Lentsikat

Pixar-animaatiostudion autot lähtevät kahden elokuvan jälkeen lentoon. Lentsikat sijoittuu samaan universumiin, joten kaikki koneet ovat omia persooniaan. Harmillisesti tarina typistyy perinteiseksi amerikkalaisen unelman tavoitteluksi. Pahinta on kuitenkin se, että kaikki henkilöhahmot jäävät varsin yhdentekeviksi.

Lannoitteilla ja torjunta-aineilla peltoja ruiskuttavalla Dustylla (Dane Cook) on unelma: hän haluaa voittaa maailman tunnetuimman maailmanympärilentokilpailun. Vaikeuksista välittämättä hän suostuttelee kouluttajakseen toisen maailmansodan veteraanilentokoneen Skipperin (Stacy Keach). Tuunattuna Dusty osallistuu kisaan ja monien vaiheiden jälkeen saavuttaa unelmansa. Siinäpä se sitten onkin.

Autot-elokuvissa loppuratkaisun tiesi jo ennen alkutekstien päättymistä, mutta se ei haitannut. Matka oli tärkeämpi kuin päämäärä, sillä mielenkiintoisten henkilöhahmojen monet vaiheet ja kasvutarinat tekivät kokonaisuudesta katsomisen arvoisen. Lentsikoissa ei yksikään henkilöhahmo onnistu olemaan kiinnostava. Ehkä tämä johtuu siitä, ettei lentämisestä ole onnistuttu tekemään sosiaalista kokemusta samalla tavalla kuin kilpa-autoilussa tapahtui.

Äänisuorituksista mieleen jää erityisesti Monty Python -komiikalla kunnostautunut John Cleese. Hänen näyttelemänsä peribrittiläisen Bulldogin hahmossa olisi ainesta jo pelkän ulkonäön puolesta. Harmillisesti hän - kuten ei oikein kukaan mukaan - saa riittävästi tilaa kehittyäkseen kukoistukseen elokuvan aikana. Toinen melkein onnistuva hahmo on latinoelkein naisia hurmaava El Chupacabra, joka Carlos Alazraquinin äänellä ilmoittaa suurimmaksi loukkaukseksi perän kääntämisen kilpakumppanille.

Teknisesti elokuva on sitä samaa huippulaatua, mitä Pixarin animaatioilta on totuttu odottamaan. Koko maailma on kirkas ja värikäs maisemien vilistessä yksityiskohtia. Lentokoneet eivät ole yhtä ilmeikkäitä kuin Autot, mikä on varmasti suurimpia syitä henkilöhahmojen persoonattomuuteen.

Tarina kulkee ripeällä tahdilla eteenpäin ja saavuttaa päätöksensä puolessatoista tunnissa. Ymmärrän tavoitteen pitää lapsille suunnattu elokuva lyhyenä, mutta tässä tapauksessa puolikin lisätuntia olisi tehnyt hyvää. Ehkäpä se olisi auttanut rainaa saavuttamaan puuttumaan jääneen syvyyden.

Lisämateriaaleissa on poistettujen kohtauksien lisäksi ohjaajan oma katsaus ilmailun historiaan ja samalla syitä siihen, miksi hän innoittui ohjaamaan elokuvan juuri lentokoneista. Lisäksi lyhyt top ten -lista esittelee salamavauhtia historian kymmenen suurinta lentäjää. Jostain mystisestä syystä joukkoon ei ole mahtunut ainuttakaan sotilaslentäjää, kuten Punaista paronia Manfred von Richthofenia tai kotoista Hans Windiä. Nykyisestä Disneylle kuulumisesta muistuttaa ranskankielinen lyhytelokuva Mikki Hiiren voisarvienhakukeikasta.

Lentsikoissa olisi ollut ainesta, mutta valitettavasti kokonaisuus painuu keskinkertaisuuden matalalentoon.