Moneyball on oikeisiin tapahtumiin perustuva kertomus siitä kuinka baseball luopui lajina pelaajien fiilispohjaisesta arvottamisesta ja siirtyi tuijottamaan tilastoja. Katalysaattorina muutokselle toimi Oakland Athletics -joukkueen manageri Billy Beane, joka ymmärsi ettei hän pysty annetulla budjetilla haastamaan suuria joukkueita. Niinpä hän valitsi täysin uuden lähestymistavan, ja päätyi tekemään ihmeitä aliarvostettujen pelaajien avulla.

Tässä kuulostaisi olevan juurta periamerikkalaiselle urheiluleffalle jossa epätodennäköisistä kavereista muodostuu voittajajoukkue. Moneyball lähtee kuitenkin eri linjoille, keskittyen enemmän Beanen elämäntarinaan ja tilastotieteen soveltamiseen pelaajavalinnoissa. Vaikka moni pelaaja sai toisen mahdollisuuden Beanen metodin ansiosta, ei se ollut tämän tarkoitus. Sen sijaan pelaajista tuli entistäkin enemmän keräilykortteja joita vaihdellaan joukkueiden välillä näiden tilastotietojen perusteella.

Moneyball kävi jos jonkinmoisen tuotantohelvetin lävitse ennen lopullisen muotonsa saavuttamista. Yhdessä vaiheessa mm. Steven Soderbergh piipahti ohjaajanpallilla, mutta hänen ajatuksensa sekoittaa oikeiden pelaajien haastatteluja elokuvaan oli liian rohkea veto tuottajille. Lopulta Bennett Miller päätyi ohjaamaan jo kolmatta versiota käsikirjoituksesta.

Itse olisin kovasti halunnut nähdä Soderberghin version, koska Millerin Moneyball on kovin ristiriitainen tuote. Käsikirjoitus on laatukamaa, mutta vaikka leffa koittaakin välttää genrensä kliseitä, tulee se silti niiden kampittamaksi. Lähdemateriaaliin on sekoitettu Hollywood-elkeitä jotka eivät siihen sovi, ja siirtymät kahden tyylin välillä ovat odottamattomia. Katsojaa kutsutaan fiilistelemään, mutta sitten tältä vedetäänkin matto alta. Samaten silmäykset Beanen perhe-elämään tuntuvat aavistuksen päälleliimatuilta.

Brad Pitt tekee asiallisen roolisuorituksen Beanena, mutta tämä ei vain ole kovin räiskyvä hahmo, ja tämän mietoa persoonaa onkin pyritty tukemaan erinäisillä maneereilla. (Juomapeli: Ota ryyppy aina kun Beane syö jotain.) Jonah Hillin näyttelemä komposiittinörtti puolestaan välttää hahmotyyppinsä pahimmat sudenkuopat. Vaikka Philip Seymour Hoffmanin nimi onkin isolla leffan kannessa, jää tämä vain unohdettavaksi sivuhahmoksi, joka on täyttä tuhlausta.

En siis pitänyt Moneyballia kovinkaan kummoisena elokuvana. Onhan siinä tuotantoarvot kohdallaan ja näyttelijänsuoritukset ovat laadukkaita, mutta siitä on silti hieman vaikea innostua. Ehkä baseballin sääntöjen ymmärtäminen olisi antanut kokemukseen lisää pontta, joskaan en tarvinnut ymmärrystä jenkkifutiksesta pitääkseni Any Given Sundaystä.

Bluray-julkaisu on varustettu joukolla pieniä, mutta informatiivisia dokumentteja joissa kuullaan mm. oikeaa Billy Beanea.