Uusi harrastus pelejä odotellessa...

Niin kuin moni onkin jo tietoinen on Redi aloittanut harrastuksen taljajousen parissa.

Hoyt Katera 70lbs

Jousea on usealla tavalla parannettu. Alla oleva stabilaattori on Gander Mountain Octane mallia. Lisäksi nuolihylli on Trophy Taker Xtreme FC. Jouseen on myös laitettu TruGlo Bright Sight Xtreme 3 Pin tähtäin valolla. Tavaraa on siis aika tavalla normaalista paketista muutettu.

Tälläisellä välineellä Redi on aloittanut harrastuksensa ja on ollut erittäin tyytyväinen. Tarkoitus olisi tämän talven harjoittelun jälkeen siirtyä ensi syksynä metsästämään eläimiä jousella. Paljon harjoitusta tähän tarvitaan ja useita satoja laukauksia nuolilla tulee varmasti tehtyä ennen kuin kasat ovat sopivat.

Harrastuksen aloittaminen on yllättävän helppoa ja alussa onnistumisia tulee eritäin nopeasti, mutta nopeasti huomaa kuinka vaativasta lajista on kyse. Pelkästään jousen virittäminen ja tähtääminen vaatii jonkin verran käsivoimia. Nyt onkin ollut hyötyä Redin salitreeneistä joten käytössä on noi 65paunaa tällä hetkellä. Harjoittelua tulisi tehdä niin usein kuin mahdollista ja samalla kädet saavat hyvää treeniä.

Itse olen huomannut että tämä laji on erittäin rauhoittava ja voisinpa sanoa että stressiä purkavakin. Olen viihtynyt todella hyvin radalla ja talvea varten on radan teko hieman kesken. Tämä kuitenkin valmistuu muutaman viikon sisällä.

Odotellessa ennakkoon tilattuja pelejä Redin voi tavata jousiammunta radalla tai sitten Marvelin maailmassa leikkimässä supersankaria.

Talvi tekee siis tuloaan ja nyt kaksi harrastusta alkaa taistelemaan ajastaan: niin lautailu kuin jousiammunta. Kaikesta huolimatta pelaaminen on se ensimmäinen aina ja ikuisesti.

Tämän vuoden tulevat pelit

Mitä tämä vuosi on vielä tuomassa. Isoin odotus kohdistuu ainakin tällä hetkellä UFC 2009 Undisputed:iin. Peli tuo seuraamani lajin vihdoinkin pelattavaksi. Olen jo pidemmän aikaa seuraillut vapaaottelua ja tullut jopa hieman seurattua jenkkiottelijoiden uraa. Tämä peli on kyllä jotenkin aika tavalla riskialtis jos näin voisi sanoa. Pelin toteutus tulee olla huippuluokkaa, jotta peli tulisi olemaan loistavaa viihdettä. Vaarana on huono ohjattavuus ja kontrollit. Tämän lisäksi mattopainin tulisi olla toteutettu hyvin. Odotankin tämän sarjan jatkuvan myös tulevaisuudessa samalla tavalla kuin esim. NHL.

Muita odotettuja pelejä ovatkin Marvel Ultimate Alliance 2, Tekken 6, Battlefield: Bad Company 2, Modern Warefare 2, Operation Flashpoint: Rising Dragon, Batman: Arkham Asylumista, God of War 3, Final Fantasy XIII ja monia muita luultavasti joita en tähän hätään muista. Pelien osto on melkein täydellisesti omalta kohdaltani siirtynyt ulkomaille. Punnan halpa hinta on saanut kääntymään ostoksissani melkein aina Britanniaan. Pienenä miinuksena on pakko myöntää että ennakkoonkin tilatut pelit eivät yleensä kerkeä millään julkaisupäivänä perille. Joskus on mennyt jopa viikkokin ennen kuin peli on saapunut perille. Tämä on pieni haitta siihen nähden että melkeinpä poikkeuksetta säästöä tulee 30€ per peli. Näinpä ollen muutaman pelin oston jälkeen olenkin säästänyt yhden pelin lisää. :D

Nyt vain odotellaan kesää ja UFC:n demo joka pitäisi olla ladattavissa vielä tämän kuun 23pv. Kaikille lukijoille hyvää kevättä ja alkavaa kesää. Toivottavasti nähdään verkossa eri pelien parissa.

Kärsimysten kärsimys

Hyvin on mennyt viimeiset 1,5vk keuhkokuumeen parissa. Kovat rohdot tuli tohtorilta ja toivottavasti nyt auttavat. Onneksi 40:ssä pyörinyt kuume on jo laskenut ja alkaa vointikin hiljalleen parantua. Tällainen pakottava tauko on ajanut minut pois koneen ääreltä seuraamasta uutisia sekä myös pelaaminen on jäänyt erittäin vähälle.

Juuri kun Soul Calibur IV saapui, tulinkin kipeäksi. Ja kärsimystäni lisäsi tietenkin Soul Caliburissa uusien combojen opettelu. Onneksi olen pelannut peli sarjaa sen verran paljon, ettei ihan kaikki mennyt uudestaan opetteluksi. Ei voi muuta kuin todeta että peli on aivan mahtava ja samaa vankkaa laatua kuin aikaisemmatkin osat.

Kaikki hahmot on hakattu auki ja nyt keräillään oikeastaan tavaroita omalle hahmolle, sekä uusia aseita valmiille hahmoille. Kaverin kanssa tulee olemaan kovaa vääntöä kunhan saa itsensä siihen kuntoon että kestää koko illan kestävät mättämiset.

Nyt on jälleen aloitettu uskomaton uutisten metsästys, jotta ollaan ajan tasalla mitä pelimaailmassa on kerennyt tapahtumaan.

Somewhere back in time

Iron Maiden teki jälleen mahtavan shown, niin kuin aina. 18.8 Helsingin Olympiastadioni täyttyi Maiden faneista. Porukkaa taisi olla hieman yli 50 tuhatta henkeä. Lämppäreinä Maidenilla oli Lauren Harris sekä Avenged Sevenfold. Jälkimmäisestä bändistä en ollut aikaisemmin edes kuullut mitään. Kuitenkin Avengedi oli suuri yllätys livenä. Tykkäsin todella paljon kyseisen bändin esityksestä ja kerrankin Maidenilla oli hyvä lämppäri mukana. Kaikki vanhat hitit tuli livenä ja meno oli sen mukaista. Luulenpa että täältäkin löytyy porukkaa jotka olivat katsomassa tätä mahtavaa showta.

Jotta kirjoittelu ei menisi kokonaan Maidenin hehkuttamiseksi niin palataan hieman pelien ääreen. Itseltäni on mennyt E3-messut kokonaan ohi. En ole juurikaan kerennyt koneella olemaan ja kotosalla sitäkin vähemmän. Nyt olenkin pari viimeistä päivää kerännyt tietoa E3:n tapahtumista ja varsinkin katsellut videoita pelien esittelyistä.

Hyvää on tullut paljonkin vastaan, mutta yksi joka jäi pienenä pettymyksenä mieleen on Fable 2 lyhyys itse tarinassa. Onneksi tilanne ei ole täysin niin huono kuin ensiksi voisi olettaa. Löytyyhän pelistä paljonkin sivutehtäviä. Hyvänä uutisena voisin omalta kohdaltani sanoa Marvelin Alliencen toisen osan trailerin.

Nyt on taas tukikohtaan palattu ja normaali uutisen seuranta sekä foorumin kommentointi jatkuu. Ja tietenkin Soul Caliburin odotos on ollut käynnissä koko ajan. Peli tuli lopulta ennakkotilattua ja nyt vain odotellaan julkaisupäivää. Loppuun on vielä pakkoa todeta UP THE IRONS!! \,,/

Työn touhussa...

Viikonloppu meni nätisti ruskeiden pullojen sekä Lordin seurassa. Meininki oli siistiä ja vaikka keli meinasi aluksi olla ikävä, niin tämä korjautui iltaa kohden täydelliseksi. Olihan se hienoa Lordikin nähdä livenä näin Maidenin alla. Kaikki hitithän sieltä tuli mitä odottelinkin.

Nyt on yritetty palata "arkeen" ja hieman työn touhussa ihan vain kaverin apuna. Pitkästä aikaa pääsee jälleen tekemään pientä purkamista ja rakentamista. Tapana on ollut melkein joka kesä käydä tekemässä jonkinlaista kattoremonttia tai vastaavaa tutun kautta. Nyt ollaan tekemässä ihan omasta tahdosta pientä remonttia ja sehän sopii vasta painoksi pelaamiselle ja sisällä istumiselle.

Takaisin kotiin pitäisi varmaankin suunnata keskiviikkona ja perjantaina täytyykin olla Helsingissä katsomassa Maideniä, joten näyttää kostealta sekin viikonloppu näillä näkymin. Paljon on kesälle suunnitelmia täytyy vain jostain löytää sopivasti aikaa kaikelle tekemiselle. Pelatakin pitäisi keretä, tai se nyt varmaankin tulee automaattisesti kun asemapaikka on korjattu takaisin.

Hieman irti pelaamisesta

Lähdenkin huomenna reissuun ainakin puoleksi viikkoa. Saa nähdä kuinka kauan jaksaa olla irti livestä. No ei nyt sentään, tarkoitus on mennä tutulle vähän avuksi pienissä talon huoltotöissä ja samalla tulee nautittua myös ruskean pullon lientä, niin kuin yleensä tällä reissulla.

Tämän jälkeen olisikin suoraan suunnattava Helsinkiin Maidenin keikalle. Taitaa olla jo 5 kerta kun näkee nämä herrat livenä. Pakko myöntää etteivät ole vielä missään vaiheessa odotuksia suuremmin pettäneet. Sen verran tehokas ja energinen show on löytynyt joka kerta.

Varmaankin tällainen n. viikon mittainen tauko tekee vain hyvää pelaamisen suhteen. Hyllyssä on monia pelejä joihin en ole vielä edes koskenut, vaikka ne olikin pakko saada. Nyt kun on poissa pidemmän aikaa niin varmasti saa taas uutta intoa kokeilla vähän muutakin kuin Rock Bandiä sekä COD4.

Toivotaankin että säät ovat suotuisat nämä lyhyet hetket ja varsinkin 18.8 Helsingissä kun Maiden pistää paikan matalaksi.

Äänestykset Kevättä dominoi...
  • 0% Diablo III
  • 33% Max Payne 3
  • 67% Aurinkoinen sää
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600