Smurffit 2

Kolmen omenan korkuisten smurffien jatko-osa on pitkälti edellisen elokuvan tekijöiden käsialaa. Tämä on vain positiivista, sillä teknologian haltuunoton jälkeen on voitu keskittyä aiempaa paremmin tarinaan. Smurffit 2 onkin positiivisimpia katsomiskokemuksia pitkään aikaan.

Smurffikylässä asuu 99 urosta ja vain yksi naaras. Tähän kummallisuuteen jatko-osa paneutuu aloittaen siitä, että paha Velho (Hank Azaria) on itse asiassa Smurffiinan isä (Katy Perry). Velho on nyt onnistunut luomaan savesta kaksi uutta smurffia lisää, mutta heidän sinisiksi tekemiseen vaaditaan smurffiesanssin kaava. Tämä kriittisen valmistusohjeen tuntee vain Pappasmurffi (Jonathan Winters) ja Smurffiina.

Tarinassa on aiempaa enemmän nyansseja punaisen langan pysyessä silti tiukasti tekijöiden hyppysissä. Tapahtumapaikkana on nyt New Yorkin sijasta Pariisi. Eroa ei kuitenkaan juuri huomaa, mitä nyt ravintoloita on aiempaa enemmän ja silloin tällöin piipahdetaan Eiffel-tornissa. Tarinalliset sivupolut tuovat kokonaisuudelle lihaa luiden ympärille syventämällä eri henkilöhahmojen persoonallisuutta.

Uudet smurffit Vexy ja Hackus ovat aluksi kokonaisuuteen sopimattomia outolintuja, mutta elokuvan edetessä heihin tottuvat niin katsoja kuin rainan henkilötkin. Toisin sanoen leffan rytmitys on erittäin onnistunut.

Alkuperäisessä elokuvassa Velho oli ylinäyttelevyydessään ärsyttävä ja silmiinpistävä. Jatko-osaan Azaria on suitsinut kehonkieltään maltillisemmaksi, jolloin roolisuoritus on paremmin linjassa muiden kanssa. Velhon isäasetelmasta saadaan paljon irti ja tekijät asettavatkin mielenkiintoisesti Smurffiinan elämän kaksi miestä vastakkain. Velho vetoaa statukseensa suoraan Star Warsista lainatuin sanoin "minä olen isäsi". Vastapainona Pappasmurffi toteaa leppoisasti, ettei tärkeää ole smurffin syntyperä vaan se mitä hän on persoonana. Ilmeisesti kyseessä on viittaus roomalaisen historioitsija Liviuksen (59 eKr.-17 jKr. ) sanoihin. Useita muitakin verbaalisia sanaleikkejä huomasin. Tarkoituksena on ilmeisesti ollut vedota myös aikuisempiin katsojiin astetta hienovaraisemmalla komedialla.

Teknologisesti jatko-osa on samaa loistavaa tasoa kuin alkuperäinenkin. Positiivinen tunnelma tavoitetaan nopeasti ja siitä pidetään kiinni: edes uhkaavaksi äityvä loppukohtaus ei onnistu laskemaan katsojan mielialaa kuin ehkä pienen aavistuksen. Värejä käytetään runsaasti ja tehosteet ovat uskottavia. Tai siis niin uskottavia kuin kolmen omenan korkuisista sinisistä olioista voi tehdä keskelle Pariisia. Ilmeisesti paisuvan budjetin vuoksi tapahtumapaikoiksi on valittu tunnettuja suurkaupunkeja. Silti toivoisin kolmannen elokuvan sijoittuvan Smurffimetsään, koska se jos mikä olisi satumainen ja taianomainen paikka.

Lisämateriaalit ovat ennalta-arvattava kokoelma poistettuja kohtauksia ja katsauksia kulissien taakse. Jälleen kerran mielenkiintoisinta on kuunnella ja katsella ääninäyttelijöiden ajatuksia omista hahmoistaan. Katy Perryn analyysiä Smurffiinasta olisi katsonut pidempäänkin. Kokonaisuutena Smurffit 2 on selvästi ensimmäistä osaa parempi elokuva syvällisemmän tarinansa ansiosta.