Odd Thomas

Popcornintuoksuisista Hollywoodin höttöhiteistä tunnettu ohjaaja Stephen Sommers (Muumio, G.I. Joe) on muidenkin elokuviensa tavoin panostanut henkilökohtaisesti paljon tuodessaan Dean Koontzin menestyskirjan valkokankaalle. Mies vastaa ohjauksen lisäksi itse elokuvan käsikirjoituksesta ja tuottamisesta. Ottaen huomioon Sommersin aikaisemmat viihdepläjäykset, onkin outoa ettei Odd Thomas toimi oikeastaan millään osa-alueella.

Odd Thomas (Anton Yelchin) häärää pikaruokakokkina tyypillisessä pienessä amerikkalaiskaupungissa. Hänet kuitenkin erottaa normaalista elämäntavasta äidiltä peritty yliluonnollinen kyky nähdä kuolleita sekä pahoja, kuolemaa enteileviä henkiä. Supersankarin tavoin Odd on päättänyt käyttää kykyään hyvään tarkoitukseen ja auttaa epäoikeudenmukaisesti kuolleita ihmisiä saamaan oikeutta. Eräänä päivänä Odd havaitsee pahojen henkien lisääntyneen kaupungissaan huomattavasti. Tällainen tilanne enteilee aina pahaa ja asian tutkiminen vie Oddin keskelle suurta vaaraa, joka uhkaa koko kaupunkia.

Mielenkiintoinen ja omaperäinen tarina lähtee reippaasti liikkeelle. Energinen leikkaustyyli ja pirteä poppirokki siivittävät hyvää tunnelmaa ja miellyttävän sympaattista ilmapiiriä. Pohjustettu tunnelma kuitenkin pysähtyy kuin seinään jo muutaman minuutin jälkeen, kun iloiseen tunnelmaan sekoitetaan teinitytön kidnappaus ja raaka murha. Tunnelma ja asiasisältö ovat niin kaukana toisistaan, ettei oikein tiedä miltä kantilta elokuvaa pitäisi katsoa. Tästä eteenpäin kerronta jatkuu tasaisen epätasaisena viljellen huumoria, epämiellyttäviä kauhuelementtejä, sekä arvaamattoman oudosti käyttäytyviä hahmoja ristiin rastiin ilman minkäänlaista selkeää linjaa. Kun tähän vielä lisätään muutamat oudosti hyppivät leikkaukset, sekä koko toisen näytöksen puuttuminen, on elokuva pahasti väärillä raiteilla.

Selkeän tarinallisen tai genrellisen tarttumapinnan puute vieroittaa katsojan nopeasti ja tekee elokuvasta todella vaikeasti seurattavan. Itse esimerkiksi pidin ostoskeskusammuskelun näyttämistä semikoomisen rennossa valossa vain mauttomana. Tarinasta kyllä löytyy muutamia toimivia ja yllättäviä käänteitä ja omaperäisiä oivalluksia, mutta näiden asioiden loppuunvienti on tehty niin puolivillaisesti ja yksinkertaisesti, että toimiva tarina vain vesittyy.

Niin kuin arvata saattaa, näyttelijätyö lepää pitkälti elokuvan nimikkoroolin varassa, jonka Anthony Yelchin vetää sujuvasti. Vähän nörtähtävän kummallisesta altavastaajasankarin hahmosta löytyy uskottavuutta ja persoonaa tarpeeksi kantamaan tämän tyylilajin odotukset. Toisaalta rooli on jo hyvin tyypillinen Yelchinille, joten tämä asia ei tule yllätyksenä. Muutenkin roolitus on osunut kohdalleen ja jokainen hahmoista tuntuu istuvan hyvin elokuvan maailmaan. Myös heitä näyttelevät tähdet osaavat hommansa.

Elokuvassa näkyvät pahat henget on tehty mallikkaasti ja omaperäinen toteutus antaa oivan alustan persoonallisten tietokone-efektien käyttöön. Tämän takia onkin vaikea uskoa, että samainen elokuva pitää sisällään myös huomattavasti tusinatasoa kökömpiä trikkejä sekä muita erikoisefektejä. Visuaalisen ilmeen laatuheittely on paikoittain jo huvittavan häiritsevää. Näin epätasaista visuaalista jälkeä näkee harvoin keskitason budjetin Hollywood-elokuvassa.

Elokuvassa on havaittavissa ohjaajan tavaramerkkejä ja pienestä sivuosasta löytyy jopa tuttu näyttelijä miehen hittielokuvasta Muumio. Odd Thomas on kuitenkin kaukana sujuvasti hallitusta viihteestä, jota ohjaajalta on totuttu odottamaan. Kaikin puolin epätasainen kokonaiskuva kielii pahoista tuotannollisista ongelmista ja suurista näkemyseroista. Ehkä osasyynä ovat olleet paineet luoda hittikirjalle mahdollisimman uskollinen elokuva. Joka tapauksessa Odd Thomas on epäonnistunut elokuvana, olitpa lukenut kirjan tai et.