Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
My Life with Liberace

My Life with Liberace

Vegasin kimaltelevan pianotaiturin yksityiselämä ei ole enää niin kovin yksityinen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Steven Soderberghia ei voi ainakaan syyttää ennustettavaksi ohjaajaksi. Myyvät ja menevät leffat, kuten Out of Sight ja Ocean's Eleven ovat vuorotelleet hankalamman materiaalin, kuten Kafkan ja Chen kanssa. Tällä kertaa palkittu ohjaaja on päättänyt perehtyä homoseksuaalisuuden synonyyminäkin pidetyn amerikkalaisen show-pianisti Liberacen intiimiin elämään, ja ohjata tästä televisioelokuvan HBO:lle.

HQ

Liberace ei ole täällä Suomessa kovinkaan tuttu tapaus, mutta hänen nimensä nousee edelleen ajoittain esiin amerikkalaisessa popkulttuurissa. Jo lapsesta asti lahjakas pianisti piti päämajaansa Las Vegasissa, mutta kävi myös lopuunmyydyillä kansainvälisillä kiertueilla. 1950 ja 1970 -lukujen välimaastossa Liberace oli itseasiassa koko maailman kovapalkkaisin viihdyttäjä.

Vaikka sitä ei nyt kuvista uskoisi, Liberace oli koko uransa ajan syvällä kaapissa. Tämän omaperäistä olemusta ja vaatetusta pidettiin vain osana hänen henkilökohtaista show-persoonaansa, joka on nykyperspektiivistä toki hieman huvittavaa. Hänellä oli kuitenkin esirippujen takana jos jonkinlaisia suhteita.

My Life with Liberace pohjautuu Scott Thorsonin elämänkertaan Behind the Candelabra: My Life with Liberace, jossa hän kertoo suhteestaan jo ikääntyvän taiteilijan kanssa. Elokuvaversiossa Scottin roolin omaksuu Matt Damon, kun taas Michael Douglas tekee erittäin antaumuksellisen ja ajoittain hämäävän autenttisen suorituksen pianistina itsenään.

Damon ja Douglas eivät ole mitään pieniä nimiä Hollywoodissa, mutta nämä esittävät miesparia vailla mitään näkyviä pidäkkeitä. Elokuva nojaa paljolti kaksikon suoritukseen, ja siinä se on erittäin hyvissä käsissä, koska nämä ovat erinomaisia epätavallisissa osissaan. Katsojalta voi toki mennä hetken aikaa saada kuva Damonista ja Douglasista aktin pyörteissä pois päästään, mutta katsomiskokemus on sen arvoinen.

Tämä on mainos:

My Life with Liberace ei todellakaan kaunistele elokuvana mitään. Sen kohde kuvataan itsekkäänä ja jopa tyystin egomaanisena tapauksena, jota Liberace epäilemättä olikin, unohtamatta kuitenkaan hänen inhimillisyyttään. Vaikka leffan ytimessä onkin sen päähenkilöiden suhde, käsittelee se myös laajempia teemoja, kuten sitä miten superjulkkikset usein päätyvät elämään omassa oudossa minimaailmassaan sekä niitä epätasaisia ihmissuhteita mitä tällainen saattaa synnyttää.

Elokuvan lavastus ja meikkaus ovat juuri sellaisella tasolla, mitä tällaiselta tuotannolta voisikin odottaa. Liberace oli jopa 1970-luvun skaalalla näyttävä tapaus, ja tämän esitykset olivat oman aikansa Cirque du Soleilia Vegasissa. Soderbergh on onnistunut tuomaan tämän hedonistisen loiston ruudulle oivalla tavalla.

Siinä missä Liberace onkin outo lintu monille suomalaisille, kannattaa tämä elokuva poimia matkaan vaikka yksinomaan ohjaajansa ja päätähtiensä vuoksi. Nämä kaikki saavuttavat varmasti yhden uransa tähtihetkistä tässä palkintoja keränneessä leffassa, jonka pelkään jäävän aihepiirinsä vuoksi aivan liian vähille katsojille.

My Life with Liberace
Tämä on mainos:
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
My Life with Liberace

My Life with Liberace

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Vegasin kimaltelevan pianotaiturin yksityiselämä ei ole enää niin kovin yksityinen.



Ladataan seuraavaa sisältöä