Dota 2 Beta: Arviointi

Tarkoituksenani on nyt arvioida Dota 2:n betaversio tämänhetkisestä näkökannastani (6.12.11, viimeisin päivitys 1.12.11 Valven aikaa, johon en ole ehtinyt kiireiltäni koskea), osittain siksi, koska Gamereactor ei anna tehdä arvioita betavaiheen peleille.

Taustojani:
Eli tämä on blogin tärkein aspekti: Minulla ei ole Dota-/MOBA-/ARTS- tai mitään muutakaan kokemusta ollut ennen Dota 2:ta, joten ymmärsin pelistä yhtä paljon kuin tyttöystäväni ymmärtää Call of Dutysta. Blogikirjoitus siis kertoo samalla osittain omia kokemuksiani(kuinka helppoa on aloittaa pelaaminen, kuinka nopeasti ymmärtää uusia asioita).

Aloitin Dota 2:n pelaamisen suljetussa betassa elokuun lopulla (heille, joita kiinnostaa, Valve palkitsi minut käännöstyöstä) kääntäjäkaverini kanssa. Meillä ei ollut niin paljon kokemusta Dotasta (hän siirtyi LoLista), joten pääasiassa pelasimme toisiamme vastaan 1v1. Tottakai hävisin aina, mutta harjoituspelit eivät rankingia katso. Olihan se mukavaa oppia. Nyt on sitten päästetty enemmän ihmisiä mukaan, mukaanlukien kääntäjät, joten omantasoista porukkaa löytyy enemmän.

Itse pelistä:
Kun käynnistät Dota 2:n Steamin kautta ensimmäistä kertaa, hämmästyt jo alkulogossa, kun huomaat Valven logon pään kääntyvän. Kyllä, pää kääntyy! Tavallisille ihmisille se ei ole mikään ilonaihe, mutta kun olet katsonut Valven logoa vuosien ajan, niin tajuat kyllä, minkälainen muutos se on.
Päädyt kuitenkin ennemmin tai myöhemmin päävalikkoon, jolloin näet paljon tietoa, mutta kaikki on hyödyllistä. Keskellä ruutua näkyy päivityksen uutiskuva, jossa yleensä on kuvattuna päivityksessä lisätty sankari tai sankarit. Kuvan alta voit napin painalluksella päästä patch noteihin tai dota-foorumeille (olisiko ollut playdota.com, en ole paineskellut pahemmin). Oikealla sivulla on Top Live Matches, mikä on varsin kätevä aloittelevalle Dota-pelaajalle, koska pääset käden käänteessä katselemaan parempia pelaajia pelaamassa toisiaan vastaan, mutta tästä kerron lisää myöhemmin. Alareunassa on chattipalkki sekä pelaajaranking, joka ei olekaan Matchmaking Rating, mistä HoN-pelaajat vänkäävät, vaan vielä yksinkertainen voitto-tappiolaskuri. Ja yläreunassa onkin välilehtipainikkeet, mistä voit päästä kätevästi sivulta toiselle. Kaikki on kätevää, mutta myös kaunista.

Peli tosiaan on siinä määrin kehityksen alla, että bugeja vielä löytyy, ja uusia sankareita lisätään viikottain. Tällä hetkellä sankareita on valittavana n. 50, joten heti ei kyllä tule tylsä.
Aloittelevana pelaajana paras vaihtoehto on ottaa Pelaa-valikko (suomennoksemme näkyvät jo) ja ottaa harjoituspeli tietokonepelaajia vastaan. Botit ovat jatkuvasti kehityksen alla, mutta heillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Bottien hahmovalinnat ovat nihkeitä, koska jokaiselle sankarille pitää luoda oma tekoäly. Siksi viiden meleesankarin joukkue ei ole boteilta suurikaan yllätys, varsinkin, kun eri bottisankareita on vain kolmetoista. Botit omaavat myös hieman erikoisen pelityylin, eikä ole yllättävää, että yleisin kill login aloitusviesti on "Tiny tappoi Crystal Maidenin, Tiny sai First Bloodin!", joten epätasapainoja löytyy jossain määrin. Mutta botteja vastaan sinä et ainakaan koe sitä nöyryytystä, kun maailmanluokan tähdet nöyryyttävät sinua 0/22 tilastoilla silmät sidottuina. Myös oppaiden lukeminen esimerkiksi http://playdota.com sivustolta on melkeinpä pakollista, koska jokaiselle pelihahmolle on oma pelitapa, ja väärästä pelitavasta kärsii koko joukkue. Tässä pelissä tosin pyritään aloittelijaystävällisyyteen, jonka huomaa esimerkiksi "suositelluista esineistä", ja "Opi"-osiosta, mikä on vielä työn alla.

Itse maisemat ovat ensi silmäyksellä sanoinkuvaamattoman upeat, ja Valvelle täytyy tästä nostaa hattua. Joukkueiden väliset maastot ovat upeita, ja kun vertaa Radiantin kauniita vihermetsiä Diren kuolonkankeisiin alueisiin, et voi mitenkään sekoittaa alueita keskenään. Kartta on onnistuttu pitämään alkuperäisen Dotan karttana, että guideista luetut warding spotit ovat samoilla paikoilla. Jopa Roshan on kokenut kauniin muutoksen, eikä hahmoissakaan ole valittamista.

Tosin se, missä Valve todellakin loistaa, on tarinankerronta, eikä Dota 2 ole mikään poikkeus. Jokaiselle hahmolle on oma taustatarinansa tiivistettynä pieneksi esittelyksi, Valve julkaisi jokin aika sitten Dota-sarjakuvan ( http://www.dota2.com/comics/are_we_heroes_yet ), ja hahmodialogi osoittaa jo monia hienoja tarinoita ja riitoja hahmojen välille (Linan ja Rylain välillä on ilmiselvää sisaruskamppailua, eikä Leviathanin Kunkka-huutoja voi olla odottamatta). Eikä Valven viittauksilta voi välttyä; Sniper on kuin Team Fortressin Sniperin esi-isä, jamaikalainen Louis huutaa PEELZ HERE!, ja Team Fortress -faneille: pelistä löytyy Pootis Heavyn ääninäyttelijän sanomana. Kyseessä on siis ilmiselvästi Valve Fortress.

Alkuperäisen Dotaan pohjautuen pelattavuus on melko samanlaista, tosin vapaampaa. WC3-moottorin rajoitusten vuoksi IceFrogin on ollut hankalaa toteuttaa tiettyjä asioita, mutta uudelle moottorille siirryttyä kaiken saa toteutettua, ja sen kaiken saa myös toteutettua hyvin. Eli jos rakastat Dotaa, tulet rakastamaan Dota 2:ta.

Yhteenveto:
Valve todellakin pistää Icefrogin yhteistyöllä kaiken pykälää paremmaksi, ja lopputulosta ei voi kuin odottaa innolla. Tämä peli on jokaisen Dota-fanin märkä uni, joka takaa varmasti hyvän kilpakumppanin LoLille ja HoNille.
Uusien pelaajien kannalta tämä peli ei varmastikaan anna sinulle aikaa enää muuhun, mutta et tule muuta tarvitsemaankaan. Dota-fanit voivat ajatella tätä Dota: Enhanced Editionina, mutta minulle tämä on kuin aivan uusi peli.

Mitä voimme odottaa: Ehkä ensi vuoden parasta peliä.

Arvosana: Tällä hetkellä arvosana on 9/10 bugien ja muiden ongelmien vuoksi, mutta betalta ei voisi täydellisyyttä odottaa. Kunhan peli valmistuu, arvosana nousee lähes varmasti tulokseen 10/10, jos Valveen on luottaminen.
Dota-pelaajien arvosana on Dota+1. Sitä ei voi muulla tapaa kuvailla.

Aiemmat merkinnät
    Äänestykset Kevättä dominoi...
    • 0% Diablo III
    • 38% Max Payne 3
    • 63% Aurinkoinen sää
    Tulokset
    Store locator
    Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
    Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600