Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Le Havre

Le Havre

Lyhyt episodi ikääntyvän miehen elämästä: sellainen on Kaurismäen Le Havre. Ehkä rainan teemana on vanheneminen ja kiireettömyys, mutta ihan varma tästä en ole.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, miksi Le Havren kaltainen leffa on tehty. Raina kertoo kyllä oman tarinansa, mutta sanoma tuntuu olevan yhtä erikoinen kuin kaupassa käyminen tai laskujen maksaminen. Mikään ei tietenkään estä tekemästä elokuvaa arkisistakin aiheista, mutta yleensä ruutuaika varataan tavalla tai toisella poikkeuksellisille tarinoille. Toisaalta tämä on suomalaisen tekemä elokuva ranskalaisilla näyttelijöillä ja tarina sijoittuu Ranskaan, joten ehkä jo yksinomaan se on riittävän eksoottinen aihe elokuvalle.

HQ

Ranskalaisessa Le Havren kaupungissa asustaa harmaantuva mies vaimoineen. Emäntä joutuu sairaalaan hoidettavaksi, ja yksin ollessaan mies majoittaa satamassa kohtaamansa laittoman siirtolaispojan. Sitten keskustellaan virkavallan kanssa, käydään sairaalassa vaimoa katsomassa, järjestetään keikka ikääntyvälle rock-orkesterille ja lopuksi haetaan vaimo sairaalasta. Sen ihmeempiä ei tarinassa tapahdukaan. Musiikin ystävänä mielenkiintoisinta antia on rokkipappojen keikka. Mitään ihmeellistä ei kohtauksessa tapahdu, mutta osoittaa mukavasti sen, ettei musiikki vanhene samassa tahdissa kuin sitä soittavat ihmiset.

Poikkeuksellista on nuorten näyttelijöiden puute: yleensä ihmisten ikä pyörii jossain viidenkympin kieppeillä, jos ei laitonta siirtolaispoikaa lasketa mukaan. Toisaalta valinta istuu hyvin leffan yleiseen kiireettömyyteen. Koskaan ei ole kiire mihinkään. Tätä alleviivataan musiikin minimalistisuudella, leikkauksen verkkaisuudella ja näyttelijöiden vähäeleisyydellä. Huonona puolena tässä hitaudessa on se, että moderniin vauhdikkaaseen kerrontaan tottuneet katsojat saattavat jopa nukahtaa kesken rainan.

Elokuvaa katsellessa olisi kai pitänyt kokea jotain sielun syvyyksien kirkastumista, tai henkistä yhteyttä avartavaa sisäistä vuoropuhelua, mutta harmillisesti sellaista ei tapahtunut. En myöskään saanut kristallisoitua tämän teoksen paikkaa elokuvataivaan klassikoiden joukossa yhdessä Tuulen viemään, Citizen Kanen ja Casablancan rinnalla. Minusta Le Havre on liian arkinen ja tylsä. Elokuvalla ei yksinkertaisesti tunnu olevan mitään sanottavaa kaltaiselleni, populaarikulttuurin tehostemarinaadeissa pyöritellylle, kriitikolle. Tai sitten ehkä en vain osaa arvostaa taide-elämystä.

Le Havre
Tämä on mainos:
Le HavreLe Havre
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Le Havre

Le Havre

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Lyhyt episodi ikääntyvän miehen elämästä: sellainen on Kaurismäen Le Havre.



Ladataan seuraavaa sisältöä