Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Getaway

Getaway

Vauhtia piisaa ja peltiä rytisee melkein kaiken muun jäädessä taka-alalle. Kerronnan painottuessa hengästyttävään hurjasteluun varsinkin tarina jää vaille asianmukaista huomiota.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Ethan Hawke esittää entistä rallikuskia Brent Magnaa, joka on muuttanut vaimoineen Bulgariaan. Kotiin palatessaan hän kuitenkin huomaa, että asuntoon on murtauduttu ja emäntä kidnapattu. Kännykkä soi ja Magna saa tehtäväkseen varastaa panssaroidun urheiluauton. Seuraavan yön aikana hänen on määrä suorittaa toinen toistaan enemmän kaahausta vaativia tehtäviä mystisen kännykkä-äänen hyväksi (Jon Voight) tai muuten vaimo kuolee. Alun jälkeen Brent Magnan viereen pelkääjän paikalle päätyy suulas The Kid (Selena Gomez). Teknologianörtiksi osoittautuva Kid sukeutuu lopulta tärkeäksi osaksi mystisen kännykkä-äänen luomassa pelissä.

HQ

Elokuva kannattaa katsoa keskeytyksettä alusta loppuun. Rytmitys on selvästi rakennettu luomaan jatkuvan kaahaamisen mielikuvaa. Idea on kunnianhimoinen ja tavoitteessa onnistutaan kohtuullisesti. Leikkaus ja ajokohtaukset luovat toki hengästyttävän menon, mutta samalla tarinan kannalta tärkeä dialogi pakkautuu leffan loppupuoliskolle. Katsomiskokemukselle olisi ollut parempi, jos henkilöiden persoonat ja tavoitteet olisivat auenneet tasaisesti vähin erin. Mieleen tulee pakenemiselokuvana Terminator (1984), jossa tarina aukesi vähä vähältä rytmityksen kärsimättä. Ehkä Getawayn käsikirjoitus olisi tältä osin kaivannut lisää työstöä.

Naisten roolit ovat suorastaan turhia. Kidnapattu vaimo on täysin persoonaton pelastusta kaipaava nainen, jonka ainoa tehtävä on toimia motivaationa miehensä toiminnalle. Selena Gomez on eittämättä sanavalmis paketti, mutta hänen habituksensa vuoksi Hawken hahmolta kuluu liikaa ruutuaikaa oppia ottamaan nörttitytsyn sanomiset vakavasti. Autoon pelkääjän paikalle olisikin siis kannattanut laittaa vaikka parikymppinen kundi, koska dialogi olisi tällöin saanut käsiteltyä uskottavuusongelman nopeammin. Se aiemmin peräänkuuluttamani tarinan avaamisen rytmitys olisi ehkä jakautunut paremmin koko elokuvan kestolle.

Loppuratkaisu ei päätä huimaa, mutta toisaalta onpahan vauhtia riittänyt. Varsinkin loppua kohti rytinä äityy todella eeppisiin mittoihin. Lisämateriaalit ovat suuri pettymys, mutta toisaalta taas jollakin tavalla linjassa muun elokuvan kanssa. Koko ajan on nimittäin kauhea kiire. Katsauksia kulissien taakse on peräti viisi, mutta esitetyt asiat juostaan läpi alle viidessä minuutissa. Tällainen leffa olisi kaivannut näyttelijöidensä syväanalyysejä omista henkilöhahmoistaan, koska varsinainen elokuva ei niitä riittävästi katsojalle avaa.

Vanhan koulukunnan takaa-ajoelokuvien ystäville Getaway on vauhdikas puolitoistatuntinen.

Tämä on mainos:
Getaway
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Getaway

Getaway

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Vauhtia piisaa ja peltiä rytisee melkein kaiken muun jäädessä taka-alalle. Kerronnan painottuessa hengästyttävään hurjasteluun varsinkin tarina jää vaille asianmukaista huomiota.



Ladataan seuraavaa sisältöä