Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Leijonasydän

Leijonasydän

Suomen historia X ei pärjää Amerikan isoveljelleen sekavan kerronnan takia.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Tepolla (Peter Franzén) on ongelma. Hän on rakastunut korviaan myöten Sariin (Laura Birn). Sarin mukana tuleva yllätys kuitenkin sotii täysin Tepon ajatusmaailmaa vastaan. Nyt Teppo joutuu tekemään päätöksen arjalaismyönteisten aatteidensa ja omien tunteidensa välillä, jota ei tee helpoksi Tepon varsin painostava kansallissosialistinen kaveripiiri.

HQ

Suomen osaavimpiin käsikirjoittajiin kuuluva Aleksi Bardy on jälleen loihtinut sujuvan tarinan, jossa yhdistellään kevyttä viihdettä ja raskasta asiaa. Asian ytimeen päästään liikoja alleviivaamatta, unohtamatta kuitenkaan kevennyksiä silloin kuin niille löytyy sijaa. Valitettavasti huoliteltu tarina ei ole kääntynyt elokuvaksi yhtä sujuvasti, sillä paikoittain sekava leikkaus muistelmien ja nykyhetken välillä tekee kerronnasta töksähtelevää, jolloin epäselväksi jää missä ajassa liikutaan.

Ohjaaja Dome Karukosken valtteihin kuuluu henkilöohjaus, josta Leijonasydän on jälleen hyvä esimerkki. Osaavat näyttelijät eivät ammu suorituksiaan yli tuttuun suomalaiseen tapaan, vaan luottavat ennemminkin luonnolliseen olemukseen. Peter Franzén vakuuttaa hahmonsa ristiriitaisten tunteiden parissa ja Jasper Pääkkönen huokuu pelottavan uskottavasti uhmaa ja vihaa kansallisylpeyden nimessä. Hatunnosto kuuluu myös Yusufa Sidibehille, joka esikoistyöllään murtaa ärsyttävän lapsinäyttelijän kirousta sujuvalla näyttelemisellään.

Suomalaiselokuvien tavoista poiketen, elokuvan naistähdet pitävät tällä kertaa sulonsa piilossa. Tirkistelijöitä ei kuitenkaan ole unohdettu, sillä alastomuuden tuomaa lisäpotkua edustaa tällä kertaa Jasper Pääkkönen, aivan liian monen sentin edestä.

Karukoskea voi pitää kotimaisen elokuvan toivona. Miehen teokset löytävät tiensä katsojien sydämiin rehdillä suomalaisella asenteella, tinkimättä kuitenkaan laadukkaasta elokuvanteosta. Draama ja komiikka tasapainoilevat sujuvasti ja hahmot ovat uskottavia nasevine dialogeineen.

Tämä on mainos:

Näillä samoilla meriiteillä alkanut Leijonasydän kuitenkin menettää otteensa puoliväliin päästyään. Kerronta jää vähän junnaamaan paikalleen ja ponneton leikkaus saa kokonaisuuden tuntumaan huomattavasti pidemmältä kuin mitä elokuvan kesto oikeasti on. Tähän kun vielä lisätään huono äänimiksaus, jossa liian hiljaiselle jätetty mumiseva puhe hukkuu kovemmalla olevien ääniefektien sekaan, ei kyseessä ole ohjaajan paras veto.

Tästä huolimatta elokuvasta löytyy sen verran potentiaaliakin, että kyllä tähän kannattaa tutustua, jos aihe yhtään kiinnostaa. Elokuvan Blu-ray-julkaisu pitää sisällään miellyttävän määrän ekstramateriaalia aina poistetuista kohtauksista kommenttiraitoihin ja dokumenteista trailereihin. Positiivista on, että suomalaiseen tapaan ekstrat paneutuvat rehdisti itse asiaan ja jättävät Amerikassa totutun työkavereiden ylistämisen minimiin.

Leijonasydän
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Leijonasydän

Leijonasydän

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Suomen historia X ei pärjää Amerikan isoveljelleen sekavan kerronnan takia.



Ladataan seuraavaa sisältöä