Hugo on nuori poika joka asuu Pariisissa Montparnassen rautatieaseman kulissien takana, sen lukuisten kellojen huoltotunneleissa. Hän on teoriassa juopon setänsä holhokki, mutta koska setää ei ole hetkeen näkynyt, on poika käytännössä heitteillä oleva orpo. Hugo on kuitenkin neuvokas lapsinero, jolta onnistuu sekä kellojen huolto että isältä jääneen varhaisen robotin korjaustyöt. Palkkaa hänelle ei silti makseta, joten kaikki on hankittava varastamalla.

Hugo jää tällaisella rosvoretkellä kiinni kärttyisälle lelukaupanpitäjälle, jonka perheeseen hän päätyy tutustumaan. Vanhuksella on salaisuuksia joita Hugo alkaa osin vahingossa selvittää ottotytär Isabellen kanssa, ja näiden kautta elokuva aukeaa lasten seikkailusta joksikin suuremmaksi.

Olen Hugon tapauksessa samalla viivalla ohjaaja Scorsesen kanssa, koska kokoperheen elokuvat eivät ole historiallisesti kummankaan alaa. Onneksi kyseessä oli yllätys molemmille, koska Brian Selznickin kirjaan perustuva tarina on kerrassaan nerokas osoitus siitä miten tosimaailmasta voi ammentaa todelle sadunomaista materiaalia.

Tässä tapauksessa kyseessä on modernin elokuvakerronnan isän, Georges Mélièsin omalaatuinen elämä. Scorsese on ollut epäilemättä onnesta soikea päästessään tekemään tällaista kunniaa vanhalle mestarille, joka ehdottomasti ansaitsee saamansa huomionosoituksen.

Suurin osa elokuvasta keskittyy silti Hugon ja Isabellen edesottamuksiin, ja nuorta Elijah Woodia muistuttava Asa Butterfield ja "Hit Girl" Chloë Grace Moretz loistavat molemmat rooleissaan. Näitä tukee mitä oivallisin valikoima aikuisnäyttelijöitä, joista vähimpänä ei tietenkään ole Ben Kingsley joka kanavoi Mélièsiä hämmentävän hyvin.

Itseasiassa kaikkia elokuvassa esiintyviä näyttelijöitä voisi kehua suorituksistaan, mutta näiden joukosta on pakko poimia Sacha Baron Cohenin rooli asemapoliisina. Tämä on leffan ns. pahis, mutta samaan aikaan koskettavan kömpelö, ja kyseessä on epäilemättä paras suoritus jonka Cohen on tähän mennessä tehnyt. Toivottavasti näyttelijä levittää tulevaisuudessakin siipiään halvan shokkikomedian ulkopuolelle.

Elokuvan maailma on täyttä fantasiaa, ja Pariisi on kuin ranskalainen versio Potter-elokuvien Tylypahkasta. Vaikka tietokoneen kosketus onkin ilmeistä elokuvan vahvasti tyylitellyssä ilmeessä, ei siitä ole tässä genressä haittaa, ja luotu todellisuus on kuin modernia Dickensiä kaikessa, hieman rapautuneessa loisteessaan.

Hugo on kaunis ja koskettava, mutta se on pitkänpuoleinen nuoremmille katsojille. Siinä on jonkin verran tarpeetonta toistoa, ja jotkut kohtaukset vaikuttavat lähinnä täyttävän elokuvantekijän halun leikkiä pienoismalleilla. Scorsese ei ole pidättyväisen miehen maineessa, mutta ollakseen täyden kympin leffa, Hugon olisi pitänyt olla puolella tunnilla tiiviimpi paketti.

Nykyiselläänkin kyseessä on silti harvinaislaatuinen kokoperheen elokuva, jolla on potentiaalia iskostaa nuorten katsojien mieliin rakkaus sanoihin, kirjoihin ja elokuvataiteeseen. Ehkä myös Mélièsin ja Lumièren nimet jäävät mieleen, ja lyövät sitten kipinää myöhemmässä iässä. Hugolla on myös paljon, paljon tarjottavaa aikuiskatsojille, etenkin elokuvaa rakastaville sellaisille.