Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Sel8nne

Sel8nne

Huono elokuva hienosta urheilijasta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Teemu Selänteen matka juniorijäiltä NHL-kaukaloihin ja siitä edelleen Stanley Cupin mestariksi on ehdottomasti dokumentin arvoinen. Harmillisesti Sel8nne on kaikkea muuta kuin onnistunut teos. Leffasta puuttuu rakenne. Katsojalle esitetään kertomuksia jääkiekkolegendan elämästä, jotka ohjaaja on lätkäissyt peräkkäin 110 minuutin tarinajonoksi.

HQ

Elokuvassa ei ole tarinaa. Dokumentin odottaisi alkavan vaikkapa Selänteen syntymästä tai hänen jääkiekkoharrastuksensa aloituksesta ja päättyvän esimerkiksi Stanley Cupin voittamiseen. Ohjaaja on halunnut antaa mahdollisimman paljon tilaa Selänteelle itselleen, mikä on ajatuksena hyvä juttu. Haastatteluja tehdessä olisi kuitenkin pitänyt ohjata muisteloita siten, että niistä pystyisi koostamaan loogisesti etenevän kokonaisuuden. Toinen tapa olisi ollut käyttää erillistä kertojaa paikkaamaan katsojalle niitä osia Selänteen elämästä, joista haastatellut eivät puhu. Mitään tällaista ei ole edes yritetty tehdä. Aivan kuin tekijät olettaisivat Selänteen elämän ja uran päävaiheet jo ennalta tiedetyiksi keskittyen sellaisiin yksityiskohtiin, joita ei aivan välittömästi lehtijuttujen perusteella tiedä.

Itse "suomalaista salamaa" käsitellään silkkihansikkain. Pienen pieniä negatiivisia piirteitä, kuten Selänteen tapaa myöhästellä, tulee esille lyhyinä välähdyksinä. Painopiste on kuitenkin (eittämättä) hienon uran hehkuttamisessa. Vähän kuitenkin jää häiritsemään, että Selänteen persoonasta luodaan melkein pyhimysmäinen kuva. Toinen ääripää Matti Nykäsen törttöilyjen kertomisen tyyliin olisi sekin ollut pohjanoteeraus, mutta en siltikään jaksa uskoa Selänteen olevan (melkein) virheetön ihminen.

Muut haastatellut ihmiset kattavat melkein kaiken Selänteen vanhemmista ja valmentajista hänen pelikavereihinsa ja lapsiinsa asti. Mieleenpainuvimpia ovat ehdottomasti Selänteen junioriajan valmentaja ja ex-kihlattu. Valmentaja liikuttuu kyyneliin sanoessaan muistavansa Selänteen junnuajat lopun elämäänsä. Väite on toki helppo uskoa. Selänteen ex-kihlattu taas on läpitunkevan haikaileva. Taitaa nyt nelikymppistä naista harmittaa, kun päästi lupaavan teinikiekkoilijan hyppysistään.

Lisämateriaaleissa on lisää pätkiä Selänteen elämästä, joita ei laitettu mukaan elokuvaan. Elokuvana Sel8nne on eräänlainen faneille suunnattu julkinen muistiinpanovihko. Ihmisenä Teemu Selänne on mielenkiintoinen ja hänen uransa ansaitseekin hehkutusta, mutta tämä leffa ei tee miehelle oikeutta ainakaan elokuvana.

Tämä on mainos:
Sel8nne
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Sel8nne

Sel8nne

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Huono elokuva hienosta urheilijasta.



Ladataan seuraavaa sisältöä