Suomi

Alaikäinen maailmalla

Kirjoittaja raptori 22. joulukuuta 2012 kello 13:36

Tapahtumapaikka: Keskusta, Tampere

On joulu ja pitäisi hankkia joululahjoja. No tottakai ne hankitaan, mutta voisihan täällä kattoa paikkoja. Koskikeskus. Sieltä sitten ettiin joululahjoja 7 ihmisen perheelle. Gamestop on vanhassa tutussa paikassa(tai miltein) ja aloitetaan isoveljestä. K-18 pelejä ei saa, joten tilataan Darksiders 2. Kassalla ihana viesti: "voikko todistaa ikäs?" -noo ikää on 15,75 vuotta. -Sitten en voi myydä. Eikun vaan takas hyllylle ja eihän siellä ole 12 pelejä muut kuin portal ja civi ja nehän tottakai löytyy. Parempi vaihtaa maisemaa


Kävelyllä vieressä näkyy kirja kärkkäinen. Halpoja ja hyviä kirjoja. Siis vanhempien vuoro. Sitten pienen kiertelyn jälkeen tajuaa, että kuinka helppoa on etsiä aikuiselle joululahja. Kirjoja on rikoksista sortoon ja huumeista pornoon. Tokihan nuorta voi kiinnostaa mysteerit, mutta nuorille varta vasten suunnattua ja nuorten elämästä kertovaa kirjaa ei löytynyt. MIksi? koska sitä ei ollut. Silloinhan sitä tajuaa, että eihän nuorten kirjallisuudella pärjää, kun ei nuoret lue yhtä paljon(keskimäärin) niin miksi tehdäkään. Kuluttajakunta on aikuisiässä, joten tehdään tuotteista aikuisystävällisiä.

Tämän huomaa myös erilaisissa paikoissa. Tampereella on baareja, yökerhoja ja aikuisviihdepaikkoja(vähän) Myös hakametsän hallilla huomaa, että urheilua markkinoidaan aikuisille. Ja radiostakin mainostetttavat artsitiesiintymiset menevät jatkuvasti paikkoihin esim.hotelleihin, jonne lapsilla ei ole asiaa. Olo on vähän syrjitty.


Takasin koskariin. Mukaan koppautui silti Child ja hotakainen. Kun sai vielä lahjapaketoinnin ilmaiseksi ja vieressä oli kolehti...kyllä AIKUISnaisjääkiekkoilijoille. Ei siinä mittän pahaa, mutta jotenkin se vain häiritsee, kun sanoo aikuisille se vain tuntuu niin häiritsevältä. Että aivan varta vasten sinulta, NUORELTA KIELLETTY. eihän se sillä yritä loukata, mutta sen se tekee.


Vielä kun puuttui sisarusten lahjat ja koskikeskus ei tarjonnut enää mitään varteenotettavaa, niin häivyin. Ehdin jo kävellä 200metriäm, kun päiväni pelastui.

Siinä vieressä oli joku pieni divari. No tuolta voisi löytyä! kävi mielessäni, eikä se olisi keneltäkään pois. Astuin siis sisään...paikka oli loistava. se oli hyvin pieni, mutta siinä oli kuin vanhoissa saduissa, että kaapit olivat 5metriä(kyllä 5)korkeat ja sisälsivät kaikkea, mitä voi kuvitella. Minun lisäksi kaupassa oli myyjä ja yksi asikas, joka jo maksoi ostoksia. Olin siis ainoa. Heti kun asiakas lähti myyjä kysyi että mitäs etsiskelen. Kerrottuani jaluavani 4 sisarukselle lahjoja, niin myyjä heti neuvoi. Tunsin oloni lämpimäksi, kun myyjä ei kysynyt ikää, rahaa, perhettä. Hän kohteli minua täysvertaisena asiakkaana.


Lopulta tilille tuli fingerpori ja lassi ja leevi, mutta haluan kertoa mikä siitä divarista(jonka nimi unhotu*facepalm*)oli niin upeaa. Normaalisti, kun ostan jossain jotain vaikka prismassa. Tuotuani paahtoleipää myyjä tuijotti ja räpäytti silmiä kahdesti. Sen sijaan, kun ostaa keksejä tai sipsiä, niin myyjä tuhahtaa ja laiskalla liikkeellä heilauttaa ja pänää rahoja. Hymy ei ole herkässä. Sen sijaa´n jossain epävirallisissa paikoissa, kuten vaikka tammelantorin kirppis. Silloin ostotapahtuman yhteydessä jutellaan ja ollaan toisille persoonia. Niin kävi siellä divarissa.


Tai ainakin pidän sitä persoonallisena, kun omistaja kysyy luonnetta ja makua. Sen sijaan että pistäisi merkille mahdolliset estot, niin siellä keskitytään siihen, että miten luonne kestäisi ja että mikä kokemus ostajalle välittyy. Sitä ei muualla ole. Oli varmaan sattumaa, että minulla oli niin mukava myyjä, mutta tyytyväinen on silti tyytyväinen.


Pääpaino tekstillä piti olla se että miten nuori pärjää tässä maailmassa, kun on "aikuisuuteen" enää pari vuotta ja iät tuntuvat merkityksettömiltä. Pari vuotta sinne tai tänne...Ja se tuntuu varta vasten iskulta munille, kun juuri kun olen täyttämssä 15-vuotta, niin kaikki 15 ikärajat muutettiin 16rajoiksi. Myös elokuvat. Ja se ainakin,että tänä vuonna ikärajat ovat ehdottomia.
Muutenkin Yksittäinen ikäraja symboloi liikaa. Eihän tietenkään kaikki 12 vuotiaat kestä 12 pelejä ja toisinpäin. Tokihan rajat on tehty suojaamaan, mutta sen pitäsi olla tarkempi.

Kokonaisuutena mielestäni kannattaisi alentaa ikärajoja ja pitää ne ehdottomina, jotta lapset tajuaisivat että se on "omaksi parhaaksi".
Pitäisi olla joka iälle omat erkkinsä ja millaista esim. väkivaltaa kirjoitetaan takakanteen.niinkuin britanniassa.


Tämä blogi on hyppinyt useammassa aiheessa, kuinj sen pitäsi. Olisi voinut nimetä tämän blogin vaikka Aarrearkku, Ikärajat, Jouluostokset. Mutta tällainen siitä sitten tuli. Tämä pitäisi sitten kai tulkita mielipiteenä, minkä kertoi nuorukainen.

-Raptori kiittää ja kuittaa

HQ

Millaisia pelien pitäisi olla?

Kirjoittaja raptori 20. tammikuuta 2012 kello 15:53

Niin millaisia? Hauskoja, vaikeita, realistisia, Halpoja?

Minun mielestäni (Ja Huom! vain minun mielestäni en nyt puhut muiden mielipiteistä) Pelien pitää täyttää Pelaajan Standarti siitä mitä pelaaja peliltä vaatii

Minun Standarteissa pelin haaste pitää olla noin puolivälissä ja nousta pelin myötä loppuun asti. Liian helppoa ei kukaan kestä, mutta vaikea... Itse pidän että peli on ja ei ole vaikea Esim. Donkey Kong Country Returns peli. Kun sain sen säikähdin tasoa ja vaikeutta mutta myöhemmin oivalsin perusajatuksen. Pelin pitää olla taitoa vaativa ei vaikea. Joskus on kai kiva vain höntsäillä helpolla mutta lähinnä kun on väsynyt. Mutta vaikeustasoissa pitää olla aina yksi reilu asia. Anteeksianto. En missään nimessä nimessä siedä peliä joka on armoton itseäni kohtaan. Ja nyt armottomalla tarkoitan Tallennusta, Kyllä juuri sitä. Mielestäni on armotonta jos jossain muuten keskivaikeassa pelissä on edennyt 20 minuuttia ja yksi pikku virhe ja joutuu aloittamaan koko homman alusta. Silloin huudan heitän ohjaimen(sohvalle) ja en enää jaksa pelata hetkeen ainakaan jos toistuu 3 kertaa. Mielestäni pelissä pitäisi saada jäädä siihen kohtaan jossa epäonnistuu sillä sidän vaikka parikymmentä kuolemaa samaan paikkaan jos saan yritää uudestaan saman tien. Kiitos Wiin Tasohyppelyt!

Sitten ulkonäkö. Tässä varmaan eroan muista monella tavalla sillä minä en tosiaan kiinnostu huippugrafiikasta. Sen pitää olla Bonus josta voi olla iloinenmutta jos se on pelin valtti niin kierrän sen mieluummin kaukaa. On olemassa silti tietty piste kelvollisen ja kelvottoman grafiikan välillä se raja nykyisten peruspelien ylittämä. Minusta tämä raja saavutettiin ''jo'' PS2:n aikoihin. Kun tuli Sly:t Ratchet:it ja Jak:it niin sen tarkempaa ulkonäköä ei enää tarvita. Onhan toki kiva saada hienot grafiikat mutta ei tarpeellista. Esim. Kaupassa jos ostan euron limsan ja sen hinta on alennettu 70:een senttiin niin olenhan minä iloinen vaikka olisin muutrenkin hankkinut sen. Grafiikasta on helppo riidellä mutta Musiikit ovatkin sitten se hankalampi juttu. Rakastan ihania musiikkeja ja musiikkimakuni on muuenkin muutenkin muuttunt. Nykyään tykkään kuunnella erilaisia musiikkinäytteitä ja pelimusiikkeja ( Right Behind You...) Siksi musiikit ovat vaikea aihe asettaa standarteja joten jätän ne siihen.

Kun nämä asiat ovat kasassa niin siirrytään siihen tärkeimpään ja yksinkaertaisimpaan asiaan Viihtyvyys. Pelein pitää viihdyttää. Kenties myös opettaa ja viihdyttää, mutta aina viihdyttää, enemmän tai vähemmän. Siksi pelejä ostetaan ja pelataan.
Mutta asiaan. Kun peliä halua pelata sitä haluaa pelata pitkään. Kun koko tekniikan kolmio on kasassa tapahtuu viihtyneisyyden tunne, sitä minä etsin pelesitä. Tätä laskumekaniikkaa laskee minun rekisteröimä hinta-laatusuhde. Laadusta pitää aina maksaa ja yleensä paljonkin.( poikkeuksena angry birds) Silloin on syytä odottaa peliltänsä paljon hyvää. Mikäli siitä on maksanut mielestään sopivasti ja saanut tarpeeksi laatua niin standartini ovat täyttyneet. Sellaisia pitäisi pelieni olla. Aamen

HQ