Pelin aikaisen XMB-valikon outoudet.
Blogi on alunperin kirjoitettu KonsoliFIN-sivustolle.
Kun PlayStation 3-konsoli julkaistiin euroopassa, hankin laitteen luonnollisesti julkaisupäivänä.
Tuolloin meille ei tarjottu edes mahdollisuutta pelin aikana siirtyä XMB-valikkoon.
Tästä johtuen pelaajat ympäri maailmaa meuhkasivat internetissä tästä kauhistuttavasta puutteesta.
Aikansa parkumista katsellessaan suuri ja mahtava Sony Computer Entertainment päätti tuoda kaivatun ominaisuuden tähän konsolien lippulaivaan käyttöjärjestelmä-päivityksen tärkeimpänä ominaisuutena.
Mutta vastaako tämä ominaisuus sitä, miltä sen odotettiin olevan?
Vastauksia on yhtä monta kuin kysyjiäkin.
Allekirjoittaneen mielestä kyseinen ominaisuus on toteutettu aivan väärällä tavalla.
Epäkohtia on useampia, joten puututaan epäkohtiin vanhalla hyvällä, mutta tylsällä listalla.
PlayStation-painiketta painamalla pelin aikana:
Avautuu XMB-valikko tuskallisen hitaasti (kuvakkeiden paikalla pyörivät latausta esittävät kuvakkeet)
XMB-valikko avautuu kokonaisuudessaan (vaikka vain murto-osa ominaisuuksia on todellisuudessa käytettävissä)
Lääkitykseksi allekirjoittanut tarjoaa seuraavanlaisia reseptejä.
Kopioidaan tylysti kilpailijalta kyseistä ominaisuutta ja poistetaan turhat ja toimimattomat valikot kokonaan pelin aikana käytettävästä XMB-valikosta.
Turhiksi valikoiksi voidaan pitkällisten testien jälkeen mainita seuraavat:
- Käyttäjät (kokonaisuudessaan)
- Asetukset (poikkeuksina Lisälaite- ja Verkko-asetukset)
- Kuvat (kokonaisuudessaan)
- Musiikki (poikkeuksina ne pelit, jotka tukevat omien soittolistojen toistoa pelin aikana)
- Videot (kokonaisuudessaan)
- TV (PlayTV-ohjelmiston käyttäjillä)
- Pelit (Memory Card PS/PS2-työkalu, Tiedon tallennustyökalu (minis), Tiedon tallennustyökalu (PS3), sekä kiintolevyllä sijaitsevien pelien kuvakkeet)
- Verkko (kokonaisuudessaan)
- PlayStation Network (PlayStation Store, PlayStation Home, What's New)
Millainen lääke sitten olisi oiva ratkaisu pelin käytön aikana esitettäväksi XMB-valikoksi?
Allekirjoittaneen mielestä tuota virkaa voisi hoitaa uudistetulla ja kevyellä XMB-valikolla (kuvassa allekirjoittaneen kökkö-näkemys)
Kuvassa näkyvää viestikuvaketta klikkaamalla avautuu viestikeskus, ystävät-kuvaketta klikkaamalla avautuu ystävälista (kuten kilpailijalla..)
Sivulle klikkaamalla avautuu uusi välilehti uusin osioin.
Kysymys kuuluukin, olisiko tästä mallista ratkaisemaan tahkeahkon nyky-XMB-valikon ongelmat?
Jatkan purkautumistani koko XMB-valikon epäselvyydestä seuraavassa bloggauksessani.





Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600










Samaa mieltä. Tuollainen samantyylinen ratkaisu kuin Xboxilla olisi kylllä parempi. Oli kyllä todella rasittavaa sillon kun vielä joutui poistumaan pelistä kun sai joltain viestin ja halusi lukea sen. Vieläkään ei kyllä pysty katsomaan kuvia jos joku sellaisen viestin mukana lähettää joten se olisi ihan kiva lisä tulevaisuudessa.