Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Ninja Shadow Of a Tear

Ninja Shadow Of a Tear

Kliseinen kostotarina 80-luvun hengessä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Katsojalla on tapana tuntea olonsa huijatuksi, jos elokuvan nimi ei vastaan millään tavalla sen sisältöä. Yhdessä vaiheessa päähenkilö kyllä pukeutuu mustaan kasvonsa naamioiden, mutta muuta "ninjaa" ei tällä leffalla ollut tarjota. Omana itsenään eli 80-luvun hengessä tehtynä kliseisenä toimintaelokuvana Ninja Shadow Of a Tear on silti ihan katsottava.

HQ

Tämä Ninja Shadow Of a Tear on itse asiassa jatko-osa vuonna 2009 valmistuneelle elokuvalle, joka nimettiin omaperäisesti Ninjaksi. Tarina on kuitenkin sen verran yksinkertainen, ettei aiemmasta leffasta tarvitse tietää mitään. Japanissa asuva budolajien taitaja Casey (Scott Adkins) viettää onnellista elämää raskaana olevan nuorikkonsa kanssa. Eräänä yönä vaimo kuitenkin murhataan, minkä seurauksena Casey alkaa muitta mutkitta jakaa omankädenoikeutta pitkin Aasiaa. Vanhan kaverin (Kane Kosugi) vinkistä jäljet johtavat Myanmariin, jossa paha huumepomo Goro (Shun Sugata) pitää paikallisia kuristusotteessaan. Sitten rytisee ja paukkuu vajaan tunnin ajan. Viimeisenä kentällä seisoo tietenkin Casey itse kostonsa saaneena.

Tarina sisältää yhden juonenkäänteen, mutta harmillisesti senkin pystyy arvaamaan jo kauan ennen paljastumista. Koko leffa on yksi iso kliseekokoelma kultaisen 80-luvun toimintaelokuvista. On silti arvostettava sitä, ettei leffa edes yritä olla mitään muuta kuin on. Tämän ansiosta toiminnantäyteisestä mäiskeestä on mahdollista nauttia, kunhan vain muistaa asettaa vaatimuksensa oikealle tasolle.

Taistelukohtaukset ovat näyttäviä todistaen, että näyttelijät osaavat asiansa. Koreografiat ovat kuin kokoelma tunnetuimpien modernien budolajien perustekniikoita. Tämä vielä menettelee, mutta loppua kohti liikevalikoima alkaa pahasti toistaa itseään. Tarinallisesti ymmärrän ratkaisun siten, että taistelevat henkilöt ovat suurimmaksi osaksi saman tyylisuunnan piirissä opiskelleita. Yleensä itämaiseen taisteluun nojaavat elokuvat yrittävät olla tavoissaan vanhahtavia, mutta Shadow Of a Tear tekee juuri päinvastoin. Kaikki tavat ja liikkeet tuntuvat hyvin moderneilta dojokäyttäytymisestä alkaen.

Elokuvassa viitataan ninjoihin kaksi kertaa, joista ensimmäinen on hämärästi historiallinen, mutta jälkimmäinen sitten vain ninja-nimen mystiikalla ratsastamista. Markkinointikeinona ratkaisu on ehdottoman onnistunut, koska juuri nimellään leffa onnistui kiinnostukseni herättämään. Itse nimittäisin rainaa muinaisten samuraiden taistelutaidoista ja myyttisestä maineesta innoittuneeksi toimintaelokuvaksi moderneissa puitteissa.

Tämä on mainos:

Tekninen toteutus on kaikin puolin hyvällä tasolla. Tarina rullaa vauhdikkaasti eteenpäin ja nopeat leikkaukset vievät katsojan lähelle toimintaa. Elokuvassa on tasan yksi nainen, ja hänenkin tehtävänään on toimia päähenkilön motivaationa kostoretkelleen. Nykyajan trendien mukaisesti kaikki näyttelijät ovat kauniita ja esteettisen lihaksikkaita.

Lisämateriaaleja ei ole, mutta ei niitä osaa kaivatakaan. Omana itsenään elokuva on kelvollista kertakäyttöviihdettä varsinkin 80-luvun lapsille. Myös kamppailulajien harrastajat saanevat leffan tekniikkavalikoimasta jotain irti. Nimi Ninja Shadow of a Tear on kuitenkin harhaanjohtava, minkä vuoksi arvosana putoaa yhdellä pisteellä.

Ninja Shadow Of a Tear
Tämä on mainos:
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä