Suomi

10 kovaa levyä vuodelta 2016 2/2

Kirjoittaja Tepuman69 27. joulukuuta 2016 kello 00:14

Tämä teksti jatkuu suoraan edellisestä osasta eli mene heti lukemaan se ensin, jos et ole vielä niin tehnyt.

Devin Townsend Project - Transcendence
Devin Townsend on yksi kovimmista nimistä metallimusiikissa ja kykenee ihan uskomattoman monipuoliseen ilmaisuun. Kymmenet eri tyylilajit taitava sopivasti hulluhko nero julkaisi bändinsä kanssa tänä vuonna taas hieman kevyempää ja vakavampaa musiikkia, jossa on kuitenkin kuultavissa selkeästi Devinin tyyli. Joillekin Transcendence saattaa aluksi kuulostaa vain tylsältä ja muodottomalta äänivallilta, josta ei saa oikein mitään otetta. Levyyn uppoutuessa se valli kuitenkin osoittautuu enemmänkin pilveksi, joka ympäröi kuulijan euforiseen tunnelmaan. Devin todistaa taas ties kuinka monetta kertaa kuinka kauniisti hän pystyy laulamaan eikä räväkämpää rääkymistä juurikaan kuulla. Itse en ainakaan osaa nimetä äkkiseltään yhtäkään metallivokalistia, joka olisi yhtä monipuolinen ja taitava kuin Devin Townsend, ja hänen herkempi puolensa on onnistuneesti otettu hyötykäyttöön palvelemaan tunnelmaa, joka toimii parhaimmillaan jopa meditaatioon verrattavana kokemuksena. Aikaisempien töiden perusteella ei ollut lopulta ihmekään, että lopputuloksena oli taas silkkaa priimaa. Ei menneet soittotaidot taaskaan hukkaan.

Meshuggah - The Violent Sleep of Reason
Meshuggah on edelleen Meshuggah myös vuonna 2016 eli he, jotka eivät ole innostuneet bändistä ennen eivät innostu nytkään, mutta fanit ovat varmasti tyytyväisiä. Metallin ystäville tarjoiltiin jälleen vajaa tunti äärimmäisen raskasta ja rytmikästä junttaamista keskirekisterikarjunnoilla höystettynä. Minuun tämäkin järkäle vetosi kunnolla, sillä bändin tyylissä on vain jotain koukuttavaa. Haake on edelleen rumpujumala, jolta irtoaa vaikeimmatkin tahtilajit kuulijan päänheiluttelua sekoittamaan. Kitarat murjovat armotta ja tarjoavat välillä koukuttavaa groovea. Minusta kokonaisuus vain yksinkertaisesti toimii, sillä eri kappaleilla on kuitenkin hieman erilainen tyyli eikä edes hieman itseään toistava karjuminen lopulta pilaa pakettia. Kaikki vain toimii eivätkä hyvin kirjoitetut lyriikat ainakaan haittaa.

Numenorean - Home
Home on ehdottomasti yksi vuoden kovimmista debyyteistä, joka vakuuttaa omaperäisyydellään. En osaa tarkasti määritellä levyn genreä, mutta se on ikään kuin jonkinlainen sekoitus Silent Hill 2:n Theme of Lauran tunnelmaa ja black metal -huutoa. Kitarat kuulostavat enimmäkseen aika kevyeltä ja onnistuvat luomaan yhdessä suorastaan ahdistusta tihkuvan vokalisoinnin kanssa mielenkiintoisen ja jotenkin ankean tunnelman. Tavoitteena onkin ollut kertoa elämän kurjuudesta, josta viestii myös kansikuvan kuollut hymyilevä lapsi. Kansikuvan tarkoituksena on ilmeisesti ollut viestiä siitä, kuinka ihminen vasta kuollessaan voi saavuttaa taas lapsen viattomuuden ja tyytyväisyyden. Levyn tunnelmaa on vaikeaa selittää, mutta ainakin minuun se vetosi erittäin vahvasti tuoden mieleen kuulaan ja kirpeän syyskelin, jos sitä pitäisi jollain säätyypillä kuvata. Pehmeät kitarat ja niiden aika yksinkertaiset melodiat jotenkin synnyttävät vokalistin kanssa sellaista melankoliaa ja fiilistä, että kyseessä on selkeästi yksi suosikeistani koko vuodelta. Tämän levyn jälkeen on jotenkin jännästi puhdas olo.

Deströyer 666 - Wildfire
Tämä eurooppalaistunut australialainen bändi julkaisi erittäin kovan paketin ehkä entistä enemmän thrashiin kallistuvaa mustaa thrashia tänä vuonna. Muutkin bändit ovat osoittaneet black ja thrash metallin yhdistelmän toimivaksi, ja näin vahvojen kappaleiden kanssa kokonaisuus jää kyllä erinomaiseksi. Aggressiiviset ja tummat riffit laittavat tehokkaasti adrenaliinin virtaamaan, ja koko kiekko kuluukin enimmäkseen aika energisissä fiiliksissä, vaikka tunnelmointiakin on otettu mukaan. Tälläkään levyllä ei ole yhtään heikoksi luokiteltavaa kappaletta ja suosikkeja on vaikeaa nimetä. Koko matka alusta loppuun on pelkkää vahvojen riffien juhlaa, joka ei ainakaan kyllästytä.

Downfall of Gaia - Atrophy
Atrophyn tyylissä on paljon samaa kuin Numenoreanin Home-levyssä, ja kai ne molemmat ovat jotain post black metallia. Kitaroiden kevyempi ja kaunis tunnelmointi yhdistyvät tässäkin bläkkisvokaaleihin, mikä vain toimii niin hyvin. Tunnelma on äärimmäisen vahva ja kaunis, vaikkakin samalla karu. Levyä kuunnellessa tarvitsee vain sulkea silmät, ja kauniin tunnelmalliset kitarat kuljettavat tajunnan jonnekin rauhalliseen, mutta jollain tavalla ankeaan paikkaan. Nimenomaan tunnelma on tälläkin levyllä pääasia, ja se onnistuu olemaan jotenkin epätoivoinen ja äärimmäisen vahva. Ei tarvitse varsinaisesti pitää black metallista, jotta tähän pääsee mukaan, kunhan vain osaa arvostaa hengästyttävän hienoa tunnelmointia. Tälläkin levyllä äänimaisema on onnistuttu rakentamaan myös ilman mitään orkestraatioita, ja puhtaatkin laulut tuntuisivat vain vierailta.

Palautetta saa mieluusti laittaa, ja olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä valinnoistani ja mitkä levyt muihin ovat uponneet. Sehän olisi erittäin hienoa, jos joku päättäisi kuunnella jonkin mainitsemistani levyistä tämän blogin perusteella ja oppisi itsekin tykkäämään siitä.

HQ