Giant

Giant on nimensä veroinen elokuva. Vanhan Hollywoodin ehdoilla tuotettu järkäle on 201 minuuttia pitkä, ja nykyään se varmastikin julkaistaisiin HBO:n minisarjana.

Elokuvan tarina kertoo Benedictin suvusta, jota johtaa aikansa hurmurin Rock Hudsonin esittämä Jordan "Bick" Benedict. Tämä nappaa hevosenostoreissultaan morsiamen hienostoneiti Lesliestä (Elizabeth Taylor), ja yhdessä nämä jatkavat omaisuuden kaivertamista muuttuvan Teksasin avarista maisemista. James Dean lymyää lavasteissa komeana apumiehenä, joka saa yllätystestamentissa pienen tontin Benedictien mailta.

Giant on täyttä saippuaoopperaa, ja häpeämätöntä sellaista. Dramaattiset käänteet seuraavat toisiaan, rakkaus rätisee ja mustasukkaisuus kukkii. Taylor ja Hudson tykittävät vanhan koulukunnan tyyliin ja muistuttavat miksi he olivat aikoinaan niin ohittamattomia näyttelijöitä. Vaikka Deanilla onkin pienempi rooli, näkyy myös hänestä kaikki se potentiaali, jonka elokuvakansa menetti jo ennen kuin Giantia ehdittiin julkaista.

Vanhanaikainen saippuaooppera ei välttämättä vetoa kaikkiin katsojiin, mutta mielestäni Giant on ikääntynyt hyvin kohta 60-vuotiaaksi leffaksi. Ihmiset ovat edelleen ihmisiä, vuosikymmenestä huolimatta, ja elokuvan teemat ovat lopulta universaaleja. Tuotantoarvot ovat kohdallaan ja modernisoituva Teksas tarjoaa mielenkiintoisen pohjan tarinalle, joka liikkuu vuosikymmenestä toiseen. Elokuvassa mm. käsitellään rotukysymyksiä tavalla, joka oli vielä 1950-luvun Amerikassa uskaliasta.

Giantin pitkä aikaskaala tosin aiheuttaa sille tiettyjä ongelmia. Siinä missä Leonardo DiCaprio ikääntyi luontevasti The Aviatorissa, pinotaan Taylorin ja Hudsonin päälle melkoista teatterimeikkiä, joka ei ole omiaan vakuuttamaan katsojaa. Jos tällaisen pienen teknisen virheen voi antaa anteeksi, on Giant hyvinkin antoisa katsomiskokemus. Se saattaa ajoittain testata modernin katsojan pitkämielisyyttä, mutta samalla se on vanhan Hollywood-draaman klassikko.