Rush

1970-luvulla James Hunt (Chris Hemsworth) ja Niki Lauda (Daniel Brühl) olivat ylivoimaisia kuskeja formulapiireissä. Miesten kovasti toisistaan poikkeava lähestyminen rakastamaansa autourheilua kohtaan, sekä vahva voitontahto ajoi heidät kamppailemaan myös ratojen ulkopuolella eikä selkkauksilta voitu välttyä.

Vaikka tarina pitäytyykin täysin formulamaailmassa, voivat lajia karsastavat huokaista helpotuksesta, sillä käsikirjoitus on teknisen puolen sijaan kovin henkilöpainotteinen. Formulajumalista tehdään oikeita ihmisiä ongelmineen ja heidän ajatusmaailmaansa avataan mielenkiintoisesti yhtälailla autoilu- kuin parisuhdepuolelta. Itse autokisat näytetään pitkälti vain lyhyinä montaaseina kiihdyttämässä elokuvan kerrontaa.

Hahmojaan uskomattoman paljon muistuttavat näyttelijät ovat elokuvan parasta antia. Enimmäkseen supersankarina tunnetun Chris Hemsworthin rooli itsevarmana röyhkimyksenä, sekä kovana naistenmiehenä ei sinänsä ole uutta. Yllätys piileekin hänen energisessä heittäytymisessään, joka antaa hahmon pakonomaiselle voittamisen tarpeelle pintaa syvempää uskottavuutta.

Shown kuitenkin varastaa Daniel Brühl, joka hyppää Niki Laudan saappaisiin täydellä sydämellä, uskottavaa aksenttia myöten. Näyttelijöiden upea omistautuminen luo sähköistä kemiaa hahmojen välille ja vangitsee katsojan harvinaisen vahvalla otteella, tehden ääripäitä edustavien kilpailijoiden vastakkainasettelusta erittäin mehukasta seurattavaa.

Vaikka tarina ottaakin pieniä vapauksia dramatisoinnin nimissä, on elokuvan visuaalinen ilme hiottu pienintä yksityiskohtaa myöten. Hienosti työstetty, kulahtanut 70-luvun sävytys luo autenttista ajan tuntua ja auttaa pitämään katsojan tunnelmassa. Tietokone-efektit eivät ole ihan parasta Hollywood-tasoa mutta tekevät silti tehtävänsä luodessaan autoilukohtauksista vauhdikkaita ja jännittäviä.

Julkaisun miellyttävän lukuisat ekstrat raottavat salaisuuksia muun muassa ajokohtausten monimutkaisista kuvaustekniikoista, jotka jättävät toivomaan, että autoilua olisi näytetty enemmänkin elokuvassa.

Elokuvan tilanteet jäävät kuitenkin osittain etäisiksi ja kokonaisuus tuntuu paikoittain olevan vailla syvällisempää tunnetta. Onneksi elokuvasta löytyy riittämiin toimivaa sisältöä vakuuttamaan formulafanit ja viihdyttämään tavan elokuvakansaakin sopivassa tasapainossa. Tästä oivana esimerkkinä toimii varsinkin lopun ratkaiseva kilpailu, joka saa puristamaan sohvan reunaa, vaikka lopputulos olisikin tiedossa. Ohjaaja Ron Howard ei ole tällä elokuvallaan parhaassa vedossaan, mutta miehen keskiverto elokuvakin on aina laadukas elämys, joten ei tätä kannata katsomatta jättää.