa syyttävästi näytöltä. Siihen pitäisi alkaa rakentelemaan kurssin nimeltä verkkoviestintä tehtäviä.

Ilkeän tyhjän mollotuksen edessä suorastaan tuntee miten kaikki ideat valuva pois, ja miten yhtäkkiä sellaiset seikat kuin esimerkiksi tiskaaminen ja vatsalihasliikkeiden teko alkaa tuntua toooodella houkuttelivalta.

Tyhjän paperin pako on varmasti tuttua kaikille opiskelijoille. Mutta mitä tuolle mollotukselle voi tehdä, jos syynä pakoiluun on se, että pokka yksinkertaisesti pettää, kun koettaa alkaa kirjoittamaan?

Eri asia olisi, jos pää olisi ihan tyhjä, mutta kun pää on täynnä asiaa, mutta välistä puuttuu aasifiltteri, joka tekisi sen tarpeeksi yksinkertaiseksi paperille.

On nimittäin ollut melkoista istua kihnuttaa samalla kurssilla sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä, mitä blogi tai Firefox ovat. Kun opetuksenkin taso on sitä luokkaa, kaltaiselleni nettinatiiville, joka on surffannut hiiri savuten puoli ikäänsä ja edelleen naputtelee kahtasataa menemään netin ihmeellisessä maailmassa, kurssi on ollut sangen... eeh, poliittisesti täysin korrekti termi lienee "lystikäs".

Tehtävänannot on mietitty ilmiselvästi ihmisille, joiden oletetaan tutustuneen nettiin vasta, hmm, ehkä jouluna, ja tehtävien taso on sitä luokkaa. Ja tuloksien odotetaan olevan sitä luokkaa. Korkeammalle menevä teksti rankataan armotta huonoksi. Huomattu on.

Huvittava lieveilmiö tästä on se, että tehtävänanto sitoo täysin vähänkään tottuneemman nettaajan kädet- nettitekstiäkin varten on tiukat ohjeet: montako sanaa lauseessa. Montako lausetta kappaleessa. Montako kappaletta tekstissä! Ou mai gaad, koeta sitten niillä mennä eteenpäin, kun on vuosikaudet nakutellut tulemaan tunteen perusteella ja todennut tulokset hyviksi! Graah!

Koeta siinä sitten kirjoittaa, kun ensin pitäisi deletoida kaikki oma kokemus netistä mielestään...

Urku auki!

Varoitus, jatkossa luvassa oleva teksti voi aiheuttaa voimakasta korskumista, naurunkyyneleitä, myötähäpeää tahi muita odottamattomia reaktioita, kun tämä tapaus tarttuu näppikseen ja lataa tulemaan.

Aloitetaan kuitenkin varovaisesti, ja vähän valotetaan, mikä se tämä näppistä rääkkäävä tapaus on.

Täältä siis löytyy kirkonkirjojen mukaan rapiat parikymmentä vuotta hymykuoppia, hirinää ja hillitöntä kohellusta pakattuna pakettiin, johon kuuluu myös korkeita korkoja, kajahtaneita päähänpistoja ja kovaa ääntä.

Se on sitten eri asia, missä mielessä henkinen ikä kohtaakan tuon papereihin merkityn, mutta ei anneta sen haitata, eihän?

Näppistä näpytellään pääasiassa pääkaupunkiseudun lähimaastossa, ja täältä tulee irtoamaan sekä pelaamiseen liittyvää että siihen autuaasti liittymätöntä materiaalia katsottuna ennenkaikkea höpökeisarinnallisesta näkökulmasta, tai milloin mistäkin.