Chasing Mavericks

Jo ensivaikutelmastaan lähtien ajatus kalifornialaispojan surffausunelmasta tuntuu täysin tarpeettomalta tarinalta kerrottavaksi elokuvallisessa muodossa. Mielikuva vain vahvistuu leffan edetessä ja lopputekstien rullatessa miettii, miksi ei luottanut ensivaikutelmaansa. Rainan kunniaksi on sanottava, että tarina etenee helposti seurattavasti ja teknisesti elokuva on hyvin tehty.

Juoni on äkkiä kerrottu. Poika (Jonny Weston) ihastuu surffaamiseen haluten tehdä sen oikein isoilla laineilla. Löydettyään itselleen opettajan (Gerard Butler) poitsu onnistuu unelmassaan. Tarinassa ei ole ainuttakaan draamallista huippukohtaa. Ainoastaan lopun surffauskohtaus koettaa musiikin avulla nostaa tunnelmaa. Pyrkimyksessä ei onnistuta. Sivujuonteena ollaan välillä pizzeriassa töissä ja tytöstäkin kiinnostutaan, mutta siinäpä se.

Rakenteellisesti Chasing Mavericks etenee suoraviivaisesti poikkeamatta polulta sen kummemmin oikealle kuin vasemmallekaan. Tapahtumissa mukana pysyäkseen katsojan ei tarvitse katsoa ruutua kuin ehkä kolmen minuutin välein: muun ajan voi käyttää vaikka Internetissä surffaamiseen.

Näyttelijäsuoritukset ovat aihepiiriin sopivan maltillisia eivätkä herätä tuntemuksia mihinkään suuntaan. En silti ymmärrä, miksi ihmeessä Gerard Butler on suostunut tekemään tällaisen elokuvan. Ehkä mies on joskus harrastanut surffausta?

Niin ja lisämateriaaleja ei ole.