Elysium

Niin sanotulla aivot narikkaan -viihteellä on toki paikkansa, mutta District 9 -ohjaajana kunnostautuneen Neill Blomkampin Elysium on toista maata. Hänen leffansa ovat heijastelleet tekohetkensä maailmanpoliittista tilannetta, mistä Elysium on jälleen loistava esimerkki. Matt Damonin tähdittämänä se maalaa uhkaavan vision tulevaisuudesta, jossa ihmisen arvo määrittyy hänen taloudellisen suorituskykynsä mukaan.

Max (Matt Damon) on entinen pikkurikollinen, joka työskentelee tehtaalla tulevaisuuden Los Angelesissa. Varakkain väestönosa on pakannut tavaransa ja muuttanut avaruusasemalle nimeltä Elysium. Siellä on ilma puhdasta ja terveydenhuoltokin niin kehittynyttä, ettei kenenkään tarvitse edes kuolla. Samaan aikaan tavalliset ihmiset raatavat Maassa itsensä hengiltä tuottaakseen Elysiumissa asuville mahdollisimman paljon voittoa. Työmarkkinat ovat täysin työnantajien hallinnassa, joten pienestäkin niskoittelusta työntekijä saa potkut ja hänen tilalleen otetaan seuraava kuin liukuhihnalla ikään. Rikkaiden ja köyhien maailmat ovat kirjaimellisesti niin kaukana toisistaan, etteivät elysiumilaiset miellä Maan enemmistöä samalle viivalle sen enempää yhteiskunnallisessa asemassa kuin ihmisarvossakaan.

Yhtenä työpäivänä Max saa tappavan annoksen säteilyä, jolloin elinajanodotteeksi annetaan viisi vuorokautta. Lähestyvän kuoleman oireita helpottamaan hän saa purkillisen pillereitä, ja suullisen kiitoksen yhtiölle suorittamistaan palveluksista. Max on haaveillut matkasta Elysiumiin koko ikänsä ja tietää nyt, että siellä hänen säteilymyrkytyksensä voidaan parantaa. Entisiä alamaailman kontaktejaan hyödyntäen hän neuvottelee diilin matkalipusta avaruusasemalle. Mikään ei ole niin vaarallinen kuin mies, jolla ei ole enää mitään menetettävää.

Olisi helppoa todeta rikkaiden olevan elokuvassa pahoja ja maahan jääneiden ihmisten hyviä. Asetelma ei kuitenkaan ole aivan niin yksioikoinen. Elysiumin asukkaat haluavat toki varjella saavutettuja etuja, mutta toisaalta niinhän me kaikki teemme. Tuomittavan rikkaiden filosofiasta tekee se, että heidän etuoikeutettu elämänsä revitään suuren enemmistön selkänahasta. Tämän ajattelutavan puhemieheksi ja tulkiksi on ohjaaja valinnut Jodie Fosterin, jonka esittämä virkamies Delacourt on kylmä kuin kivi. Hahmossa ei ole minkäänlaista naisellista lämpöä, mikä kertoo osaltaan Fosterin näyttelijäntaidoista. Matt Damonin Max taas toimii puhtaan epätoivon ajamana: mitään sen ylevämpää motivaatiota ei aseelliselle vastarinnalle tarvita. Henkiinjäämisvietti saa tekemään ihmeitä.

Kaiken keskellä häärii vielä kolmaskin osapuoli. Ohjaajan luottonäyttelijä Sharlto Copley esittää lievästi häiriintynyttä palkkasoturi Krugeria, joka suorittaa likaisia tehtäviä elysiumilaisten laskuun. Tarkoituksena on tietysti pitää ikävä aines aisoissa väkivallan keinoin jo Maassa ennen kuin ongelma leviää taudin lailla avaruusasemalle. Jopa hänen hahmonsa kehittyy elokuvan aikana, sillä lopulta paatuneimmallekin selviää, etteivät elysiumin "paremmat ihmiset" koskaan tule arvostamaan hänenlaisiaan.

Ruudun tapahtumat rullaavat eteenpäin johdonmukaisesti ja visuaalinen jälki on nautittavaa. Toimintakohtaukset ovat futuristisia lipsahtaen ajoittain sinne epäuskottavan puolelle. Kokonaisuus pysyy räimeestä huolimatta kasassa ja onhan sulava toiminta karkkia silmälle. Ainoa rikka rokassa on viimeinen puolituntinen, joka sisältää erittäin hollywoodmaisen loppuratkaisun. Se ei onnistu tuhoamaan koko tunnelmaa, mutta merkittävä latistaja se silti on. Onneksi Elysiumin "pihvi" on toisaalla: elokuva olisi mielenkiintoinen, vaikka se olisi tehty pelkäksi oikeussalidraamaksi ilman ainoankaan laukauksen ampumista.

Lisämateriaalit ovat kattavat. Mukana on katsauksia elokuvan tekemiseen sen kaikissa vaiheissa unohtamatta pohdintoja rainan ydinsanomasta. Tekijöillä ei kuitenkaan ole tällä saralla kerrottavanaan mitään, mitä ei itse elokuvassa olisi jo sanottu. Ohjaaja siis hallitsee suvereenisti visuaalisen median käytön asiansa kertomisessa.

Epätoivon ajamana kamppailevan Matt Damonin Maxiin on helppo samaistua, mikäli katsojalla on edes hitusen vasemmistolaisia ajatuksia tai nykymaailman kasvavat tuloerot aiheuttavat ärtymystä. Elysiumia voi suositella lämpimästi niille, jotka pitävät yhteiskunnallista sanomaa henkivistä elokuvista.