Kick-Ass 2

Kick-Ass kertoi supersankaritarinaa uudessa valossa ja keräsi pisteitä omaperäisellä reippaalla otteellaan. Kokonaisuus oli kuitenkin pienoisessa epätasapainossa ja loppua kohden elokuva sortui tyypillisiin toimintaratkaisuihin unohtaen oman erikoisuutensa. Jatko-osalta ei siis kauheita uskaltanut odottaa, mutta ohjaajan vaihdos teki elokuvasarjalle hyvää ja lopputulos on positiivisesti yllättävä.

Dave Lizewski/Kick-Ass (Aaron Taylor-Johnson) on päättänyt jättää sankarileikit taakseen niiden vaarallisuuden takia ja elää normaalia opiskelijaelämää. Kuitenkin tylsät oppitunnit ja kirjakasat alkavat nopeasti painamaan ja kaipuu pahisten jahtaamiseen kummittelee mielessä. Ratkaisua tähän tarjoaa Mindy Macready/Hit-Girl (Chloë Grace Moretz), joka täyttää isänsä kuoleman jättämää tyhjiötä vain treenaten ja rikollisia niputtaen. Kun soppaan lisätään vielä Chris D'Amico/The Motherfucker (Christopher Mintz-Plasse) vannomassa kostoa Kick-Assille isänsä tappamisesta, ei toiminta, käänteet tai meno pääse loppumaan kesken.

Jatko-osan tarina on yllättävän raikas, eikä siitä jää pakotetun rahastuksen makua. Toiminnan lisäksi elokuvan pituuteen (1h 43min) on ahdettu lukuisten hahmojen ongelmia ja toimintaelokuvalla yllättävän syvällisiäkin kehitystarinoita. Ammattilaisten käsissä materiaalin suuruus on saatu pakattua napakaksi paketiksi, eikä lopputulos ole millään tavoin hätiköity tai keskeneräinen. Jokaiseen hahmoon ja asiaan paneudutaan tarvittavalla huomiolla, eikä kiireellisyyden tunne vaivaa kuin muutaman hahmon kohtalossa ja selittämättömässä tapahtumassa. Monipuolinen kerronta rullaa nätisti reippaan graafisen sarjakuvaväkivallan ja teinien ihmissuhdesolmujen välimaastossa tarjoten onnistuneesti jokaiselle jotain.

Ensimmäisen osan näyttelijät jatkavat vakuuttavaa tasapainoilua hauraiden tunteiden ja uhmakkaan turpaanvetämisen välillä. Teiniksi kasvanut näyttelijä Chloë Grace Moretz ammentaakin ruudulle hienosti ikäisensä koulutytön kasvukipuja ja sosiaalista kömpelyyttä, johon käsikirjoittajakin on oivaltanut tarttua roolia kirjoittaessaan. Siinä missä Christopher Mintz-Plassen yliampuva teatraalinen suoritus rikkoo elokuvan harmonian, on hienoa nähdä, että Jim Carreyn Colonel Stars and Stripes on miellyttävän hillitty ja silti hauska.

Elokuvan värikäs ulkoasu muistuttaa sarjakuvataustastaan. Hauskasti käytettyjä puhekuplia ja muita graafisia kikkoja on kuitenkin käytetty harmillisen ja yllättävän vähän. Muuten elokuva näyttää ja tuntuu oikein tyylikkäälle toimintarymistelylle, joka jopa yllättää muutamilla omaperäisillä toimintakohtauksilla ja hetkillä. Sivuhahmo Mother Russia (Olga Kurkulina) on tästä paras mahdollinen esimerkki. Soundtrack ei kuitenkaan pärjää ensimmäiselle elokuvalla ja tyypilliset poppirainat raikaavat enemmän taustalla kuin varsinaisesti tukemassa elokuvan kerrontaa.

Ohjaaja Jeff Wadlowin hypättyä puikkoihin Kick-Ass pääsi elokuvana uudelle tasolle. Vaikka muutamia typeriä ylilyöntejäkin on mukaan sattunut ja roisi väkivalta humoristisessa valossa näytettynä voi jollekin olla liikaa, on näyttävä toiminta ja usean henkilön monipuolinen kasvutarina puristettu hienosti saumattomaksi viihdepaketiksi. Tämä elokuvanautinto on saanut ansaitsemansa julkaisun, josta löytyy tarkan kuvan ja muhkean ääniraidan lisäksi iso kasa lisämateriaalia. Nämä syventävät kivasti elokuvakuvakokemusta ja varmistavat elokuvan paikan jokaisen laatuelokuvienystävän hyllyssä.