Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Only God Forgives

Only God Forgives

Refnin tanskalais-ranskalais-thaimaalainen taide-elokuva on halluinen matka.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Winding Refn räjäytti vuonna 2011 pankin elokuvallaan Drive, josta tuli sekä mainstream-menestys että kulttihitti. Siinä missä moni ohjaaja olisi jatkanut tekemällä lisää samaa, päätti Refn olla tanskalaiseen tapaan hankala ja tehdä oidipaalisen taide-elokuvan.

HQ

Päällisin puolin Only God Forgives kertoo veljeksistä, jotka pyörittävät hämäräbisneksiä Thaimaassa potkunyrkkeilysalin varjolla. Kun toinen näistä pääsee varsin ansaitusti hengestään ritualistista oikeutta jakavan poliisin toimesta, ilmaantuu veljesten äiti paikalle kosto mielessään.

Tämä juonitiivistelmä ei kuitenkaan kuvaa elokuvaa millään edustavalla tavalla. Se onkin kärsinyt siitä, että yleisö odotti etenkin teattereissa jotain kovin muuta vanhalta Pusher-ohjaajalta. Oikealla ennakkoasenteella varustettuna elokuvasta voi kuitenkin saada paljon irti.

Only God Forgives on kaurismäkeläisen hidas ja vähäsanainen happomatka, jossa kerrotaan paljolti tavanomaista tarinaa epätavanomaisin keinoin. Kohtaukset ovat viipyileviä ja repliikkien väliin jätetään paljon ilmaa. Hiljaisuus puhuukin usein sanoja enemmän.

Elokuvan todellinen iskuvoima on kuitenkin sen visuaalisuudessa. Sangen rajallinen budjetti ajoi ohjaajan käyttämään useissa kohtauksissa olemassaolevaa valoa, ja Thaimaan monet neonvalot maalaavatkin elokuvasta kerrastaan surrealistisen, vahvojen värisävyjen sotiessa ruudulla keskenään. Väittäisin jopa, ettei kukaan tietoisesti loisi tällaisia väriasetelmia, joka tekeekin niistä niin iskeviä.

Tämä on mainos:

Refn ei ole ollut koskaan heikko kuva-asetelmissaan, mutta Only God Forgives puskee ne etualalle kaikessa loistossaan. Elokuvassa ei ole oikeastaan ainuttakaan hetkeä, jota ei voisi vain nostaa siitä erilleen, pistää kehyksiin ja ripustaa seinälle. Tämä tekeekin kokonaisuudesta eräänlaisen liikkuvan taidegallerian, joka hakee vertaistaan.

Only God Forgives on siis erinomainen taidegalleria, mutta se ei yllä täydellisyyteen elokuvana. Vaikka siinä on selkeitä kaikuja David Lynchistä sekä Alejandro Jodorowskystä (jolle se on omistettukin), ei se saavuta näiden höyryisyyttä tunnelmallaan. Kenties syypäänä ovat tavanomaiset rikoselementit, jotka vetävät katsojan "lähemmäs pintaa" tuon tuostakin.

Näyttelijöissä ei ole valittamista. Ryan Gosling tekee paljolti samanlaisen, hiljaisen suorituksen kuin Drivessä, joka antaa Kristin A. Scott Thomasille lisää tilaa veljesten vinksahtaneena äitinä. Refn onkin antanut tälle tilaisuuden todella erilaiseen roolisuoritukseen, joka on selvästi otettu avosylin vastaan. Poliisin roolissa esiintyvä Vithaya Pansringarm on puolestaan sangen vakuuttava vääjäämättömänä oikeuden voimana.

Only God Forgives ei siis yllä niihin korkeuksiin joissa se voisi olla, mutta se ei jää niistä kauaskaan. Ehdoton ostos taide-elokuvan ystäville.

Tämä on mainos:
Only God Forgives
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Only God Forgives

Only God Forgives

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Refnin tanskalais-ranskalais-thaimaalainen taide-elokuva on halluinen matka.



Ladataan seuraavaa sisältöä