Hannibal, 1. kausi

Aikana ennen elokuvia Punainen lohikäärme (2002) ja Uhrilampaat (1991) Hannibal Lecter oli tointaan harjoittava psykiatri. Hän oli myös entinen kirurgi, joka sivutoimenaan teki raakoja murhia harjoittaen siinä sivussa eleganttia kannibalismia. Nyt tämän älykköpahiksen varhaisvaiheista on sovitettu TV-sarja, joka painottuu dialogiin ja erilaisiin hallusinaatioihin. Jännitystä yritetään kovasti luoda, mutta valitettavasti siinä ei yleensä onnistuta. Siksi kokonaisuus painuukin keskinkertaisuuden puolelle.

Will Graham (Hugh Dancy) on mieleltään epävakaa FBI:n profiloija, joka kykenee eläytymään murhaajan päänsisäiseen maailmaan. Tällä tavalla Graham kykenee auttamaan rikosten tutkintaa merkittävästi. Valitettavasti kyvyllä on hintansa, minkä vuoksi Graham käykin säännöllisesti psykiatrin juttusilla. Tämä lääketieteen ammattilainen vain sattuu olemaan itse sarjamurhaaja Hannibal Lecter (Mads Mikkelsen), mutta sitä eivät tiedä katsojan lisäksi kukaan muu kuin Lecter itse. Asemansa vuoksi Lecter kykenee ohjailemaan murhatutkimuksia haluamaansa suuntaan, ja samalla toteuttamaan omaa murhanhimoaan varsin vapaasti.

Itse Lecteriä lukuun ottamatta kaikki henkilöhahmot ovat harmillisen mitäänsanomattomia. Koko kauden ajan Mikkelsenin roolisuoritus on kuin orkesterin kapellimestari, jonka ympärillä kaikki muut ovat toissijaisia. Sivuhenkilöistä kiinnostumista haittaa sekin, että lähes kaikki raivataan tarinasta pois brutaalien murhien uhreina. Tällainen sarja tarvitsee tietysti lihaa myllyynsä, mutta ehkä vähemmän ilmeinen tapa poistaa tarpeettomat henkilöt tarinasta olisi toiminut paremmin.

Ainakin paperilla myös toissijaisiin henkilöihin on panostettu: tutkintaryhmän johtajana häärii Laurence Fishburne ja Lecterin omana terapeuttina nähdään Salaisten kansioiden Dana Scullyna muistettava Gillian Anderson. Pistäväsilmäinen punapääjournalisti Freddie Lounds (Lara Jean Chorostecki) ansaitsee maininnan: miksi ihmeessä kauniilla naisella on miehen nimi?

TV-sarjana Hannibal muistuttaa CSI:n ja Salaisten kansioiden ristisiitosta. Monessa jaksossa on jokin uusi sarjamurha ratkottavana, mutta vähintään puolet ajasta palataan alati kasautuviin, selvittämättä jääneisiin murhiin. Katsoja tietenkin on perillä siitä, että ne ratkaisemattomat jutut ovat Lecterin käsialaa.

Sarjalle tunnusomaisia ovat myös hienostuneen psykiatrin illalliskutsut, joissa harvemmin tarjotaan kasvisruokaa. Kestit ovat kieltämättä näyttävää katsottavaa ja erilaisia sisäelimiä valmistetaan mitä erilaisimmin keinoin. Kannibaalikulinarismin shokkiarvo on tietysti melkoinen, mutta kauden kuluessa se menettää teränsä.

Tutkintaan osallistuminen järkyttää aina vain enemmän Grahamin mielenterveyttä, ja tätä havainnollistetaan lisääntyvillä hallusinaatioilla. Harhanäyt ovat kieltämättä kekseliäitä, mutta niiden rooli on kokonaisuuden kannalta liian suuri. Viimeinen häiritsevä huomioni on musiikki. Ahdistavaa tunnelmaa pyritään tuon tuostakin kohottamaan riipivillä sävellyksillä, mutta pyrkimys epäonnistuu lähes joka kerta.

Sarjan vahvuus on sen runsaassa dialogissa. Murhaavan psykiatrin taustalla tapahtuva ohjailu on toteutettu hyvin. Rikkana rokassa on, ettei kukaan alansa huippua edustava ammattilainen tunnu edes miettivän, voisiko elegantissa psykiatrissa olla jotain hämärää. Ja jos aatoksia mieleen tulee, päätyy kyseinen sivuhahmo usein nopeasti yhdeksi selvittämättömäksi murhaksi muiden samanlaisten joukkoon.

Julkaisuna neljän levyn DVD-boksissa on selviä puutteita. Suomenkieliset käännökset ovat ajoittain ala-arvoisia sisältäen muun muassa vääriä sijamuotoja ja yhdys sana virheitä. Muutaman kerran käännös muuttaa ruudulla puhutun lauseen merkityksen toiseksi. Lisämateriaalit ovat niin ikään suuri pettymys. Mukana on ainoastaan kolme alle viisiminuuttista mainospätkää, jotka ovat epäilemättä pyörineet jenkkien televisioverkossa ennen kauden alkua.

Surkeaa jälkeä Hannibal kuitenkaan missään nimessä ole. Se vain ei myöskään ole erityisen jännittävä tai ahdistava. Huima määrä potentiaalia on kuitenkin hukkunut jonnekin matkan varrelle.